Mitä ajattelisit, jos sinut "unohdettaisiin" kutsua joulupäivälliselle?
Vanhempani järjestävät edelleen joulut ja heidän luonaan vierailee esim. kauempana asuvia sukulaisia. Näihin tapahtumiin kutsutaan mun muut sisarukset perheineen, mutta hämmästyttävän usein minut "unohdetaan" kutsua.
Ja ei. En riitele, rettelöi tai juo alkoholia.
Kommentit (111)
Eipä ole joulupäivällisiä -luojan kiitos, olisi kamalaa!- mutta ystäväpariskunnan kanssa vietetään perinteisesti jouluaatto ja syödään ja vietetään aikaa. Jaamme ruokahankinnat sopimuksen mukaan. Minä siis sinkku, vapaaehtoinen sellainen. Ystävillä ei lapsia.
En asu Suomessa, minulla ei enää ole vanhempia ja vaikka olisikin mitään päivällisiä ei järjestettäisi eikä olisi mikään menetys.
Jos tiedät milloin päivälliskutsut ovat, voisitko olettaa että sinut on kutsuttu? Ei minua ainakaan vanhemmat erikseen kutsu, kerrotaan vaan milloin ruoka on ja oletetaan että ne tulee jotka pääsee ja haluaa.
Me unohdetaan joka vuosi kutsua kaikki, koska halutaan olla vaan oman perheen kesken. Toisaalta meidän perheessä/suvussa on kyllä ollut aina sellainen avoin kulttuuri, että ollaan ihan vaan juteltu ja kyselty, että ketkä tulee/menee vanhemmilleni jouluksi ja ketkä ei. Miten jäykät suhteet on omaan perheeseen, jos odotat erikseen kutsua?
Itse lähtisin ensi jouluksi kivalle ulkomaanreissulle. Ei tarvitse miettiä kutsuja tai kutsumattomuutta.
Vierailija kirjoitti:
Jos tiedät milloin päivälliskutsut ovat, voisitko olettaa että sinut on kutsuttu? Ei minua ainakaan vanhemmat erikseen kutsu, kerrotaan vaan milloin ruoka on ja oletetaan että ne tulee jotka pääsee ja haluaa.
Sepä tässä onkin, kun en tiedä. Jälkeenpäin olen vaan kuullut, että muut ovat olleet paikalla. Ja tuohan on kutsu, jos kerrotaan että ruokaa on tarjolla sunnuntaina klo 15...
Ap
Vierailija kirjoitti:
Me unohdetaan joka vuosi kutsua kaikki, koska halutaan olla vaan oman perheen kesken. Toisaalta meidän perheessä/suvussa on kyllä ollut aina sellainen avoin kulttuuri, että ollaan ihan vaan juteltu ja kyselty, että ketkä tulee/menee vanhemmilleni jouluksi ja ketkä ei. Miten jäykät suhteet on omaan perheeseen, jos odotat erikseen kutsua?
Unohtaisitko kutsua oman lapsesi?
Olisin tyytyväinen. En ole kovinkaan seurallinen ihminen muutenkaan.
Voihan olla, että hapatat ilmapiirin, esim vaatimalla erityishuomiota ja olemalla huumorintajuton
Ihanaa. En minäkään haluaisi mennä tuollaisten vanhempien luo joulupäivälliselle. Ethän vain osta heille lahjoja? Vietät joulun tykönäsi, tai kuten tuossa joku ehdotti, lähdet matkoille ja unohdat toivottaa vanhemmillesi hyvää joulua.
Vierailija kirjoitti:
Eipä ole joulupäivällisiä -luojan kiitos, olisi kamalaa!- mutta ystäväpariskunnan kanssa vietetään perinteisesti jouluaatto ja syödään ja vietetään aikaa. Jaamme ruokahankinnat sopimuksen mukaan. Minä siis sinkku, vapaaehtoinen sellainen. Ystävillä ei lapsia.
En asu Suomessa, minulla ei enää ole vanhempia ja vaikka olisikin mitään päivällisiä ei järjestettäisi eikä olisi mikään menetys.
Tämä nyt ei liity asiaan ollenkaan. Kukaan ei ole kiinnostunut sinun joulunvietostasi.
Mitä on vastattu kun olet kysynyt miksi sinua ei sinne haluta?
Vierailija kirjoitti:
Voihan olla, että hapatat ilmapiirin, esim vaatimalla erityishuomiota ja olemalla huumorintajuton
Se onkin vanhemmille paras mahdollinen syy olla kutsumatta omaa lastaan joillekin saatanan joulupäivällisille.
Vierailija kirjoitti:
Mitä on vastattu kun olet kysynyt miksi sinua ei sinne haluta?
En usko että kukaan kehtaa kysyä miksi häntä ei kutsuta perheen yhteisiin juhliin. Kehtaatko itse?
Vierailija kirjoitti:
Olisin tyytyväinen. En ole kovinkaan seurallinen ihminen muutenkaan.
Samoin, olisin tyytyväinen. En perusta joulupäivällisistä. Jos haluan porkkanalaatikko syödä, saan sen kyllä itsekin paistettua.
Minkä vanhempasi kertovat syyksi, kun kysyt?
Meidän perheessä ei lapsia kutsuta vaan pidetään itsestään selvänä, että osaavat kyllä tulla jos haluavat.
En halua. Kutsuja minnekään. Jos kutsutaan en mene.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos tiedät milloin päivälliskutsut ovat, voisitko olettaa että sinut on kutsuttu? Ei minua ainakaan vanhemmat erikseen kutsu, kerrotaan vaan milloin ruoka on ja oletetaan että ne tulee jotka pääsee ja haluaa.
Sepä tässä onkin, kun en tiedä. Jälkeenpäin olen vaan kuullut, että muut ovat olleet paikalla. Ja tuohan on kutsu, jos kerrotaan että ruokaa on tarjolla sunnuntaina klo 15...
Ap
Kun sinulle jälkeenpäin kerrotaan niistä päivällisistä, ihmetelläänkö, miksi et ollut paikalla? Kertovatko ihan itse, että unohtivat kutsua? Oletko kertonut, että haluaisit olla mukana?
Jos olet todella vähän tekemisissä vanhempiesi ja sisarustesi kanssa, he saattavat olettaa, että sinua ei heidän päivällisensä kiinnosta.
Vai onko kyse siitä, että sinut kuuluisi kutsua ihan vain siksi, että voisit sanoa heille, että et tule? Ehkä hyväkin tekosyy keksittynä, mutta se jää käyttämättä, kun kutsua ei tule?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos tiedät milloin päivälliskutsut ovat, voisitko olettaa että sinut on kutsuttu? Ei minua ainakaan vanhemmat erikseen kutsu, kerrotaan vaan milloin ruoka on ja oletetaan että ne tulee jotka pääsee ja haluaa.
Sepä tässä onkin, kun en tiedä. Jälkeenpäin olen vaan kuullut, että muut ovat olleet paikalla. Ja tuohan on kutsu, jos kerrotaan että ruokaa on tarjolla sunnuntaina klo 15...
Ap
Ehkä muut ottivat yhteyttä vanhempiinsa?
Ajattelisin että olen niin mitätön ettei minua varten kannata kattaa lautasta joulupöytään. Ehkä olen se epäonnistunut naimaton tytär joka ei saanut miestä eikä lapsia. Ehkä olen työtön ja ruma. Ehkä ne kaukaisemmat sukulaisetkin ovat parempaa seuraa.
Katkaisisin välit vanhempiini.
On tässä vielä jouluun aikaa jos sieltä kerkeisivöt vielä kutsua