Olisiko vertaistukea? Lapseni muutti omilleen. Surettaa ja on ikävä jo nyt

Mun sukulaisella asuu 40 v.lapsi kotona äitin ja isin kanssa. Kyllähän muut sukulaiset alkavat jo hieman supisemaan ja virnuilemaan peräkammarin pojasta että mikähän ongelma sillä on. Toki se on heidän asiansa, eikä kukaan puhu siitä ainakaan vasten naamaa. Mutta eiköhän lapsen kuulu lähtä kotoaan jossain vaiheessa. 

Vierailija kirjoitti:

Lisään vielä, että näin lehdissä hiljattain Maria Jungnerin uudesta hautakivestä kuvan. Hän kuoli äkillisesti aika pian kuopuksensa poismuuton jälkeen. Aloin miettiä, että hänestä tuntui varmaan yhtä kamalalta kuin minusta. 

Jotenkin elämän tärkein tarkoitus viety. Tuo siis tunnetasolla. Kärkitasoa danoo, että tämä on hyvä asia ja tietysti hänen kuuluu muuttaa pois. Lapset ovat lainassa ja aloittavat oman elämän. 

Ap

Nyt voit sitten keskittyä mieheesi tai uuden sellaisen etsimiseen. Yhteiskuntakin voi sen jälkeen paremmin.

Kysyin mieheltäni, miten hän asian kokee, onko ikävä. Hän sanoi, että yrittää olla ajattelematta koko asiaa, jotta voi antaa tyttärelle tilaa. 

Noin se onkin. Eilinen meni päivällä mulla melko hyvin, kun en ollut yhteyksissä, mutta illalla piti käytännön syiden vuoksi olla yhteyksissä ja kaipaus nousi taas tappiin. 

Vierailija kirjoitti:

Kysyin mieheltäni, miten hän asian kokee, onko ikävä. Hän sanoi, että yrittää olla ajattelematta koko asiaa, jotta voi antaa tyttärelle tilaa. 

Noin se onkin. Eilinen meni päivällä mulla melko hyvin, kun en ollut yhteyksissä, mutta illalla piti käytännön syiden vuoksi olla yhteyksissä ja kaipaus nousi taas tappiin. 

Edellinen siis ap

Kuulostat melko läheisriippuvaiselta. Eikö tyttärelläsi ollut ennen muuttoa omia menoja vai olitteko koko ajan yhdessä? Eikö sinulla ole muita kavereita tai tuttuja joiden kanssa voit tehdä jotain? Aika raskasta lapsellesi jos et pysty keksimään omaa tekemistä ilman häntä.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on tuttava, jonka mies on psykiatri. Töissä julkisella. Kysyin, millaisia ovat tyypillisimmät potilaasi. Hän vastasi, että yleisimpiä ovat naiset, joiden lapset ovat muuttaneet pois kotoa ja potilaat ovat masentuneet. 

Eli tuo kai on se tyhjän pesän syndrooma. 

Mielenkiintoista, myös yläpeukut. Olen potilaana julkisella ja mun lääkäri on psykiatri. Polilla ja päiväosastolla näkee miehiä ja naisia, nuoria ja vähän vanhempia. Jos pyytäisin tietoa muista potilaista, vaikka tulosyyn, niin tuskin kerrottaisi eikä se minulle kuulukaan. Jos tuttavasi mies on oikeasti psykiatri niin olen iloinen että hän ei ole minun lääkärini. T: Tulosyy muu kuin tyhjän pesän syndrooma

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on tuttava, jonka mies on psykiatri. Töissä julkisella. Kysyin, millaisia ovat tyypillisimmät potilaasi. Hän vastasi, että yleisimpiä ovat naiset, joiden lapset ovat muuttaneet pois kotoa ja potilaat ovat masentuneet. 

Eli tuo kai on se tyhjän pesän syndrooma. 

 

Mielenkiintoista, myös yläpeukut. Olen potilaana julkisella ja mun lääkäri on psykiatri. Polilla ja päiväosastolla näkee miehiä ja naisia, nuoria ja vähän vanhempia. Jos pyytäisin tietoa muista potilaista, vaikka tulosyyn, niin tuskin kerrottaisi eikä se minulle kuulukaan. Jos tuttavasi mies on oikeasti psykiatri niin olen iloinen että hän ei ole minun lääkärini. T: Tulosyy muu kuin tyhjän pesän syndrooma

Eihän nyt tuollainen ihan yleinen vastaus voi ketään sentään häiritä. Ei me puhuttu asiasta enempää. 

Vierailija kirjoitti:

Kuulostat melko läheisriippuvaiselta. Eikö tyttärelläsi ollut ennen muuttoa omia menoja vai olitteko koko ajan yhdessä? Eikö sinulla ole muita kavereita tai tuttuja joiden kanssa voit tehdä jotain? Aika raskasta lapsellesi jos et pysty keksimään omaa tekemistä ilman häntä.

Tietysti lapsella oli omiakin menoja. Mutta lähes joka päivä me tietysti oltiin tekemisissä (Paitsi harvoin, kun hän oli jossain yökylässä)  ja oli yhteistä aikaa, kun juteltiin, syötiin ym. 

Esim ruuanlaitto on nyt sitten mulle ja miehelle vaan. Emme käy enää iltakävelyillä tyttären kanssa kahden yms. Rutiinit muuttuivat.