Lue keskustelun säännöt.
Olisiko vertaistukea? Lapseni muutti omilleen. Surettaa ja on ikävä jo nyt
19.08.2024 |
Täysin luonnollista ja ikääkin on jo 20 vuotta. Tänään muutti. On ihan valtavan ikävä!
Voisitteko saman kokeneet antaa jonkinlaista vertaistukea, miten tämän kestää.
Esim täytyy kovettautua siten, ettei ole koko ajan yhteydessä tai neuvo liikaa jne.
Pahin on tämä ikävä. Tunnen suorastaan masennusta tästä. 2 vk sitten teki päätöksen muuttamisesta.
Ei ole muita lapsia.
Kommentit (148)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko ikinä kokenut mitään oikeasti kamalaa, onko esimerkiksi lapsesi kuollut?
Multa on, lapsi kuollut, kahdeksantoista ikäisenä. Aikuisen lapsen omilleen muuttoon, joka on oikein ja suorastaan suotavaa, on n. 18 vuotta aikaa sopeutua. En ymmärrä APn ruikutusta. Lapsi kuitenkin tulee joskus käymään, hänen kanssaan voi vielä jutella, nauraa, jatkaa elämää.
Sinua on kohdannut todella järkyttävä asia. Ymmärrän, että lapsen poismuutosta ahdistuminen on pientä tuon rinnalla.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisi ollut kauheaa jos vanhemmat olisivat jääneet roikkumaan kiinni henkisesti kun muutin omilleni. Tukea sai toki tarvittaessa.
Hienoo että niistä pääsee eroon. Alkaa uusi elämän kevät
En ymmärrä ap!?
Ei se lapsi mihinkään katoa! 20v on korkea aika itsenäistyä (ja niin näköjään äidinkin!)
4:n aikuisen lspsen äiti
Olet painajaisäiti. Anna lapsesi olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Noin sen kuuluu mennäkin, itse olen iloinnut jokaisesta kotoamuuttavasta lapsestani, yksi on vielä jäljellä.
Olen ollut hyvä ja omistautuva äiti, asettanut aina lasten tarpeet omieni edelle. Minusta on hienoa että haluavat muuttaa omilleen ja pärjäävät maailmassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä siihen yllättävän nopeasti tottuu, toki on huoli miten pärjää, mutta pärjäähän nuo. Muutama viikko meni että ikävöin ja tein ruokaa varmaan muutaman vuoden liikaa.
Vierailija kirjoitti:
Mikä hitto näitä ihmisiä vaivaa, joiden täytyy aina tulla tämän aiheen käsittelyihin avautumaan siitä, miten luonnollista se on että lapsrt muuttaa kotoa ja että jälkeen jäävän vanhemman täytyy vaan ymmärtää tämä. Eihän tässä siitä ymmärryksen puutteesta ole kyse vaan TUNTEMUKSISTA, joita poismuutto aiheuttaa! Jotkut ihmiset ne vaan ei itse ymmärrä sitä, että asioiden sanominen ääneen ja tunteiden myöntäminen auttaa käsittelemään asiaa ja pääsemään siitä ennen pitkää eteenpäin, ei toksinen positiivisuus! Olette varmaan just niitä samoja ihmisiä, joille ei koskaan voi avautua ihan keskustellakseen ja pohtiakseen asioita kun olette heti änkemässä ratkaisua tilanteeseen, ettei edelleenkään tarttisi keskustella. Ärsyttävää!
Mä ymmärrän myös. Olen elänyt lasteni kanssa superisoja asioita, vaikeita vuosia ja kauniita vuosia. Mulla on kiva työ, ystävät ja elämäniloa, mutta tiedän että tuun olemaan ihan rikk
Noin minäkin koen. Mikään ei tule enää tuntumaan miltään verrattuna lapsen tuomaan merkityksellisyyteen.
Juuri tällä hetkellä tunnen ekaa kertaa elämässäni masennuksen tunteita. En ole aiemmin ollut masentunut ollenkaan. Nyt vilahtaa ihan kuolemisen ajatuksia. En lähes varmasti toteuta, mutta niin syvillä vesillä menen nyt ajoittain.
Uskomatonta, miten tämä vaikuttaa tunteisiin. Kuten sanottu, järki tietysti kertoo, että hyvä juttu, että lapsi on saatu kasvatettua ja menee omilleen.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ajattele, miten kiva, kun teidän suhteenne muuttuu kahden aikuisen tapaamisiksi. Hänhän voi käydä kylässä ja sinäkin kyläillä.
Vierailija kirjoitti:
Olet painajaisäiti. Anna lapsesi olla.
Niinhän minä yritän tehdäkin. Taistelen vain näiden tunteiden kanssa.
Nousee yllättävän vahvoja kaipuun ja surun tunteita. En ikinä olisi uskonut. Olen yleensä rationaalinen.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ajattele, miten kiva, kun teidän suhteenne muuttuu kahden aikuisen tapaamisiksi. Hänhän voi käydä kylässä ja sinäkin kyläillä.
Jotenkin kyläily tuntuu niin vähäiseltä suhteessa siihen, miten ihanaa oli, kun asui täällä.
Me katsottiin tällä viikolla muutama hänen disneyn suosikkielokuvansa yhdessä. Leijonakuningas ym. Hän sai valita tietenkin.
Äidin ja lapsen välinen side on se vahvin. Se on vahvin, vaikka lapsi olisi jo aikuinen.
Äiti rakastaa ehdoitta. Yleensä toki myös isä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä tein saman aloituksen mutta se ei tullut tänne. Yritän tsempata itseni kestämään tuon saman jonkun ajan päästä, suren jo etukäteen. Tyhmää se on, tiedän. Mutta minkäs teet kun rakastat niin paljon, sitä se kipu on.
Jotenkin kaikki muu tuntuu menettäneen täysin merkityksensä. Oleellisin puuttuu täältä kotoa.
Tuntuu, että ei kiinnosta enää mikään.
Moni ottaa tässä vaiheessa koiran. Itse olen allerginen ja koen, että se olisi muutenkin vain laiha lohtu.
Ap
No koira ei oo mikään lohtu. Rakki se on.
Mun lapseni lähti opiskelemaan toiselle paikkakunnalle muutama viikko sitten. En ole vieläkään pystynyt sisustamaan tyhjäksi jäänyttä huonettaan, ahdistaa jotenkin muuttaa se toisenlaiseksi.
En olisi uskonut, että tyhjyys iskee näin lujaa.
Koen myös selittämätöntä raivon tunnetta. Aivan käsittämätöntä. En siis ole raivoissani lapselle. Tekisi mieleni riehua täällä kotona. En tällaistakaan ole koskaan ennen tuntenut. En ole koskaan rikkonut astioita tms.
Käyn läpi nyt monia tunteita, joita en ole koskaan ennen tuntenut. Toivottavasti ei ainakaan tuo uksi uusi tuttavuus, eli välillä tuleva masennuksen tunne, ei jää päälle.
Tuntuu, että mikään ei korvaa. Kaikki uuden harrastukset tms olsii vaan teeskentelyä.
(Samahan se on mummeleilla vanhainkodeissa. Siellä seuraa pitävät muut ihmiset ei ole muuta kuin pieni häivähdys siitä, mitä ne mummelit oikeasti haluaisivat. Eli lasten ja lastenlasten seuraa.)
Ap
Vierailija kirjoitti:
Mun lapseni lähti opiskelemaan toiselle paikkakunnalle muutama viikko sitten. En ole vieläkään pystynyt sisustamaan tyhjäksi jäänyttä huonettaan, ahdistaa jotenkin muuttaa se toisenlaiseksi.
En olisi uskonut, että tyhjyys iskee näin lujaa.
Nimenomaan sama täällä. Tyhjä huonekin ahdistaa. Kävin siellä juuri. Lähdin äkkiä pois.
Ap
Mikä hitto näitä ihmisiä vaivaa, joiden täytyy aina tulla tämän aiheen käsittelyihin avautumaan siitä, miten luonnollista se on että lapsrt muuttaa kotoa ja että jälkeen jäävän vanhemman täytyy vaan ymmärtää tämä. Eihän tässä siitä ymmärryksen puutteesta ole kyse vaan TUNTEMUKSISTA, joita poismuutto aiheuttaa! Jotkut ihmiset ne vaan ei itse ymmärrä sitä, että asioiden sanominen ääneen ja tunteiden myöntäminen auttaa käsittelemään asiaa ja pääsemään siitä ennen pitkää eteenpäin, ei toksinen positiivisuus! Olette varmaan just niitä samoja ihmisiä, joille ei koskaan voi avautua ihan keskustellakseen ja pohtiakseen asioita kun olette heti änkemässä ratkaisua tilanteeseen, ettei edelleenkään tarttisi keskustella. Ärsyttävää!
Mä ymmärrän myös. Olen elänyt lasteni kanssa superisoja asioita, vaikeita vuosia ja kauniita vuosia. Mulla on kiva työ, ystävät ja elämäniloa, mutta tiedän että tuun olemaan ihan rikki ainakin hetken kun he lähtevät, sillä mikään ei tunnu miltään verrattuna lasten tuomaan merkityksellisyyteen. Niin se vain menee. Jotkut eivät ymmärrä, eivätkä ikinä ymmärtäneetkään mistä oli kyse.