Yksinäinen nainen. Istun puistossa sekä seuraan, kun kaikilla muilla on joku tai vähintään seuraa ja mä vain yksin. Olen surullinen...
Olen 35-vuotias nainen, ja todella yksinäinen. Ei sisaruksia ei mitään yhteyttä sukulaisiin vanhemmat kuolleet, ei kavereita, olen sinkku. Haluaisin miesystävän, tai edes yhden kaverin. Olen jonkin verran käynyt yksin tapahtumissa, niissä on ollut vain kännistä lääppijämiestä ja seksinvonkaajaa. En ole kiinnostunut yhden yön jutuista. Haluaisin ihan selvin päin olevien kanssa jutella. No, vaikeaa on ketään löytää. Asun yksin Tampereella kaksiossani ja seinät alkaa kaatua päälle. Käyn salilla ja kaupassa. Siinä kaikki oikeastaan. Baarit ei kiinnosta. Selvinpäin ei kukaan kuitenkaan sano mulle mitään. Ihmiset kyllä hymyilee mulle. Mutta kukaan ei puhu mitään. En ole työelämässä nyt, niin ei kontakteja sitäkään kautta. Oon päivä päivältä yksinäisempi ja surkeampi. Joinain päivinä olen niin lamautunut että makaan vaan peiton alla. Miksi nousisin, kun tavallaan ei ole mitään. Olisiko jollakulla vinkkiä, Tampereella, missä yksinäinen ihminen voisi tutustua muihin, selvinpäin. Ja ideoita jotka eivät olisi kalliita koska rahaa ei ole paljoa käytettävissä.
Kommentit (233)
En jaksa uskoa sitä, että tarvitset miestä. Sillä nainen on onnellisimmillaan sinkkuna sekä lapsettomana. Näin täällä palstalla on saarnattu jo useamman vuoden. Joten unohda miehet ja ala elämään itsenäistä elämää.
Ap mene metsään ja ala kaveeraamaan karhun kanssa! Koska mieshän on karhua vaarallisempi.
Vierailija kirjoitti:
Entä jos aloittaja olisi mies? Olisivatko naiset yhtä innokkaita tukemaan häntä? Vai kutsuttaisiinko häntä inceliksi sekä naisten vihaajaksi, joka on kohtalonsa ansainnut. Kysynpä vaan.
Miksi miehet eivät tue toisia miehiä samalla tavalla kuin naiset tukevat toisia naisia? Kysynpä vaan.
Voi voi pientä ap:ta... kun on ihan yksin... kalamaa :D
Suosittelen etsimään edes työharjoittelupaikan, jotta saat rytmisi kuntoon. Älä jää kotiin odottamaan, josko sinulle joku sitä tarjoaisi. Vaan mene rohkeasti itse sitä kysymään kasvotusten, näin sinulla on parempi mahdollisuus saada se paikka. Tiedän että se on perseestä kysyä sitä itse, mutta jostain on aloitettava. Olet jo 35v ja edelleen työtön, niin jotain pitäisi tapahtua, mikäli haluat valoa sekä parempaa tulevaisuutta elämääsi.

Ei toimi masentuneelle ja muutinkin OMG-tapaukselle kuten ap! Vaan pitäisi kaikki saada tekemättä mitään.
Mikä siinä on, että varsinkin nuoret naiset masentuvat tänä päivänä? Vaikka naisilla on vapaus mistä valita nykyään, kukaan ei ole pakottamassa tekemään mitään, jos ei itse sitä tahdo!
Vapaaehtoistoiminnoissa on usein myös kokoontumisia ja koulutuksia vapaaehtoisille. Googletteleppa Treen seudun vapaaehtoistyötä tekeviä tahoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko ap minkä näköinen? Millaiset vaatteet sinulla on? Onko ylipainoa? Onko mt ongelmia?
M36
No joka tapauksessa AP:n ja meidän muiden naisten on parempi olla yksin kun sun kaltaisen miehen kanssa.
No, hyvä toivottavasti ap saakin olla yksin lopunelämänsä, kun ei miehet hänelle kelpaa. Ainoastaan ne komeimmat alfat kelpaa ap:lle, joita 100 muuta naista jahtaa kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Suosittelen Klubitaloa, Tampereella on sellainen kuin Näsinkulman Klubitalo. On auki arkisin 816, siellä saa seuraa ja voi oman jaksamisen mukaan osallistua talon toimintaan, esim. ruoanlaittoon tai toimistotöihin. Nämä talot ovat mielenterveyskuntoutujille, mutta lähetettä ei tarvitse eikä diagnooseja kysellä. Asun itse Helsingissä ja käyn täällä paikallisella Klubitalolla, on ollut ihan henkireikä ja auttanut yksinäisyyteen.
Missä tämä on Helsingissä?
Vierailija kirjoitti:
En jaksa uskoa sitä, että tarvitset miestä. Sillä nainen on onnellisimmillaan sinkkuna sekä lapsettomana. Näin täällä palstalla on saarnattu jo useamman vuoden. Joten unohda miehet ja ala elämään itsenäistä elämää.
Toivottavasti ap sisältää tämän.
Vierailija kirjoitti:
"Tarjosin kerran yhdelle naiselle snägärillä sapuskat. Lähinnä säälistä, mut se nainen kuvitteli minun haluavan jotain ja otti yhteyttä. Tarjosin drinkin, ensimmäisen ja viimeisen.
Miksi naiset soittelee perään jos on niille ystävällinen. Haluan vain olla kiva ihmisille ja saada olla rauhassa yksin."
Älä anna niille numeroa, Toope
Mun kodin lähellä on koirapuisto ja käyn usein kävelylenkin päätteeksi istumassa siinä vieressä penkillä ja katselen koiria. Aika usein koiranomistajat tulee sitten tervehtimään ja antaa silittää ja rapsutella koiraa. Mun mieltä piristää nämä kohtaamiset paljon. Tosin mä olen syvästi masentunut ja ap ei taida olla. Mutta voihan sieltä miesystäväkin löytyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entä jos aloittaja olisi mies? Olisivatko naiset yhtä innokkaita tukemaan häntä? Vai kutsuttaisiinko häntä inceliksi sekä naisten vihaajaksi, joka on kohtalonsa ansainnut. Kysynpä vaan.
Miksi miehet eivät tue toisia miehiä samalla tavalla kuin naiset tukevat toisia naisia? Kysynpä vaan.
No, missä ap:n naiskaverit nyt oikein ovat? Miksi eivät ole tukemassa tätä oikeassa elämässä? Se mitä täällä te kirjoitatte, ei vaikuta oikeaan elämään mitenkään. Sillä pitää olla fyysisesti läsnä, eikä netin tai puhelimen välityksellä.

Perseessä he ovat! Sieltä käsin on hieman vaikeata auttaa tuollaista va jukkia kuten ap!
Ap taitaa olla munan kipeä pikkulutka 😂
Eiköhän se ole ap:n ihan oma valinta olla yksin.
Niin, mitäs ap olet nuorena tehnyt? Miksi et silloin kiinnittänyt ystävyys suhteisiin omia voimavarojasi ja ylläpitänyt niitä? Mietippä sitä nyt!
Moi ap!
En jaksanut lukea koko ketjua, joten en tiedä onko sulle jo ehdotettu näitä: kaverihaku -sivustot, Facebookin (naisten) kaverihaku - ryhmät ja Bumblen kaveri -puoli. Itse olen saanut näiden avulla uusia kavereita elämääni! 👍🏻 Hyvää alkusyksyä sulle!