Yksinäinen nainen. Istun puistossa sekä seuraan, kun kaikilla muilla on joku tai vähintään seuraa ja mä vain yksin. Olen surullinen...
Olen 35-vuotias nainen, ja todella yksinäinen. Ei sisaruksia ei mitään yhteyttä sukulaisiin vanhemmat kuolleet, ei kavereita, olen sinkku. Haluaisin miesystävän, tai edes yhden kaverin. Olen jonkin verran käynyt yksin tapahtumissa, niissä on ollut vain kännistä lääppijämiestä ja seksinvonkaajaa. En ole kiinnostunut yhden yön jutuista. Haluaisin ihan selvin päin olevien kanssa jutella. No, vaikeaa on ketään löytää. Asun yksin Tampereella kaksiossani ja seinät alkaa kaatua päälle. Käyn salilla ja kaupassa. Siinä kaikki oikeastaan. Baarit ei kiinnosta. Selvinpäin ei kukaan kuitenkaan sano mulle mitään. Ihmiset kyllä hymyilee mulle. Mutta kukaan ei puhu mitään. En ole työelämässä nyt, niin ei kontakteja sitäkään kautta. Oon päivä päivältä yksinäisempi ja surkeampi. Joinain päivinä olen niin lamautunut että makaan vaan peiton alla. Miksi nousisin, kun tavallaan ei ole mitään. Olisiko jollakulla vinkkiä, Tampereella, missä yksinäinen ihminen voisi tutustua muihin, selvinpäin. Ja ideoita jotka eivät olisi kalliita koska rahaa ei ole paljoa käytettävissä.
Kommentit (233)
Ap milloin viimeksi olet käynyt paskalla? Tuliko isokin pökäle? Oliko sekin masentuneen oloinen? Kysymyksiä kysymyksiä... mutta vain ne vastaukset puuttuvat =)
Vierailija kirjoitti:
+35v on jo korkea ikä naiselle, lyötää hyvää miestä itselleen, mikäli on työtön ja kärsii masennuksesta. Myös perhe saattaa jäädä perustamatta.
Ensiksi ap, yritä nyt löytää jotain töitä itsellesi sekä saada elämä järjestykseen. Ota tämä päätavoitteeksi. Jos lyödä kumppanin, niin se on vaan plussaa.
Onneksi hallitus leikkaa loisilta tukia pois. Niin alkaa töiden teko pikkuhiljaa taas kiinnostamaan!
Vierailija kirjoitti:
Ap milloin viimeksi olet käynyt paskalla? Tuliko isokin pökäle? Oliko sekin masentuneen oloinen? Kysymyksiä kysymyksiä... mutta vain ne vastaukset puuttuvat =)
Ei saa... sillä kuolen nauruun kohta 😂🤣
Vierailija kirjoitti:
Mikä siinä on, että varsinkin nuoret naiset masentuvat tänä päivänä? Vaikka naisilla on vapaus mistä valita nykyään, kukaan ei ole pakottamassa tekemään mitään, jos ei itse sitä tahdo!
Koska naisten aivot eivät ole kehittyneet samalla lailla kuin miesten, siksi he masentuvatkin nykyään helpommin.
Miksi olet yksin ap? Mene puhumaan jollekin, niin huomaat pian olevasi hullujenhuoneella kaltaistesi kanssa piikitettävänä.
Toivattavasti ap ei lue tätä ketjua enää. Ihan sairas meininki. Käsittämätöntä. Sairain ketju mitä olen tähän mennessä nähnyt 🤢 Häpeäisitte.
Tampere on vaikea kaupunki päästä sisään ja tutustua ihmisiin. Itse löysin täältä miehen ja nyt on perhettäkin, mutta monta yksinäistä opiskeluvuotta mahtui väliin. Netin kautta olen muutaman kaverin saanut ja harrastuspiireistä. Mielelläni ap:n kanssakin tutustuisin.
Vierailija kirjoitti:
Toivattavasti ap ei lue tätä ketjua enää. Ihan sairas meininki. Käsittämätöntä. Sairain ketju mitä olen tähän mennessä nähnyt 🤢 Häpeäisitte.
Ei hävetä enää mitään eikä varsinkaan jos nainen käskee, kiitos feminismi.
Vierailija kirjoitti:
Toivattavasti ap ei lue tätä ketjua enää. Ihan sairas meininki. Käsittämätöntä. Sairain ketju mitä olen tähän mennessä nähnyt 🤢 Häpeäisitte.
Miksi? Tämähän on ihan hyvää viidettä 😂 Erittäin rakentavaa palautetta ap on saanut 🥳
Ihmiset oikeasti.. mistä helvetin pimeimmistä sopukoista te näitä viestejä kirjoitatte? Kyllä alkaa ihmisten ilmoilla kävely pelottaa, kun lukee teidän viestejä. Ei tällaisia viestejä kommentoivilla pitäisi olla mitään oikeuksia elää vapaina ihmisinä, kun käyttäytyvät huonommin kuin sairaat apinat ja haluavat tahallaan satuttaa toisia. Sai ras ta !
Olen tosi pahoillani ap. Hyviäkin ihmisiä on! Terveisiä Sveitsistä,
ex-Tamperelainen ja yksinäinen minäkin
Christiiina kirjoitti:
Oletko Tinderissä? Sitä kautta pääsee helposti treffeille.
Mä olin Tinderissä reilu 2v ja kävin treffeillä 32 eri miehen kanssa.
Miksi?
Mä en ole koko ikänäni tavannut kuin enintään 10 miestä joiden kanssa olisi kiinnostanut lähteä treffeille. Ehkä asiaan vaikuttaa myös pitkä avioliitto.
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset oikeasti.. mistä helvetin pimeimmistä sopukoista te näitä viestejä kirjoitatte? Kyllä alkaa ihmisten ilmoilla kävely pelottaa, kun lukee teidän viestejä. Ei tällaisia viestejä kommentoivilla pitäisi olla mitään oikeuksia elää vapaina ihmisinä, kun käyttäytyvät huonommin kuin sairaat apinat ja haluavat tahallaan satuttaa toisia. Sai ras ta !
Olen tosi pahoillani ap. Hyviäkin ihmisiä on! Terveisiä Sveitsistä,
ex-Tamperelainen ja yksinäinen minäkin
Kannattiko alkaa ravistelemaan rakenteita ja punomaan vallankumousta? Kiitos feminismi.
Ootko ruma ap? Eli onko sulla mummotukka, kilon meikkiä naamalla jne.? Mikä sun pituus sekä paino on? Löytyykö sulta tatuointeja tai näkyviä arpia? Nämä plus monet muut asiat vaikuttavat siihen, miten ihmiset sua kohtelee tosielämässä!
Onneksi aloituksella on tykkäyksiä niin nähdään mitä mieltä ihmiset oikeasti on. Pieni osa on sekopäitä. Ehkö siellä on jopa vain yksi yksinäinen ihminen, jonka mielenterveys on järkkynyt kommentoimassa kaikki sairaat kommentit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toivattavasti ap ei lue tätä ketjua enää. Ihan sairas meininki. Käsittämätöntä. Sairain ketju mitä olen tähän mennessä nähnyt 🤢 Häpeäisitte.
Ei hävetä enää mitään eikä varsinkaan jos nainen käskee, kiitos feminismi.
Sairasta on meno tosiaan, toivottavasti haet apua tai opettelet pitämään mölyt mahassa. Ei taida hyvin ihmissuhde-elämässä mennä.
Ei auta muu kuin saada itse suu auki. Turha odottaa, että joku ihme tapahtuu itsestään vain olemalla.
Ei hätää ap, sillä kuolema korjaa sinutkin pian pois, tuhlaamasta meidän verorahoja! Eli kaikki voittaa :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toivattavasti ap ei lue tätä ketjua enää. Ihan sairas meininki. Käsittämätöntä. Sairain ketju mitä olen tähän mennessä nähnyt 🤢 Häpeäisitte.
Miksi? Tämähän on ihan hyvää viidettä 😂 Erittäin rakentavaa palautetta ap on saanut 🥳
Ei voi kutsua ihmisiksi tällaisia kommentteja kommentoivia ihmisiä. Aloittaja kertoo pahasta olostaan ja nämä ns. ihmiset yrittää sitä vain lisätä.
Paha saa palkkansa.. Jumala näkee teidän teot ja niin nähdään me muutkin joku päivä.
Kiitos feminismin myötätuntoni on kuollut, jäljellä enää vahingonilo. Ha ha ha.