Lue keskustelun säännöt.
Psykoterapia - en pääse eteenpäin
22.08.2024 |
Onko kenelläkään vastaavaa:
Pari koettua psykoterapian asiantuntijaa, ja molemmissa sama lopputulema: joka kerran käydään läpi, voisinko aloittaa uuden harrastuksen, käydä taidenäyttelyissä ja opetella ajattelemaan, että tapahtunut ei ollut minun vikani.
Tuntuu aivan hel vetin urpolta istua tunti siinä huoneessa, kertoa, kuinka ahdistus supistaa maailmani noin rusinan kokoiseksi eikä mikään tuota iloa, niin tarjotaan uutta harrastusta. Tai käydä kavereiden kanssa ulkona.
Tuostako minä maksan, ja tuollaisten avujen kassa nämä terapeutit rahastaa asiakkaitaan? 😒
Pyysin nimenomaan, että terapeutti tarttuisi niihin avautumiini solmukohtiin, ja jatkettaisiin niistä seuraavalla kerralla. Mutta ei. Kolme viimeistä kertaa ollaan puhuttu paikkakunnan kesätapahtumista, joissa voisi käydä.
Kommentit (276)
Vierailija kirjoitti:
Takautumat syntyivät, minulla ainakin, ruumiillisen väkiväkivallan seurauksena. Kun kokee olevanvansa fyysisesti uhattuna, niin eivät jutustelut, eivätkä psykoterapiat auta. Mutta auttaa, kun vain keho saa kokea fyysistä turvaa.
No, minulla seks. väkivallasta/hyväksikäytöstä.
Traumaterapia ON auttanut.
Vaan toki jokainen on yksilö. Toivottavasti saat apua. Meinaan minulla ne takaumat olivat aivan äärimmäisen invalidisoivia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sitten on se vaihtoehto, että tekisit kuten hän ehdottaa. Menet sinne torimarkkinoille ja kotiin tultuasi teet muistiinpanoja mitä tunteita tapahtuma sinussa herätti vai olitko turta. Voi olla, että hän hakee ongelmiasi sen kautta mitä normitilanteet sinussa herättävät ja mikä estää tavallisen elämän.
Itselle voisi sopia tuollainen konkreettinen lähestymistapa teoreettisen pyörittelyn sijaan. Jos kerran on pitkä terapia, ehditte käydä läpi monia tilanteita ja ihmisten kohtaamisia, ja niissä voi olla jokin toistuva ratkaistava kuvio. Ja ainakin to saa poikki vakiokeloja päässäsi.
Vierailija kirjoitti:
Sitten on se vaihtoehto, että tekisit kuten hän ehdottaa. Menet sinne torimarkkinoille ja kotiin tultuasi teet muistiinpanoja mitä tunteita tapahtuma sinussa herätti vai olitko turta. Voi olla, että hän hakee ongelmiasi sen kautta mitä normitilanteet sinussa herättävät ja mikä estää tavallisen elämän.
Itselle voisi sopia tuollainen konkreettinen lähestymistapa teoreettisen pyörittelyn sijaan. Jos kerran on pitkä terapia, ehditte käydä läpi monia tilanteita ja ihmisten kohtaamisia, ja niissä voi olla jokin toistuva ratkaistava kuvio. Ja ainakin to saa poikki vakiokeloja päässäsi.
Käsittääkseni hänen oli vaikea jo ihan kotonakin. Riippuu, miten vahvat oireet. Itselle lääkäri sanoi, että ahdistuspisteet niin korkeat, ettei mitään syytä hakeutua ahdistaviin tilanteisiin ennen kuin saadaan yleistä turvallisuudentunnetta palautettua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitten on se vaihtoehto, että tekisit kuten hän ehdottaa. Menet sinne torimarkkinoille ja kotiin tultuasi teet muistiinpanoja mitä tunteita tapahtuma sinussa herätti vai olitko turta. Voi olla, että hän hakee ongelmiasi sen kautta mitä normitilanteet sinussa herättävät ja mikä estää tavallisen elämän.
Itselle voisi sopia tuollainen konkreettinen lähestymistapa teoreettisen pyörittelyn sijaan. Jos kerran on pitkä terapia, ehditte käydä läpi monia tilanteita ja ihmisten kohtaamisia, ja niissä voi olla jokin toistuva ratkaistava kuvio. Ja ainakin to saa poikki vakiokeloja päässäsi.
Käsittääkseni hänen oli vaikea jo ihan kotonakin. Riippuu, miten vahvat oireet. Itselle lääkäri sanoi, että ahdistuspisteet niin korkeat, ettei mitään syytä hakeutua ahdistaviin tilanteisiin ennen kuin saadaan yleistä turvallisuudentunnetta palautettua.
Lääkäriltä erittäin hyvä huomio, jota kaikki eivät aina älyä. Jos perusturvallisuuden tunne on olematon, tekee altistaminen vain lisää vahinkoa. Jotta altistaminen voisi toimia, täytyy ensin perusturvallisuuden tunteen olla riittävän vankka. Sen pitää olla ankkuroitu sisäisesti ihmiseen itseensä eikä laskea sitä ulkoisten tekijöiden varaan. Vasta sitten haastaviin tilanteisiin meneminen ja niille siedättyminen voi toimia.
Olikohan Bessel Van Der Kolkin kirjassa, että jos traumatisoitunutta yrittää siedättää traumaansa, se saattaa vain pahentaa tilannettta, koska potilas joutuu siihen samaan uhkaavan tilanteen tuntuun kerta toisensa jälkeen. Eli heidän kanssaan ei toimi siedätys läheskään aina vaan syventää turvattomuutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olikohan Bessel Van Der Kolkin kirjassa, että jos traumatisoitunutta yrittää siedättää traumaansa, se saattaa vain pahentaa tilannettta, koska potilas joutuu siihen samaan uhkaavan tilanteen tuntuun kerta toisensa jälkeen. Eli heidän kanssaan ei toimi siedätys läheskään aina vaan syventää turvattomuutta.
Tämä on periaatteessa ihan totta. Mutta tämä ei silti ole argumentti terapiaa vastaan yleisesti ottaen, vaan Kolk sekä muuan Janina Fisher ovat kehittäneet hieman toisenlaisen terapeuttisen tavan traumojen lähestymiseen kuin mitä klassinen teoria opettaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olikohan Bessel Van Der Kolkin kirjassa, että jos traumatisoitunutta yrittää siedättää traumaansa, se saattaa vain pahentaa tilannettta, koska potilas joutuu siihen samaan uhkaavan tilanteen tuntuun kerta toisensa jälkeen. Eli heidän kanssaan ei toimi siedätys läheskään aina vaan syventää turvattomuutta.
Tämä on periaatteessa ihan totta. Mutta tämä ei silti ole argumentti terapiaa vastaan yleisesti ottaen, vaan Kolk sekä muuan Janina Fisher ovat kehittäneet hieman toisenlaisen terapeuttisen tavan traumojen lähestymiseen kuin mitä klassinen teoria opettaa.
Juu, en tarkoittanut argumentiksi terapiaa vastaan vaan muistutukseksi siitä, että siedättäminen ei aina onnistu tuosta vaan eikä se ole siedätettävän vika tai laiskuutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Saaga jatkuu.
Samana. Kysyin edellisellä kerralla, voidaanko jatkaa teemoista enemmän terapeutin ohjaamana, että olisi helpompi alkaa purkaa asioita.
No, me päädytään näköjään edelleen niihin harrastuksiin. Jutellaan 30 min syksyn alkavista opistokursseista.
En enää jotenkin edes kehtaa nostaa niitä vaikeaksi luulemiani asioita esiin, kun alan itsekin jo kuvitella, että vastaus kaikkeen löytyy uudesta harrastuksesta. Kaikenlainen höpötys lapsuuden peloista ja vanhemman väkivallasta tuntuu vain itsesäälissä vellomiselta. Jotenkin menetän hiljalleen kiinnostuksen koko terapiaan. Maksan ihan vaan arkisesta juttelusta.
Vierailija kirjoitti:
Saaga jatkuu.
Samana. Kysyin edellisellä kerralla, voidaanko jatkaa teemoista enemmän terapeutin ohjaamana, että olisi helpompi alkaa purkaa asioita.
No, me päädytään näköjään edelleen niihin harrastuksiin. Jutellaan 30 min syksyn alkavista opistokursseista.
En enää jotenkin edes kehtaa nostaa niitä vaikeaksi luulemiani asioita esiin, kun alan itsekin jo kuvitella, että vastaus kaikkeen löytyy uudesta harrastuksesta. Kaikenlainen höpötys lapsuuden peloista ja vanhemman väkivallasta tuntuu vain itsesäälissä vellomiselta. Jotenkin menetän hiljalleen kiinnostuksen koko terapiaan. Maksan ihan vaan arkisesta juttelusta.
Olet menossa totaalisesti väärään suuntaan "terapiassasi", tuollaiseen lässytykseen se usein aina päättyy ja kaikki jää pahasti kesken. Luulisi terapeutinkin tietävän paremmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Saaga jatkuu.
Samana. Kysyin edellisellä kerralla, voidaanko jatkaa teemoista enemmän terapeutin ohjaamana, että olisi helpompi alkaa purkaa asioita.
No, me päädytään näköjään edelleen niihin harrastuksiin. Jutellaan 30 min syksyn alkavista opistokursseista.
En enää jotenkin edes kehtaa nostaa niitä vaikeaksi luulemiani asioita esiin, kun alan itsekin jo kuvitella, että vastaus kaikkeen löytyy uudesta harrastuksesta. Kaikenlainen höpötys lapsuuden peloista ja vanhemman väkivallasta tuntuu vain itsesäälissä vellomiselta. Jotenkin menetän hiljalleen kiinnostuksen koko terapiaan. Maksan ihan vaan arkisesta juttelusta.
Sanot ettet enää halua keskustella mistään harrastuksista, vaan esim. siitä miksi koet edellämainitut asiat itsesäälissä vellomiselta. Terapia ja terapeutti on sua varten.
Mikä se suuntaus olisi, jossa terapeutti poimii oleellisia kohtia, ja kysyy ihan vaan esim:
-Miltä sinusta tuntui siinä tilanteessa, missä trauma muodostui
-Miltä sinusta tuntuu, kun koet olon ahdistuneeksi aikuisena
-Miltä sinusta tuntuu nyt
-Mikä on ensimmäinen muisto lapsuustraumasta
-Mikä ensimmäinen muisto omasta sairastumisesta
ym. Hypnoositerapiaa joku ehdottikin aikaisemmin, mutta mahtaneeko kuulua kela-korvattaviin.
En jaksaisi tätä taideakatemiaa enää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaihda terapeuttia. Turha kai tuollaista on jatkaa? Hyvän terapeutin kanssa pääsee jo haastattelukäynnillä oikeisiin aiheisiin ja siitä on sitten hyvä jatkaa.
Vierailija kirjoitti:
Mikä se suuntaus olisi, jossa terapeutti poimii oleellisia kohtia, ja kysyy ihan vaan esim:
-Miltä sinusta tuntui siinä tilanteessa, missä trauma muodostui
-Miltä sinusta tuntuu, kun koet olon ahdistuneeksi aikuisena
-Miltä sinusta tuntuu nyt
-Mikä on ensimmäinen muisto lapsuustraumasta
-Mikä ensimmäinen muisto omasta sairastumisesta
ym. Hypnoositerapiaa joku ehdottikin aikaisemmin, mutta mahtaneeko kuulua kela-korvattaviin.
En jaksaisi tätä taideakatemiaa enää.
Vaikea sanoa mikä suuntaus olisi paras kun en tilanteestasi sen enempää tiedä, mutta jos kyse on traumasta niin traumaterapeutti voisi tulla kyseeseen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt kannattaa varmaan miettiä terapeutin vaihtoa. Tilanne on umpikujassa. Voi olla, että terapeuttisi tietää itsekin olevansa umpikujassa ja jankuttaa tuosta harrastuksesta koska muuta ei työkalupakissa enää ole.
Minusta sinun kannattaisi sanoa suoraan että "minulla on sellainen tunne, että tämä terapia ei etene. En halua puhua harrastuksista, koska en katso että ne ovat oleellinen asia toipumiselleni, tai edes ajankohtaisia. Haluan puhua traumasta ja käydä sitä läpi. Onko sinulla tarjota minulle tähän saakka annettujen lisäksi mitään? Jos ei, minun on varmaan parempi alkaa miettiä olisiko aika etsiä uusi terapeutti".
Jos terapeutti suuttuu tästä, ei hän ole ammatillinen. Vaikka hän näkisi asian toisin, on hänen perusteltava se ja ymmärrettävä että aina ei onnistu heiltäkään.
Ota puheeksi. Olen itse intensiivisen, kolmen vuoden terapian käynyt ja siitä nolla-hyödyn saavuttanut tapaus. Syynä oli väärä terapiasuuntaus. En osannut vaihtaa, koska ajattelin muiden tietävän paremmin. Mutta itsehän se pitää tietää milloin toimii ja milloin ei. Kyllä minä väitän, että jos ei vuodessa tapahdu mitään edistystä, sitä ei tapahdu sen jälkeenkään.
Vierailija kirjoitti:
Jeesus on ainoa reitti pois kärsimyksestä. Toki hyvä terapia jotain voi antaa myös. Itse aloin parantua vasta uskoontulon jälkeen.
Ei taida nyt auttaa tämäkään aspekti.
Takautumat syntyivät, minulla ainakin, ruumiillisen väkiväkivallan seurauksena. Kun kokee olevanvansa fyysisesti uhattuna, niin eivät jutustelut, eivätkä psykoterapiat auta. Mutta auttaa, kun vain keho saa kokea fyysistä turvaa.