Muita, jotka joutuneet nuoruudessa olemaan nälässä kaverin luona kun kaverin vanhemmat kieltäytyneet tarjoamasta ruokaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapset ei minun mielestä niin paljoa syö, että heille ei voisi mitään antaa. Aina olen antanut kaikkien lasten syödä niin halutessaan. Välillä leiponut kakkujakin lapsille. En köyhtynyt siitä.

Tämä. Aikuisilla asenneongelma, jos ei lapselle voi evästä antaa.

EVÄÄN antaminen kuuluu sen lapsen omille vanhemmille. 

Mulla on lasten kavereille tarjottu ruokaa, jos ovat olleet kylässä silloin ,kun meillä on ollut ruoka valmiina. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapset ei minun mielestä niin paljoa syö, että heille ei voisi mitään antaa. Aina olen antanut kaikkien lasten syödä niin halutessaan. Välillä leiponut kakkujakin lapsille. En köyhtynyt siitä.

Tämä. Aikuisilla asenneongelma, jos ei lapselle voi evästä antaa.

EVÄÄN antaminen kuuluu sen lapsen omille vanhemmille. 

Tällä asenteella otat sen riskin, ettei lasta näy kotona

Kyse ei ole siitä, etteikö ruokaa riittäisi vieraan lapsenkin ruokkimiseen, vaan siitä, mihin tätä opettaa ja kannustaa. 

Hyvin pian käy nimittäin niin, että se mukelo on turhan usein siinä ruokapöydässä. Ja sitten ollaankin jo hankalammassa tilanteessa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapset ei minun mielestä niin paljoa syö, että heille ei voisi mitään antaa. Aina olen antanut kaikkien lasten syödä niin halutessaan. Välillä leiponut kakkujakin lapsille. En köyhtynyt siitä.

Tämä. Aikuisilla asenneongelma, jos ei lapselle voi evästä antaa.

EVÄÄN antaminen kuuluu sen lapsen omille vanhemmille. 

 

 

Tällä asenteella otat sen riskin, ettei lasta näy kotona

 

Meidän lapsia näkee kotona ja se riittää. Eivät syö kaveriensa luona, jolleivät ole yökylässä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapset ei minun mielestä niin paljoa syö, että heille ei voisi mitään antaa. Aina olen antanut kaikkien lasten syödä niin halutessaan. Välillä leiponut kakkujakin lapsille. En köyhtynyt siitä.

Tämä. Aikuisilla asenneongelma, jos ei lapselle voi evästä antaa.

EVÄÄN antaminen kuuluu sen lapsen omille vanhemmille. 

 

 

Tällä asenteella otat sen riskin, ettei lasta näy kotona

 

Siis kenen lasta??? 

Jokainen syö kotonaan, ellei toisin sovita. Yökyläilyyn kuuluu tietysti ilta- ja aamupala.

Menin tietysti kotiin syömään enkä norkoillut kamuilla Ruoka-aikana

Olisi mielenkiintoista kuulla, mistä päin ihmiset ovat tässä keskustelussa kotoisin, ja mistä vanhempansa. Minulle ja jopa kaikille isovanhemmilleni olisi aivan käsittämätön ajatus, ettei tarjota ruokaa. Samoin mieheni suvussa, paitsi yhdessä haarassa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä jotkut ihmiset kehtaa kohdella lapsia noin. Muistan kun oon vierestä katsonut kun se oman perheen lapsi syö.

Minäkin olen kokenut tuon ja muistan edelleen miten pahalta se tuntui, vaikka siitä on yli 15 vuotta.

Lapsena mua ahdisti, kun äiti sanoi kaverille selvästi, että nyt sinun on aika lähteä kotiin, meillä on ruoka-aika ja sitten lähdetään harrastuksiin, heippa. Eikä se kaveri lähtenyt, se ryhtyi selittämään äidille, että sillä on lupa olla meillä, ei sen tarvitse mennä kotiin. Äiti toisti, että minä en ole luvannut, että saat olla vaikka miten kauan, joten nyt sinun on aika lähteä kotiin. Kaveri ei lähtenyt, vaan sanoi äidille, että en lähde etkä pakottaakaan voi.

Äiti ei tarjonnut ruokaa, vaikka kaveri katseli vieressä. Kun kaverin käsi ojentui kohti leipiä, ilmoitti äiti, että sinä voit lähteä kotiin syömään, jos on nälkä.

Joten en tunne yhtään sympatiaa sinua kohtaan! Olisit voinut mennä kotiin.

Kuinka monella teistä on varaa ruokkia ylimääräisinä jatkuvasti muutamaa aikuisen kokoista urheilua harrastavaa teinipoikaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä jotkut ihmiset kehtaa kohdella lapsia noin. Muistan kun oon vierestä katsonut kun se oman perheen lapsi syö.

Minäkin olen kokenut tuon ja muistan edelleen miten pahalta se tuntui, vaikka siitä on yli 15 vuotta.

Lapsena mua ahdisti, kun äiti sanoi kaverille selvästi, että nyt sinun on aika lähteä kotiin, meillä on ruoka-aika ja sitten lähdetään harrastuksiin, heippa. Eikä se kaveri lähtenyt, se ryhtyi selittämään äidille, että sillä on lupa olla meillä, ei sen tarvitse mennä kotiin. Äiti toisti, että minä en ole luvannut, että saat olla vaikka miten kauan, joten nyt sinun on aika lähteä kotiin. Kaveri ei lähtenyt, vaan sanoi äidille, että en lähde etkä pakottaakaan voi.

Äiti ei tarjonnut ruokaa, vaikka kaveri katseli vieressä. Kun kaverin käsi ojentui kohti leipiä, ilmoitti äit

Aika monessa maassa äitiäsi pidettäisiin järjettömänä törppönä. 

Vierailija kirjoitti:

Olisi mielenkiintoista kuulla, mistä päin ihmiset ovat tässä keskustelussa kotoisin, ja mistä vanhempansa. Minulle ja jopa kaikille isovanhemmilleni olisi aivan käsittämätön ajatus, ettei tarjota ruokaa. Samoin mieheni suvussa, paitsi yhdessä haarassa. 

Olen Turusta. Meillä oli itsestäänselvää, että ruoka-ajaksi lähdettiin omaan kotiin eikä jääty kaverille. Ei käynyt edes mielessä, että joku olisi tarjonnut ruokaa naapurissa asuvalle. Siellähän se oma vanhempi oli ruuat laittanut, ei mitään syytä jäädä kaverille.

Vierailija kirjoitti:

Kuinka monella teistä on varaa ruokkia ylimääräisinä jatkuvasti muutamaa aikuisen kokoista urheilua harrastavaa teinipoikaa?

Eipä ruoka sentään niin kallista ole. Tietenkin ruoka sovelletaan käytössä olevan budjetin ja syöjien mukaan. 

Vierailija kirjoitti:

Suomalainen vieraanvaraisuus.. tai edes toisista välittäminen.. Lapsien nälässä pitämistä? 

Tarkoitukselia ei ruokittu naapurin lasta. Eihän se olisi mennyt muuten kotiinsa ollenkaan, matkaa 200 metriä. Meidän ruoka-aika oli hyvä syy käskeä lapsi menemään kotiinsa, sillä muutoin hän oli meillä aamusta iltaan. Eikä hänen kodissaan ollut mitään vikaa, halusi vain leikkiä lastemme kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Olisi mielenkiintoista kuulla, mistä päin ihmiset ovat tässä keskustelussa kotoisin, ja mistä vanhempansa. Minulle ja jopa kaikille isovanhemmilleni olisi aivan käsittämätön ajatus, ettei tarjota ruokaa. Samoin mieheni suvussa, paitsi yhdessä haarassa. 

Eli itsekin notkuit pitkin kyliä muiden luona niin kauan, että oli ruoka-aika? Ja se oli ok vanhempiesi mielestä? 

Siis mikä ummikkoperhe ei anna yökyläläiselle ruokaa.... Hyi. Ihan kylmät väreet pitkin selkäpiitä. Tunteetonta.

Vierailija kirjoitti:

Olisi mielenkiintoista kuulla, mistä päin ihmiset ovat tässä keskustelussa kotoisin, ja mistä vanhempansa. Minulle ja jopa kaikille isovanhemmilleni olisi aivan käsittämätön ajatus, ettei tarjota ruokaa. Samoin mieheni suvussa, paitsi yhdessä haarassa. 

Helsingistä. Meillä naapuruston lasten kesken oli ihan selvää, että jos oltiin kaverin luona ruoka-aikaan, odotettiin kaverin huoneessa että tämä söi perheen kanssa. Jos itse oli kaverilla kun kotona oli ruoka-aika, äiti tai isä soitti että käskekää lapsi kotiin syömään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisi mielenkiintoista kuulla, mistä päin ihmiset ovat tässä keskustelussa kotoisin, ja mistä vanhempansa. Minulle ja jopa kaikille isovanhemmilleni olisi aivan käsittämätön ajatus, ettei tarjota ruokaa. Samoin mieheni suvussa, paitsi yhdessä haarassa. 

Olen Turusta. Meillä oli itsestäänselvää, että ruoka-ajaksi lähdettiin omaan kotiin eikä jääty kaverille. Ei käynyt edes mielessä, että joku olisi tarjonnut ruokaa naapurissa asuvalle. Siellähän se oma vanhempi oli ruuat laittanut, ei mitään syytä jäädä kaverille.

Kiinnostavaa. Suomen sisällä on ainakin aikoinaan ollut todella erilaisia tapoja. Mummini on Lohjalta, hänellä oli vähän erilainen asenne kuin teillä mutta onhan siinä toki välimatkaakin. Ja perheiden sisällä kai eri käytäntöjä myös. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä jotkut ihmiset kehtaa kohdella lapsia noin. Muistan kun oon vierestä katsonut kun se oman perheen lapsi syö.

Minäkin olen kokenut tuon ja muistan edelleen miten pahalta se tuntui, vaikka siitä on yli 15 vuotta.

Lapsena mua ahdisti, kun äiti sanoi kaverille selvästi, että nyt sinun on aika lähteä kotiin, meillä on ruoka-aika ja sitten lähdetään harrastuksiin, heippa. Eikä se kaveri lähtenyt, se ryhtyi selittämään äidille, että sillä on lupa olla meillä, ei sen tarvitse mennä kotiin. Äiti toisti, että minä en ole luvannut, että saat olla vaikka miten kauan, joten nyt sinun on aika lähteä kotiin. Kaveri ei lähtenyt, vaan sanoi äidille, että en lähde etkä pakottaakaan voi.

Äiti ei tarjonnut ruokaa, vaikka kaveri katseli vieressä. Kun kaverin käsi ojentui kohti leipiä, ilmoitti äit

Tuollainen kaveri ei olisi enää meille tullut, se on varma. Törkeä pentu!