Päivän hyvä uutinen: henkirikosten määrä Suomessa on vähentynyt
Henkirikokset ovat vähentyneet Suomessa, kertoo Helsingin yliopiston tekemä Henkirikoskatsaus. Kun vuonna 2009 surmattiin 1,8 henkilöä 100 000 ihmistä kohti, vastaava luku oli vuonna 2022 enää 1,4 henkilöä.
Lasku näkyi selvimmin surmattujen miesten määrän laskussa. Tarkastelujakson alkupuolella keskimäärin henkirikoksen uhriksi joutui vuosittain 70 miestä ja loppupuolella enää 52. Naisissa laskua oli vastaavasti 29:stä 25:een.
Kommentit (155)
"No tieliikennettä tietysti. Koska se on tilastollisesti vaarallisempaa kuin mies. Ihan samoin kuten on tilastollisesti vaarallisempaa kohdata metsässä mies kuin karhu."
Onko? Missä on tilastoitu suomalaisten naisten mieskohtaamiset metsässä? Edes jonkinlainen hehtaari olisi mielenkiintoista saada.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Ja molemmissa, sekä naisiin että miehiin kohdistuneessa väkivallassa on sellainen yhdistävä seikka, että valtaosa tekijöistä on miehiä. Siksi naisten on vaikeampi vaikuttaa miehiin kohdistuvan väkivallan vähentämiseen, kun se on enimmäkseen miesten tekemää väkivaltaa. Valtaosa naisten kohtaamasta väkivallasta on miesten tekemää, eli miehillä olisi mahdollisuus vähentää sitä. "
Henkirikoksista 30% on naisten tekemiä. Parisuhdeväkivalta on jakautunut aika 50/50 miesten ja naisten kesken.
Onhan miehet aika yliedustettuina tuossa. Lisäksi miesten kohtaama muu väkivalta, ns."nakkikiskatappelut" (typerän vähättelevä termi väkivallalle), jossa tekijänä melkein aina toinen mies.
Tuo parisuhdeväkivallan jakautuminen on varmaan sitä, mitä olen todistanut, että lähemmäs parimetrinen korsto, joka voisi tappaa naisen paljain käsin, puhuu kaikissa paris
Tämä vähättely ja arvailu on kyllä oivallisesti hyväksytty työkalu, kun puhutaan miesten kokemuksista. Koita huvikses kysellä mitä se nainen päästi suustaan ennen kuin läpsähti, niin auttamatta olet jonkun sortin antikristus.
Vierailija kirjoitti:
"No tieliikennettä tietysti. Koska se on tilastollisesti vaarallisempaa kuin mies. Ihan samoin kuten on tilastollisesti vaarallisempaa kohdata metsässä mies kuin karhu."
Onko? Missä on tilastoitu suomalaisten naisten mieskohtaamiset metsässä? Edes jonkinlainen hehtaari olisi mielenkiintoista saada.
Hassu. Eihän tuota ole missään tilastoitu. Faktana sitä kuitenkin mainostetaan.
Vierailija kirjoitti:
"No tieliikennettä tietysti. Koska se on tilastollisesti vaarallisempaa kuin mies. Ihan samoin kuten on tilastollisesti vaarallisempaa kohdata metsässä mies kuin karhu."
Onko? Missä on tilastoitu suomalaisten naisten mieskohtaamiset metsässä? Edes jonkinlainen hehtaari olisi mielenkiintoista saada.
Googlaamalla niitä tapauksia löytyy, jos minäkin pystyin asian selvittämään niin sinäkin pystyt. Mutta tiivistettynä, karhu on tappanut Suomen historiassa yhden miehen, ei yhtäkään naista. Mies tappoi naisen metsässä viimeksi tänä keväänä, sen jälkeen kun oli raiskannut tämän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"pääosa Suomen henkirikoksista tapahtuu miesten välillä alkoholia yksityisasunnossa nautittaessa"
Jos olet mies: ÄLÄ MENE KÄNNIPORUKOIHIN!
Jos olet nainen:... älä seurustele miesten kanssa? 🤔
Älä myöskään mene ulos. Voit jäädä auton alle.
Tieliikenteessä kuolee 10 kertaa enemmän ihmisiä vuosittain, verrattuna parisuhdeväkivaltaan kuolleisiin naisiin. Eli autoja pitää pelätä 10 enemmän kuin miehiä.
Liikenteessä kuolee vuosittain parisensataa ihmistä, joista kolme neljäsosaa on miehiä. Esimerkiksi viime vuonna liikenteessä kuoli 49 naista. Puolisonsa tai exänsä surmaamaksi joutuu se 20-25 naista vuodessa. Eli ihanko kirkkain silmin väität, että autoja pitää pelätä kymmenen kertaa enemmän kuin miehiä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"No tieliikennettä tietysti. Koska se on tilastollisesti vaarallisempaa kuin mies. Ihan samoin kuten on tilastollisesti vaarallisempaa kohdata metsässä mies kuin karhu."
Onko? Missä on tilastoitu suomalaisten naisten mieskohtaamiset metsässä? Edes jonkinlainen hehtaari olisi mielenkiintoista saada.
Googlaamalla niitä tapauksia löytyy, jos minäkin pystyin asian selvittämään niin sinäkin pystyt. Mutta tiivistettynä, karhu on tappanut Suomen historiassa yhden miehen, ei yhtäkään naista. Mies tappoi naisen metsässä viimeksi tänä keväänä, sen jälkeen kun oli raiskannut tämän.
Nämä vertailut ovat vähän epäreiluja karhuja kohtaan, sillä karhu tekee aina parhaansa välttääkseen ihmiskontaktin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"pääosa Suomen henkirikoksista tapahtuu miesten välillä alkoholia yksityisasunnossa nautittaessa"
Jos olet mies: ÄLÄ MENE KÄNNIPORUKOIHIN!
Jos olet nainen:... älä seurustele miesten kanssa? 🤔
Älä myöskään mene ulos. Voit jäädä auton alle.
Tieliikenteessä kuolee 10 kertaa enemmän ihmisiä vuosittain, verrattuna parisuhdeväkivaltaan kuolleisiin naisiin. Eli autoja pitää pelätä 10 enemmän kuin miehiä.
Liikenteessä kuolee vuosittain parisensataa ihmistä, joista kolme neljäsosaa on miehiä. Esimerkiksi viime vuonna liikenteessä kuoli 49 naista. Puolisonsa tai exänsä surmaamaksi joutuu se 20-25 naista vuodessa. Eli ihanko kirkkain silmin väität, että autoja pitää pelätä kymmenen kertaa ene
Hyvät miehet, teidän ainakin tulisi pelätä autoja ja moottoripyöriä neljä kertaa enemmän kuin naisten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"No tieliikennettä tietysti. Koska se on tilastollisesti vaarallisempaa kuin mies. Ihan samoin kuten on tilastollisesti vaarallisempaa kohdata metsässä mies kuin karhu."
Onko? Missä on tilastoitu suomalaisten naisten mieskohtaamiset metsässä? Edes jonkinlainen hehtaari olisi mielenkiintoista saada.
Googlaamalla niitä tapauksia löytyy, jos minäkin pystyin asian selvittämään niin sinäkin pystyt. Mutta tiivistettynä, karhu on tappanut Suomen historiassa yhden miehen, ei yhtäkään naista. Mies tappoi naisen metsässä viimeksi tänä keväänä, sen jälkeen kun oli raiskannut tämän.
Nämä vertailut ovat vähän epäreiluja karhuja kohtaan, sillä karhu tekee aina parhaansa välttääkseen ihmiskontaktin.
Laita naiset kohtaamaan myös yhtä usein niitä karhuja kuin he miehiä kohtaavat, niin voi alkaa naisten resuja olemaan kadut tulvillaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"pääosa Suomen henkirikoksista tapahtuu miesten välillä alkoholia yksityisasunnossa nautittaessa"
Jos olet mies: ÄLÄ MENE KÄNNIPORUKOIHIN!
Jos olet nainen:... älä seurustele miesten kanssa? 🤔
Älä myöskään mene ulos. Voit jäädä auton alle.
Tieliikenteessä kuolee 10 kertaa enemmän ihmisiä vuosittain, verrattuna parisuhdeväkivaltaan kuolleisiin naisiin. Eli autoja pitää pelätä 10 enemmän kuin miehiä.
Liikenteessä kuolee vuosittain parisensataa ihmistä, joista kolme neljäsosaa on miehiä. Esimerkiksi viime vuonna liikenteessä kuoli 49 naista. Puolisonsa tai exänsä surmaamaksi joutuu se 20-25 naista vuodessa. Eli ihanko kirkkain silmin väität, että autoja pitää pelätä kymmenen kertaa ene
Suomessa kuoli viime vuonna 57 henkilöä henkirikoksen uhreina. Kirkkain silminkö väität, että noista vähintään 20 oli puolisonsa tai exänsä uhreiksi joutuneita naisia?
- eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"No tieliikennettä tietysti. Koska se on tilastollisesti vaarallisempaa kuin mies. Ihan samoin kuten on tilastollisesti vaarallisempaa kohdata metsässä mies kuin karhu."
Onko? Missä on tilastoitu suomalaisten naisten mieskohtaamiset metsässä? Edes jonkinlainen hehtaari olisi mielenkiintoista saada.
Googlaamalla niitä tapauksia löytyy, jos minäkin pystyin asian selvittämään niin sinäkin pystyt. Mutta tiivistettynä, karhu on tappanut Suomen historiassa yhden miehen, ei yhtäkään naista. Mies tappoi naisen metsässä viimeksi tänä keväänä, sen jälkeen kun oli raiskannut tämän.
Nämä vertailut ovat vähän epäreiluja karhuja kohtaan, sillä karhu tekee aina parhaansa välttääkseen ihmiskontaktin.
Laita naiset k
Karhu haluaa väistää ihmistä aina kuin mahdollista. Miksi karhu pitäisi pakottaa sille kauhua tuottavaan ihmisympäristöön? Ja mihin vastaavasti pitäisi mies pakottaa, jotta oltaisiin samalla viivalla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Ja molemmissa, sekä naisiin että miehiin kohdistuneessa väkivallassa on sellainen yhdistävä seikka, että valtaosa tekijöistä on miehiä. Siksi naisten on vaikeampi vaikuttaa miehiin kohdistuvan väkivallan vähentämiseen, kun se on enimmäkseen miesten tekemää väkivaltaa. Valtaosa naisten kohtaamasta väkivallasta on miesten tekemää, eli miehillä olisi mahdollisuus vähentää sitä. "
Henkirikoksista 30% on naisten tekemiä. Parisuhdeväkivalta on jakautunut aika 50/50 miesten ja naisten kesken.
Taidat keksiä omiasi. Itse löysin vain tilastoja joissa naisten osuus on vuosittain ollut henkirikoksista alle 20 %, usein lähellä 10 %. Ja parisuhdeväkivallasta vain lievissä osuudet on 50-50, vakavassa väkivallassa miehet johtaa tekijöinä moninkertaisesti naisiin verrattuna.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"pääosa Suomen henkirikoksista tapahtuu miesten välillä alkoholia yksityisasunnossa nautittaessa"
Jos olet mies: ÄLÄ MENE KÄNNIPORUKOIHIN!
Jos olet nainen:... älä seurustele miesten kanssa? 🤔
Älä myöskään mene ulos. Voit jäädä auton alle.
Tieliikenteessä kuolee 10 kertaa enemmän ihmisiä vuosittain, verrattuna parisuhdeväkivaltaan kuolleisiin naisiin. Eli autoja pitää pelätä 10 enemmän kuin miehiä.
Liikenteessä kuolee vuosittain parisensataa ihmistä, joista kolme neljäsosaa on miehiä. Esimerkiksi viime vuonna liikenteessä kuoli 49 naista. Puolisonsa tai exänsä surmaamaksi joutuu se 20-25 naista vuodessa. Eli ihanko kirkkain silmin väität, että autoja pitää pelätä kymmenen kertaa ene
Tyhmään väittämään tyhmä vastaus. Totisempi, mutta yhä tyhmä vastaus on että tieliikennettä pitää pelätä kaksi kertaa enemmän kuin miehiä. Eli jos välttelee miehiä koska ne tappaa, on parempi jäädä myös kotiin. Samoin pitää muutenkin rajoittaa elämää monella eri tavoin, koska ihmisiä kuolee myös muihin asioihin.
130: Vuosi 2023 oli poikkeusvuosi. Sekä miehiä että naisia surmattiin vähemmän kuin kertaakaan tilastohistorian aikana. Löydät pitemmän ajan tilastot keskustelun aiheena olevan uutisen linkistä.
Mutta niin, lukujen perusteella näyttää siltä, että liikennekuoleman riski parisuhteessa olevalla naisella on nykypäivänä noin kaksinkertainen parisuhdeväkivallan uhrina surmansa saamiseen verrattuna. Pitäisikö tämän ajatuksen rauhoittaa jotakuta? Herättää erityistä luottamusta miehiin, jotka muuten ovat syyllisiä valtaosaan liikennekuolemista?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Ja molemmissa, sekä naisiin että miehiin kohdistuneessa väkivallassa on sellainen yhdistävä seikka, että valtaosa tekijöistä on miehiä. Siksi naisten on vaikeampi vaikuttaa miehiin kohdistuvan väkivallan vähentämiseen, kun se on enimmäkseen miesten tekemää väkivaltaa. Valtaosa naisten kohtaamasta väkivallasta on miesten tekemää, eli miehillä olisi mahdollisuus vähentää sitä. "
Henkirikoksista 30% on naisten tekemiä. Parisuhdeväkivalta on jakautunut aika 50/50 miesten ja naisten kesken.
Taidat keksiä omiasi. Itse löysin vain tilastoja joissa naisten osuus on vuosittain ollut henkirikoksista alle 20 %, usein lähellä 10 %. Ja parisuhdeväkivallasta vain lievissä osuudet on 50-50, vakavassa väkivallassa miehet johtaa tekijöinä moninkertaisesti naisiin verrattuna.
Täällä joku on kommentoinut että Ylen ei tarvitse pistää välttämätöntä tietoa artikkeliin, kun on olemassa viittaus. Sitten sinä tulet demoamaan kuinka et löydä informaatiota, joka on kyseisen artikkelin lähteestä helposti löydettävissä (kuva).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"No tieliikennettä tietysti. Koska se on tilastollisesti vaarallisempaa kuin mies. Ihan samoin kuten on tilastollisesti vaarallisempaa kohdata metsässä mies kuin karhu."
Onko? Missä on tilastoitu suomalaisten naisten mieskohtaamiset metsässä? Edes jonkinlainen hehtaari olisi mielenkiintoista saada.
Googlaamalla niitä tapauksia löytyy, jos minäkin pystyin asian selvittämään niin sinäkin pystyt. Mutta tiivistettynä, karhu on tappanut Suomen historiassa yhden miehen, ei yhtäkään naista. Mies tappoi naisen metsässä viimeksi tänä keväänä, sen jälkeen kun oli raiskannut tämän.
Nämä vertailut ovat vähän epäreiluja karhuja kohtaan, sillä karhu tekee aina parhaansa välttääkseen ihmiskontaktin.
Laita naiset k
Kyse ei ole mistään kohtaamisten määrästä, vaan siitä että kuvitellussa yksittäisessä tilanteessa on paljon todennäköisempää, että mies tappaa sinut, kuin että karhu tappaa sinut. Miksi siis karhupelko on täysin perusteltu, ymmärrettävä ja looginen pelko, mutta miehen pelkääminen metsässä on typerää? Siinä kohtaa tulee nimenomaan ne sinun tunteet esiin, sinulla on paha mieli siitä että joku pelkää sinua, ja sivuutat objektiivisen faktan.
133: Ai että nainen joutuu jäämään kotiin, jos pelkää liikaa miehen tappamaksi joutumista?
Onkohan sulla nyt jäänyt ymmärtämättä jotakin melko keskeistä tästä aihepiiristä?
Vierailija kirjoitti:
130: Vuosi 2023 oli poikkeusvuosi. Sekä miehiä että naisia surmattiin vähemmän kuin kertaakaan tilastohistorian aikana. Löydät pitemmän ajan tilastot keskustelun aiheena olevan uutisen linkistä.
Mutta niin, lukujen perusteella näyttää siltä, että liikennekuoleman riski parisuhteessa olevalla naisella on nykypäivänä noin kaksinkertainen parisuhdeväkivallan uhrina surmansa saamiseen verrattuna. Pitäisikö tämän ajatuksen rauhoittaa jotakuta? Herättää erityistä luottamusta miehiin, jotka muuten ovat syyllisiä valtaosaan liikennekuolemista?
Normaalia ihmistä rauhoittaa. Voit kauhistella myös tukehtumiskuolemien määrää jne. Ihmisiä kuolee erilaisten syiden takia. Naiset voivat sitten miettiä hieman millaisten miesten kanssa ovat parisuhteessa ja yhteiskunnallisesti väkivaltatuomiot pitäisi pistää kovaksi.
Vierailija kirjoitti:
133: Ai että nainen joutuu jäämään kotiin, jos pelkää liikaa miehen tappamaksi joutumista?
Onkohan sulla nyt jäänyt ymmärtämättä jotakin melko keskeistä tästä aihepiiristä?
Oletko ottamassa osaa vääriymmärryksen MM-kisoihin?

Yllä kirjoitat melko selkeästi, että nainen joutuu jäämään kotiin, jos pelkää miehen tappamaksi joutumista.
Asia on juuri toisinpäin. Miehen kannattaa jäädä kotiin, jos hän pelkää miehen tappamaksi joutumista. Naisen kannattaa lähteä kotoa.
No tieliikennettä tietysti. Koska se on tilastollisesti vaarallisempaa kuin mies. Ihan samoin kuten on tilastollisesti vaarallisempaa kohdata metsässä mies kuin karhu.