Millaisia aikuisia tulee erityislapsista

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Esim tutkijoita, asentajia, kirjailijoita.. Töihin, joissa saa olla mahdollisimman paljon yksin ja itsenäisesti. Tai osa-aikainen työ, koska ei pysty kokoaikatyöhön sosiaalisemmassa ympäristössä.

Asentajan työtä tehdään kyllä usein ryhmissä tai pareittain.

 

On se silti vähemmän kuormittavaa kuin koulussa 24 oppilaan luokassa opiskelu, ruokalassa 200 oppilaan kanssa ja välitunnilla 300 oppilaan seassa. 

Koulu on valtavan kuormittava, jos on syrjäänvetäytyvä luonne, tai kuten nykyään sanotaan introvertti, aistiherkkä, jne. 

***

Olen normaali aikuinen mutta enpä minäkään haluaisi työskennellä 30-200 ihmisen hälinässä päivän jokainen tunti. Teen toimistotyötä, näen noin viittä ihmistä päivittäin, ja tykkään työstäni. 

Minusta tuli varakas, älykäs ja yhteiskuntakriittinen, joka vapaa-ajallaan tekee vapaaehtoistöitä. Työelämää pidän idio ottien touhuna, koska nykytyöelämä nyt on niin dioottimaista kuin voi olla kaikkine turhine kissanristiäisineen ja ties minä turhaakin turhempana kaksiviikoisina rekrytapahtumia, kun työnantajat on saatu uskomaan että joku rekryfirma muka valitsee työntekijät paremmin kuin se työnantaja, joka tuntee firmansa ja sen mitä tarvitsee. Siksi valitsin jo opintojeni loppuvaiheessa sijoittajan uran ja nyt sitten on varallisuutta sen verran ettei tarvi tehdä töitä kuin itselle ja saa vapaasti itse miettiä millaista elämää haluaa viettää. Odotan innolla, jos tämä yhteiskunta romahtaa ja pitää aloittaa totaalisesti alusta luomaan parempaa yhteiskuntaa. Silloin olen valmis astumaan puikkoihin. ja vaikken olekaan työelämässä, niin silti päivitän omaa osaamistani koko ajan, joten pätevyyttä löytyy.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hirveästi niihen satsataan ja sitten niistä tulee vain yhteiskunnan elättejä. Järkevää touhua?

Mitä sekoilet? Mulla on Asperger ja ADD, olen syntynyt 70-luvulla. Sekuntiakaan ei olla satsattu mihinkään, ellei kurkku suorana huutamista kitarisat väpättäen lasketa. Siellä sekoilin ala- ja yläkoulun muiden seassa. Lukion, AMK:n ja yliopistonkin. Tein töitä, perustin perheen ja paloin ajoittain tosi pahasti loppuun. Tukitoimia? Mitä ne on, syötävää? Jossakin kohtaa sairastuin sitten vaikeasti fyysisesti, ja jouduin eläkkeelle. Näin jälkikäteen ajatellen se pelasti minut (en nyt mene tarkemmin yksityiskohtiin) vaikka sairauteni onkin etenevää sorttia.

Siihen aikaan ei ollut tukitoimia mutta oli kuri. Kurin ansiosta lähes kaikki täyttivät minimitason, eli oli perhe, ammatti, työ yms. Nykyajan nuoret aikuis

Kurin ansiosta lähes kaikki täyttivät minimitason, eli oli perhe, ammatti, työ yms

Aika kultaa muistot. Aina on ollut syrjäytyneitä, tai on voinut "päästä naimisiin" ja johonkin palikkalinjalle töihin, mutta ryypännyt kaiken vapaa-aikansa, eli käyttäytynyt ihan yhtä paskasti kuin kaikkein syrjäytyneimmät puistomaket. 

Ei se minimitaso tarkoita että ihminen olisi automaattisesti jotenkin "hyvin pärjäävä". Eikä ne kaikki päässeet siihen minimiinkään. Vankiloita, alkoholismia ja rikollisella tyylillä itsensä elättäviä on ollut ihan aina. Nykynuoret voi pääsääntöisesti paremmin kuin nuoriso vaikka 1970-luvulla. Tuolloin ei ollut puhettakaan vaikkapa mt-ongelmien hoidosta, ei edes puhetta. 

Niistä tulee suoraan yhteiskunnan elättejä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hirveästi niihen satsataan ja sitten niistä tulee vain yhteiskunnan elättejä. Järkevää touhua?

Mitä sekoilet? Mulla on Asperger ja ADD, olen syntynyt 70-luvulla. Sekuntiakaan ei olla satsattu mihinkään, ellei kurkku suorana huutamista kitarisat väpättäen lasketa. Siellä sekoilin ala- ja yläkoulun muiden seassa. Lukion, AMK:n ja yliopistonkin. Tein töitä, perustin perheen ja paloin ajoittain tosi pahasti loppuun. Tukitoimia? Mitä ne on, syötävää? Jossakin kohtaa sairastuin sitten vaikeasti fyysisesti, ja jouduin eläkkeelle. Näin jälkikäteen ajatellen se pelasti minut (en nyt mene tarkemmin yksityiskohtiin) vaikka sairauteni onkin etenevää sorttia.

Sama kokemus täällä, samaan aikaan syntynyt. Olen ollut hiukan erilainen aina, mutta siellä roikuin muiden mukana. Sain opinnot suoritettua sinnitellen, välillä oli taukoja. Työelämässä olen aina ollut, pääsin tutkimuksiin kolmannen loppuun palamisen jälkeen. Diagnoosi oli Asperger. Töissä tehtiin lieviä ilmaisia muutoksia (mm. pidän aina kuulokkeita ja työkaverit eivät juttele työn ohi, jos en itse aloita keskustelua, joustava työaika). Nyt viimeiset seitsemän vuotta ovat olleet paljon helpompaa aikaa. Paljon rahaa hukattiin minunkin sairaslomiin ja välivuosiin aikanaan. Turhasta kärsimyksestä puhumattakaan.

Vierailija kirjoitti:

Minusta tuli varakas, älykäs ja yhteiskuntakriittinen, joka vapaa-ajallaan tekee vapaaehtoistöitä. Työelämää pidän idio ottien touhuna, koska nykytyöelämä nyt on niin dioottimaista kuin voi olla kaikkine turhine kissanristiäisineen ja ties minä turhaakin turhempana kaksiviikoisina rekrytapahtumia, kun työnantajat on saatu uskomaan että joku rekryfirma muka valitsee työntekijät paremmin kuin se työnantaja, joka tuntee firmansa ja sen mitä tarvitsee. Siksi valitsin jo opintojeni loppuvaiheessa sijoittajan uran ja nyt sitten on varallisuutta sen verran ettei tarvi tehdä töitä kuin itselle ja saa vapaasti itse miettiä millaista elämää haluaa viettää. Odotan innolla, jos tämä yhteiskunta romahtaa ja pitää aloittaa totaalisesti alusta luomaan parempaa yhteiskuntaa. Silloin olen valmis astumaan puikkoihin. ja vaikken olekaan työelämässä, niin silti päivitän omaa osaamistani koko ajan, joten pätevyyttä löytyy.

No niin; sitten  tosiaan nämä, joilla suuruusharhat ja narsismi omasta tärkeydestä ja osaamisesta ovat ottaneet vallan 🙄

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnen entisiä erityislapsia esim seuraavissa ammateissa/töissä:

- logistiikkajärjestelijä

- autonkuljettaja

- tutkija

- kunnan rakennustarkastaja

- metsuri

- eläintenhoitaja

 

He kaikki asuvat itsenäisesti, maksavat veroja ja neljä näistä on naimisissakin. Sen on jännä, että aikuisena työelämässä siedetään paljon ENEMMÄN erityisyyttä  ja annetaan ihmiselle enemmän tilaa olla oma itsensä, kuin lapsille koulussa, vaikka voisi kuvitella, että lapsilta vaadittaisiin vähemmän kuin aikuisilta. mutta koulu on meillä todella, todella yhdenmukaistava ja opettajakunta ei näytä lainkaan pystyvän ottamaan huomioon lasten yksilöllisyyttä.

Juuri näin. Luokanopettajiksi hakeutuu ja valikoituu lähes ainoastaan ekstroverttejä. Yleensä heillä ei my

Oma lapseni on erityislapsi, mutta ei hän olisi sopinut millään erityiskouluun, jossa jopa kävimme tutustumassa yli 20 vuotta sitten. Totta kai olisimme harkinneet erityiskoulua-/luokkaa, jos lapsellani olisi pahojakin kognitiivisia haasteita tai käytöshäiriöitä. Lapseni on liikuntavammainen, ja mielestäni on todella naurettavaa, jos vain jonkun liikuntavamman takia ehdotetaan erityiskoulua tai -luokkaa. Näin jo siitä erityiskoulusta, kuinka siellä mentiin selvästi heikompien ehdoilla ja terävämmän oloiset oppilaat turhautuiva. Varmasti ihan hyvä paikka niille, joilla oli oikeasti kognitiivisiakin haasteita liikuntavamman lisäksi.

Kun jo vammaisen ihmisen on extravaikeaa työllistyä tai saada kutsua edes haastatteluun, niin koulun todistuksilla on oikeasti jonkinlaista painoarvoa. Kyllä se nyt edes vähän helpottaa, kun normaaliälyinen lapseni on käynyt tavallisen peruskoulun. Ainoa asia, johon oli kiinnitettävä huomiota, oli liikunnan suorittaminen ja siitä neuvoteltiin, että miten me nyt tämä asia hoidetaan ja olisiko jotain korvaavaa hänelle, ettei ihan tyhjän panttina olisi. Kyllähän me nyt hyvänen aika sentään tiedettiin, ettei lapsesta koskaan pikajuoksijaa tai tanssijaa tule, mutta sen sijaan ylioppilas tuli ja hyvin arvosanoin. Erityiskoulu olisi taatusti vaikeuttanut lukioon ja jopa tavalliseen ammattikouluun pääsyä. Oma lapsi pääsi lukion jälkeen lukemaan sosiaalityötä pääaineenaan. Harkitsi jopa AMK:sta sosionomia tai yhteisöpedagogia, jos ei sosiaalityön pääsykokeet eivät olisi tuottaneet tulosta. Eikä ammattikoulusta nuorisonohjaaja olisi ollut hänestä huono idea.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnen entisiä erityislapsia esim seuraavissa ammateissa/töissä:

- logistiikkajärjestelijä

- autonkuljettaja

- tutkija

- kunnan rakennustarkastaja

- metsuri

- eläintenhoitaja

 

He kaikki asuvat itsenäisesti, maksavat veroja ja neljä näistä on naimisissakin. Sen on jännä, että aikuisena työelämässä siedetään paljon ENEMMÄN erityisyyttä  ja annetaan ihmiselle enemmän tilaa olla oma itsensä, kuin lapsille koulussa, vaikka voisi kuvitella, että lapsilta vaadittaisiin vähemmän kuin aikuisilta. mutta koulu on meillä todella, todella yhdenmukaistava ja opettajakunta ei näytä lainkaan pystyvän ottamaan huomioon lasten yksilöllisyyttä.

Juuri näin. Luokanopettajiksi hakeutuu ja valikoituu lähe

Näin liikuntavammaisen, nyt aikuisen lapsen äitinä jatkan vielä.

Koko inkluusio oli alun perin sovellettu fyysisiä vammaisia ihmisiä varten, mikä on eri asia kuin kehitysvammaisuus tai käytöshäiriöt, johtuen siitä, että yli 50 vuotta sitten heille suunnatut opinahjot pitivät sisällään sekalaista seurakuntaa, että siinä fiksuimpien vammaisten tie saattoi tyssätä, jos halusi lukioon ja havitteli yliopisto-opintoja. Nyt koko inkluusio on käännetty päälaelleen, ja ison ryhmän seassa on monioireisia nepsyjä, käytöshäiriöiset ja vailla riittävää lukutaitoa olevat heikkolahjaiset. Toki jotkut lievästi oireilevat nepsy-diagnosoidut voivat pärjätä isossa ryhmässä ok, ja mahdollisesti 80-luvulla oli näitä lieväoireisia nepsyjä nk. tavisten joukossa, joiden ajateltiin olevan vain sellaisia outoja taitelijatyyppejä tai lukutoukkia, jotka alkoivat sitten lukiossa loistamaan. Omalta nuoruusajalta muistan tällaisen, joka oli muiden mielestä vain outo lukutoukka, joka oli motorisesti kömpelö mutta todella hyvä teoria-aineissa. Jatkoikin lukioon ja pääsi yliopistoon. Kertoi 2000-luvulla saaneensa Asperger-diagnoosin (joka on nykyään osana autismin kirjoa). Viimeksi kohtasin tämän vanhan koulututtavuuden noin kymmenen vuotta sitten ja oli saanut työpaikan tutkijana. Joillakin lievästi autistisilla elämän paras aika alkaa juurikin lukiosta ja korkeakoulusta, kun lukiossa vielä jotenkin tullaan edes toimeen erilaisten ihmisten kanssa ja yliopistossa voi sitten keskittyä siihen omaan juttuunsa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hirveästi niihen satsataan ja sitten niistä tulee vain yhteiskunnan elättejä. Järkevää touhua?

Mitä sekoilet? Mulla on Asperger ja ADD, olen syntynyt 70-luvulla. Sekuntiakaan ei olla satsattu mihinkään, ellei kurkku suorana huutamista kitarisat väpättäen lasketa. Siellä sekoilin ala- ja yläkoulun muiden seassa. Lukion, AMK:n ja yliopistonkin. Tein töitä, perustin perheen ja paloin ajoittain tosi pahasti loppuun. Tukitoimia? Mitä ne on, syötävää? Jossakin kohtaa sairastuin sitten vaikeasti fyysisesti, ja jouduin eläkkeelle. Näin jälkikäteen ajatellen se pelasti minut (en nyt mene tarkemmin yksityiskohtiin) vaikka sairauteni onkin etenevää sorttia.

Siihen aikaan ei ollut tukitoimia mutta oli kuri. Kurin ansiosta lähes kaikki täyttivät minimitas

Aika kultaa muistot. Aina on ollut syrjäytyneitä, tai on voinut "päästä naimisiin" ja johonkin palikkalinjalle töihin, mutta ryypännyt kaiken vapaa-aikansa, eli käyttäytynyt ihan yhtä paskasti kuin kaikkein syrjäytyneimmät puistomaket. 

Ei se minimitaso tarkoita että ihminen olisi automaattisesti jotenkin "hyvin pärjäävä". Eikä ne kaikki päässeet siihen minimiinkään. Vankiloita, alkoholismia ja rikollisella tyylillä itsensä elättäviä on ollut ihan aina. Nykynuoret voi pääsääntöisesti paremmin kuin nuoriso vaikka 1970-luvulla. Tuolloin ei ollut puhettakaan vaikkapa mt-ongelmien hoidosta, ei edes puhetta. 

Syrjäytyminen kasvaa jatkuvasti. Aina vaan enemmän on niitä jotka ovat kaikesta ulkona. Niin ei ollut ennen.

Toki on myönnettävä, että ennen mt-ongelmien hoitoon panostettiin enemmän kuin nykyisin. Esimerkiksi mielenterveyspuolen hoitopaikkojen määrä oli moninkertainen.

Tarkoitatko AP häiriköitä vai luusereita, joiksi näitä erityisiä kutsuttiin ennen kuin siitä tuli muotia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta tuli varakas, älykäs ja yhteiskuntakriittinen, joka vapaa-ajallaan tekee vapaaehtoistöitä. Työelämää pidän idio ottien touhuna, koska nykytyöelämä nyt on niin dioottimaista kuin voi olla kaikkine turhine kissanristiäisineen ja ties minä turhaakin turhempana kaksiviikoisina rekrytapahtumia, kun työnantajat on saatu uskomaan että joku rekryfirma muka valitsee työntekijät paremmin kuin se työnantaja, joka tuntee firmansa ja sen mitä tarvitsee. Siksi valitsin jo opintojeni loppuvaiheessa sijoittajan uran ja nyt sitten on varallisuutta sen verran ettei tarvi tehdä töitä kuin itselle ja saa vapaasti itse miettiä millaista elämää haluaa viettää. Odotan innolla, jos tämä yhteiskunta romahtaa ja pitää aloittaa totaalisesti alusta luomaan parempaa yhteiskuntaa. Silloin olen valmis astumaan puikkoihin. ja vaikken olekaan työelämässä, niin silti päivitän omaa osaamistani koko ajan, joten pätevyyt

en millään lailla koe olevani suuruharhassa tai tärkeämpi kuin muut: et vissiin lukenut viestiäni: en ole edes työelämässä. Tiedän, että siellä ei minua kaivata, aina löytyy hommalle kuin hommalle tekijä. Mutta se, että olen astunut sivuun työelämästä, on avannut havainointikykyni siihen mitä on elää nyky-yhteiskunnan ulkopuolella ja täällä on muitakin ihmisiä, sinulle tiedoksi.... Sitä verkostoituu hedän kanssaan ja näkee asiat paremmin ja selvemmin, kun ei ole pakotettu olemaan yhteiskunnan orjana. Samasta syystä tiedän, että minä ja kaltaiseni osaamme rakentaa uuden maan, sitten, kun tämä järjestelmä romahtaa. Se, että sinä halusit kokea viestini negatiivisena, ehkä kertoo omista harhoistasi eikä suinkaan minun. omasta älykkyydestään saa arvion menemällä älyykkyystestiin.

Meitä yhteiskunna rattaiden ulkopuolelle astuneita on muissakin maissa enkä nyt puhu syrjäytyneistä, jotka haluaisivat olla nyky-yhteiskunnassa, vaan ihmisistä, jotka oikeasti ovat itse halunneet astua pois.

mutta kiva oli taas huomata, että sinunkaltaisiasi ihmisiä on edellen siellä yhteiskunnan rattaissa. Tulee vain vahvstettua omaa tunnetta siitä, että tein oikein etten altista itseäni kaltaistesi seurassa.

Minusta tuli astrofyysikko.

Vierailija kirjoitti:

Erityislapset kuuluvat erityiskouluihin ja -luokkiin, joissa on mahdollista ottaa heidän piirteensä paremmin huomioon ja joissa henkilökunnalla on enemmän tietoa ja ymmärrystä niistä. En ymmärrä, miksi heitä halutaan pitää väkisin tavisluokissa.

 

 

Kaikki ihmiset kuuluvat yhteiskuntaan ja siksi koko yhteskunnan pitää olla sellainen, missä kaikkien tarpeet voidaan huomioida. Ja kun nykytutkimuksen mukaan noin joka neljännellä lapsella on JOKIN erityisyys, en näe, miten voidaan pitää riittävänä sellaista opettajankoulutusta, jossa näistä ainakin tavallisimpiin ei perehdytä riittävällä tasolla. Kun kuitenkin on tosiasia, että ne nepsyjä palvelevat pedagogiset käytännöt todennäköisesti palvelisivat myös kaikkia muita nykyistä paremmin.

 

En ymmärrä, miksi opettajat säännönmukaisesti haluavat kieltäytyä tekemästä työtään hyvin

Ja millähän perusteella koulun käyminen erityiskoulussa tai -luokalla estää yhteiskuntaan kuulumisen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnen entisiä erityislapsia esim seuraavissa ammateissa/töissä:

- logistiikkajärjestelijä

- autonkuljettaja

- tutkija

- kunnan rakennustarkastaja

- metsuri

- eläintenhoitaja

 

He kaikki asuvat itsenäisesti, maksavat veroja ja neljä näistä on naimisissakin. Sen on jännä, että aikuisena työelämässä siedetään paljon ENEMMÄN erityisyyttä  ja annetaan ihmiselle enemmän tilaa olla oma itsensä, kuin lapsille koulussa, vaikka voisi kuvitella, että lapsilta vaadittaisiin vähemmän kuin aikuisilta. mutta koulu on meillä todella, todella yhdenmukaistava ja opettajakunta ei näytä lainkaan pystyvän ottamaan huomioon lasten yksilöllisyyttä.

Juuri näin. Luokanopettajiksi hakeutuu ja valikoituu lähe

Itse tiedän useampiakin, jotka ovat pystyneet erityiskoulutaustastaan huolimatta käymään lukion tai normaalin ammattikoulun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnen entisiä erityislapsia esim seuraavissa ammateissa/töissä:

- logistiikkajärjestelijä

- autonkuljettaja

- tutkija

- kunnan rakennustarkastaja

- metsuri

- eläintenhoitaja

 

He kaikki asuvat itsenäisesti, maksavat veroja ja neljä näistä on naimisissakin. Sen on jännä, että aikuisena työelämässä siedetään paljon ENEMMÄN erityisyyttä  ja annetaan ihmiselle enemmän tilaa olla oma itsensä, kuin lapsille koulussa, vaikka voisi kuvitella, että lapsilta vaadittaisiin vähemmän kuin aikuisilta. mutta koulu on meillä todella, todella yhdenmukaistava ja opettajakunta ei näytä lainkaan pystyvän ottamaan huomioon lasten yksilöllisyyttä.

Juuri n

Kävin peruskoulua kasarilla, ja silloin joukossa oli muutama oppilas, joka herätti ihmetystä outoudellaan, mutta pärjäsivät kohtuullisesti ja saivat olla rauhassa. Ajateltiin vain, että ovat vain vilkkaita tai omissa oloissaan viihtyviä. Silloin oli vielä koulukuria ja selkeä struktuuri, mikä saattoi auttaa myös neurologisesti poikkeavia yksilöitäkin pärjäämään kivasti muiden joukossa. Eihän tosin tuohon aikaan puhuttu edes ADHD:sta, vaan se oli silloin MBD ja autismiakaan ei vielä tunnettu. Vasta aikuisena 2000-luvulla joku on voinut saada vastauksen siihen, miksi oli sellainen kuin oli koululaisena, vaikka olisi muuten hyvin pärjännyt. Tarkkiksella olivat sitten ne oikeasti häiriköt, joista osa oli mahdollisesti monioireisia ADHD- tai autisti-ihmisiä, diagnosoimattomia kylläkin. Tuohon aikaan apukoulun käyneitä ymmärrettiin paremmin johtuen siitä, että heillä oli jo niin merkittävästi älyllistä alenemaa, etteivät sille mitään itse voineet eikä heiltä voinut vaatia tasoaansa ylittävää osaamista. Tarkkailuluokkaa käyvät olivat silloin niitä tahallaan perseileviä kakaroita. Toki tieto-taito oli tuohon aikaan heikkoa, joten voi olla hyvin mahdollista, että joku diagnosoimaton lukihäiriöinenkin on voinut saada heikkolahjaisen polttomerkin ja päätynyt tuosta noin vain apukouluun tai tarkkikselle. Se tietysti oli väärin, jos näin kävi. Oma muistikuva tarkkislaisista oli se, kuinka olivat olevinaan hierarkiassa apukoululaisia yläpuolella, koska eivät sentään olleet tyhmiä, vain hankalia ja perseileviä kakaroita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnen entisiä erityislapsia esim seuraavissa ammateissa/töissä:

- logistiikkajärjestelijä

- autonkuljettaja

- tutkija

- kunnan rakennustarkastaja

- metsuri

- eläintenhoitaja

 

He kaikki asuvat itsenäisesti, maksavat veroja ja neljä näistä on naimisissakin. Sen on jännä, että aikuisena työelämässä siedetään paljon ENEMMÄN erityisyyttä  ja annetaan ihmiselle enemmän tilaa olla oma itsensä, kuin lapsille koulussa, vaikka voisi kuvitella, että lapsilta vaadittaisiin vähemmän kuin aikuisilta. mutta koulu on meillä todella, todella yhdenmukaistava ja opettajakunta ei näytä lainkaan pystyvän ottamaan huomioon lasten yksilöllisyyttä.

Juuri n

"Itse tiedän useampiakin, jotka ovat pystyneet erityiskoulutaustastaan huolimatta käymään lukion tai normaalin ammattikoulun."

Sisko on juuri tällainen. Hänellä oli diagnosoitu vaikka mitä ollessaan lapsi, mutta päällimäisiä diagnooseja niistä ovat olleet Aspergerin oireyhtymä (nykyisin autismi) ja dysfasia. Alkuun hänen kohdalla koulupolkua suunniteltiin siten, että hän olisi mennyt harjaantumiskouluun, jossa oppilaat olivat vaikeasti kehitysvammaisia ja muutenkin pahoin jälkeenjääneitä, koska ei hänestä mitään tulisi isona opettajien sanojen mukaan. Omat vanhempani, jotka ovat opettajia, onneksi tajusivat, että siskon kohdalla ei ole kyseessä älyllinen viivästymä vaan hankaluudet olivat puheen tuottamisessa ja sen ymmärtämisessä sekä sosiaalisen vuorovaikutuksen taidoissa, joten hän pääsi peruskoulun suorittamaan dysfaatikoille tarkoitettuun opetukseen. Siellä hän opiskeli normaalin opetussuunnitelman mukaisesti ja opiskeli normaalin oppimäärän lukiossa saaden hyvän yo-todistuksen. Aspergerin "tapaan" sisko on joissain asiassa huomattavasti älykkäämpi verrattuna ei-autistisiin.

Lukion jälkeen sisko jatkoi opiskelua ja muutti toiselle paikkakunnalle uuden koulun perässä saaden sieltä ammatin. Neuvoimme häntä työpaikan etsimisessä. Jos siskoni olisi käynyt peruskoulunsa harjaantumiskoulussa, niin hän todennäköisesti nyt olisi työkyvyttömyyseläkkeellä. Enää ei ole tuollaisia erityisryhmiä, jotka ovat dysfasia-, lukihäiriö-, käytöshäiriö- painotteisia, jotka palvelivat paremmiin oppilasta eikä menty massan eli heikoimman mukana, jolloin niiden fiksuimpien lasten tiet tulevaisuudessa saattoi mennä uusiksi tai sitten toisen asteen opintoihin pääseminen oli vaikeaa.

Nykyään peruskoulussa ei tahdo pärjätä oikein nk. normaalitkaan kun on avoimet oppimisympäristöt ja itseohjautuvuutta, mitä tulee PISA-tuloksiin ja koulussa vallitsee viidakon lait. Vielä 2000-luvun alkupuoliskolla joku toivo vielä oli, että jokainen valmistui edes riittävän lukutaitoisena, jolloin voi pääsi edes amikseen. Enää ei ole tuollaisia erityisryhmiä, jotka ovat dysfasia-, lukihäiriö-, käytöshäiriö- painotteisia, jotka palvelivat paremmiin oppilasta eikä menty massan eli heikoimman mukana, jolloin niiden fiksuimpien lasten tiet tulevaisuudessa saattoi mennä uusiksi tai sitten toisen asteen opintoihin pääseminen oli vaikeaa.

Minusta tulee sairaanhoitaja. Autismi ja ADHD diagnooseina, lääkityksellä ADHD pysyy kurissa ja autismista ei ole opinnoissa haittaa ollut, päinvastoin. Luonteeltanikin olen hyvin empaattinen ja tunneälyä on, ei tarvitse pelätellä että olisin töksäyttelevä ja törkeä hoitaja potilailleni. Vapaa-ajan ystävinä muita autisteja, joiden kanssa pelailen videopelejä. En kaipaa juurikaan töiden ulkopuolella ihmiskontakteja, etäkaverit riittää.