Kuinka kauan burn-outista toipumiseen menee?

Vierailija kirjoitti:

Ei helvetti, aivan järkyttäviä tarinoita! Mä tässä parhaillaan Epäilen oisko burn out. Mitään totaalista romahdusta ei ole tapahtunut, siis sellaista että olisin vaan valahtanut työpäivän jälkeen lattialle itkemään tms.

Mut yhtään mitään en jaksa tehdä. Ajatuskin töistä ahdistaa ja itkettää. Loman loppu häämöttää ja olen aivan paskana. Väsymyksen takia verikokeet ym otettu, niissä ei mitään. 

Pelkään että en kykene olemaan asiallinen töissä, kun on tunne että tekee vaan mieli haistattaa kaikille vitut, että älkää pakottako mua tähän, en Kykene!! 

Kaikkea kivaa olisin halunnut lomalla tehdä, mut en ole jaksanut edes ystäviä nähdä kuin kerran, siis Kerran!! Liikuntaakaan en enää jaksa, ennen kävin kolmesti viikossa salilla, nyt ei nouse pieninkään rauta kun alkaa tuskanhikeä pukkaa.

Oisko vinkkejä?? 😓

Kyllä nuo on varoitusmerkkejä, että huonoon suuntaan ollaan menossa, vaikka on mahdollista että lopulliseen burnoutiin on vielä matkaa (tai sitten ei, enhän tunne sinua ja tilannettasi). Ellei tuo olo liity lähinnä loman loppumiseen - loman loppumisesta ja töihin paluusta ahdistuminen on hyvin tavallinen ilmiö kaikilla - ja mene ohi sitten kun pääsee taas työn rytmiin, täytyy kyllä alkaa miettiä miten tilanteen saisi siedettävämmäksi. Miten voisi vähentää henkistä kuormaa, jota työ aiheuttaa. Lievässä vaiheessa vasta jos on, tauottaminen, hyvästä unesta huolenpito, jotain kivaa vapaa-ajalla vastapainoksi, ylitöiden ja venymisen välttäminen auttaa. Sitten jos tilanne on jo kriisiytynyt niin että joka sunnuntai-ilta suunnilleen toivoo kuolevansa yön aikana ettei maanantaita ja työtä koskaan tulisi, kannattaa hakea apua työterveydestä tai terapeutilta. Itse kävin yksityisellä terapeutilla jotain 10 kertaa, ja se auttoi tosi paljon analysoimaan sitä mikä mua tarkkaan ottaen siinä työssä korpeaa, pitääkö mun vaihtaa kokonaan työpaikkaa tai jopa koko alaa, miten voin parantaa jaksamista jne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei helvetti, aivan järkyttäviä tarinoita! Mä tässä parhaillaan Epäilen oisko burn out. Mitään totaalista romahdusta ei ole tapahtunut, siis sellaista että olisin vaan valahtanut työpäivän jälkeen lattialle itkemään tms.

Mut yhtään mitään en jaksa tehdä. Ajatuskin töistä ahdistaa ja itkettää. Loman loppu häämöttää ja olen aivan paskana. Väsymyksen takia verikokeet ym otettu, niissä ei mitään. 

Pelkään että en kykene olemaan asiallinen töissä, kun on tunne että tekee vaan mieli haistattaa kaikille vitut, että älkää pakottako mua tähän, en Kykene!! 

Kaikkea kivaa olisin halunnut lomalla tehdä, mut en ole jaksanut edes ystäviä nähdä kuin kerran, siis Kerran!! Liikuntaakaan en enää jaksa, ennen kävin kolmesti viikossa salilla, nyt ei nouse pieninkään rauta kun alkaa tuskanhikeä pukkaa.

Oisko vinkkejä?? 😓

<

Ei tätä työtä voi tauottaa tai säätää vähemmän kuormittavaksi, olen päiväkodissa töissä. Miten tehdä vapaa-ajalla vastapainoksi jotain kivaa, kun sitä ei ole jaksanut edes kesälomalla? Alanvaihtoa suunnittelen vakavasti..

Vierailija kirjoitti:

Ei helvetti, aivan järkyttäviä tarinoita! Mä tässä parhaillaan Epäilen oisko burn out. Mitään totaalista romahdusta ei ole tapahtunut, siis sellaista että olisin vaan valahtanut työpäivän jälkeen lattialle itkemään tms.

Mut yhtään mitään en jaksa tehdä. Ajatuskin töistä ahdistaa ja itkettää. Loman loppu häämöttää ja olen aivan paskana. Väsymyksen takia verikokeet ym otettu, niissä ei mitään. 

Pelkään että en kykene olemaan asiallinen töissä, kun on tunne että tekee vaan mieli haistattaa kaikille vitut, että älkää pakottako mua tähän, en Kykene!! 

Kaikkea kivaa olisin halunnut lomalla tehdä, mut en ole jaksanut edes ystäviä nähdä kuin kerran, siis Kerran!! Liikuntaakaan en enää jaksa, ennen kävin kolmesti viikossa salilla, nyt ei nouse pieninkään rauta kun alkaa tuskanhikeä pukkaa.

Oisko vinkkejä?? 😓

Kuulostaa aivan tutulta. Kyllä se totaalinenkin romahdusta sieltä on vielä tulossa tuolla menolla. 

Tuolloin se minullakin meni. Esim äänet ja työkaverin äänekäs nauru repivät hermoja niin, että pelkäsin alkavani karjua "nyt turpa kii" ilman, että itse edes huomaisin sitä. Välttelee seuraa ja  vetäydyin, koska en jaksanut muita. Aloin töksäytellä tai triggeröidyin jonkun kysymyksestä/kommentista niin, että vastasin ärähtäen ennen kuin edes tajusin avanneeni suutani. Olin jatkuvasti pahalla tuulella, kaikki otti päähän. Kaikkeen tekemiseen piti pakottamalla pakottaa itseni. Keskittyminen oli todella vaikeaa, virheitä sattui, muisti aivan surkea. Kotona en jaksanut tehdä mitään, en yhtään mitään. Jo tv-sarjan seuraaminen otti koville.

Sitten alkoi olla jo niin väsynyt, että välillä meinasi alkaa vaan itkettää töissäkin, ja piti käydä vessassa kokoamassa itseäni. Olin aina ajatellut, että minä nyt en koskaan murtuisi töissä tai itkisi muiden nähden (tätä oli joillain kollegoilla ollut), että kyllä minä nyt aina pystyn itseni sen verran hallitsemaan ja hillitsemään. Ikinä en edes kehtaisi alkaa itkeä työpaikalla avotoimistossa. Kunnes sitten tuli se päivä, että murruin työpisteelläni ihan kunnon itkuun (vaikka olin juuri koonnut taas itseni vessassa) ja siitä itkusta ei vaan tullut loppua. En pystynyt hallitsemaan itseäni lainkaan.

Esimies passitti kotiin, ja itkin jopa kadulla, kotona sitten ihan huutoitkua... varasin ajan työterveyteen ja sain sairauslomaa. 

Vierailija kirjoitti:

Ei helvetti, aivan järkyttäviä tarinoita! Mä tässä parhaillaan Epäilen oisko burn out. Mitään totaalista romahdusta ei ole tapahtunut, siis sellaista että olisin vaan valahtanut työpäivän jälkeen lattialle itkemään tms.

Mut yhtään mitään en jaksa tehdä. Ajatuskin töistä ahdistaa ja itkettää. Loman loppu häämöttää ja olen aivan paskana. Väsymyksen takia verikokeet ym otettu, niissä ei mitään. 

Pelkään että en kykene olemaan asiallinen töissä, kun on tunne että tekee vaan mieli haistattaa kaikille vitut, että älkää pakottako mua tähän, en Kykene!! 

Kaikkea kivaa olisin halunnut lomalla tehdä, mut en ole jaksanut edes ystäviä nähdä kuin kerran, siis Kerran!! Liikuntaakaan en enää jaksa, ennen kävin kolmesti viikossa salilla, nyt ei nouse pieninkään rauta kun alkaa tuskanhikeä pukkaa.

Oisko vinkkejä?? 😓

Onhan tuo jo ihan selvää burnoutia. Ensimmäinen toimenpide on nyt tosiaan varata heti se aika sinne työterveyshuoltoon lääkärille, ja saat varmasti ajan myös työterveyspsykologille, jos teillä semmoinen on. Jos tarjotaan sairauslomaa, ota. Ei tuo itsestään pois lähde, pahenee vaan, jos ei asialle mitään tehdä.

Kuulostaa tutulta. Tuo itkeminen, romahtaminen, muistiongelmat, karmeat keskittymishäiriöt, pelko siitä ettei hallitse enää kaikkia eteentulevia työtehtäviä vaan jäätyy ihan totaalisesti. Lisäksi fyysiset oireet.

Vierailija kirjoitti:

Toipuu siitä jos löytää keinot.

Tavallaan juuri näin. Omasta päästä pitää löytää se kytkin, että työhommat on "hälläväliä", eikä stressaa turhia.

Usein sairastuneet ovat liian tunnollisia ja ahkeria.

Toki tuon kytkimen löytyminen ei ole välttämättä hyvä juttu työnantajalle. Silloin vastuu kaatuu enemmän jollekin toiselle työntekijälle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toipuu siitä jos löytää keinot.

Tavallaan juuri näin. Omasta päästä pitää löytää se kytkin, että työhommat on "hälläväliä", eikä stressaa turhia.

Usein sairastuneet ovat liian tunnollisia ja ahkeria.

Toki tuon kytkimen löytyminen ei ole välttämättä hyvä juttu työnantajalle. Silloin vastuu kaatuu enemmän jollekin toiselle työntekijälle.

Huono neuvo tuo hälläväliä -asenne. Ei sellaiseen pidä luisua, se on kyynisyyttä, eli ei hyvä. Totta kuitenkin, että työhön pitää osata asennoitua jatkossa eri tavalla, ottaa työ vain työnä. Työtehtävien tai työpaikan muuttaminen on lähes aina välttämätöntä. Entiseen jos vaan palaa, niin työuupumuksen uusiutuminen on erittäin todennäköistä. 

Tuo, että on niin loppu, että itkee holtittomasti ihmisten ilmoilla on ihan hirveää. Tuttua tuo, että päivissä oli monta itsensä kokoamiseen tarkoitettua vessareissua.

Mulla lopulta tilanne meni niin pahaksi, että nousin sängystä aina sitkeästi, menin töihin ja yksi aamu en sitten tiennyt mitä mun pitäisi tehdä sen koneen avaamisen jälkeen.

Olin jo viikkoja itkenyt jokaista päätöstä tehdessä. Siis avaa sähköposti, mutta kenelle pitää vastata ensin jne. Ihan hirveää. Itkin holtittomasti kotona, makasin sängyssä, menin aamulla töihin, kunnes yksi päivä tuli se stoppi. 

Välillä itkin niin paljon, että se muuttui nauruksi, sitten itkuksi. 

Siihen loppui sitten työnteko kahdeksi vuodeksi.

Nyt minulla on 40% työaika ja helposti alan suorittaa töitä suurella teholla, mutta sitten tulee stoppi. Tänään leimasin itseni ulos jo, koska en saanut enää mitään järkevää aikaan.

En kestä enää sitä, että en tasan tarkkaan tiedä mitä teen työajalla. Niin suuret traumat jäi siitä, että istuin koneen ääressä romahduksen partaalla ja en tiennyt mitä minun pitäisi seuraavaksi tehdä. 

"Ei tätä työtä voi tauottaa tai säätää vähemmän kuormittavaksi, olen päiväkodissa töissä. Miten tehdä vapaa-ajalla vastapainoksi jotain kivaa, kun sitä ei ole jaksanut edes kesälomalla? Alanvaihtoa suunnittelen vakavasti.."

Voit hakea osakuntoutustukea omasta eläkeyhtiöstäsi jo ennen totaalista romahdusta. Mutta ota nyt hyvä ihminen sairausloma ja muut keinot käyttöön. Mene siis lääkäriin heti, etkä esitä urheaa.

Vierailija kirjoitti:

Ei helvetti, aivan järkyttäviä tarinoita! Mä tässä parhaillaan Epäilen oisko burn out. Mitään totaalista romahdusta ei ole tapahtunut, siis sellaista että olisin vaan valahtanut työpäivän jälkeen lattialle itkemään tms.

Mut yhtään mitään en jaksa tehdä. Ajatuskin töistä ahdistaa ja itkettää. Loman loppu häämöttää ja olen aivan paskana. Väsymyksen takia verikokeet ym otettu, niissä ei mitään. 

Pelkään että en kykene olemaan asiallinen töissä, kun on tunne että tekee vaan mieli haistattaa kaikille vitut, että älkää pakottako mua tähän, en Kykene!! 

Kaikkea kivaa olisin halunnut lomalla tehdä, mut en ole jaksanut edes ystäviä nähdä kuin kerran, siis Kerran!! Liikuntaakaan en enää jaksa, ennen kävin kolmesti viikossa salilla, nyt ei nouse pieninkään rauta kun alkaa tuskanhikeä pukkaa.

Oisko vinkkejä?? 😓

Voi ei, kuulostaa tutulta. Itse olin tuossa jamassa 4 vuotta sitten ja palasin lomalta töihin. Korona-aikana oli etätyöt ja muistan miten itkin melkein joka päivä töitä tehdessä. Sinnittelin kuitenkin. Työterveyspsykologi ohjasi sitten lääkärille ja hyvin suoraan sanoi minulle, että nyt on mentävä lääkäriin. Sairauslomaa yhteensä 4 kk ja siihen päälle 3 kk osasairauslomaa. Sitten vaihdoin työpaikkaa. Vieläkään en ole täysin toipunut. Minulla myös toimii suojelumekanismit eli aivot ei vaan suostu lähtemään mukaan kiireeseen . Kuormitun herkästi ja todella herkällä tuntosarvilla kuulostelen nykyistä työnantajaa. Jos alkaa tulla työyhteisössä merkkejä mitkä muistuttaa edellisestä epäterveestä työkulttuurista, mikä altisti minut burn Outille vanhassa työpaikassa, minulla nousee karvat pystyyn heti. 

 

 Burn out auttoi myös tunnistamaan sen, että mikään ei ole niin tärkeää kuin oma terveys. Ja että minulla on se selkäranka ja rohkeus, milloin tahansa lähteä koska oma terveys on tärkein. Rahalla ei tee mitään ilman terveyttä . Käytän myös paljon työterveyden palveluita ja työnantajan tarjoamia tukitoimia hyvin matalalla kynnyksellä. Haen keskusteluapua käytännössä heti, kun alkaa stressin oireita olemaan. 

 

"Burn out auttoi myös tunnistamaan sen, että mikään ei ole niin tärkeää kuin oma terveys. Ja että minulla on se selkäranka ja rohkeus, milloin tahansa lähteä koska oma terveys on tärkein. Rahalla ei tee mitään ilman terveyttä . Käytän myös paljon työterveyden palveluita ja työnantajan tarjoamia tukitoimia hyvin matalalla kynnyksellä. Haen keskusteluapua käytännössä heti, kun alkaa stressin oireita olemaan. "

Itse en kyennyt käymään työpaikan psykologilla kun se vaikutti olevan ihan katki myös 😅😭

Itselle tuli romahdus 15 vuotta sitten. En ole palannut ennalleni. Samanlainen tarina, joita tänne on jo useita kirjoitettu, ikävä kyllä. Taistelin niin sanotusti loppuun asti. Entinen rohkea ja sosiaalinen minäni on muisto. Alkoholi auttaa myös minua rentoutumaan, mutta en tietenkään voi juoda työaikana. Se on muutenkin petollinen lääke, kuten kaikki varmasti tietävät.

Neuvoni on vetää jarrua ennen kuin osuu.

Mutta miten saada tolkutettua itselle, että on oikeasti ok koittaa tehdä kivoja asioita sairauslomalla? Koen valtavasti syyllisyyttä jos nautin vaikkapa harrastuksen parissa. En uskalla kertoa kenellekään että olipa ihana treeni, tai olipa kiva käydä kuvataideryhmässä tai olipa ihana nähdä kavereita! 

Vierailija kirjoitti:

Mutta miten saada tolkutettua itselle, että on oikeasti ok koittaa tehdä kivoja asioita sairauslomalla? Koen valtavasti syyllisyyttä jos nautin vaikkapa harrastuksen parissa. En uskalla kertoa kenellekään että olipa ihana treeni, tai olipa kiva käydä kuvataideryhmässä tai olipa ihana nähdä kavereita! 

Onpa upeaa jos olet löytänyt harrastuksia jotka tuottavat iloa. Olen iloinen puolestasi

Paljon todella hyviä kommentteja

"Burn out auttoi myös tunnistamaan sen, että mikään ei ole niin tärkeää kuin oma terveys. Ja että minulla on se selkäranka ja rohkeus, milloin tahansa lähteä koska oma terveys on tärkein. Rahalla ei tee mitään ilman terveyttä ."

Tämä on totta, uskokaa, älkää upotko siihen suohon.

Mulla käytettiin läheisriippuvuuden hoito-ohjelmaa, koska mekanismit on samat

Ei tunnista omia rajoja, pyrkii työssä täydellisyyteen, ei uskalla pyytää apua, ei uskalla sanoa ei, ei uskalla levätä vaan aina suorittaminen ja stressi päällä, mittaa omaa arvoa suorituksilla ja ei osaa pitää huolta omista tarpeista, pelkää esimiestä ja tekee vaikka työkaverinkin työt huutojen pelossa, sinnittelee ja sinnittelee ja viikonloppunakin miettii töitä

En tiedä toipuuko siitä koskaan,se jää jumittamaan koko loppu elämäksi. Ainakin itsellä se on tosi tiukassa.

37 vuotta jo mennyt...jäin siitä aikanaan eläkkeelle..

Oli oikeasti hyvä, että tämä ketju osui silmiini nyt. Muistan elävästi miten hirveä tuo katkeamispiste ja sen jälkeinen elämä oli. 

Samalla tajuan, että olen kuitenkin toipunut paljon. Voin tehdä töitä ja en ole kuolemanväsynyt koko ajan. Ahdistus on lähinnä ahkerasti käyvä vieras, eikä jatkuvasti päällä oleva tunne. 

Juuri tänään minulla oli paha mieli kun en ole enää niin tehokas. 

Miten teidän romahtaneiden päivät kului? Antakaa ihan konkreettisia esimerkkejä, kun "en tehnyt mitään" on monille niin eri asia. Osaisi edes vähän suhteuttaa tätä omaa vointia. Ja menikö siinä pahimmassa jamassa miten pitkään?