Lue keskustelun säännöt.
Yön aikana tullut taas uusi narsistiäiti-mielipidekirjoitus Hesariin!
15.08.2024 |
HS mielipide - Rehellinen keskustelu äitini kanssa ei ole mahdollista.
Monikohan alkaa tämän eilen alkaneen keskustelun myötä epäilemään, että oma äiti on narsisti?
Kommentit (113)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tehän ymmärrätte että myös narsisteilla on kova tarve ja into leimata joku muu narsistiksi jotta saa kaadettua kaikki ongelmat tämän niskaan ja toisaalta vietyä tuon syntipukiksi valitun maineen. Eli just sitä mitä narsisti tekee.
Eli kaikkia näitä "äitini, isäni, mummoni oli narsisti" väitteitä ei kannattaisi ottaa sellaisenaan.
Ihminen, joka tietää edes alkeet narsismin syntymekanismissa, tietää, että narsismi ei ole mikään hyppykuppa joka ilmaantuu aikuiseen ihmiseen tyhjästä kuin auringonpistos konsanaan.
Niin, kiva kun kommentoit muttei liity mitenkään siihen mitä sanoin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Omaakin elämää voisi koettaa elää, eikä jäädä iäkseen herkuttelemaan sillä narsistiäidillä, jos siitä on jo erilleen päässyt.
Siinä menee yleensä jonkin aikaa, kun toipuu vakavista traumoista. Jos r aiskaus voi vaikuttaa jonkun elämään vielä 15 vuoden jälkeen, voi vaan kuvitella miten suuri vaikutus on sillä, että pahoinpitelijä on oma vanhempi
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo on nyt muotia. Minussa ei ole vikaa, kaikki vika on äidissä.
Elämä on helpompaa, kun voi suoraa syyttää jotakuta toista omista virheistään. Jostain syystä terapiassa ravaava nainen ei hämmästele isänsä osuutta elämässään.
Minusta on hyvä, että näitä narsistiäiti-kirjoituksia on. Se herättää keskustelua ja auttaa aikuisten lasten äitejä vähentämään yhteydenpitoa tyttäriinsä, joiden mielestä heidän parisuhteensa ylläpito on äidin tehtävä.
Siis miten äiti liittyy tyttären parisuhteeseen?
Narsistiäiti kontrolloi ja manipuloi myös sitä suhdetta. Kaikki liittyy häneen.
Jos vanhemmalla on ollut rajaton suhtautumien lapseensa, lapsi laittaa aikuistuessaan välit poikki, kun alkaa hahmottaa omia rajojaan. Rajatonta on esim. odottaa, että toisen pitää tyydyttää omat tunnetarpeet toimimalla jollain tietyllä tavalla.
Lapsi etsii rajojaan. Jos ei esim. ole ollut kunnon teini-ikää, jossa niitä rajoja olisi voinut turvallisesti etsiä, tehdään se henkinen työ akuisena. Turvallisista vanhemmista ei tarvitse ottaa pysyvää eroa, mutta jos/kun suhteessa on ollut jotain vinoumaa, niin välien katkaisu tulee tarpeeseen. Harvoin se lopulliseksi jää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Omaakin elämää voisi koettaa elää, eikä jäädä iäkseen herkuttelemaan sillä narsistiäidillä, jos siitä on jo erilleen päässyt.
Eiköhän ihmiset tee juuri niin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omaakin elämää voisi koettaa elää, eikä jäädä iäkseen herkuttelemaan sillä narsistiäidillä, jos siitä on jo erilleen päässyt.
Siinä menee yleensä jonkin aikaa, kun toipuu vakavista traumoista. Jos r aiskaus voi vaikuttaa jonkun elämään vielä 15 vuoden jälkeen, voi vaan kuvitella miten suuri vaikutus on sillä, että pahoinpitelijä on oma vanhempi
Mutta kyllä jotain vastuuta pitäisi itsestäänkin ottaa.
Kyllä, ikävät tapahtumat ovat ikäviä tapahtumia. Silti niistä voi päästä yli, eikä niissä ihan oikeasti kannattaisi jäädä vellomaan loppuelämäkseen.
Minua on käytetty séksuaalisesti hyväksi alle 10-vuotiaana. Se on asia, joka on tapahtunut. Se on asia, josta tekijät (monikko) eivät koskaan jääneet kiinni. So on asia, joka on osa elämääni. Mutta se on myös asia, jonka en ole antanut pilata elämääni. Sen sijaan, että olisin jäänyt vellomaan sellaisen asian kurjuudessa, johon ei kuitenkaan jälkeen päin voi enää vaikuttaa, olen jatkanut eteenpäin. Olen hyvässä työpaikassa, hyvässä parisuhteessa, ja minulla on sekä ystäviä että kolme lasta. Talo ja auto on maksettu, ja asiat ovat hyvin. Tervekin olen, mikä ei 56-vuotiaana enää ole itsestäänselvyys. Tätä ei ihan varmasti olisi tapahtunut, jos olisin aikuisena vain keskittynyt lapsuuteni ikäviin tapahtumiin, joita hyväksikäytön lisäksi oli alkoholisoitunut ja väkivaltainen vanhempi. Selviäväthän monet ihmiset sodastakin, miksen minä sitten?
Mielestäni maailmassa on nykyään aivan liian paljon uhriasennetta, kun selviytyjäasenne olisi paljon rakentavampaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Näkyy hienosti sukupolvien trauman välittyminen nykyään. Meidän 60-70-80 luvulla syntyneiden vanhemmat on 1 sukupolven päässä sodasta, ym.
Oman isän tarinoita nuoruudestakin kun kuullu niin en ihmettele että hänkin on täysin sekaisin. Toki onnistunut siirtämään näitä traumojaaan mulle joita mä jaan omille lapsille.
Millaisen sukupolven olemmekaan kasvattaneet.
Minulla ei olisi tullut mieleenikään nousta äitiäni tai isääni vastaan, koska sisimmässäni tiedän hänen kuitenkin yrittäneen parhaansa saamillaan resursseilla. Isäni sairastui vakavasti ja äitini yritti pitaa pakkaa kasassa. Äiti aikanaan haukkui niin poika- kuin tyttöystäviäni ja varoitti petollisuudesta, mutta tein kuitenkin itse päätökseni heidän suhteen ja osaan petyinkin. Myös alkoholi oli kuvioissa. Eli juuri näitä aiheita joita nuoret aikuiset nyt terapioissaan vatvovat.
Niin kai se sitten on, että nykypäivänä ihmiset ovat vain herkempiä joka asiassa. Ja terapia on osaksi muoti-ilmiö. Itsekin sairastuin yli 40 vuotiaana ja olisin saanut terapiaaikoja, mutta ei kiinnostanut vatvoa vanhoja asioita kenenkään kanssa. Mihin ne asiat siitä olisi muuttuneet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisi järkevää tehdä sovinto vanhempien kanssa. Mielestäni ei ole aikuista käytöstä laittaa välejä poikki.
Anteeksi pyytäminen, anteeksi antaminen ja sovinto olisi järkevää melkein joka tilanteessa. Mutta mitä jos olet yrittänyt 20 vuotta keskustella ja hakea ratkaisua? Aika moni myös välttelee aihetta ja puolustelee vanhempia tyyliin meilläkin oli riitoja, vanhempia täytyy kunnioittaa ja vanhemmat haluavat lapsille parasta. Lapsen jatkuva solvaaminen, mollaaminen, pakottaminen, häpäisy ja eristäminen eivät myöskään ole ainakaan terveen aikuisen käytöstä. Minä olen jo ennen kouluikää hävennyt äidin käskystä yhden ihmiselämän verran, saanut kuulla olevani lihava, isokorvainen, vinojalkainen, ilkeä, itsekäs, vaarallinen, siskonkiusaaja ja täysin isän suvun ja anopin kaltainen. Kouluiässä olin laiska ja saamaton jos en tuonut kiitettäviä numeroita
Minun adoptioäiti kommentoi kuullessaan, että olen raskaana:
"Mä en sun äpärääs sitten hoida".
En tule antamaan anteeksi tätä koskaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omaakin elämää voisi koettaa elää, eikä jäädä iäkseen herkuttelemaan sillä narsistiäidillä, jos siitä on jo erilleen päässyt.
Siinä menee yleensä jonkin aikaa, kun toipuu vakavista traumoista. Jos r aiskaus voi vaikuttaa jonkun elämään vielä 15 vuoden jälkeen, voi vaan kuvitella miten suuri vaikutus on sillä, että pahoinpitelijä on oma vanhempi
Mutta kyllä jotain vastuuta pitäisi itsestäänkin ottaa.
Kyllä, ikävät tapahtumat ovat ikäviä tapahtumia. Silti niistä voi päästä yli, eikä niissä ihan oikeasti kannattaisi jäädä vellomaan loppuelämäkseen.
Minua on käytetty séksuaalisesti hyväksi alle 10-vuotiaana. Se on asia, joka on tapahtunut. Se on asia, josta tekijät (monikko) eivät koskaan jääneet kiinni. So on asia, joka on osa elämääni. Mutta se on myös asia,
Eiköhän itsekin huomaa, miten monitasoisia kommentteja aihe nostattaa. Osa on nopeita ja tunnevetoisia, osa ymmärtäviä ja eteenpäin katsovia, osa etäännyttäviä ja syyllistäviä.
Jokaisen polku omannäköiseen elämään alkaa jostain. Älä hakeudu oman elämänpolkunsa eskarilaisten seuraan, jos haluat kypsää seuraa etkä halua olla avuksi...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Millaisen sukupolven olemmekaan kasvattaneet.
Minulla ei olisi tullut mieleenikään nousta äitiäni tai isääni vastaan, koska sisimmässäni tiedän hänen kuitenkin yrittäneen parhaansa saamillaan resursseilla. Isäni sairastui vakavasti ja äitini yritti pitaa pakkaa kasassa. Äiti aikanaan haukkui niin poika- kuin tyttöystäviäni ja varoitti petollisuudesta, mutta tein kuitenkin itse päätökseni heidän suhteen ja osaan petyinkin. Myös alkoholi oli kuvioissa. Eli juuri näitä aiheita joita nuoret aikuiset nyt terapioissaan vatvovat.
Niin kai se sitten on, että nykypäivänä ihmiset ovat vain herkempiä joka asiassa. Ja terapia on osaksi muoti-ilmiö. Itsekin sairastuin yli 40 vuotiaana ja olisin saanut terapiaaikoja, mutta ei kiinnostanut vatvoa vanhoja asioita kenenkään kanssa. Mihin ne asiat siitä olisi muuttuneet.
Hyvä jos/kun tiedät että äitisi teki parhaansa. Kaikki vanhemmat eivät niin tee. Ei se ole aina lapsista kiinni vaikka mekin teemme virheitä. Kyllä oikeasti sairaat, rikkiolevat ja traumatisoituneet ihmiset ovat oikeutettuja hoitoon, ei se heidän kohdallaan ole vanhojen vatvomista vaan ehjän minuuden rakentamista. Kaikkea hyvää kuitenkin!
Vierailija kirjoitti:
Millaisen sukupolven olemmekaan kasvattaneet.
Minulla ei olisi tullut mieleenikään nousta äitiäni tai isääni vastaan, koska sisimmässäni tiedän hänen kuitenkin yrittäneen parhaansa saamillaan resursseilla. Isäni sairastui vakavasti ja äitini yritti pitaa pakkaa kasassa. Äiti aikanaan haukkui niin poika- kuin tyttöystäviäni ja varoitti petollisuudesta, mutta tein kuitenkin itse päätökseni heidän suhteen ja osaan petyinkin. Myös alkoholi oli kuvioissa. Eli juuri näitä aiheita joita nuoret aikuiset nyt terapioissaan vatvovat.
Niin kai se sitten on, että nykypäivänä ihmiset ovat vain herkempiä joka asiassa. Ja terapia on osaksi muoti-ilmiö. Itsekin sairastuin yli 40 vuotiaana ja olisin saanut terapiaaikoja, mutta ei kiinnostanut vatvoa vanhoja asioita kenenkään kanssa. Mihin ne asiat siitä olisi muuttuneet.
Ei ne asiat terapiassa muutu.
Mutta siellä niistä saa luvan kanssa puhua. Saa itkeäkin. Ja terapian avulla oman käytöksen syyt voi tulla esille. Miksi koen näin, miksi toimin näin.
Moni myös tarvitsee saada kuulla sen, että häntä kohtaan on todella toimittu väärin. Moni meistä kun miettii vielä aikuisenakin, että olin varmaan tosi huono lapsi verrattuna muihin. Että en vain osaa. Kun usein se on ollut itseään toteuttava ennuste: kun vanhempi huutaa ettei lapsesta koskaan tule mitään, lapsi voi alkaa toimia juuri niin. Jotkut toki sisuuntuu, mutta ei läheskään kaikki. Missään ei vain kerrota meistä, jotka lapsena lamaannuttiin sen henkisen väkivallan alla.
Nyt aikuisena esiin puskee myös pyhä viha, kun alkaa ymmärtää ettei itse asiassa olekaan tyhmä idiootti, vaan normaali ihminen (tai tavallista älykkäämpi) joka olisi voinut pärjätä tavallisen hyvin kuten suurin osa muista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten aikuiset ihmiset oikein jaksaa näitä? Oli vanhempi mikä oli, nyt ollaan aikuisia ja pitäisi keskittyä omaan elämään ja vanhemmuuteen, ei jankata menneestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo on nyt muotia. Minussa ei ole vikaa, kaikki vika on äidissä.
Elämä on helpompaa, kun voi suoraa syyttää jotakuta toista omista virheistään. Jostain syystä terapiassa ravaava nainen ei hämmästele isänsä osuutta elämässään.
Minusta on hyvä, että näitä narsistiäiti-kirjoituksia on. Se herättää keskustelua ja auttaa aikuisten lasten äitejä vähentämään yhteydenpitoa tyttäriinsä, joiden mielestä heidän parisuhteensa ylläpito on äidin tehtävä.
Siis miten äiti liittyy tyttären parisuhteeseen?
Narsistiäiti kontrolloi ja manipuloi myös sitä suhdetta. Kaikki liittyy häneen.
Sitten pistää välit poikki, kuten kaikkiin myrkyllisiin ihmisiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisi järkevää tehdä sovinto vanhempien kanssa. Mielestäni ei ole aikuista käytöstä laittaa välejä poikki.
Anteeksi pyytäminen, anteeksi antaminen ja sovinto olisi järkevää melkein joka tilanteessa. Mutta mitä jos olet yrittänyt 20 vuotta keskustella ja hakea ratkaisua? Aika moni myös välttelee aihetta ja puolustelee vanhempia tyyliin meilläkin oli riitoja, vanhempia täytyy kunnioittaa ja vanhemmat haluavat lapsille parasta. Lapsen jatkuva solvaaminen, mollaaminen, pakottaminen, häpäisy ja eristäminen eivät myöskään ole ainakaan terveen aikuisen käytöstä. Minä olen jo ennen kouluikää hävennyt äidin käskystä yhden ihmiselämän verran, saanut kuulla olevani lihava, isokorvainen, vinojalkainen, ilkeä, itsekäs, vaarallinen, siskonkiusaaja ja täysin isän suvun ja anopin kaltainen.Kouluiässä olin laiska ja saamaton jos en tuonut kiitettäviä numeroita
Minun adoptioäiti kommentoi kuullessaan, että olen raskaana:
"Mä en sun äpärääs sitten hoida".
En tule antamaan anteeksi tätä koskaan.
Yksi lause kuittaa siis koko sun aiemman elmän. Selvä. Se onko ratkaisusi järkevä, on toinen juttu, mutta sinulla on nykykäytännön mukaan täysi oikeus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millaisen sukupolven olemmekaan kasvattaneet.
Minulla ei olisi tullut mieleenikään nousta äitiäni tai isääni vastaan, koska sisimmässäni tiedän hänen kuitenkin yrittäneen parhaansa saamillaan resursseilla. Isäni sairastui vakavasti ja äitini yritti pitaa pakkaa kasassa. Äiti aikanaan haukkui niin poika- kuin tyttöystäviäni ja varoitti petollisuudesta, mutta tein kuitenkin itse päätökseni heidän suhteen ja osaan petyinkin. Myös alkoholi oli kuvioissa. Eli juuri näitä aiheita joita nuoret aikuiset nyt terapioissaan vatvovat.
Niin kai se sitten on, että nykypäivänä ihmiset ovat vain herkempiä joka asiassa. Ja terapia on osaksi muoti-ilmiö. Itsekin sairastuin yli 40 vuotiaana ja olisin saanut terapiaaikoja, mutta ei kiinnostanut vatvoa vanhoja asioita kenenkään kanssa. Mihin ne asiat siitä olisi muuttuneet.
Ei ne asiat terapiassa muutu.
Mihin se siitä puhumisesta ja itkemisestä muuttuu? Oli se äiti nyt mikä tahansa, lapsuus on jo ohi.
Vierailija kirjoitti:
Millaisen sukupolven olemmekaan kasvattaneet.
Minulla ei olisi tullut mieleenikään nousta äitiäni tai isääni vastaan, koska sisimmässäni tiedän hänen kuitenkin yrittäneen parhaansa saamillaan resursseilla. Isäni sairastui vakavasti ja äitini yritti pitaa pakkaa kasassa. Äiti aikanaan haukkui niin poika- kuin tyttöystäviäni ja varoitti petollisuudesta, mutta tein kuitenkin itse päätökseni heidän suhteen ja osaan petyinkin. Myös alkoholi oli kuvioissa. Eli juuri näitä aiheita joita nuoret aikuiset nyt terapioissaan vatvovat.
Niin kai se sitten on, että nykypäivänä ihmiset ovat vain herkempiä joka asiassa. Ja terapia on osaksi muoti-ilmiö. Itsekin sairastuin yli 40 vuotiaana ja olisin saanut terapiaaikoja, mutta ei kiinnostanut vatvoa vanhoja asioita kenenkään kanssa. Mihin ne asiat siitä olisi muuttuneet.
Huomaan, että nuoret aikuiset ovat niin itsensä ylentäjiä, että tarvitsee alanuolittaa harkittua avautumista mun elämästä. Ei tartte ihmetellä ollenkaan miten itsekkäitä he ovat. Se on nyt toidistettu, empatia puuttuu kokonaan. Pelkkä tieto siitä että olet reilusti yli nelikymppinen tekee sut epäkelvoksi heidän silmissään. Vai oliko se alanuolituksen syy, kun kollektiivisesti otin vastuun nuoremman sukupolven kasvatuksesta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millaisen sukupolven olemmekaan kasvattaneet.
Minulla ei olisi tullut mieleenikään nousta äitiäni tai isääni vastaan, koska sisimmässäni tiedän hänen kuitenkin yrittäneen parhaansa saamillaan resursseilla. Isäni sairastui vakavasti ja äitini yritti pitaa pakkaa kasassa. Äiti aikanaan haukkui niin poika- kuin tyttöystäviäni ja varoitti petollisuudesta, mutta tein kuitenkin itse päätökseni heidän suhteen ja osaan petyinkin. Myös alkoholi oli kuvioissa. Eli juuri näitä aiheita joita nuoret aikuiset nyt terapioissaan vatvovat.
Niin kai se sitten on, että nykypäivänä ihmiset ovat vain herkempiä joka asiassa. Ja terapia on osaksi muoti-ilmiö. Itsekin sairastuin yli 40 vuotiaana ja olisin saanut terapiaaikoja, mutta ei kiinnostanut vatvoa vanhoja asioita kenenkään kanssa. Mihin ne asiat siitä olisi muuttuneet.
Huomaan, että nuoret aikuiset ovat niin itsensä yl
1 joissain perheissä epäonnen syyksi ei selity olosuhteet, vaan perheen syntipukkilapsi
2 et kirjoita nuorille aikuisille
3 oliko muuta?
Anteeksi pyytäminen, anteeksi antaminen ja sovinto olisi järkevää melkein joka tilanteessa. Mutta mitä jos olet yrittänyt 20 vuotta keskustella ja hakea ratkaisua? Aika moni myös välttelee aihetta ja puolustelee vanhempia tyyliin meilläkin oli riitoja, vanhempia täytyy kunnioittaa ja vanhemmat haluavat lapsille parasta. Lapsen jatkuva solvaaminen, mollaaminen, pakottaminen, häpäisy ja eristäminen eivät myöskään ole ainakaan terveen aikuisen käytöstä. Minä olen jo ennen kouluikää hävennyt äidin käskystä yhden ihmiselämän verran, saanut kuulla olevani lihava, isokorvainen, vinojalkainen, ilkeä, itsekäs, vaarallinen, siskonkiusaaja ja täysin isän suvun ja anopin kaltainen. Kouluiässä olin laiska ja saamaton jos en tuonut kiitettäviä numeroita. Poikaystävää ei saanut olla, äiti vahti puhelimen vieressä että kerron pojalle että ei, en voi olla sun kanssa kun pitää keskittyä (ylä)kouluun. Käyttörahaa ei ollut juuri mihinkään. Opiskelemaan piti päästä heti lukion jälkeen koska "vuoden päästä olet jo niin vanha ettei huolita minnekään". Opinnot äidin sanelemat, kustantaa olisi pitänyt kai pyhällä hengellä kun työssäkäyntiäkin pilkattiin, "siellä istut teinityttöjen kanssa kassalla, hahhahhaa". Ainokaisen sain reippaasti yli kolmekymppisenä, raskausuutiseen oli äidin reaktio "miksi et kertonut minulle kun asialle olisi vielä voinut tehdä jotain".
Jollakin voi olla näinkin :(