Ahdistaako teitä Suomen tilanne?
Minua ahdistaa, kun julkisuudessa jatkuvasti kerrotaan kaiken kallistumisesta, palvelujen heikkenemisestä, työttömyyden ja rikollisuuden lisääntymisestä. Minulla perusturvallisuus järkkyy, eikä luottamusta tulevaisuuteen ole. Ihan masentunut olo, vaikka vielä ei itsellä varsinaisesti hätää olekaan.
Kommentit (297)
- Talous kuralla pahiten maan historiassa, jopa pahemmin kuin 1990-luvun alun lamavuosina.
- Työttömyyslukemat lähenevät puolta miljoonaa, ysärin alun lukemia siis. Töitä ei löydä tällä hetkellä vaikka tekisi kaikkensa, juuri ketään ei ole varaa palkata.
- Holtiton velanotto jatkuu. EU:n tarkkailuluokka kutsuu?
- Syntyvyys laskussa. Pelko suomalaisen kulttuurin ja jopa kielen vaipumisesta vähemmistön asemaan on todellinen. Ei vielä, mutta 2050-luvulla.
- Työelämämuutokset menevät päin h*lvettiä ja kohta ei enää edes voi opiskella aikuisiällä.
- Väestö tuntuu tyhmenevän kovaa tahtia ja koulut on tuhottu täysin.
Isompien kaupunkien turvallisuus heikentyy rikollisuuden, päihdeongelmien ja katujengien myötä. Tätä ei kukaan ota vakavasti.
Suomella ei ole tulevaisuutta :(
Suomalaiset ja suomalaisuus on hävityslistalla. Se on vain sen verran hidasta ja maltillista että suuri osa kieltäytyy uskomasta.
Sama täällä. Suomessa kun vielä uhotaan että Venäjää vastaan pitäisi käyttä tykkejä ja isoa väkivaltaa. Yhtään ei muisteta että Venäjä omaa maailman suurimman pommin josta voi olla pidempiä saatanillisa pommeja. Meillä ei ole millä voisimme niitä vastaan taistella . Meidän pitäisi vain olla niin kuin ei oltaisikaan tai meidät pakotetaan olemaan sellaisessa tilassa.
voimalla valtavaa ylivoimaa vastaan niin sen tietää ilman kokeilua kuinka siinä käy Suomi on senkin tyhmyyden ei kai sitä nyt uudestaan tarvitse kokeilla.
On kyllä täysin itseaiheutettu ongelma, jos ahdistuu normaalista elämästä. Sano nyt vielä, että olet masentunut nykytilanteen takia.
Niin väestö on jo tyhmentynyt, siksi olemme tässä tilassa.
mistään muusta ei vouhkata kuin harrastuksista, vapaa-ajasta, lomista, vapaapäivistä ja kaiken kauhistuksen kukukkaraksi ylen syömisestä.
NATO toi kuitenkin enemmistölle turvaa, kaiketi.
Jo vain on rikollisuus täällä metsässä. Tilini hakkeroitiin , oikein NATON siunauksella. USA:n hakkerit olivat asialla. Kävin pankissa tekemässä reklamaation , saa nähdä kuinka käy.
On sinullakin käsitys normaalista elämästä. Suomen tila on kaikkea muuta kuin normaali. Meillä määrää EU, meillä määrää NATO. Me teemme näille tuötä.
Ei ollenkaan toivoisin sotaa Suomeen jossa kuolisin loppuisi koko paska samantien.
Toi tietysti jos katsotaan että rahattomuus on turvallista , hallitus leikkasi pienituloisilta, nosti elinkustannuksia, siinä sitä turvaa jo onkin.
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä, miten jotkut voivat tässä yhteiskunnallisessa tilanteessa esimerkiksi rakastua tai harkita perheen perustamista.
Kaikki ei ole arkajalkoja jotka pelkää omaa varjoaankin. Evoluutio huolehtii heistä joilla on älyä ja rohkeutta,muut kuihtuvat pois.
Vierailija kirjoitti:
Suomalaiset ja suomalaisuus on hävityslistalla. Se on vain sen verran hidasta ja maltillista että suuri osa kieltäytyy uskomasta.
Julkaise lista palstalla niin saadaan uskottavuutta.
Ei ahdista, monissa (lähes kaikissa) maissa asiat on paljon huonommin. Kunhan saadaan tuo Venäjä hoideltua pois, niin sitten asiat kääntyy paremmaksi. Siihen ei varmasti montaa vuotta enää mene.
Paremmin Suomessa menee kuin jossain Libanonissa, jos se yhtään lohduttaa.