Ahdistaako teitä Suomen tilanne?
Minua ahdistaa, kun julkisuudessa jatkuvasti kerrotaan kaiken kallistumisesta, palvelujen heikkenemisestä, työttömyyden ja rikollisuuden lisääntymisestä. Minulla perusturvallisuus järkkyy, eikä luottamusta tulevaisuuteen ole. Ihan masentunut olo, vaikka vielä ei itsellä varsinaisesti hätää olekaan.
Kommentit (297)
Yksi syy miksi en seuraa mediaa tai katso telkkaria kun sen tarkoitus on demoralisoida. Pelko ja ahdistus on juuri demoralisoinnin oireita. En vaan ymmärrä miksi noin halutaan tehdä? Ketä tuo palvelee?
Suomen historiassa on sekin tilanne ollut että rahan arvo romahti ja setelit puolitettiin. Jossain kohtaa isokin säästö tilillä voi puolittua. Eli ei kannata turvata elämäänsä pelkkään mammonaan. Turvamme on ikiaikojen Jumala ja Kristuksen sovitustyö.
Jo alaikäisenä näin kuinka kauheaa tämä elämä on. Puolison halusin, mutta en halunnut lapsia. Eikä ole ollut varaa ostaa omaa asuntoa, eikä sillä niin väliäkään. Laitan rahat johonkin hauskempaan kuin seinien omaksi saamiseen.
Kyllä ahdistaa. Löin ns hanskat tiskiin kun minulta monisairaalta, osittain työkyvyttömältä vietiin työpaikka, asumistuki, sairausloma, kuntoutus ja kaiken lisäksi vielä kaiken elämään pakollisesti liittyvän hintaa on nostettu (sähkö, vesi, vastike, vakuutus, ruoka, lääkkeet, vaatteet). Millään ei ole enää vtunkaan väliä.
Ehdottomasti. Olen mykistynyt vallitsevasta tilanteesta. Eriarvoisuuden lisääntymine ennenkaikkea ja nostaisin myös aikuisille suunnatun kouluttautumis tuen ensarvoisesti hallituksen tekemien uudistusten pohjalta suoranaiseksi virhearvioksi. Täten estetään mahdollisuudet hankkia koulutus mikä mahdollisesti edistäisi työllistymistä ja toisi taloudellisen toimeentulonlähteeksi ansaita keinot jotka olisivat ei verovaroin kustannettavaa maksettavaa palkkaa. Näkisin rinnakkaisvaluuttojen lisääntymisen yhtenä vaihtoehtona valtavirran talouspoliittisiin uudistuksiin nähden sekä suorempaa demokratiaa ajavan järjestelmän raikastaen näivettynyttä ajattelua jonka seurauksesta edut ovat irrationaalisessa tulokulmassa katsottuna kohdennettu esim yritysten näkökulmasta täysin vailla kasvuodotuksia. Näinollen sahaamme omaa oksaamme ja meiltä puuttuu vahva johtajuus mikä edesauttaisi viemään päätöksiä maaliin ottaen paremmin huomiion myös opportunistiset näkökulmat. Kunnallispolitiikassa tulee huomioida kuntien heterogeeninen tilanne, jossa on suorastaa häkellyttävää kansanedustajat ajelevat kaksilla rattailla niin valtiollisella kuin kunnallisella sektorilla mikä on omiaan jarruttamaan päätösten syntymistä jota kunnat kipeimmin tarvitsisivat. Eli todettakoot että kuntien tilanne on erilainen kuten myös työtä hakevien. Työllisyystilanne suomessa vaatisi asuntotukien myönnytyksen sijoitusmarkkinoiden asettamissa hintojen korotuksissa työtä muilta paikkakunnilta tuleville uusille työntekijöille. Myös huippuosaajien houkuttelemiseksi olisi tarpeen tehdä muutoksia jotka koskevat heidän viihtyvyyttä ja tarpeitaan jotta heitä saataisiin suomeen yhä enenevissä määrin. Nykyisellään on osittain hyväksyttävä se tosiasia, ettei vakituisia työsuhteita ole enää tarjolla samaan tapaan kuin vuosikymmennys sitten. Osa-aikatyöt mahdollistavat vakituisen työsuhteen mikäli työnantajan sekä työnhakijan sopivuus tulee kohtaamaan ja palkkaaminen on mahdollista.
Ei ahdista pätkääkään. Ainut lapseni on jo aikuinen. Sijoitukset tuottaa hyvin. Mikäs tässä on ollessa. Aurinko paistaa.
No kyllä ahdistaa, kun koko Suomea vaivaa YT-aalto ja porukkaa on työttömänä pilvin pimein. Myös omalla työpaikalla nyt YT:käynnissä, mihin en ollut yhtään varautunut, kun kunnan palkkalistoilla olen. Nyt on jäätävä stressi ja ahdistus siitä, että tyhjä arpa osuu omalle kohdalle. Tiedän että todennäköisyys muun työn löytymiseen on olematon, joten joutuisin luopumaan kodistani ja ennen pitkää myös kaikista säästöistäni, joita olen puolen vuosikymmenen aikana kartuttanut elämällä kitsaasti. Jos ei olisi lapsia huollettavana, niin hankkisin mummon mökin korvesta ja asuisin siellä, mutta tässä tilanteessa sekään ei ole vaihtoehto.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä ahdistaa. Löin ns hanskat tiskiin kun minulta monisairaalta, osittain työkyvyttömältä vietiin työpaikka, asumistuki, sairausloma, kuntoutus ja kaiken lisäksi vielä kaiken elämään pakollisesti liittyvän hintaa on nostettu (sähkö, vesi, vastike, vakuutus, ruoka, lääkkeet, vaatteet). Millään ei ole enää vtunkaan väliä.
Miksi olet niin katkera? Saathan sinä vammaisena kaikki vammaispalvelut, pyörätuolitaksit tulevat Kelalta ja vievät ovelta ovelle. Saat kodinhoidon tiimin joka tulee vaihtamaan ouhtaat jalkaa ja suihkuttamaan ja antamaan lääkkeet. Mikä nyt on niin kamalaa siinä että saa hoivaa?

Ehkä hän vain toivoo ettei olisi vammainen ja sen vuoksi on vaikeaa sopeutua tilanteeseen. Vaan minkäs teet, vamma ei toivomalla mihinkään katoa.
Mikä tilanne?
Ei ahdista. Ei yhtään. En ymmärrä tuollaista turhasta murehtimista.
Ei ahdista. Olen varma että hallitus hajoaa tai eroaa aivan lähiviikkoina.
Suomesta on tullut kylmä maa, niin henkisesti ja ilmastollisesti. En koe, että näillä arvoilla tullaan kovin pitkälle pääsemään. Toki ulospäin Suomi haluaa kertoa toisenlaista tarinaa, todellisuus onkin jotain ihan muuta. Kukaan ei tänne halua tulla, ihminen jolla on vaihtoehtoja ja kykyjä. Ja loput haluaa pois täältä, joilla on osaamista kykyä ja henkistä ja muutakin pääomaa.
Suomessa joskus lohdutti se ajatus, että tavalliset miehet ja naiset kuitenkin löysivät toisensa. Nykyään tuokin on armotonta ja laskelmoitua pudotuspeliä, jossa pärjää kaikista pinnallisimmat. Ne joilla on ripaus vielä empatiaa ja inhimillisyyttä jäljellä on tuostakin oravanpyörästä jo aikoja sitten lähteneet pois.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska on viimeksi ollut jotain positiivista uutisissa Suomeen liittyen?
Eihän paskahuussimaalla voi olla mitään positiivista
En ymmmärrä mistä aiheesta se uutinen voisi olla. Uutinen: saimme nolla mitalia koska Liikuntakomitean johtaja ei halunnut menestystä Suomelle, siksi paska tulos. Talousrikosten tutkinta ruuhkautui. Konkurssiin menneet tällä viikolla suuryritykset A, B ja C. Firma D, E ja F aloittivat muutosneuvottelut. Lomautus, nettihuijaus, nokkakolari, puukotus, velkaantuminen, kavallus, räjähdys, hautajaiset.
Mistä nyt pitäisi ahdistua Suomen suhteen??
Omassa elämässä on riittävästi. En halua muuta miettiäkään.
Miksi ahdistaisi? Tienaan hyvin, säästöjä löytyy ja terveys tallella. Onneksi en ole työtön luuseri.
Vierailija kirjoitti:
Suomesta on tullut kylmä maa, niin henkisesti ja ilmastollisesti. En koe, että näillä arvoilla tullaan kovin pitkälle pääsemään. Toki ulospäin Suomi haluaa kertoa toisenlaista tarinaa, todellisuus onkin jotain ihan muuta. Kukaan ei tänne halua tulla, ihminen jolla on vaihtoehtoja ja kykyjä. Ja loput haluaa pois täältä, joilla on osaamista kykyä ja henkistä ja muutakin pääomaa.
Suomessa joskus lohdutti se ajatus, että tavalliset miehet ja naiset kuitenkin löysivät toisensa. Nykyään tuokin on armotonta ja laskelmoitua pudotuspeliä, jossa pärjää kaikista pinnallisimmat. Ne joilla on ripaus vielä empatiaa ja inhimillisyyttä jäljellä on tuostakin oravanpyörästä jo aikoja sitten lähteneet pois.
Ei tämä mikään lämmin maa ole koskaan ollut, joten en huomaa mitään kylmenemistä. Ihmiset on ennenkin olleet ilkeitä. Ei mikään ole muuttunut.
Vierailija kirjoitti:
Ei ahdista. Sen verran pitkään olen jo elänyt että on nähnyt lukuisia huonoja taloustilanteita. Taloudessa on aina nousukausia ja laskukausia, se kuuluu asiaan. Olisi mahdottomuus että aina mentäisiin vain ylöspäin tai tilanne olisi hyvä. Tästä selvitään kyllä niin kuin aina ennenkin on selvitty.
Kun tästä selvitään vedetään kunnon känni.
Ei ahdista, pieniä heiluntoja kuten ennenkin, hallitus ryssii asiat kuten ennenkin, mikään ole muuttunut kymmenien vuosien aikana.