Yön aikana tullut taas uusi narsistiäiti-mielipidekirjoitus Hesariin!

Meitä kasvatettiin henkisellä väkivallalla, koska vanhempamme olivat vain epätäydellisiä ihmisiä, oman aikansa tuotteita ja silloin oli sellainen kulttuuri.

Me poistamme elämästämme henkisesti väkivaltaiset ihmiset ja käymme terapiassa, koska olemme vain epätäydellisiä ihmisiä, oman aikamme tuotteita ja nyt on sellainen kulttuuri.

Reilua minusta.

Aika omituinen tuo Hesarin ns. vanhemman kirjoitus. Kiitos, että sain olla vanhempasi (ja tuhota sinut).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äidit ja tyttäret, osa 727401.

 

 

Siksi kirjoitinkin että onneksi minulla on vain poikia.

Tytär jonka äiti eikä isä olleet narsisteja.

Minäkin olen onnellisinen, että minulla on vain poikia. Mietin pitkään uskallanko ikinä hankkia lapsia, kun pelkäsin, että minusta tulee heille samanlainen äii kuin äiti oli minulle. Tytön saaminen oli minun pahin pelkoni.

Mulla oli sama pelko, halusin kovasti lapsia, mutta en missään tapauksessa tytärtä etten tuhoa häntä vahingossakaan niin kuin minut oli äiti tuhonnut. No, sain monta tyttöä. Lohdullista on, etteivät pelkäämäni kuviot toistuneet. Suorastaan nautin siitä, miten sain tehdä monet asiat eri tavalla, puhua heille kuukautisista ja naiseudesta. Ostin heille sitetä, ettei heidän tarvinnut taitella wc-paperia suojaksi niin kuin minun. Hankin riittävästi alusvaatteita, ettei tarvitse kulkea mummulta saaduissa paikatuissa sloggeissa ja tehdä rintaliiviä ideaalisiteestä, jonka varastin terkkarin huoneesta. Tyttäret paransivat minut. Mutta se pelko oli todellinen ja hyvin ahdistava, jos muutunkin hirviöksi. Poikalapsen kanssa ongelmaa ei olisi ollut, äitikin palvoi poikia, vain pojalla oli arvoa.

Vierailija kirjoitti:

Jeesjees, mun vanhemmat oli juopponarkkeja, väkivaltaisia. Miten päin täs nyt pitää olla?

Niin, he ovat olleet väkivaltaisia päihdeongelmaisia. Ehkä mielisairautta tai jopa silkkaa tyhmyyttäkin löytyy. Se kuitenkaan ei tee heistä narsisteja. Narsisti on empatiakyvytön psykopaatti. Täysin kylmä, paitsi itseään kohtaan.

Vierailija kirjoitti:

Minä haluaisin tietää, miksi minua piti huoritella kun olin teini. 

Ehkä äitisi yritti suojella sinua huonolta maineelta, huonoilta miehiltä, raskaudelta, omalta elämältään... Se oli silloin aika yleinen puhetapa. Monia muitakin sanoja käytettiin sen kummemmin miettimättä, esimerkiksi eri värisistä ihmisistä.  

Meillä tämä alkoi kun olin 10-vuotias. En edes tiennyt, mitä kyseinen sensuuriin jäävä sana tarkoittaa, joten kysyin isoveljeltäni. Äiti kirkui, että käyn myymässä itseäni kylän huoltoasemalla rekkamiehille. Sellaista suojelua ja hyvää äitiyttä. :) -Eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jeesjees, mun vanhemmat oli juopponarkkeja, väkivaltaisia. Miten päin täs nyt pitää olla?

Niin, he ovat olleet väkivaltaisia päihdeongelmaisia. Ehkä mielisairautta tai jopa silkkaa tyhmyyttäkin löytyy. Se kuitenkaan ei tee heistä narsisteja. Narsisti on empatiakyvytön psykopaatti. Täysin kylmä, paitsi itseään kohtaan.

Narsisti taas on eri asia kuin psykopaatti. Väkivaltaiset juoppo vanhemmat tuskin hankkiutuu psykiatrille, mutta kyllä he usein nars isteja on. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äidit ja tyttäret, osa 727401.

 

 

Siksi kirjoitinkin että onneksi minulla on vain poikia.

Tytär jonka äiti eikä isä olleet narsisteja.

Minäkin olen onnellisinen, että minulla on vain poikia. Mietin pitkään uskallanko ikinä hankkia lapsia, kun pelkäsin, että minusta tulee heille samanlainen äii kuin äiti oli minulle. Tytön saaminen oli minun pahin pelkoni.

Mulla oli sama pelko, halusin kovasti lapsia, mutta en missään tapauksessa tytärtä etten tuhoa häntä vahingossakaan niin kuin minut oli äiti tuhonnut. No, sain monta tyttöä. Lohdullista on, etteivät pelkäämäni kuviot toistuneet. Suorastaan nautin siitä, miten sain tehdä monet asiat eri tavalla, puhua heille kuukautisista ja naiseudes

Sama pelko minulla. Puhuin tästä miehellenikin, että minusta ei ole  tyttölapsen äidiksi. Sainkin poikia. Luontoäiti varmaan kuuli minua.

Suomalaisesta tautiluokituksesta tosiaan narsistinen persoonallisuushäiriö on poistettu. Ongelma on siis ratkennut. Pahimpia taitavat tällä hetkellä olla epävakaat?

Kyläillessään aikuisen tyttärensä luona äiti korjaa taulujen asentoa = narsisti.

näin tuoreimmassa HS mielipidekirjoituksessa. 

 

kyllä terapiasukupolven tyttäret ovat äitiensä pilaamia, kun on heistä tullut tällaisia terapiassa juoksevia lumihiutaleita, jotka eivät koskaan ole kasvaneet itsestään ja elämästään vastuun ottavaksi aikuisiksi. Mutta se ei tee näiden äideistä narsisteja. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omaakin elämää voisi koettaa elää, eikä jäädä iäkseen herkuttelemaan sillä narsistiäidillä, jos siitä on jo erilleen päässyt.

Siinä menee yleensä jonkin aikaa, kun toipuu vakavista traumoista. Jos r aiskaus voi vaikuttaa jonkun elämään vielä 15 vuoden jälkeen, voi vaan kuvitella miten suuri vaikutus on sillä, että pahoinpitelijä on oma vanhempi

Mutta kyllä jotain vastuuta pitäisi itsestäänkin ottaa.

Kyllä, ikävät tapahtumat ovat ikäviä tapahtumia. Silti niistä voi päästä yli, eikä niissä ihan oikeasti kannattaisi jäädä vellomaan loppuelämäkseen.

Minua on käytetty séksuaalisesti hyväksi alle 10-vuotiaana. Se on asia, joka on tapahtunut. Se on asia, josta tekijät (monikko) eivät koskaan jääneet kiinni. So on asia, joka on osa elämääni. Mutta se on myös asia,

Tosi hienoa että olet selvinnyt noin hyvin! Mutta on niin ärsyttävää ja raskastakin että jopa varsin moni kuvittelee että kaikki on vain itse päätettävissä. Että nyt en anna asioiden enää vaivata ja sitten kaikki on hyvin ja maailma avoinna. Ärsyttää myös se että jos kerrot kokemastasi, se rinnastetaan siihen että vain vellot asioissa, syytät vanhempiasi (tai kenestä kyse sitten onkaan), etkä kanna vastuuta.



Minä en ole ollut tekemisissä vanhempieni kanssa noin 20 vuoteen. Aika harvoin tietoisesti edes ajattelet heitä. On jopa käynyt niin että tämä välimatka on kullannut muistoja sekä paljon on unohtunut ja olen välillä jopa huomannut miettiväni että olikohan kaikki sittenkään ihan niin kamalaa. Silti vielä näin keski-ikäisenä traumat pompsahtelee ihan tiedostamattomasti esille kun sopiva triggeri tulee kohdalle. Sen ei tarvitse olla edes kovin kummoinen asia mikä alitajunnassa nostaa mielleyhtymän traumaan. Joka kerta joudun tekemään töitä välillä isommin, välillä pääsen helpommalla, että saan trauman väistymään taas taka-alalle.

Vaikka olen todella, todella paljon tehnyt vuosien varrella itseni kanssa töitä ja teen jatkossakin, niin silti olen edelleen sen verran pelokas, jännittynyt, stressiherkkä, että en ole pärjännyt työelämässä. Minulla on myös fyysisiä ongelmia vanhempieni laiminlyötyä terveyteeni liittyviä asioita. Paljon ovia on sulkeutunut vain sen vuoksi millaiset lähtökohdat elämälleni sain.

Kaikesta huolimatta olen onnistunut luomaan omannäköisen elämän ja olen suurimman osan ajasta ihan onnellinen. Suren kuitenkin sitä etten koskaan saanut työuraa ja kunnollista toimeentuloa sekä sitä että minulta puuttuu kokemus vanhempien rakkaudesta. Olen onneksi kuitenkin lopulta saanut toteutettua suurimman unelmani eli oman perheen. Lapsiltani, puolisoltani ja hänen suvultaan saamani palautteen myötä, olen itsekin oppinut uskomaan siihen että olen oikeasti hyvä äiti. Rakastan lapsiani yli kaiken, enkä voisi ikinä tehdä heille mitään sinne päinkään mitä omani ovat minulle tehneet. En ole täydellinen ja pyydänkin lapsilta jo heti suoraan anteeksi ja keskustelen heidän kanssaan silloin kun olen epäonnistunut. Otan nöyränä sen vastaan jos he aikuisena jossain asiassa minut haluavat kohdata ja jos kokevat tulleensa kohdelluksi väärin.

Vierailija kirjoitti:

Kyläillessään aikuisen tyttärensä luona äiti korjaa taulujen asentoa = narsisti.

 

näin tuoreimmassa HS mielipidekirjoituksessa. 

 

kyllä terapiasukupolven tyttäret ovat äitiensä pilaamia, kun on heistä tullut tällaisia terapiassa juoksevia lumihiutaleita, jotka eivät koskaan ole kasvaneet itsestään ja elämästään vastuun ottavaksi aikuisiksi. Mutta se ei tee näiden äideistä narsisteja. 

Olet hullu. Se äiti vaihtoi huonekalujen paikkaa tyttärensä kodissa.

Nyt olisi jo aika saada tähän keskusteluun terapeutin näkökulma.

Vierailija kirjoitti:

Miten aikuiset ihmiset oikein jaksaa näitä? Oli vanhempi mikä oli, nyt ollaan aikuisia ja pitäisi keskittyä omaan elämään ja vanhemmuuteen, ei jankata menneestä.

Juuri näin. Terapiassa on toki hyvä käydä ja purkaa siellä ammatti-ihmiselle pahaa oloaan, muttei menneisyyttä pidä jäädä liikaa miettimään, koska silloin sattuneita ikäviä asioita ei voi enää muuksi muuttaa.

Huonoa äitiään saa syyttää omista ongelmista, mutta miettiä kuitenkin hänenkin lapsuuttaan ja eväitä vanhemmuuteen. Monesti ongelmat siirtyvät sukupolvelta toiselle.

Kaikesta huolimatta olisi itsekullekin eduksi antaa vanhemmilleen anteeksi menneisyydessä tehdyt virheet. Tuskin kukaan vanhempi halusi pahaa lapselleen.

Oma äitini oli luonteeltaan kiltti, mutta hän oli aina masentunut ja jätti mun ja sisarusteni kasvatusvastuuta lähisukulaisille, joilla oli kuulemma kaikki paremmin.

Siitä seurasi, että olin itse aikuistuttuani välinpitämätön häntä kohtaan ja kävin liian harvoin tervehtimässä äitiäni hänen viimeisinä elinvuosinaan.

Se asia kaduttaa edelleen muistaessani ja käydessäni hänen haudallaan. Siis tehkää sovinto äitienne (tai isänne) kanssa, vaikkei se helppoa olisikaan.

Sitäpaitsi, mummoina me äidit ollaan ainakin piirun verran parempiakin, eikä vanhat kaunat saisi ainakaan estää lastenlasten tapaamista...

Itse sain vähän aikaa sitten tietää että äitini on levitellyt pitkin kyliä minusta täysiä sekopäisiä valheita. Edessä päin vaan hymyillyt. Joltain hankalalta työkaverilta tämmöistä osais vähän ehkä odottaa mutta että oma äiti.

Terapeuttia tässä etsiskelen.

Voimia kaikille, jotka olette kärsineet tai kärsitte narsistin/narsistien otteessa. 

Toivon, että kaikki ne narsistien lapset, jotka eivät koe kärsineensä äidin tai isän käytöksestä, mutta kuulevat siskoiltaan tai veljiltään vanhempien käyttäytyvän/käyttäytyneen huonosti, voisivat siinä tilanteessa yrittää olla empaattisia tai edes kiinnostuneita selvittämään, mikä on oikeasti totta, kuka on oikeasti valehdellut eikä syyttelisi heti sitä henkilöä, joka tuo vanhemman huonon käytöksen esille.

Tietenkin tuo toiveeni on vähän epärealistinen, sillä usein perheen muut lapset uskovat täysin esim. äitiään, joka kertoilee, mitä pahaa syntipukki on milloinkin tehnyt tai sanonut, niin hämmästyttävältä kuin se saattaa tavallisen lapsuuden kokeneesta ihmisestä tuntuakin, että he äitinsä käsittämättömiä juttuja uskovat, mutta heidät on aivopesty siihen koko heidän elämänsä ajan.

Sellainen, ehkä ensin uhraukseltakin tuntuva vaivannäkö, eli totuuden penkominen esiin, todisteiden vaatiminen, voi olla iso apu kaikille perheen lapsille, joilla on halu oikeasti selvittää, mitkä perheen asioista on totta ja mitkä ei.  

Harmillista on, että jotkut  haluavat jatkaa elämää valheessa. Tietenkin se on ymmärrettävää, koska usein se tuo itselle etuja, esim. narsistiäidin tai -isän rahalahjoja, suuremman perintöosuuden, ehkä kesämökin tai auton, yhteisiä äidin tai isän maksamia matkoja, joihin syntipukkia ei kutsuta. Kaikenlaista kivaa lahjoitetaan hänelle, joka jaksaa mielistellä vanhempaansa. 

Yllättävän vähän ihmisillä tuntuu olevan oikeaa tietoa narsismista, kun ottaa huomioon, kuinka paljon siitä on kerrottu eri lehdissä jo todella kauan. Jotkut tuntuvat jopa luulevan, että jotkut luulevat äitiään tai isäänsä narsistiksi niin viattomasta syystä, kun äiti tai isä on vaatinut lasta tekemään läksynsä eikä ole päästänyt häntä ulos kavereiden kanssa. Tai jos jompi kumpi vanhemmista on sanonut joskus lapselle rumasti. 

Voi kunpa tietäisitte te jotkut tietämättömät, kuinka julmia ja laskelmoivia, lastensa kärsimyksestä nauttivat äidit ja isät voivat olla. 

Äidin tai isän pahat teot ja sanat voivat olla jatkuvaa, vuosikymmeniä kestävää, lapsuudessa ja nuoruudessa, kun lapsi asuu kotona, se on usein jokapäiväistä haukkumista, kuinka lapsi on ruma, laiska, tyhmä, syyllinen ihan kaikkeen mahdottomaankin. Ja että lapsesta tulee aikuisena köyhä luuseri, juoppo jne. 

Vanhempi voi uhkailla, pelotella, syyllistää, kiristää, pakottaa, käyttää hyväkseen lasta eri tavoin, henkisesti ja fyysisesti. Eikä tuossa ole edes kaikki.

Tuollaista kun kuulee vuodesta toiseen ja vielä ilkeän naurun säestyksellä, ja monilla myös siskon tai veljen ilkeän naurun säestyksellä, niin se todellakin vaikuttaa syvästi lapsen itsetuntoon. Nämä ilkeät siskot ja veljet ovat usein heitä, joista itsestäkin tulee narsisti, mutta he eivät koskaan tajua sitä. 

Tutkimusten mukaan narsistiperheen terveimmät lapset hakeutuvat terapiaan. Ne sisarukset, jotka eivät koe mitään pahaa siinä, että isä ja/tai äiti hakkaa tai haukkuu jatkuvasti yhtä lasta, on toki huolestuttavaa normaalien ihmisten mielestä, mutta nämä lapset/nuoret eivät sitä tajua, heille se tuntuu olevan normaalia, sitä he ovat nähneet koko ikänsä ja uskovat, että se syntipukki on tosiaan sitä, mitä vanhempi väittää hänen olevan.

Tuollaisille lapsille ei useinkaan ole kehittynyt empatiakykyä yhtään, tai sitten he tietyllä tavalla hylkäävät sen osan itsestään heikkoutena. Toki on huomioitava, että monilla ei ole muutenkaan aivojen etulohko vielä kehittynyt riittävästi, jotta osaisi esim. murrosikäisena tuntea empatiaa kärsivää kohtaan, mutta jos he ovat samanlaisia julmureita vielä aikuisenakin, niin vahinko on tosiaan tapahtunut. 

Kukaan narsistin lapsista ei kehity täysin ehjäksi, mutta jos on valmis ponnistelemaan, että eheytyy, se tuottaa usein myös tulosta, vaikkei narsistin uhri välttämättä koskaan täysin pääse traumoista eroon.

Vierailija kirjoitti:

Tuo on nyt muotia. Minussa ei ole vikaa, kaikki vika on äidissä.

Elämä on helpompaa, kun voi suoraa syyttää jotakuta toista omista virheistään. Jostain syystä terapiassa ravaava nainen ei hämmästele isänsä osuutta elämässään.

Minusta on hyvä, että näitä narsistiäiti-kirjoituksia on. Se herättää keskustelua ja auttaa aikuisten lasten äitejä vähentämään yhteydenpitoa tyttäriinsä, joiden mielestä heidän parisuhteensa ylläpito on äidin tehtävä.

Voi olla ihan helposti kummassakin vanhemmassa isoja puutteita siinä, miten pystyivät kohtaamaan lapsensa, auttamaan, tukemaan, rohkaisemaan ja lohduttamaan tätä, kertomaan tälle ikätasoisesti asioista jne.

Useimmiten menee niin että toinen vanhempi dominoi ja toinen väistyy sivulle, niinkin että dominoiva narsistinen vanhempi estää yhteyden toiseen vanhempaansa joka saattaa täysin luovuttaa.

Vanhempana saattaa nähdä ja ymmärtää tuota vallanhalun omivuutta paremmin. Lapsena sitä ei automaattisesti tajua ja uskollisuudesta n-vanhemmalle palkitaan.

Tottakai aiheesta on voitava puhua ja nimenomaan korostaa vallankäytön vääryyttä suhteessa heikompaan kuten lapseen. Narsisti ei kykene tasavertaiseen suhteeseen aikuinen-aikuinen. Hän joko itse alistuu tai alistaa toisen. 

Onpa jännä. Moni asiallinen viesti on poistettu tästäkin narsismiketjusta, joten näkyviin jää enemmän niitä viestejä, missä väheksytään narsistien uhreja. 

Ei noita asiallisia kirjoituksia narsistien pahoista teoista/sanoista poista he, jotka ovat narsistin uhreja, joten ketkähän jäävät jäljelle. 

Niin tyypillistä, että lakaistaan maton alle asiat. Niin se suurella rahalla lahjottu veljenikin tekee. Ei saa puhua menneistä, vaikka ne vaikuttavat konkreettisesti nykyisyyteeni joka päivä ja vaikka äidillä jatkuu samanlainen inhottava käytös edelleen. Ja onhan sekin menneisyyttä, mitä ikävää tapahtui eilen, joten "ei niistä menneistä kannata puhua, keskitytään nyt vain tulevaan."  Juupajuu.

Vierailija kirjoitti:

Aika omituinen tuo Hesarin ns. vanhemman kirjoitus. Kiitos, että sain olla vanhempasi (ja tuhota sinut).

Paljastavia nämä monen vanhemman uhriutumistilitykset joista oikein paistaa kyvyttömyys itsetutkiskeluun, siis kyky kriittisesti nähdä omaa käytöstään suhteessa toiseen. 

Toisaalta on hyvä että kaikki saavat kertoa oman tulkintansa asioista ja on aivan totta että lapsikin voi tulkita joitakin asioita väärin. Väitän silti että yleensä lapsi näkee vanhempansa itsekeskeisen valheen lävitse varsin hyvin. Narsisti syyttää AINA muita itsekkyydestä, ahneudesta jne, siitä nämä "läheistensä uhrit" myös tunnistaa.

Mutta he eivät kehity tuosta. Toipuvan tunnistaa kyvystä ja halusta tutkia rohkeasti omia heikkouksiaan, ei vain esittää tälläistä. Muutosta toisen käytöksessä toiminnassa ja valinnoissa siis oikeasti tapahtuu ja muiden syyllistäminen/syyttely katoaa oman tietoisuuden ja vapauden kasvaessa. TÄSTÄ pitäisi myös puhua, siitä millainen on aikuinen, tasapainoinen ja ei-narsistinen ihminen, koska heitäkin on paljon keskuudessamme ja moni haluaa kehittyä tuohon suuntaan pois vihaisuudesta, kaunasta ja syyttelystä.

Vierailija kirjoitti:

Itse sain vähän aikaa sitten tietää että äitini on levitellyt pitkin kyliä minusta täysiä sekopäisiä valheita. Edessä päin vaan hymyillyt. Joltain hankalalta työkaverilta tämmöistä osais vähän ehkä odottaa mutta että oma äiti.

Terapeuttia tässä etsiskelen.

Valitettavasti tälläisiäkin vanhempia on.

On aivan turha väittää etteivät vanhemmat voisi pettää omaa lastaan lukemattomin eri tavoin, osa vähemmän pahansuovasti kuin toinen. Joku pystyy pyytämään anteeksi, mutta narsistilta et tule koskaan kuulemaan anteeksipyyntöä. Tämä on jo itsessään järkyttävää tajuta.