Päivän hyvä uutinen: henkirikosten määrä Suomessa on vähentynyt
Henkirikokset ovat vähentyneet Suomessa, kertoo Helsingin yliopiston tekemä Henkirikoskatsaus. Kun vuonna 2009 surmattiin 1,8 henkilöä 100 000 ihmistä kohti, vastaava luku oli vuonna 2022 enää 1,4 henkilöä.
Lasku näkyi selvimmin surmattujen miesten määrän laskussa. Tarkastelujakson alkupuolella keskimäärin henkirikoksen uhriksi joutui vuosittain 70 miestä ja loppupuolella enää 52. Naisissa laskua oli vastaavasti 29:stä 25:een.
Kommentit (155)
"Niin, se ettet sinä tiennyt kertoo vain siitä, ettei asia oikeasti sinua kiinnosta. Se kiinnostaa sinua vain juuri nyt, koska se ajaa agendaasi. Et ole vaivautunut ottamaan selvää ennenkään. Vuosittaiset tilastot löytyvät googlaamalla ja tosiaan julkaistaan ja uutisoidaan vuosittain, et voi syyttää kuin itseäsi siitä että elät säkissä. "
Olen keskimääräistä paremmin aiheesta tietoinen. Kuten tästäkin ketjusta näkee, faktat eivät ole ihmisillä kovinkaan hyvin hallussa, vaan on aivan kohtuuttomia pekotiloja. Yleistä keskustelua seuranneena voin sanoa että suurin osa, varsinkin naisista on minua huonommin tietoisia faktoista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Sitten varmaankin olisi pitänyt myös eritellä numeroina, moniko mies ja moniko nainen joutui naisen tappamaksi. Ja taas olisi syrjitty miehiä kertomalla faktoja."
Mamma rupesi taas uhriutumaan. Mikäli artikkelissa käsitellään asioita sukupuolittuneena, pitäisi tiedot julkaista molemmista sukupuolista. Mikäli tietoja olisi lähetty purkamaan tarkemmin, olisi siellä tietysti pitänyt julkistaa molemmat näkökulmat.
Ylen teki jälleen oudon valinnan.
Tapot eivät ole tulkinnallisia tilastoja.
Rauhoitu. Siinä uutisessa on linkki. Nämä opetetaan nykyään jo alakoulussa.
Tuo uutinen on selvityksen "mainos". Tarkoitus on nimenomaan että mennään alkuperäisen tiedon lähteelle, eikä se että vedetään herne nenään kuin joku lumihiutale.

Naiset eivät yleensä lue lähdetietoja, vaan uskovat mitä toimittajat kirjoittavat.
Vierailija kirjoitti:
"Niin, se ettet sinä tiennyt kertoo vain siitä, ettei asia oikeasti sinua kiinnosta. Se kiinnostaa sinua vain juuri nyt, koska se ajaa agendaasi. Et ole vaivautunut ottamaan selvää ennenkään. Vuosittaiset tilastot löytyvät googlaamalla ja tosiaan julkaistaan ja uutisoidaan vuosittain, et voi syyttää kuin itseäsi siitä että elät säkissä. "
Olen keskimääräistä paremmin aiheesta tietoinen. Kuten tästäkin ketjusta näkee, faktat eivät ole ihmisillä kovinkaan hyvin hallussa, vaan on aivan kohtuuttomia pekotiloja. Yleistä keskustelua seuranneena voin sanoa että suurin osa, varsinkin naisista on minua huonommin tietoisia faktoista.
Nyt en enää edes tiedä mistä olet hermostunut. Siitä, ettei artikkelissa sanottu numeroa, jonka jo tiesit?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Sitten varmaankin olisi pitänyt myös eritellä numeroina, moniko mies ja moniko nainen joutui naisen tappamaksi. Ja taas olisi syrjitty miehiä kertomalla faktoja."
Mamma rupesi taas uhriutumaan. Mikäli artikkelissa käsitellään asioita sukupuolittuneena, pitäisi tiedot julkaista molemmista sukupuolista. Mikäli tietoja olisi lähetty purkamaan tarkemmin, olisi siellä tietysti pitänyt julkistaa molemmat näkökulmat.
Ylen teki jälleen oudon valinnan.
Tapot eivät ole tulkinnallisia tilastoja.
Rauhoitu. Siinä uutisessa on linkki. Nämä opetetaan nykyään jo alakoulussa.
Tuo uutinen on selvityksen "mainos". Tarkoitus on nimenomaan että mennään alkuperäisen tiedon lähteelle, eikä se että vedetään herne nenään kuin joku lumihiutale.
Nykyaikana ihmiset lukevat otsikot ja osan artikkelista. On todella pieni joukko jotka lukevat alkuperäiset tutkimukset. Tuskin monikaan lähdetietoihin perehtynyt jaksaa Ylen artikkeleita lukea.
Vierailija kirjoitti:
"Niin, se ettet sinä tiennyt kertoo vain siitä, ettei asia oikeasti sinua kiinnosta. Se kiinnostaa sinua vain juuri nyt, koska se ajaa agendaasi. Et ole vaivautunut ottamaan selvää ennenkään. Vuosittaiset tilastot löytyvät googlaamalla ja tosiaan julkaistaan ja uutisoidaan vuosittain, et voi syyttää kuin itseäsi siitä että elät säkissä. "
Olen keskimääräistä paremmin aiheesta tietoinen. Kuten tästäkin ketjusta näkee, faktat eivät ole ihmisillä kovinkaan hyvin hallussa, vaan on aivan kohtuuttomia pekotiloja. Yleistä keskustelua seuranneena voin sanoa että suurin osa, varsinkin naisista on minua huonommin tietoisia faktoista.
Tässä ketjussa lähinnä huomaa, miten hatara on ihmisten tilastoiden ymmärrys. Joku esimerkiksi yritti verrata miesten, naisten ja lasten liikennekuolemien kokonaismäärää parisuhdeväkivaltaan kuolleiden naisten määrään ja tällä jotenkin todistella miesten seuran turvallisuutta. Toivottavasti se et sentään ollut sinä.
Ainakin tuo keskustelija osoitti, että kouluihin pitäisi saada enemmän matematiikkaa. Ei ihan mitä tahansa lukuja voi keskenään verrata.
-eri.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Niin, se ettet sinä tiennyt kertoo vain siitä, ettei asia oikeasti sinua kiinnosta. Se kiinnostaa sinua vain juuri nyt, koska se ajaa agendaasi. Et ole vaivautunut ottamaan selvää ennenkään. Vuosittaiset tilastot löytyvät googlaamalla ja tosiaan julkaistaan ja uutisoidaan vuosittain, et voi syyttää kuin itseäsi siitä että elät säkissä. "
Olen keskimääräistä paremmin aiheesta tietoinen. Kuten tästäkin ketjusta näkee, faktat eivät ole ihmisillä kovinkaan hyvin hallussa, vaan on aivan kohtuuttomia pekotiloja. Yleistä keskustelua seuranneena voin sanoa että suurin osa, varsinkin naisista on minua huonommin tietoisia faktoista.
Nyt en enää edes tiedä mistä olet hermostunut. Siitä, ettei artikkelissa sanottu numeroa, jonka jo tiesit?
Ikävää kun asioiden käsittely menee sinulle liian haastavaksi.
Vierailija kirjoitti:
"Anteeksi, olen ohis ja aivan uutena keskustelussa, mutta mikä siis oli mielestäsi se merkittävä informaatio, joka oli jätetty pois?"
Naisuhrien lukumäärä, koska jos asiaa katsotaan sukupuolittuneesti, on hyvä tuoda esiin että suurin osa tapetuista on yhä miehiä.
Onko koskaan tullut mieleen, että joskus vika onkin itsessä?
"Uhrit ja tekijät ovat useimmiten miehiä, ja tapauksiin liittyy usein alkoholi. Henkirikokset tapahtuvat pääsääntöisesti toisensa tuntevien miesten keskuudessa esimerkiksi yksityisasunnoissa."
Miten tulkitset tämän "Uhrit ja tekijät ovat useimmiten miehiä" ja mitä se kertoo siitä, mitä sukupuolta tapetaan enemmän?
"Ainakin tuo keskustelija osoitti, että kouluihin pitäisi saada enemmän matematiikkaa. Ei ihan mitä tahansa lukuja voi keskenään verrata."
Mitä me matematiikalla tehdään, jos ei lukuja julkaista, vaan eletään tunteella?
"Onko koskaan tullut mieleen, että joskus vika onkin itsessä?"
En ole tappanut ketään.
Typeriä tuollaiset otsakkeet.Murhat ovat vähentyneet ,hukkumiset ovat vähentyneet ja itsemurhat ovat vähentyneet jne.Ihan kuin usutettaisiin niitä taas lisääntymään.
Vierailija kirjoitti:
Typeriä tuollaiset otsakkeet.Murhat ovat vähentyneet ,hukkumiset ovat vähentyneet ja itsemurhat ovat vähentyneet jne.Ihan kuin usutettaisiin niitä taas lisääntymään.
Mielestäni "Henkirikokset ovat vähentyneet" tyyppinen otsikko olisi ollut hyvä. Mikäli tilastoja lähdetään julkaisemaan, olisi hyvä julkaista kaikki sen rivin tiedot, eikä valikoida yksittäisiä lukuja.
Vierailija kirjoitti:
"Onko koskaan tullut mieleen, että joskus vika onkin itsessä?"
En ole tappanut ketään.
Trolli.
"Onko koskaan tullut mieleen, että joskus vika onkin itsessä?
"Uhrit ja tekijät ovat useimmiten miehiä, ja tapauksiin liittyy usein alkoholi. Henkirikokset tapahtuvat pääsääntöisesti toisensa tuntevien miesten keskuudessa esimerkiksi yksityisasunnoissa."
Miten tulkitset tämän "Uhrit ja tekijät ovat useimmiten miehiä" ja mitä se kertoo siitä, mitä sukupuolta tapetaan enemmän?"
Toitko tuon esiin kun mammat suomessakin mietti kumpi on turvallisempi kohdata, mies vai karhu?
Vierailija kirjoitti:
"Ainakin tuo keskustelija osoitti, että kouluihin pitäisi saada enemmän matematiikkaa. Ei ihan mitä tahansa lukuja voi keskenään verrata."
Mitä me matematiikalla tehdään, jos ei lukuja julkaista, vaan eletään tunteella?
Siellä linkin takana ovat ne luvut. Mutta ilman matematiikkaa et sinä osaa niitä käyttää.
Rautalangasta sinulle: kun vertaat, vertaat aina omenoita omenoihin ja appelsiineja appelsiineihin. Jos haluat vertailla miesten ja naisten parisuhdeväkivallan kuolleisuutta, et voi ottaa mukaan miesten ryyppyremmien henkirikoksia. Kun vertaat naisen turvallisuutta liikenteessä naisen turvallisuuteen parisuhteessa, et voi laskea mukaan miesten tai lasten kokemia liikennekuolemia.
Kun pidät asiat erillään, pysyt helpommin erillään tunnepohjaisesta ajattelusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Odotetaanpa vielä hetki, kun islamisaatio alkaa vaikuttamaan..
Tätä persujen "ruotsin tietä" on nyt odotettu 15 vuotta. Tuloksena on nähty ministeriössä työskennelleen persun ajavan autolla väkijoukkoon ja persupoliisikansanedustajan ammuskelevan kadulla.
Ruotsin tie kesti Ruotsissa 30 vuotta, mutta sitten kun se on totta, se on peruuttamaton. Sitä paitsi Suomen katujengit ovat osoitus siitä, että hyvällä matkalla ollaan.
Ruotsin tien estämisessä ainoa keino on ennaltaehkäiseminen, mitä persut tekevät kiristämällä m muuttopolitiikkaa. Sitten kun ollaan Ruotsin tasolla, paluuta ei enää ole.
Ei nytkään ole enää paluuta siihen, että kaikissa koululuokissa enemmistö olisi suomen taitoisia ja rauhallisia.
Vierailija kirjoitti:
"Onko koskaan tullut mieleen, että joskus vika onkin itsessä?"
En ole tappanut ketään.
Hän taisi kuitenkin tarkoittaa sitä, että kyseinen keskustelija vaati uutiseen tietoa, joka uutiseen olikin melkein sanatarkasti hänen vaatimuksensa mukaisesti kirjoitettu. Silloin vika on itsessä, jos viitseliäisyys ei riitä uutisen lukemiseen.
-eri.
"Rautalangasta sinulle: kun vertaat, vertaat aina omenoita omenoihin ja appelsiineja appelsiineihin. Jos haluat vertailla miesten ja naisten parisuhdeväkivallan kuolleisuutta, et voi ottaa mukaan miesten ryyppyremmien henkirikoksia. Kun vertaat naisen turvallisuutta liikenteessä naisen turvallisuuteen parisuhteessa, et voi laskea mukaan miesten tai lasten kokemia liikennekuolemia.
Kun pidät asiat erillään, pysyt helpommin erillään tunnepohjaisesta ajattelusta."
Vastaukseni oli viestiin, jossa mamma ei uskaltanut pariutua kun miehet tappavat naisia. Tuo on niin absurdi väite, joten pistin nopean tilaston esittämään väittämän typeryyttä. En todellakaan jaksanut käyttää tuohon aikaa, mutta näköjään sinunkaltaisten takia pitää tuo tehdä huolellisemmin.
Naisia kuolee tieliikenteessä n. 50 vuodessa, ja parisuhdeväkivallassa noin 17. Mikäli mamma päättää jättää miehet noiden tappojen takia, on parempi jäädä myös neljän seinän sisälle. Tuo ei ole kymmenkertainen riski, mutta moninkertainen kuitenkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Onko koskaan tullut mieleen, että joskus vika onkin itsessä?"
En ole tappanut ketään.
Hän taisi kuitenkin tarkoittaa sitä, että kyseinen keskustelija vaati uutiseen tietoa, joka uutiseen olikin melkein sanatarkasti hänen vaatimuksensa mukaisesti kirjoitettu. Silloin vika on itsessä, jos viitseliäisyys ei riitä uutisen lukemiseen.
-eri.
Tapettujen naisten lukumäärää ei Ylen artikkelissa ollut. Älä siis valehtele. Tämänkin ketjun perusteella tuolle tiedolle olisi tarvetta ja änkkäämisestä pystyy päättelemään että tuo tieto ei ole vahingossa jäänyt pois.
Jos on vanhuuseläkkeellä, ei ehkä osaa.