Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Ahdistaa olla tekemisissä äitini kanssa, kun hän tartuttaa katastrofiajattelunsa minuun
19.08.2024 |
Mitä tahansa kerron kuulumisistani, niin hän alkaa mistä tahansa arkisesta ja neutraalista asiasta vouhottaa kamalia katastrofiajatuksia. Jos vaikka kerron, että kävin eilen sienessä ja siellä oli hyttysiä, niin alkaa ahdistunut vuodatus, miten minun täytyy nyt huolella tarkkailla onko tullut puremia kun hyttyset voi Suomessakin levittää jotain tauteja ja sitten tulee oireineen lista mitä tauteja. Tai jos mainitsen nukkuneeni liian vähän viime yönä, niin saan kuulla monta katastrofiskenaariota siitä mihin kamalaan ja jopa hengenvaaralliseen huonosti nukutut yöt saattaa johtaa. Lista on loputon. Pikku haava muuttuu hetkessä hengenvaaralliseksi verenmyrkytysvaaraksi jne. Ja saan perääni vielä viestejä missä tulee lisää kamalia katastrofiskenaarioita, linkkejä joihinkin amerikkalaisiin artikkeleihin missä joku oli kuollut pieneen haavaan jne. Sinänsä äitini ei aivan päästään keksi näitä asioita, sillä onhan mahdollista, että vaikkapa haavasta voi joskus tulla verenmyrkytys. Mutta todennäköisyys on siihen aivan äärimmäisen äärimmäisen pieni. No, silti huomaan miten hän onnistuu tuolla pelottelemaan ja saamaan minut ahdistumaan, vaikka kuinka yrittäisin ajatella järkevästi. Ollaan tästä asiasta riideltykin monta kertaa, hän ei suostu ymmärtämään kantaani vaan sanoo vain tarkoittavansa hyvää ja yrittävänsä auttaa. Joudun pian katkaisemaan kaiken yhteydenpidon ja estämään hänen viestit, kun ahdistaa niin paljon aika kun olemme tekemisissä niin kuulla monta skenaariota siitä mitä kamalaa ja hengenvaarallista onkaan taas jostain mitättömästä pikkujustusta seuraamassa (minulle). Neuvokaa mitä tälle voi tehdä?
Kommentit (444)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos aikuiselta ihmiseltä pyytää useasti, että lopettaisi häiritsevän ja pahalta tuntuvan käytösmallin ja tämä ei suostu lopettamaan niin silloin on tarkoituskin aiheuttaa kurjaa mieltä. Minä katkaisisin välit.
tämä, se on henkistä väkivaltaa. Hän tietää tuottavansa sillä lisää ahdistusta, mutta jatkaa silti.
Minusta hän ei kuitenkaan tee tätä ilkeyttään tai sillä tavalla tahallisesti, että haluaisi ahdistuttaa minua. Vaan hän varmaan vain yrittää omaa ahdistustaan jotenkin hoitaa vyöryttämällä sitä muille. Ap
Jos olet kertonut, että huolipuhe ahdistaa niin hän tietää ahdistuttavansa sinua tahallaan.
Vierailija kirjoitti:
Kaikesta ei kannata puhua, siitä tavallisestakaan. Kai sinä nyt jo tiedät, mitkä aiheet saavat tuota aikaan. Loput puheet suodat toisesta korvasta ulos.
Rasittavaa voi olla, mutta mitä niitä välejä katkomaan. Äitini on vähän samantapainen. Pitää vain yrittää hyväksyä ettei se asia siitä enää muutu.
Taas joku, joka ei ymmärrä lukemaansa.
Eiköhän aapee itse tunne äitinsä eikä näin ollen puheillaan provosoi käytöstä. Pointtihan oli juuri se, ettei mistään voi puhua ilman, että vedetään kaikki mahdolliset kauhuskeneraatiot peliin mukaan.
Mykkänäkö aapeen pitäisi olla, kun on äitinsä kanssa tekemisissä? Kun se arkinenkin asia voi laukaista tuon. Voi riittää vain "onpa nätti ilma" komentti. Kyllä tuostakin saa juttua, mitä kauniista ilmasta voi seurata ja lopulta on vaara kuolla salamaniskuun tai lämpöhalvaukseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen alkanut nykyään hieman kyseenalaistamaan sitä, onko tarkoitus todella hyvä. En tiedä.
Joku sanoi, että verhoista ja matoista voi jutella. Mun äidin kanssa ei voi. Maton kulmaan saattaa kompastua ja kerran mä tyhmänä sanoin, että oon hommannut uudet verhot makuuhuoneeseen. Hän kuuli sen niin, että hänen täytyy itse ommella verhot mun makuuhuoneeseen ja näin hän sitten teki.
Vierailija kirjoitti:
Äitis tarviis ehkä kunnon orgasmia rentoutuakseen. Missä mies?
Ja jos hällä on paljon ystäviä niin kuin ap sanoo, miten ystävät kestävät tätä huolehtimista?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa, että äitisi on ns. hassahtanut. Jotenkin jos saisi lääkärille ja sieltä tuohon troppeja (onko vaikeat vaihdevuosioireet, hassahtanut persoonallisuus).
Hän on ollut aina tuollainen, siis jo kun olin pieni. Olen nyt 35. Ja hän on korkeasti koulutettu (väitellyt omalla alallaan ja arvostetussa työssä). Ei siis mikään hupsahtanut mummo tai vajaaälyinen onneton ja yksinäinen polo. Ap
Olen samanikäinen ja ehkä meidän äidit myös suunnilleen samaa ikäluokkaaa, ja voin samaistua tähän täysin. Oikeastaan vasta viime aikoina olen tunnistanut tämän äidin katastrofiajattelun. Itse olen analysoinut tämän niin, että kyseisen sukupolven (naisille) on vaikea puhua ja käsitellä tunteita. Siis todellisuudessa äitiäsi varmasti ahdistaa ja pelottaa, että sinulle tapahtuu jotakin. Ja sen sijaan, että hän itse käsittelisi näitä ahdistavia tunteita, että mistä ne kumpuaa ym, niin hän siirtää ne sinuun. Ja hän toivoo ettet sinä esim. enää menisi sinne punkkimetsään, jotta hänen ei tarvitsisi pelätä. Hän siis toivoo, että sinä ratkaiset hänen ahdistuksesta.
Joku kysyi, voiko äidillä olla joku trauma. Mun äidillä todennäköisesti on, vaikkei sitä itse tiedosta/tunnusta.
Hänen äitinsä eli mun äidinäiti asui meillä, ja oli ihan täysi sosiopaatti. Hänellä oli kultalapsensa ja sylkykuppinsa sekä omissa lapsissaan, että lapsenlapsissaan. Äitini oli kultalapsi ja minä sylkykuppi. Mun siskoon, joka oli kultalapsi, äitini ei kohdista tätä sekoiluaan.
Joku tässä dynamiikassa laukaisee äitini sekoilun. On ristiriitaista, että mummoni sai kuitenkin ihan vapaasti kiusata mut ihan rikkinäiseksi, mutta nenän tukkoisuus on se asia, joka tuuttaa paniikkinappulan pohjaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on samanlainen äiti, mutta olen löytänyt keinon, joka toimii mulla tätä vastaan - kun katastrofipuhe alkaa, vastaan järjestelmällisesti ja monotonisesti kaikkeen "Aha." Tämä nopeuttaa jonkin verran katastrofiajatusten käsittelyä ja toisaalta toimii itselleni jonkinlaisena "koodisanana", että tämä on nyt sitä puhetta, joka saa mennä yhdestä korvasta sisään ja toisesta ulos. Joskus äiti hermostuu tai joskus ei lopeta, jolloin minäkin saatan hermostua. Siinä tapauksessa lopetan puhelun / poistun paikalta.
Äitini on ahdistusherkkä. Ei nyt noin paha kuin ap:n tapauksessa, mutta etsii hyvistäkin asioista kaikkea negatiivista. Valittaa myös jatkuvasti oman elämänsä kamaluutta. Ei ole koskaan 45 vuoden aikana uskaltanut käydä kotikylässään kaupassa koska pelkää kassamyyjien tuijottavan ostoksiaan. Suojelee meitä lapsia liikaa. Sanoi just viime viikolla mulle, 35 v naiselle, että "Ei sitten saa liikkua ulkona pimeällä ja eikä talvella saa ajaa autoa. Töihin menet bussilla."
En tiedä mistä johtuu. Itse en kasvanut samanlaiseksi vaikka minua on tähän malliin yritetty survoa. Aina olen osannut ajatella omilla aivoillani ja suhteuttaa asioita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pelkästään puhelimen soiminen jo nostaa ahdistuksen pintaan. Yks kaveri sanoi, että sitten, kun äiti on kuollut, niin tulen kaipaamaan sitä, kun äiti soittaa.
En odota äitini kuolemaa ja rakastan häntä, mutta voin luvata ja vannoa, etten tule kaipaamaan sitä kun puhelin soi 27 kertaa päivässä ja vähintään kerran päivässä, viimeistään klo. 14 on pakko vastata, ettei äitini ilmesty ovelle tai aloita soittelurumbaa poliisille, sukulaisille, you name it.
Vierailija kirjoitti:
Äitini on ahdistusherkkä. Ei nyt noin paha kuin ap:n tapauksessa, mutta etsii hyvistäkin asioista kaikkea negatiivista. Valittaa myös jatkuvasti oman elämänsä kamaluutta. Ei ole koskaan 45 vuoden aikana uskaltanut käydä kotikylässään kaupassa koska pelkää kassamyyjien tuijottavan ostoksiaan. Suojelee meitä lapsia liikaa. Sanoi just viime viikolla mulle, 35 v naiselle, että "Ei sitten saa liikkua ulkona pimeällä ja eikä talvella saa ajaa autoa. Töihin menet bussilla."
En tiedä mistä johtuu. Itse en kasvanut samanlaiseksi vaikka minua on tähän malliin yritetty survoa. Aina olen osannut ajatella omilla aivoillani ja suhteuttaa asioita.
Ole onnellinen ja ylpeä itsestäsi! Ne tuntemani ihmiset joilla on tuollaiset vanhemmat, ovat järjestäen aika kamalia. Itsekeskeisiä, valittavia, saamattomia ja epäempaattisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse olen alkanut nykyään hieman kyseenalaistamaan sitä, onko tarkoitus todella hyvä. En tiedä.
Joku sanoi, että verhoista ja matoista voi jutella. Mun äidin kanssa ei voi. Maton kulmaan saattaa kompastua ja kerran mä tyhmänä sanoin, että oon hommannut uudet verhot makuuhuoneeseen. Hän kuuli sen niin, että hänen täytyy itse ommella verhot mun makuuhuoneeseen ja näin hän sitten teki.
Tuskin siinä on edes mitään tarkoitusta taustalla. Noin käyttäytyvä ihminen on "vinksahtanut" jossain vaiheessa elämää tai kasvatettu tiettyyn käytösmalliin. Normaalia käytöstä se ei ole, koska se on epämiellyttävää ja moni lapsi päätyy ottamaan sen vuoksi etäisyyttä vanhempiinsa aikuisena.
Vierailija kirjoitti:
Pelkästään puhelimen soiminen jo nostaa ahdistuksen pintaan. Yks kaveri sanoi, että sitten, kun äiti on kuollut, niin tulen kaipaamaan sitä, kun äiti soittaa.
En odota äitini kuolemaa ja rakastan häntä, mutta voin luvata ja vannoa, etten tule kaipaamaan sitä kun puhelin soi 27 kertaa päivässä ja vähintään kerran päivässä, viimeistään klo. 14 on pakko vastata, ettei äitini ilmesty ovelle tai aloita soittelurumbaa poliisille, sukulaisille, you name it.
Minun tuttavani soitti joskus poliisit äitinsä takia, joka oli ilmestynyt oven taakse kun tuttavani ei ollut halunnut puhua puhelimessa jostain asiasta äitinsä kanssa. Tuttavani oli sanonut, että jos ilmestyt oven taakse niin soitan poliisit. Mamma ilmestyi silti.
Vierailija kirjoitti:
Itse olen alkanut nykyään hieman kyseenalaistamaan sitä, onko tarkoitus todella hyvä. En tiedä.
Joku sanoi, että verhoista ja matoista voi jutella. Mun äidin kanssa ei voi. Maton kulmaan saattaa kompastua ja kerran mä tyhmänä sanoin, että oon hommannut uudet verhot makuuhuoneeseen. Hän kuuli sen niin, että hänen täytyy itse ommella verhot mun makuuhuoneeseen ja näin hän sitten teki.
Tunnustan. Olen tuommoinen. Lapset on sanoneet, etteivät tahdo mitään, voit ottaa rauhallisesti
Olen pyytänyt anteeksi heiltä, mutta nyt murehdin omaa käytöstäni. Jos olen aiheuttanut heille jotain pahaa mieltä.
Vierailija kirjoitti:
Äidilläsi on selkeästi "yleistynyt ahdistuneisuushäiriö". Se on just tollasta. Siitä myös voi parantua. Se voi myös tulla takaisin, tulla ja mennä.
Tiedän, koska itse olen kamppaillut tuon kanssa yli kymmenen vuotta.
En usko, että se yksistään selittää käytöstä. Minulla on myös ahdistuneisuushäiriö, mutta en ole yhtään tuollainen.
Mua joskus vähän sapettaa se, että kun olen jo lapsena oppinut pärjäämään katastrofiäidin ja sosiopaattimummon ristitulessa, niin osaan pitää puoleni varmaan jopa keskivertoa paremmin.
Silti äitini suhtautuu minuun kuin olisin jotenkin viallinen, saatan vaikka unohtaa miten kengännauhat solmitaan, kompastua niihin, lyödä pääni ja kuolla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen alkanut nykyään hieman kyseenalaistamaan sitä, onko tarkoitus todella hyvä. En tiedä.
Joku sanoi, että verhoista ja matoista voi jutella. Mun äidin kanssa ei voi. Maton kulmaan saattaa kompastua ja kerran mä tyhmänä sanoin, että oon hommannut uudet verhot makuuhuoneeseen. Hän kuuli sen niin, että hänen täytyy itse ommella verhot mun makuuhuoneeseen ja näin hän sitten teki.
Tunnustan. Olen tuommoinen. Lapset on sanoneet, etteivät tahdo mitään, voit ottaa rauhallisesti
Olen pyytänyt anteeksi heiltä, mutta nyt murehdin omaa käytöstäni. Jos olen aiheuttanut heille jotain pahaa mieltä.
Minä sanon sinulle vinkkinä, että älä missään nimessä mene nyt valittamaan lapsillesi itsesäälisenä kuinka olet ollut kamala äiti. Se on vaan lisää sitä samaa käytöstä, ja lapsesi eivät jaksa sitä kuunnella. Riittää kun olet jo pyytänyt anteeksi. Nyt ainut mitä voit tehdä, on hiljalleen alkaa muuttamaan käytöstäsi. Älä huseeraa ja huolehdi niin paljon, vaan ole aidosti läsnä lapsillesi. Jos lapsi kertoo uusista verhoista, älä ole heti tyrkyttämässä ompelupalvelua, vaan sano "Kiva kun saatte uudet verhot. Minkälaiset ne on? Lähetä kuva." Aikuisten lasten ja vanhempien suhde pitäisi olla lähempänä ystävyyttä kuin äiti/pikkulapsi-riippuvuussuhdetta.
Alue: Aihe vapaa
Täällä myös yksi katastrofimutsi. Ei tarvitse edes puhua hänen kanssa, hänelle riittää ihan päivän sää skenaarioihinsa.
Hän suhtautuu vesisateeseen kuin se olisi happoa. Jos on liukasta, olen katkonut jalkani ja makaan lumihangessa henkitoreissani. Saattaa soittaa poliisille, huoltomiehelle, koko suvun läpi, ravata läpi mun kaverit ym. jos en vastaa puhelimeen.
Joku sanoi, ettei vaan anna sen vaikuttaa itseensä. Se ei ole ihan niin helppoa. Kun äiti-tytär-suhteen dynamiikka on vääristynyt jo lapsesta asti, sitä on todella vaikea muuttaa. On joutunut aina olemaan äitinsä äiti. Lapsena en luonnollisestikaan voinut olla sairas, surullinen, vihainen tai väsynyt.
Ja välien täydellinen katkaiseminen vaatisi totaalista katoamista. Muuttamista kauas, osoitteen salaamista ym.
Eli enpä osaa neuvoja antaa, tsemppiä vain toivottaa.