Yön aikana tullut taas uusi narsistiäiti-mielipidekirjoitus Hesariin!

Meitä kasvatettiin henkisellä väkivallalla, koska vanhempamme olivat vain epätäydellisiä ihmisiä, oman aikansa tuotteita ja silloin oli sellainen kulttuuri.

Me poistamme elämästämme henkisesti väkivaltaiset ihmiset ja käymme terapiassa, koska olemme vain epätäydellisiä ihmisiä, oman aikamme tuotteita ja nyt on sellainen kulttuuri.

Reilua minusta.

Aika omituinen tuo Hesarin ns. vanhemman kirjoitus. Kiitos, että sain olla vanhempasi (ja tuhota sinut).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äidit ja tyttäret, osa 727401.

 

 

Siksi kirjoitinkin että onneksi minulla on vain poikia.

Tytär jonka äiti eikä isä olleet narsisteja.

Minäkin olen onnellisinen, että minulla on vain poikia. Mietin pitkään uskallanko ikinä hankkia lapsia, kun pelkäsin, että minusta tulee heille samanlainen äii kuin äiti oli minulle. Tytön saaminen oli minun pahin pelkoni.

Mulla oli sama pelko, halusin kovasti lapsia, mutta en missään tapauksessa tytärtä etten tuhoa häntä vahingossakaan niin kuin minut oli äiti tuhonnut. No, sain monta tyttöä. Lohdullista on, etteivät pelkäämäni kuviot toistuneet. Suorastaan nautin siitä, miten sain tehdä monet asiat eri tavalla, puhua heille kuukautisista ja naiseudesta. Ostin heille sitetä, ettei heidän tarvinnut taitella wc-paperia suojaksi niin kuin minun. Hankin riittävästi alusvaatteita, ettei tarvitse kulkea mummulta saaduissa paikatuissa sloggeissa ja tehdä rintaliiviä ideaalisiteestä, jonka varastin terkkarin huoneesta. Tyttäret paransivat minut. Mutta se pelko oli todellinen ja hyvin ahdistava, jos muutunkin hirviöksi. Poikalapsen kanssa ongelmaa ei olisi ollut, äitikin palvoi poikia, vain pojalla oli arvoa.

Vierailija kirjoitti:

Jeesjees, mun vanhemmat oli juopponarkkeja, väkivaltaisia. Miten päin täs nyt pitää olla?

Niin, he ovat olleet väkivaltaisia päihdeongelmaisia. Ehkä mielisairautta tai jopa silkkaa tyhmyyttäkin löytyy. Se kuitenkaan ei tee heistä narsisteja. Narsisti on empatiakyvytön psykopaatti. Täysin kylmä, paitsi itseään kohtaan.

Vierailija kirjoitti:

Minä haluaisin tietää, miksi minua piti huoritella kun olin teini. 

Ehkä äitisi yritti suojella sinua huonolta maineelta, huonoilta miehiltä, raskaudelta, omalta elämältään... Se oli silloin aika yleinen puhetapa. Monia muitakin sanoja käytettiin sen kummemmin miettimättä, esimerkiksi eri värisistä ihmisistä.  

Meillä tämä alkoi kun olin 10-vuotias. En edes tiennyt, mitä kyseinen sensuuriin jäävä sana tarkoittaa, joten kysyin isoveljeltäni. Äiti kirkui, että käyn myymässä itseäni kylän huoltoasemalla rekkamiehille. Sellaista suojelua ja hyvää äitiyttä. :) -Eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jeesjees, mun vanhemmat oli juopponarkkeja, väkivaltaisia. Miten päin täs nyt pitää olla?

Niin, he ovat olleet väkivaltaisia päihdeongelmaisia. Ehkä mielisairautta tai jopa silkkaa tyhmyyttäkin löytyy. Se kuitenkaan ei tee heistä narsisteja. Narsisti on empatiakyvytön psykopaatti. Täysin kylmä, paitsi itseään kohtaan.

Narsisti taas on eri asia kuin psykopaatti. Väkivaltaiset juoppo vanhemmat tuskin hankkiutuu psykiatrille, mutta kyllä he usein nars isteja on. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äidit ja tyttäret, osa 727401.

 

 

Siksi kirjoitinkin että onneksi minulla on vain poikia.

Tytär jonka äiti eikä isä olleet narsisteja.

Minäkin olen onnellisinen, että minulla on vain poikia. Mietin pitkään uskallanko ikinä hankkia lapsia, kun pelkäsin, että minusta tulee heille samanlainen äii kuin äiti oli minulle. Tytön saaminen oli minun pahin pelkoni.

Mulla oli sama pelko, halusin kovasti lapsia, mutta en missään tapauksessa tytärtä etten tuhoa häntä vahingossakaan niin kuin minut oli äiti tuhonnut. No, sain monta tyttöä. Lohdullista on, etteivät pelkäämäni kuviot toistuneet. Suorastaan nautin siitä, miten sain tehdä monet asiat eri tavalla, puhua heille kuukautisista ja naiseudes

Sama pelko minulla. Puhuin tästä miehellenikin, että minusta ei ole  tyttölapsen äidiksi. Sainkin poikia. Luontoäiti varmaan kuuli minua.

Suomalaisesta tautiluokituksesta tosiaan narsistinen persoonallisuushäiriö on poistettu. Ongelma on siis ratkennut. Pahimpia taitavat tällä hetkellä olla epävakaat?

Kyläillessään aikuisen tyttärensä luona äiti korjaa taulujen asentoa = narsisti.

näin tuoreimmassa HS mielipidekirjoituksessa. 

 

kyllä terapiasukupolven tyttäret ovat äitiensä pilaamia, kun on heistä tullut tällaisia terapiassa juoksevia lumihiutaleita, jotka eivät koskaan ole kasvaneet itsestään ja elämästään vastuun ottavaksi aikuisiksi. Mutta se ei tee näiden äideistä narsisteja. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omaakin elämää voisi koettaa elää, eikä jäädä iäkseen herkuttelemaan sillä narsistiäidillä, jos siitä on jo erilleen päässyt.

Siinä menee yleensä jonkin aikaa, kun toipuu vakavista traumoista. Jos r aiskaus voi vaikuttaa jonkun elämään vielä 15 vuoden jälkeen, voi vaan kuvitella miten suuri vaikutus on sillä, että pahoinpitelijä on oma vanhempi

Mutta kyllä jotain vastuuta pitäisi itsestäänkin ottaa.

Kyllä, ikävät tapahtumat ovat ikäviä tapahtumia. Silti niistä voi päästä yli, eikä niissä ihan oikeasti kannattaisi jäädä vellomaan loppuelämäkseen.

Minua on käytetty séksuaalisesti hyväksi alle 10-vuotiaana. Se on asia, joka on tapahtunut. Se on asia, josta tekijät (monikko) eivät koskaan jääneet kiinni. So on asia, joka on osa elämääni. Mutta se on myös asia,

Tosi hienoa että olet selvinnyt noin hyvin! Mutta on niin ärsyttävää ja raskastakin että jopa varsin moni kuvittelee että kaikki on vain itse päätettävissä. Että nyt en anna asioiden enää vaivata ja sitten kaikki on hyvin ja maailma avoinna. Ärsyttää myös se että jos kerrot kokemastasi, se rinnastetaan siihen että vain vellot asioissa, syytät vanhempiasi (tai kenestä kyse sitten onkaan), etkä kanna vastuuta.



Minä en ole ollut tekemisissä vanhempieni kanssa noin 20 vuoteen. Aika harvoin tietoisesti edes ajattelet heitä. On jopa käynyt niin että tämä välimatka on kullannut muistoja sekä paljon on unohtunut ja olen välillä jopa huomannut miettiväni että olikohan kaikki sittenkään ihan niin kamalaa. Silti vielä näin keski-ikäisenä traumat pompsahtelee ihan tiedostamattomasti esille kun sopiva triggeri tulee kohdalle. Sen ei tarvitse olla edes kovin kummoinen asia mikä alitajunnassa nostaa mielleyhtymän traumaan. Joka kerta joudun tekemään töitä välillä isommin, välillä pääsen helpommalla, että saan trauman väistymään taas taka-alalle.

Vaikka olen todella, todella paljon tehnyt vuosien varrella itseni kanssa töitä ja teen jatkossakin, niin silti olen edelleen sen verran pelokas, jännittynyt, stressiherkkä, että en ole pärjännyt työelämässä. Minulla on myös fyysisiä ongelmia vanhempieni laiminlyötyä terveyteeni liittyviä asioita. Paljon ovia on sulkeutunut vain sen vuoksi millaiset lähtökohdat elämälleni sain.

Kaikesta huolimatta olen onnistunut luomaan omannäköisen elämän ja olen suurimman osan ajasta ihan onnellinen. Suren kuitenkin sitä etten koskaan saanut työuraa ja kunnollista toimeentuloa sekä sitä että minulta puuttuu kokemus vanhempien rakkaudesta. Olen onneksi kuitenkin lopulta saanut toteutettua suurimman unelmani eli oman perheen. Lapsiltani, puolisoltani ja hänen suvultaan saamani palautteen myötä, olen itsekin oppinut uskomaan siihen että olen oikeasti hyvä äiti. Rakastan lapsiani yli kaiken, enkä voisi ikinä tehdä heille mitään sinne päinkään mitä omani ovat minulle tehneet. En ole täydellinen ja pyydänkin lapsilta jo heti suoraan anteeksi ja keskustelen heidän kanssaan silloin kun olen epäonnistunut. Otan nöyränä sen vastaan jos he aikuisena jossain asiassa minut haluavat kohdata ja jos kokevat tulleensa kohdelluksi väärin.

Vierailija kirjoitti:

Kyläillessään aikuisen tyttärensä luona äiti korjaa taulujen asentoa = narsisti.

 

näin tuoreimmassa HS mielipidekirjoituksessa. 

 

kyllä terapiasukupolven tyttäret ovat äitiensä pilaamia, kun on heistä tullut tällaisia terapiassa juoksevia lumihiutaleita, jotka eivät koskaan ole kasvaneet itsestään ja elämästään vastuun ottavaksi aikuisiksi. Mutta se ei tee näiden äideistä narsisteja. 

Olet hullu. Se äiti vaihtoi huonekalujen paikkaa tyttärensä kodissa.

Nyt olisi jo aika saada tähän keskusteluun terapeutin näkökulma.

Vierailija kirjoitti:

Miten aikuiset ihmiset oikein jaksaa näitä? Oli vanhempi mikä oli, nyt ollaan aikuisia ja pitäisi keskittyä omaan elämään ja vanhemmuuteen, ei jankata menneestä.

Juuri näin. Terapiassa on toki hyvä käydä ja purkaa siellä ammatti-ihmiselle pahaa oloaan, muttei menneisyyttä pidä jäädä liikaa miettimään, koska silloin sattuneita ikäviä asioita ei voi enää muuksi muuttaa.

Huonoa äitiään saa syyttää omista ongelmista, mutta miettiä kuitenkin hänenkin lapsuuttaan ja eväitä vanhemmuuteen. Monesti ongelmat siirtyvät sukupolvelta toiselle.

Kaikesta huolimatta olisi itsekullekin eduksi antaa vanhemmilleen anteeksi menneisyydessä tehdyt virheet. Tuskin kukaan vanhempi halusi pahaa lapselleen.

Oma äitini oli luonteeltaan kiltti, mutta hän oli aina masentunut ja jätti mun ja sisarusteni kasvatusvastuuta lähisukulaisille, joilla oli kuulemma kaikki paremmin.

Siitä seurasi, että olin itse aikuistuttuani välinpitämätön häntä kohtaan ja kävin liian harvoin tervehtimässä äitiäni hänen viimeisinä elinvuosinaan.

Se asia kaduttaa edelleen muistaessani ja käydessäni hänen haudallaan. Siis tehkää sovinto äitienne (tai isänne) kanssa, vaikkei se helppoa olisikaan.

Sitäpaitsi, mummoina me äidit ollaan ainakin piirun verran parempiakin, eikä vanhat kaunat saisi ainakaan estää lastenlasten tapaamista...