Millaisia aikuisia tulee erityislapsista

Vierailija kirjoitti:

Musta ei tullut työkykyistä, mutta en saanutkaan mitään ymmärrystä tai tukitoimia lapsena ja nuorena. Jos silloin olisi ollut nykyisenkaltaista ymmärrystä näissä asioissa, ja olisin saanut koulussa sopeutuksia ja tukea, niin uskoisin lopputuloksen olleen aivan erilainen (olin kuitenkin suht älykäs ja lahjakaskin teoreettisissa asioissa) 

Itsenäiseen elämään olen kyllä kyennyt, ja parisuhteisiin ja vanhemmuuteen. 

Mee hoitoon!

Vierailija kirjoitti:

Mä olen tällainen entinen erityislapsi, Asperger ja ADD. Opiskelin yliopistolla tietojenkäsittelyoppia, ja valmistuttuani maisteriksi jäin yliopistolle töihin, erilaisilla nimikkeillä kuten assistentti, tutkijakoulutettava, tohtoriksi valmistumisen jälkeen erikoistutkija ja yliopisto-opettaja. Tykkäsin yllättäen myös opetustehtävistä, vaikka olen sosiaalisesti aika rajoitteinen ja erakkoluonne. Mutta eniten pidin ja pidän tutkimustyöstä, minulla on ollut onni löytää työtä oikeasti tarpeellisen tutkimuksen projekteissa kuten ilmastonmuutokseen liittyvien ilmiöiden tutkimisen ja lääketieteellisen mallintamisen tutkimuksen parissa. Tällä hetkellä tutkimus käsittelee tekoälyn käyttämistä tiettyjen syöpien  diagnostiikassa.

Hyvä sinä! Hienoa!

Tavallisia, erilaisissa ammateissa toimivia henkilöitä, rikollisia, petipotilaita laitoksessa, perheenäitejä/isiä, päihderiippuvaisia, pitkäaikaistyöttömiä. Ihan mitä vain. 

Erityislapsi on muutenkin niin epämääräinen käsite, että sitä ei pitäisi käyttää tuollaisessa yhteydessä lainkaan. Vähän eri asia olla vaikeasti kehitysvammainen, kuin vaikka lievä ja hyvin hoidettu ADHD tai autismin kirjolainen.

Eläkkeellä oon ollu +10 vuotta. Kouluiässä sain autismi diagnoosin, joka sitten jostain syystä kumottiin teini-ikäisenä, kun aloin kapinoimaan ja kulkemaan nuorisorikollisten jengissä. Käytöshäiriö dg:llä siitä sitten suljettuun nuorisolaitokseen oppimaan tavoille. Kaikki koulut (amis, lukio) edelleen kesken vaikka älyssä ei sinänsä mitään vikaa. En vaan pysty keskittymään ja liekö dyskalkulia pääasiallinen ongelma. Musiikkia teen ja soitan yhtä jos toistakin instrumenttia ajankulukseni.

Erityislapset kuuluvat erityiskouluihin ja -luokkiin, joissa on mahdollista ottaa heidän piirteensä paremmin huomioon ja joissa henkilökunnalla on enemmän tietoa ja ymmärrystä niistä. En ymmärrä, miksi heitä halutaan pitää väkisin tavisluokissa.

Ei kaikki erityislapset kaipaa erityistä tukea. Esimerkiksi minulla meni koulu ihan normaaliluokissa erittäin hyvin. Kiusattu toki olin, koska olin "omituinen", mutta en minä siitä niin kauheasti välittänyt. Päädyinkin tutkimuksiin sen kiusaamisen takia, ja koska kävi ilmi ettei minulla ole koskaan ollut kavereita eikä ystäviä. Aspergerin syndrooma oli se diagnoosi, mutta koska oli myös huomattavan korkea älykkyysosamäärä, enkä itse kärsinyt kaverittomuudestani, sain olla rauhassa tukitoimilta tai erityisluokilta, onneksi.

- 17

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnen entisiä erityislapsia esim seuraavissa ammateissa/töissä:

- logistiikkajärjestelijä

- autonkuljettaja

- tutkija

- kunnan rakennustarkastaja

- metsuri

- eläintenhoitaja

 

He kaikki asuvat itsenäisesti, maksavat veroja ja neljä näistä on naimisissakin. Sen on jännä, että aikuisena työelämässä siedetään paljon ENEMMÄN erityisyyttä  ja annetaan ihmiselle enemmän tilaa olla oma itsensä, kuin lapsille koulussa, vaikka voisi kuvitella, että lapsilta vaadittaisiin vähemmän kuin aikuisilta. mutta koulu on meillä todella, todella yhdenmukaistava ja opettajakunta ei näytä lainkaan pystyvän ottamaan huomioon lasten yksilöllisyyttä.

Juuri näin. Luokanopettajiksi hakeutuu ja valikoituu lähes ainoastaan ekstroverttejä. Yleensä heillä ei myöskään ole nepsyongelmia itsellään (ainakaan au

Sen ikäisiä, joita tällä hetkellä kouluissa työskentelevät opettajat ja rehtorit ovat, ei ole diagnosoitu yhtä usein kuin nykyisiä nuoria mutta tämä ei tarkoita, etteikö heidän joukossaan erilaisia nepsypiirteisiä olisi. Opittuani opettajan työn kautta tunnistamaan näitä piirteitä oppilaissa tunnistan niitä kyllä monissa kollegoissani ja myös rehtoritasolla. Valitettavasti on sanottava, että vaikka kokemusasiantuntijuus nepsyhaasteista voi tuoda työhön tärkeitä näkökulmia, on monet varsinkin autismin kirjoon liittyvät piirteet, kuten joustamattomuus, aistiyliherkkyydet, haasteet vuorovaikutuksessa ja vaikeudet sietää äkillisiä muutoksia rutiineissa, sellaisia, että niistä on opettajan ja rehtorin työssä merkittävää haittaa. Minulla on kokemusta rehtorista, jolla näitä piirteitä on hyvin vahvasti, ja vaikka hänellä on paljon annettavaa esimerkiksi hallinnollisessa työssä, ei hänen heikkojen vuorovaikutustaitojensa ja joustamattomuutensa vuoksi pitäisi olla esihenkilöasemassa. Muistan myös kaksi tapausta lähivuosilta, joissa nuori sijainen on kertonut nepsydiagnoosistaan työn aloittaessaan. Kumpikin jäi sairauslomalle muutaman viikon jälkeen. En ihmettele tätä, sillä työ on oikeasti hyvin raskasta, ja moni neurotyypillinenkin tekee sitä jaksamisensa rajoilla. Työolojen muuttaminen paremmin työntekijöiden erilaiset tarpeet huomioiviksi on epärealistinen ajatus taloustilanteessa, jossa kouluissa ei riitä rajat kyniin ja kumeihin. 

Omia tuntemiani on laidasta laitaan:

- ADHD, joka meni päihde-elämään jo teininä ja elää aika sekoilevaa elämää tänä päivänäkin, ei pitkään työpaikoissakaan pysy jos välillä yrittäkin töitä tehdä

- yksi on teoreettisen fysiikan tutkijana ulkomaisessa huippuyliopistossa, Asperger

- eräs keski-ikäinen nainen, Asperger ja ADHD, pärjää hyvin insinöörialan töissään, mutta muuten elämässä on sekoilua esim. usein vaihtuvia miehiä, liiallista alkoholinkäyttöä vapaa-ajalla, välillä koti kaaoksessa tai laskut maksamatta kun ei vaan saa aikaiseksi keskittymishäiriöltään

- pari miespuolista vaikeasti autistia, jotka asuu autisteille tarkoitetussa tukiasumisessa/laitoksessa, eikä ole mitään toivoa että työelämään ikinä pystyisivät

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Musta ei tullut työkykyistä, mutta en saanutkaan mitään ymmärrystä tai tukitoimia lapsena ja nuorena. Jos silloin olisi ollut nykyisenkaltaista ymmärrystä näissä asioissa, ja olisin saanut koulussa sopeutuksia ja tukea, niin uskoisin lopputuloksen olleen aivan erilainen (olin kuitenkin suht älykäs ja lahjakaskin teoreettisissa asioissa) 

Itsenäiseen elämään olen kyllä kyennyt, ja parisuhteisiin ja vanhemmuuteen. 

Mee hoitoon!

Olen kuule läpi elämääni yrittänyt hakeutua "hoitoon", parantua, selvittää ongelmieni taustaa jne. Vuosikymmeniä siinä meni, että sain vihdoin oikean diagnoosin. 

Hirveästi niihen satsataan ja sitten niistä tulee vain yhteiskunnan elättejä. Järkevää touhua?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnen entisiä erityislapsia esim seuraavissa ammateissa/töissä:

- logistiikkajärjestelijä

- autonkuljettaja

- tutkija

- kunnan rakennustarkastaja

- metsuri

- eläintenhoitaja

 

He kaikki asuvat itsenäisesti, maksavat veroja ja neljä näistä on naimisissakin. Sen on jännä, että aikuisena työelämässä siedetään paljon ENEMMÄN erityisyyttä  ja annetaan ihmiselle enemmän tilaa olla oma itsensä, kuin lapsille koulussa, vaikka voisi kuvitella, että lapsilta vaadittaisiin vähemmän kuin aikuisilta. mutta koulu on meillä todella, todella yhdenmukaistava ja opettajakunta ei näytä lainkaan pystyvän ottamaan huomioon lasten yksilöllisyyttä.

Juuri näin. Luokanopettajiksi hakeutuu ja valikoituu lähes ainoastaan ekstroverttejä. Yleensä heillä ei my

Erityislapset kuuluvat erityiskouluihin ja -luokkiin, joissa on mahdollista ottaa heidän piirteensä paremmin huomioon ja joissa henkilökunnalla on enemmän tietoa ja ymmärrystä niistä. En ymmärrä, miksi heitä halutaan pitää väkisin tavisluokissa.

Yli kolmasosa kouluikäisistä on jollain erityislapsidiagnoosilla. ADHD, autismi tai muu. Erityiskoulu tai -luokka edes suurimmalle osalle näistä on mahdottomuus.

Minä opiskelen yliopistossa käyn töissä ja asun itsenäisesti. Olen entinen erityislapsi, nykyinen aikuinen.

Vierailija kirjoitti:

Hirveästi niihen satsataan ja sitten niistä tulee vain yhteiskunnan elättejä. Järkevää touhua?

Mitä sekoilet? Mulla on Asperger ja ADD, olen syntynyt 70-luvulla. Sekuntiakaan ei olla satsattu mihinkään, ellei kurkku suorana huutamista kitarisat väpättäen lasketa. Siellä sekoilin ala- ja yläkoulun muiden seassa. Lukion, AMK:n ja yliopistonkin. Tein töitä, perustin perheen ja paloin ajoittain tosi pahasti loppuun. Tukitoimia? Mitä ne on, syötävää? Jossakin kohtaa sairastuin sitten vaikeasti fyysisesti, ja jouduin eläkkeelle. Näin jälkikäteen ajatellen se pelasti minut (en nyt mene tarkemmin yksityiskohtiin) vaikka sairauteni onkin etenevää sorttia.

Kaikesta ahdistuvia erityisaikuisia, joille ei kelpaa mikään.

Veljestäni tuli sähkömies.

Kautya aikojen on ollut erityislapsia ja niistäpä ne ydinfyysikot ja lääkärit ja professorit ja alansa osaajat sitten kasvaa. Niistä siis kasvaa erityisen päteviä kavereita.

Menee paremmin kuin lapsella joka sai kasvaa ilman diagnoosia ja tukea.

Jostain tulee linnakundi, toisesta pirihura. Yhtenäisyyksiä ovat tatuoinnit ja muu friikkeily. Moni on myös persu, mutta on niitä muissakin.

Vierailija kirjoitti:

Jostain tulee linnakundi, toisesta pirihura. Yhtenäisyyksiä ovat tatuoinnit ja muu friikkeily. Moni on myös persu, mutta on niitä muissakin.

Höpö höpö.

Vierailija kirjoitti:

Nykykoulu kuormittaa hirveästi. Moni asia on pielessä.

Se on nähty. Nykykoulu kuormittaa ihan neurotyypilliset lapsetkin. On jopa joskus uutisoitu, kuinka erilaiset aistiyliherkkyydet ovat lisääntyneet niilläkin lapsilla, joilla ei ole koskaan ollut sellaista oireilua eikä ole tullut kenelläkään mieleen, että voisi olla nepsy-oireyhtymää yms.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hirveästi niihen satsataan ja sitten niistä tulee vain yhteiskunnan elättejä. Järkevää touhua?

Mitä sekoilet? Mulla on Asperger ja ADD, olen syntynyt 70-luvulla. Sekuntiakaan ei olla satsattu mihinkään, ellei kurkku suorana huutamista kitarisat väpättäen lasketa. Siellä sekoilin ala- ja yläkoulun muiden seassa. Lukion, AMK:n ja yliopistonkin. Tein töitä, perustin perheen ja paloin ajoittain tosi pahasti loppuun. Tukitoimia? Mitä ne on, syötävää? Jossakin kohtaa sairastuin sitten vaikeasti fyysisesti, ja jouduin eläkkeelle. Näin jälkikäteen ajatellen se pelasti minut (en nyt mene tarkemmin yksityiskohtiin) vaikka sairauteni onkin etenevää sorttia.

Siihen aikaan ei ollut tukitoimia mutta oli kuri. Kurin ansiosta lähes kaikki täyttivät minimitason, eli oli perhe, ammatti, työ yms. Nykyajan nuoret aikuiset sen sijaan vain syrjäytyvät vuokrayksiöihinsä koska tukitoimet ovat opettaneet heille, että mitään ei ole pakko tehdä jollei halua.