Se että joku jätetään porukasta pois

Ottakaa myös sellainen asia huomioon, että on myös meitä jotka ei haluta kuulua mihinkään porukkaan.

Joo, minua pidetään varmaan outona, kun töissäkin välttelen muille puhumista tai muiden seuraa. Olen sosiaalisesti esteinen ja siksi viihdyn yksin, eikä se ole ongelma minulle, muille ennemminkin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiusatut ovat yleensä vaan niin ärsyttäviä.

Kiusaajaa ärsyttää kiusatussa jokin mitä kiusaaja ei siedä itsessään.

 Tämähän se on. Lisänä vielä että kiusaajaa ärsyttää kiusatussa jokin sellainen mitä ei salli itselleen.  Ja toinen asia on se että kemiat eivät kohtaa. Esimerkiksi molemmat saattavat olla ensin toisilleen mukavia, mutta sitten tulkitsevat toistensa käytökset aivan eritavoilla.  Syntyy epämukavuutta ja kiusaaja reagoi omalla tavallaan selvitäkseen henkisesti tilanteesta. Tämä tapa voi tuntua kiusatusta pahalta ja näin on syntynyt kiusaaja- kiusattu asetelma.  Kiusaajalle saattaa jäädä henkisesti niin epämukava olo tai olla epävarma itsestään, että hän ei jätä asiaa sikseen, vaan haalii ympärilleen tukijoukon, jonka avulla purkaa tätä henkistä painettaan. Tämä voikin sitten olla rumaa toimintaa. 

Ja kiusatun kohdalla tilanne saattaa jäädä vain hänen oman päänsä sisälle ja hän hiljaa kärsii kaikesta, eikä omien opittujen tapojen vuoksi kykene puolustamaan itseään kiusaajan oikkuilulta.  

Tällaisissa tapauksissa on myös vaikeaa todistaa että kiusaamista varsinaisesti edes tapahtuu.  Kysehän on loppujen lopuksi molempien osapuolien henkisestä hädästä, joka purkaantuu eri tavoilla. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomalaiset ovat kuppikuntaista kiusaajakansaa.

Suomalaisetko vain?

Suomessa on Euroopan eniten työ -ja koulukiusaamista, jotain se meistä kertoo. Onhan sitä kaikkialla muuallakin maailmassa mutta jostain syystä suomalaiset harrastavat tätä vielä enemmän, ollaan me ja tuolla nuo muut.

 

Mihin tämä väite perustuu? Onko jotain tutkimusta tai tilastoa vai pelkkä subjektiivinen mielipide? Itselläni on jäänyt tällaiset huomaamatta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomalaiset ovat kuppikuntaista kiusaajakansaa.

Suomalaisetko vain?

Suomessa on Euroopan eniten työ -ja koulukiusaamista, jotain se meistä kertoo. Onhan sitä kaikkialla muuallakin maailmassa mutta jostain syystä suomalaiset harrastavat tätä vielä enemmän, ollaan me ja tuolla nuo muut.

 

Mihin tämä väite perustuu? Onko jotain tutkimusta tai tilastoa vai pelkkä subjektiivinen mielipide? Itselläni on jäänyt tällaiset huomaamatta.

 Olen eri vastaaja, mutta mikäli tällainen tilastotieto tosiaan on olemassa, niin voisi kuvitella sen johtuvan siitä, että Suomessa _koetaan_ enemmän kiusaamista.  Saattaahan muissa maissa olla niin että siellä kiusataan, mutta se koetaan eritavalla. Ei välttämättä oteta sitä itseensä sillä tavalla mitä Suomessa otetaan 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiusatut ovat yleensä vaan niin ärsyttäviä.

Kiusaajaa ärsyttää kiusatussa jokin mitä kiusaaja ei siedä itsessään.

 Tämähän se on. Lisänä vielä että kiusaajaa ärsyttää kiusatussa jokin sellainen mitä ei salli itselleen.  Ja toinen asia on se että kemiat eivät kohtaa. Esimerkiksi molemmat saattavat olla ensin toisilleen mukavia, mutta sitten tulkitsevat toistensa käytökset aivan eritavoilla.  Syntyy epämukavuutta ja kiusaaja reagoi omalla tavallaan selvitäkseen henkisesti tilanteesta. Tämä tapa voi tuntua kiusatusta pahalta ja näin on syntynyt kiusaaja- kiusattu asetelma.  Kiusaajalle saattaa jäädä henkisesti niin epämukava olo tai olla epävarma itsestään, että hän ei jätä asiaa sikseen, vaan haalii ympärilleen tukijoukon, jonka avulla purkaa tätä henkistä painettaan.

Tämä on yksi tapa siitä, miten kiusaaminen koetaan.

Entisenä koulukiusattuna, joka on lähtöisin tasapainoisesta, turvallisesta ja rakastavasta kodista niin minua ja samaisen taustan omaavaa kaveriani kiusasivat koulussa nimenomaan alkoholistien lapset.

Taustalla oli myös hukuttamista ja muutoin fyysistä käsiksi käymistä sanallisen (henkisen) kiusaamisen lisäksi.

Koska minulla oli työ ihana ystävä, jonka kanssa koimme yhdessä tuota kiusaamista ja kotona tukijoukkoja, sisuunnuimme ja nolaten liusaajani annoin takaisin niin kiusaaminen loppui ennen yläasteelle menoa (opettaja järjesti meidän samalle luokalle ja kiusaajat sekä meidän kanssa eri että keskenään eri luokille) niin saimme yläasteen aloittaa jo ihan rauhassa.

Minulla meni muuton ja tuon kaverin kanssa eri paikkakunnilla asumisen vuoksi aikuisuuteen saakka, että ymmärsin olevani koulukiusattu. Asiasta ei ollut tullut osa identiteettiäni, että kuinka itseni näen. Enemmän suurin sitä, että tapasimme ystäväni kanssa vain viikonloppuisin. Olimme nuoruutemme hyvin läheisiä, mutta aikuisuudessa arkanimme. Ehkä se ja muutot työn perässä saivat aikaan sitten muistojen paluun tai se, että koulusurmien aikaan alettiin puhumaan koulukiusatuista enemmän.

Tosiseikka kuitenkin on, että koulukiusaaminen olisi saattanut omalla kohdallani päättyä hukkumiseen, vaikkei kiusattuna oleminen koskaan mennyt ns. ihon alle.

Vierailija kirjoitti:

Itse olen introvertti ja tykkään enempi kahden-kolmenkeskeisitä tapaamisista. Isompiin kokoontumisiin en enää yleensä edes mene. Mulla on kavereita lapsuudesta, peruskoulusta, harrastuksesta, työpaikoista x ja y, amk:sta, sukua, miehen sukua... enkä todellakaan sekoittele porukoita ja kutsu kaikkia tai edes yhtä eri piiriin kuuluvaa. En vaan itse jaksaisi olla sellaisessa porukassa.

Mulla sama juttu, että viihdyn mieluummin kahden-kolmenkesisissä tapaamisissa. En koe kuuluvani muihin "porukoihin" kuin sukuuni ja työyhteisööni. Yli 11 vuotta etätöitä tehneenä se työyhteisöön kuuluminenkaan ei ole mitään yhdessä kahvilla tai lounaalla käymistä vaan ihan sitä, että työasiat pystytään hoitamaan yhdessä. On meillä ollut firman pikkujouluja yms, mutta en ole joka vuosi edes osallistunut. Joskus on ollut jotain muuta vapaa-ajalla yhteistä tekemistä kuten viimeksi yhden työntekijän eläkkeelle lähtiessä käytiin porukalla pelaamassa pakohuoneessa ja sen jälkeen mentiin ravintolaan syömään. Oli ihan kivaa, mutta en mä sellaisia juttuja kovin usein jaksaisi. 

Mulle suku on suku, työporukka on työporukka ja ystävät ja kaverit on sitten jokainen erikseen. Yksi "kaveriporukka" mulla tosin on eli viiden (tai nykyisin enää neljän, kun yksi on jo kuollut) 60-75 v naisen porukka, joka käy yhdessä äänestämässä ja sen jälkeen paikallisessa vaalikaljalla. Tämä porukka kokoontuu siis vain silloin, kun on jotkut vaalit. Virallisena äänestyspäivänä klo 12:00 nähdään tietyssä paikassa ja ne tulee, joille se ajankohta sopii. Toistaiseksi on sopinut kaikille, kun tuosta on muodostunut eräänlainen perinne.

Joskus opiskeluaikana oli porukkajuttuja, mutta inhosin sitä säätämistä, miten saadaan sovittua sellainen aika, paikka ja tekeminen, joka kaikille sopii. Kenelläkään ei ollut silloin vielä edes lapsia , mutta silti se oli aikamoista säätämistä. Perheellisenä sellainen säätäminen olisi vieläkin hankalampaa, kun ihmisillä on kaikenlaista muutakin sovittua ja aikaulutettua kuin vain porukan kokoontumiset. On paljon helpompaa sopia yhden ihmisen kanssa jokin asia kuin viiden tai kymmenen. 

Vierailija kirjoitti:

 Kouluaikoina taisin olla juuri se, joka jää porukasta pois johtuen kai juuri siitä etten ymmärtänyt koskaan että mitä hohtoa on kiusata muita ja jättää ihmisiä yksin. Mieluummin keskityin koulunkäyntiin ja harrastuksiini, koska tuntui järkevämmältä. Lisäksi ärsytti suunnattomasti jo ihan pienenä kun yksi tällaisesta suljetusta porukasta kuvitteli olevansa ko. porukan pomo, ja määräili sitten mitä tehdään. Muita ei tuntunut tällainenkaan hierarkia häiritsevän. Edelleen ihmettelen että joku jaksaa olla tällaisessa porukassa mukana, varsinkin aikuisena. Kouluaikoina on vähän pakko, jos ei halua yksin olla. Nyt aikuisena olen huomattavasti onnellisempi itsekseni, saa ihan itse valita mitä tekee! En jäänyt kaipaamaan nuoruutta.

Sama. Minulla oli peruskouluaikoina omia mielenkiinnon kohteitani, oma pukeutumistyyli ja harrastukset. Ne eivät sopineet muiden luokkani tyttöjen muodostamaan porukkaan, jossa piti jo vitosluokalla pukeutua muodikkaasti (ja kaikkien samalla tavalla), fanittaa milloin mitäkin poikabändiä, yrittää hankkia poikaystävä jo nuorena ja kasiluokasta alkaen vetää kännit joka viikonloppu. Eivät hekään kaikki välttämättä olleet oikeasti kiinnostuneita noista samoista asioista, mutta teeskentelivät sen kai paremmin kuin minä. Minusta taas tuntui ahdistavalta, että piti olla kuin sopulilauma; siksi jäin ulkopuoliseksi. Lukiossa sitten onneksi löytyi se enemmän itsen kaltainen porukka.

Peruskoulun päätyttyä huomasin myös, että kun tuon porukan tytöt ajautuivat omille teilleen, alkoivat pukeutua sekä tehdä asioita ihan eri tavalla kuin aikaisemmin. Mutta joukkoon oli tietysti tärkeä kuulua. Ja saattoivat tietysti sulautua osaksi joitain uusia porukoita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomalaiset ovat kuppikuntaista kiusaajakansaa.

Suomalaisetko vain?

Suomessa on Euroopan eniten työ -ja koulukiusaamista, jotain se meistä kertoo. Onhan sitä kaikkialla muuallakin maailmassa mutta jostain syystä suomalaiset harrastavat tätä vielä enemmän, ollaan me ja tuolla nuo muut.

 

Mihin tämä väite perustuu? Onko jotain tutkimusta tai tilastoa vai pelkkä subjektiivinen mielipide? Itselläni on jäänyt tällaiset huomaamatta.

 Olen eri vastaaja, mutta mikäli tällainen tilastotieto tosiaan on olemassa, niin voisi kuvitella sen johtuvan siitä, että Suomessa _koetaan_ enemmän kiusaamista.  Saattaahan muissa maissa olla niin että siellä

Työpaikkakiusaaminen on Suomessa yleisempää kuin muissa Euroopan maissa. Suomessa työpaikkakiusaamisen kohteeksi joutuu enemmän ihmisiä kuin yleisesti muissa EU-maissa. Työterveyslaitoksen mukaanpalkansaajista noin kuusi prosenttia eli 140 000 henkeä kokee olevansa työpaikkakiusaamisen kohteena.15.9.2010

https://www.terve.fi  tyo...

Työpaikkakiusattuja on Suomessa eniten koko Euroopan alueella

Vierailija kirjoitti:

Yleensä joku pullukka, joka ei pysy muiden tahdissa mukana. Tulee väkisinkin sellainen asetelma, että hänen mukana olemisensa on muiden hyväntahtoisuuden varassa. 

Tuollasen seuraan en tulis vaikka maksettas.

Minut jätetty aina sivuun kun en juo alkii, mutta heillä ei välähtäny että olisin vaikka kuskina sitten.

Ihan omat sukulaiset tälläin toimii jopa. Aina vain se alki ainoa mitä voi harrastaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomalaiset ovat kuppikuntaista kiusaajakansaa.

Suomalaisetko vain?

Suomessa on Euroopan eniten työ -ja koulukiusaamista, jotain se meistä kertoo. Onhan sitä kaikkialla muuallakin maailmassa mutta jostain syystä suomalaiset harrastavat tätä vielä enemmän, ollaan me ja tuolla nuo muut.

 

Mihin tämä väite perustuu? Onko jotain tutkimusta tai tilastoa vai pelkkä subjektiivinen mielipide? Itselläni on jäänyt tällaiset huomaamatta.

 Olen eri vastaaja, mutta mikäli tällainen tilastotieto tosiaan on olemassa, niin voisi kuvitella sen johtuvan siitä, että Suomessa _koetaan_ enemmän kiusaamista.&nb

Käsittelin erään koulutuksen lopputyössä näitä asioita ja kyllä se tuli selväksi, että Suomessa työpaikkakiusaamistilastot ovat n. 2 x pahemmat kuin esim. Ruotsissa. Eikä Ruotsissakaan tilastoinnin ja diskuteerauksen puutteellisuudesta johtuen tilastot olleet kauniimmat.

En myöskään itse tiennyt tästä ennen koulutustani.

Vierailija kirjoitti:

Yleensä joku pullukka, joka ei pysy muiden tahdissa mukana. Tulee väkisinkin sellainen asetelma, että hänen mukana olemisensa on muiden hyväntahtoisuuden varassa. 

Tai pummi tai lokkeilija. Näitä on nähty. Henkilön paino ei asiaan liity.

Ikävä kyllä nimenomaan sellaiset epätoivoiset tuppautujat ja takertujat on aina mitä hirveintä seuraa. Ei mitään sosiaalisia taitoja, kummallinen tunne-elämä ja ajatusmaailma. Pelkkää draamaa ja hankaluuksia tiedossa. Luontevasti porukkaan ajan oloon sulautuvat tyypit ovat hyvinkin tervetulleita! Vaikka olisivat siis jotenkin erityylisiäkin ihmisiä kuin muut.

Vierailija kirjoitti:

Omien kokemusteni perusteella voin sanoa, että ainakin tytöt/naiset jättävät pois porukasta siksi, että vähintään yksi heistä on jollain tapaa kateellinen tuolle poisjätetylle.

Sama kokemus. Yksi häiriintynyt tyttö oli minulle kateellinen ja sai muut taivuteltua tahtoonsa. Ihmiset on ihan nynnyjä kun tanssivat kiusaajan pillin mukaan. Eipä kyllä noiden seurassa menetä mitään.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on kaveriporukka X ja tuttu nimeltään vaikka Mari. Kerran satumme samoille festareille tms. samaan aikaan ja Mari olettaa, että koska olemme hänelle kohteliaita, niin hän on nyt osa tätä kaveriporukkaa X. Sen jälkeen hän  stalkkaa meitä netissä ja pyrkii seuraamme, kyselee menoistamme jne.

Tämän lisäksi minulla on harrasteporukka Z. Mari osuu samaan aikaan kuntosalille, kun olen siellä muutaman tämän porukan jäsenen kanssa. Mari suuttuu, koska a) minulla on selkeästi joku pienempi porukka kuin X ja b)häntä ei taaskaan pyydetty mukaan.

Että kuules Mari, sinä olet meille satunnainen tuttu, et osa kaveriporukkaa, vaikka emme sinulle tylyjä olekaan.

Tämän kuvaelman kirjoittaja on outo, ja kius aajatyyppi parhaimmillaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yleensä joku pullukka, joka ei pysy muiden tahdissa mukana. Tulee väkisinkin sellainen asetelma, että hänen mukana olemisensa on muiden hyväntahtoisuuden varassa. 

Terve. Olen perheestä, jossa ollaan ns. voitettu ulkonäöllisesti geenilotossa. Siskoni ja minä, molemmat kauniiksi kehuttuja. Se ero meissä kuitenkin on, että siskoni perustaa koko itsetuntonsa ulkonäön varaan, ja minua ulkonäkö ei juuri kiinnosta. Siskolla oli tiivis kaveriporukka, johon ei päästetty ketään ulkopuolista, ja suurimpana syynä oli siskoni ilkeä asenne ulkopuolisia kohtaan, ja kavereidensa manipulointi olemaan ilkeitä myös. Porukkansa alkoi hajoilla kun asettuivat töiden ja opiskelujen myötä eri kaupunkeihin. Vaikka juuri silloin sisko lisäsi eniten kierroksia, halveksi kavereidensa valintoja, korosti omaa täydellisyyttään, ja tietenkin haukkui kaikki kavereiden uudet kaverit, varsinkin ulkonäölt

Joo, jotkut ottaa sen peiliin katsomisen kirjaimellisesti ja alkaa puunaamaan naamaansa. Joku toinen kielikuva noille yksilöille.

Rakastankin olla se "yksinäinen susi ja erakko".

Saan olla rauhassa täysin 100 % oma itseni. 

Mä kykllä näkisin koko tässä porukka-ajattelussa vielä sellaisen asian, että yleensä porukalla on jokin syy, miksi he ylipäätään ovat porukka. Jos sitä syytä ei ole tai porukkaan tulee uusia ihmisiä, joilla syy on jokin ihan muu, porukka yleensä hajoaa tai ainakin porukan sisällä muodostuu pienempiä porukoita. Esimerkinä vaikka se, että on porukka koiranomistajia, joita yhdistää se koiraharrastus. Käyvät koiranäyttelyissä, koirapuistoissa jne. Jos porukkaan otetaan mukaan joku, joka ei pidäkään koirista vaan on kisssaihminen, joko hän ymmärtää ihan itse poistua porukasta (koska häntä ei kiinnosta koiranäyttelyt, koirapuistot jne) tai sitten muiden pitäisi alkaa ainakin silloin tällöin olla kiinnostuneita kissoistakin. Tai esimerkiksi joukko samalla alueella asuvia pienten lasten äitejä tutustuu toisiinsa leikkipuistossa.  Jos joku heistä tuo porukkaan uuden ihmisen, joka ei hlaua viettää aikaa lasten kanssa tai leikkipuistoissa vaan haluaakin tehdä porukan kanssa jotain ihan muuta, niin porukasta saattaa löytyä pari, jotka haluavat kans tehdä näitä asioita, mutta ne loput sitten irtautuu porukasta, koska porukka ei ole enää se, minkä vuoksi he porukkaan ylipäätään kuuluivat. Oli meilläkin ysärillä taloyhtiössä muutaman naapurin kanssa porukka, jonka yhdessäolo perustui siihen, että oltiin kaikki äitiyslomalla tai hoitovapaalla. Oli juttuseuraa hiekkalaatikolla jne, mutta aina, kun joku palasi vanhempainvapailta töihin, muutti kauemmas tms, ei hän enää siinä porukassa ollut. Tämä oli sellainen elämäntilanteen mukainen porukka, johon kuuluttiin vain sen aikaa, kun elämäntilanne oli sama ja sille yhdessäololle oli jotain tarvetta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se onkin jännä kun naiset harrastaa tuota. 

m29

Kouluttomattomien naisten harrastus. Kunnat, seurakunnat, hyvinvointialueet täynnä näitä. 

Usein narsisti ja narsistin hovi, nuo pikkubimbot pörräämässä päätekijän ympärillä kuin vähälahjaiset pslvelijattaret. 

https://www.narsisminuhrientuki.fi/tietoa-narsismista/narsismi/narsisti…

 

Kuvailit hyvin kouluaikojen kiusaajaporukkani: yksi päähuseeraaja ja viisi vähä-älyistä tsemppaajaa siinä ympärillä. Jäivät sinne pikkupaikkakunnalle asumaan ja kuulemma elävät ihan samanlaista elämää nyt 16 vuotta myöhemminkin. Nyt vain kuvioihin on astunut myös alkoholismi.

Noinhan se menee. Kuten jenkkiläisissä teinileffoissa, high schoolissa on aina ne mulkvistit, jotka sitten myöhemmin jäävät tavan luusereiksi kylilleen, kun taas se kiusattu on saanut elämällään jotakin aikaankin. Näin tuo tuntuu (onneksi) usein menevän Suomessakin.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on kaveriporukka X ja tuttu nimeltään vaikka Mari. Kerran satumme samoille festareille tms. samaan aikaan ja Mari olettaa, että koska olemme hänelle kohteliaita, niin hän on nyt osa tätä kaveriporukkaa X. Sen jälkeen hän  stalkkaa meitä netissä ja pyrkii seuraamme, kyselee menoistamme jne.

Tämän lisäksi minulla on harrasteporukka Z. Mari osuu samaan aikaan kuntosalille, kun olen siellä muutaman tämän porukan jäsenen kanssa. Mari suuttuu, koska a) minulla on selkeästi joku pienempi porukka kuin X ja b)häntä ei taaskaan pyydetty mukaan.

Että kuules Mari, sinä olet meille satunnainen tuttu, et osa kaveriporukkaa, vaikka emme sinulle tylyjä olekaan.

Mitä se nyt haittaa jos porukkanne hiukan laajenee uudella tyypillä, olet turhan mustis "meidän pienestä piiristä", säälittävää. 

Omana kokemuksena: putosin kaveriporukasta, tai minut pudotettiin, kun muut aloittivat parisuhteen. En saanutkaan enää kutsuja yhteisiin tapaamisiin ja tekemisiin. Siihen asti ei mitään ongelmia, yhteiset harrastukset, kymmenien vuosien ystävyys. Näemme enää sattumalta harrastuksen vuoksi. Muut kyllä edelleen kokoontuvat puolisoineen.