Ahdistaako teitä Suomen tilanne?
Minua ahdistaa, kun julkisuudessa jatkuvasti kerrotaan kaiken kallistumisesta, palvelujen heikkenemisestä, työttömyyden ja rikollisuuden lisääntymisestä. Minulla perusturvallisuus järkkyy, eikä luottamusta tulevaisuuteen ole. Ihan masentunut olo, vaikka vielä ei itsellä varsinaisesti hätää olekaan.
Kommentit (297)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä, omat lapseni ovat juuri aloittelemassa ammattiopintoja(2 käynyt lukion, kolmas aloitti amiksen). En osaa ollenkaan neuvoa mitenkään muuten kuin kehottamalla välttämään lainaa.
Mitään alasuosituksia en osaa antaa, tässähän pitäisi huomioida henkilön omat vahvuudet/kyvyt sekä alan työllistymis- ja palkkanäkymät.
Jokseenkin ajopuuna ovat nyt menneet minne sattuivat pääsemään.
Minä aloitin lukion -91 ja yliopiston -94 eli opiskelin pahamaineisessa 90-luvun lamassa. Minulla meni kaikki hyvin ja työllistyin opintojen jälkeen. Eiköhän ne sinunkin lapset pärjää kun et vain maalaa heille surkeaa tulevaisuutta ja masenna heitä.
Ei ysärin lamaa voi verrata tähän mikä nyt on tulossa.
Ryssätrolli koittaa taas vastakkainasettelulla saada kansan rivit hajalleen.
Vierailija kirjoitti:
Ryssätrolli koittaa taas vastakkainasettelulla saada kansan rivit hajalleen.
Voiko tätä kansaa hajottaa enää yhtään enempää?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä, omat lapseni ovat juuri aloittelemassa ammattiopintoja(2 käynyt lukion, kolmas aloitti amiksen). En osaa ollenkaan neuvoa mitenkään muuten kuin kehottamalla välttämään lainaa.
Mitään alasuosituksia en osaa antaa, tässähän pitäisi huomioida henkilön omat vahvuudet/kyvyt sekä alan työllistymis- ja palkkanäkymät.
Jokseenkin ajopuuna ovat nyt menneet minne sattuivat pääsemään.
Minä aloitin lukion -91 ja yliopiston -94 eli opiskelin pahamaineisessa 90-luvun lamassa. Minulla meni kaikki hyvin ja työllistyin opintojen jälkeen. Eiköhän ne sinunkin lapset pärjää kun et vain maalaa heille surkeaa tulevaisuutta ja masenna heitä.
Ei ysärin lamaa voi verrata tähän mikä nyt on tulossa.
Niin nousu alkaa, eli ei voi verrata.
Minua ahdistaa Suomessa ainoastaan se, miten vaikeaa yrittäjyys on. Ei tule uutta 100 000 työllistä, ellei itsetyöllistämisen sivukuluja leikata reilusti (mm. peruutetaan YEL uudistus, kevennetään yksinyrittäjien verotusta ja muita pakollisia maksuja).
Olen onnellisesti työelämässä, mutta kokenut parikymppisenä yt-neuvottelut, työnhaun vaikeuden "kiitos mutta ei kiitos, hakijoita oli 835 kpl"
Itsensätyöllistämisen helppous ja maksujen reilu alennus ainakin alkuvaiheessa toisi minulle mielenrauhaa työttömyyspelon suhteen.
Työelämässä ollessa omaisuutta on kertynyt, joten nämä olisivat ensisijainen puskurini. Toisaalta olen harkinnut muuttavani ulkomaille yrittäjäystävällisempään maahan mikäli joudun työttömäksi Suomessa taas.
Yli 4 vuoden pihtiperintätoimet ahdistaa: digiväkivaltaa
Turun perintätoimisto
Ei mitään uutta auringon alla. Samoja asioita tapahtunut kautta ihmiselon. Ei kait pidä pelätä ja ahdistua jostain mitä ei ole itselle edes tapahtunut. Siis ajatuksesta joka pyörii päässä, että mahdollisesti tai ehkä tapahtuu tai joku maalailee tulevaisuutta. Yksi elämä, joten elä se täysillä niillä resusseilla mitä sinulla on ja päivä kerrallaan, enempää ei ole meillä kellään.
Kyllä ahdistaa. Itsellä ainakin toistaiseksi kaikki hyvin, mutta perhepiirissä/ lähisuvussa on työttömiä ihmisiä, joita joudun nyt taloudellisesti auttamaan enemmän pienestä palkastani, että pysyvät leivässä ja raha riittää vuokraan kun asumistuki kattaa yhä pienemmän osan.
En varmasti ole ainut.
Ei ahdista, mutta lähinnä ärsyttää joka päivä uutisointi siitä, miten elämää taas tullaan kurjistamaan. Tämän päivän uutisia oli sairaspäivärahojen heikennys. Hallitus uskoo esityksen vahvistavan työllisyyttä kannustinvaikutusten kautta. Niin kuin sairastuminen olisi oma valinta monellekaan. Mennäänkö jatkossa töihin vaikka henki lähtisi, jos ei ole varaa jäädä pois? Tietysti siitäkin syntyy pelkkää säästöä.
Toinen uutinen oli, että syksyllä lähtee monelta työpaikka ennennäkemättömän konkurssiaallon takia. Sepä sattui somasti, kun työttömyysturvasta ja asumistuistakin ehdittiin jo karsia. Konkurssit tulee siitä, kun kulutus ajetaan alas, lyödään alvikorotukset ja pienyrittäjien toiminta tehdään mahdollisimman hankalaksi. Isot firmat karkaa maailmalle, koska tänne ei kannata investoida kalliiden kulujen takia.
Minua ahdistaa, ja syystäkin. Menetän kohta omistusasuntoni, pienen yksiön. Muuta omaisuutta minulla ei ole. Lainat siitä on maksettu, mutta en kohta pysty enää maksamaan sen vastiketta, kun asumistuki omistusasunnon vastikkeeseen (osaan siitä) loppuu.
Olen monisairas ja työkyvytön melkein kuusikymppinen pitkäaikaistyötön. Työkyvyttömyyseläkkeelle en ole päässyt. En jaksa edes suihkussa tai kaupassa läheskään joka viikko käydä, mutta niin vain pitäisi jostain löytyä voimia muuttoon. Ei minulla ole voimia eikä rahaa vuokra-asunnon etsimiseen, takuuvuokraan ja muuttoon, kun en selviä edes perusarjesta. Kaikki puskurisäästöni ovat kauan sitten loppuneet.
Minulla ei ole lapsia eikä sellaisia läheisiä, jotka pystyisivät auttamaan rahallisesti tai muuten. En tiedä maksaisiko Kelakaan muuttokulujani ja uuden asunnon takuuvuokraa, kun omistanhan asunnon. Rahaa ei vain ole, ennen kuin saan asunnon myytyä. Mutta siihen asunnon myyntikuntoon laittamiseenkaan ei minulla ole voimia.
Jo aiemmin oli vaikeaa selviytyä ja synkkiä ajatuksia välillä tuli. Mutta oli sentään katto pään päällä. Kohta ei ole välttämättä sitäkään. Harkitsen junan alle menemistä.
Vierailija kirjoitti:
Ei ahdista omasta mutta lasteni puolesta kyllä. Oma tilanne jo niin vakaa, lainat maksettu ja työtilanne hyvä, ettei tästä enää itselle mitää katastrofia synny. Sairastumisessa huolettaa ainoastaan se, meneekö henki. Mutta mitä ihmettä omille nuorille voi muuta suositella, kuin että muuttavat pois täältä?
Tämähän on se idiotismi "muuttavat pois täältä" - kannattaisi käydä vähän kauempana kuin halvan viinaksen noutoreissulla Virossa JA aidosti tutustua mitä ne "muualle"-maat antavat ja ottavat.
Minua lähinnä ärsyttää se (Suomessa, Kiinassa, Jenkeissä ja Espanjassa asuneena) että maalataan Suomesta kuvaa jonain kammottavana pskaläjänä vaikkei tajuta, että muualla on erittäin paljon asioita mitkä ovat yksilölle PALJON HUONOMMIN. Olkoon se sitten ne asumisen tuet, sosiaalituet, vanhempaintuet, käytännössä ilmaiset "tasalaatuiset" päivähoidot, lomat, ilmaiset koulut, yleinen turvallisuus, juomakelpoinen vesi, poliisin luotettavuus, yleinen erilaisuuden salliminen, se ettei ole pakko hoitaa koko suvun heikkoja ja hauraita, sairaanhoitopalvelut kaikille tasa-arvoisesti jnejne
Me Suomessa ei oikein osata ymmärtää ja arvostaa sitä mitä meillä kuitenkin on!
Ajoittain. Hallituksen toimet, ilmaston lämpeneminen, kasvava EU:n määräysvalta, sananvapauden kaventuminen ja Euroopan tilanne. Yleisesti huonontunut ilmapiiri Suomessa. Asiat on omassa elämässä hyvin ja Suomessa on paljon hyviäkin asioita, mutta välillä Suomen tulevaisuus huolettaa.
Ahdistaa, hallituksen ja persujen takia.
Tekevät niin laajamittaista tuhoa ja vaikuttavat yhteiskunnalliseen ilmapiiriin.
Nyt on alkamassa sellainen lama, että 90-luvun lama tullaan pian muistamaan 90-luvun nousukautena.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä. Varsinkin, kun tiedän mihin ollaan menossa. Suomestahan tehdään totalitaristinen valtio.
En ainakaan minä tiennyt viime eduskuntavaaleissa äänestäväni siitä, että säilyykö Suomi pohjoismaisena hyvinvointivaltiona, vai muuttuuko Venäjän tai Unkarin kaltaiseksi paikaksi.
Niistä silti oli kyse. Paljon ideologisia päätöksiä, joilla ei ole mitään tekemistä valtiontalouden kanssa.
Ai niinkuin sukupuolten määrän loputon lisääntyminen? Tämäkö sitä onnellisuutta ja vaurautta meille tuottaa?
Vierailija kirjoitti:
Nyt on alkamassa sellainen lama, että 90-luvun lama tullaan pian muistamaan 90-luvun nousukautena.
Höpö höpö. Et selvästikään ole kokenut 90-luvun lamaa.
Minua ahdistaa, vaikka en edes asu Suomessa. Maan rajojen ulkopuolelta katsoen ihmetyttää suuresti se, kuinka entinen kotimaani on onnistuttu ajamaan moiseen jamaan. Pitää saada omat vanhemmat pois sieltä ennenkuin hoitolaitos kutsuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ahdista omasta mutta lasteni puolesta kyllä. Oma tilanne jo niin vakaa, lainat maksettu ja työtilanne hyvä, ettei tästä enää itselle mitää katastrofia synny. Sairastumisessa huolettaa ainoastaan se, meneekö henki. Mutta mitä ihmettä omille nuorille voi muuta suositella, kuin että muuttavat pois täältä?
Tämähän on se idiotismi "muuttavat pois täältä" - kannattaisi käydä vähän kauempana kuin halvan viinaksen noutoreissulla Virossa JA aidosti tutustua mitä ne "muualle"-maat antavat ja ottavat.
Minua lähinnä ärsyttää se (Suomessa, Kiinassa, Jenkeissä ja Espanjassa asuneena) että maalataan Suomesta kuvaa jonain kammottavana pskaläjänä vaikkei tajuta, että muualla on erittäin paljon asioita mitkä ovat yksilölle PALJON HUONOMMIN. Olkoon se sitten ne asumisen tuet, sosiaalituet, vanhempaintuet, käytännössä ilmaiset "tasalaatuiset" p
Ruotsi, Norja, Tanska, Saksa?
Vierailija kirjoitti:
Ei ahdista omasta mutta lasteni puolesta kyllä. Oma tilanne jo niin vakaa, lainat maksettu ja työtilanne hyvä, ettei tästä enää itselle mitää katastrofia synny. Sairastumisessa huolettaa ainoastaan se, meneekö henki. Mutta mitä ihmettä omille nuorille voi muuta suositella, kuin että muuttavat pois täältä?
Omat aikuiset lapseni muuttivat ja työllistyivät ulkomailla. Suomeen he eivät onneksi palaa. Ulkomailla heillä on hyväpalkkainen työ. Suosittelen tätä sinunkin lapsillesi :)
Jos huonot asiat poistuvat ehkä on mahdollisuus parempaan, jopa inhimilliseen. Vaikka luomuruoka, juoma ja riittävä perustulo. Riippuu mihin ohjataan laivaa. Pitää vaan luoda sitä ja keskustella. Valuutta maapallolla on tällä hetkellä jonkun hallussa, joka tuntuu ärtyilevän tai joku sakkaa. Toki hyvätuloiset eivät näitä ehkä mieti.