Olisiko aika tukea lasten ja nuorten urheilua? Jos kerran olympiamenestys niin harmittaa

Vierailija kirjoitti:

Koulussa ei mitata esimerkiksi yleisurheilutuloksia. Ettei vaan liikunnallisesti lahjakkaat saa loistaa ja kenellekään ei tule paha mieli. Matematiikassa kyllä voidaan pitää kokeita ja vertailla tuloksia.

Meillä edellisvuosikymmenellä pistettiin ne parhaimmat kävelemään kenttää ympäri tietyissä lajeissa, koska muuten muilla on tylsää. Lisäksi kaikkia pallopelejä pelattiin helpotetuilla säännöillä. Esim pesiksessä jos oli hyvä lyöjä sai lyödä vain näpyjä että muilla on mahdollisuus saada pallo kiinni.

Koululiikunta tehtiin siis kamalaksi sekä hyville että huonoille, eli käytännössä kaikille.

Ymmärtääkseni Suomesta voitetaan mm tasolla  palkintoja 15-20 vuotiaina. Mutta mihin nämä nuoret katoavat? Miksi heistä ei kehity aikuisina  olympiatason urheilijoita? Tuleeko vammoja?  Vieko opiskelu ja urasuunnitelmat treenihalun- ja ajan.  Eikö ole rahaa? Eikö henkinen kantti kestä? Eikö ole niin kova halu urheilussa kehittymiseen, että biletys ja vapaus ottaa voiton? Eikö ympäristö ole kannustava?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä ongelma ei ratkea rahalla vaan asennemuutoksella. Menestymistä pitää alkaa taas arvostamaan. Huipuille urheilussa, tieteessä, taiteessa, jne. pitää tarjota mahdollisuus kehittyä eikä latistaa heitä hitaammin etenevien tsemppaajiksi ja perässävetäjiksi.

Ne huiput voisivat itse hankkia mahdollisuutensa (rahaa), eikä itkeä muita järjestämään näitä (rahaa) heidän puolestaan. Ei ole valtion velvollisuus rakentaa joka saamarin Iivolle ja Kertulle henkilökohtaista mäkihyppytornia.

Tämäkin sopii, kunhan ei myöskään tarvitse sitten edustaa Suomea.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toiset täällä sanovat, että se "oma laji" Pitäisi valita vasta teininä, toiset taas haluavat kykyjenetsijät alakouluihin erottamaan lahjakkaat lapset heille sopiviin lajeihin. 

Omasta lajista höpisevät on yksi syy Suomen heikkoon menestykseen Norjaan verrattuna. Norjalainen järjestelmä on ylivertainen. Meillä oma laji pitää valita aikaisin ja sitä treenataan pelkästään, kunnes murrosiässä loppuu liikkuminen usein kokonaan.

Norjassa ymmärretään, että lasten kuuluu harrastaa ja kokeilla eri lajeja ja kehittyä useammassa lajissa samanaikaisesti. Myöhemmin ehtii valita sen, mihin kilpauralla keskittyy. Lopputuloksen jokainen voi nähdä.

Oma laji on yleensä se mistä eniten tykkää. Suomessa seurat ei tee yhteistyötä, joten kehitys raahaa. Esim Jenkeissä kiekkoilijat käy taitoluistelijoide

Kumma kyllä useimmat lapset tykkää useista lajeista. Vai kuinka monella on lapsi, joka rakastaa hiihtää, mutta vihaa uimista, juoksemista, pallopelejä, skeittausta, lumilautailua ja kaikkea muutakin liikuntaa?

On olemassa varhaisen erikoistumisen lakeja, ja sitten myöhäisen erikoistumisen lajeja. Usein ne lajit, joissa tekniikka on tärkeässä osassa ja harrastajamäärät suuria ympäri maailmaa, vaativat varhaista erikoistumista. Sitten marginaalisempiin lajeihin ehtii myöhemminkin.

Jos puhtaasti olympiamenestystä mietitään, niin tietenkin pienen maan kannattaa miettiä, missä lajeissa on edes teoreettisia mahdollisuuksia menestyä. Suomessa lasten suosituin urheilulaji on tietääkseni jalkapallo, Norjassa maastohiihto. Kummassahan olympiamitali voisi olla realismia?

Vierailija kirjoitti:

Ei huippu-urheilijaksi ole varaa ryhtyä kuin rikkailla. Itse jouduin lopettamaan siinä teini-ikäisenä SM-tasolle, kun ei vaan ollut varaa työläisperheellä lähettää ympäri Eurooppaa kisaamaan. Jo Suomen sisällä tapahtuvat kisamatkat olivat mahdottoman kalliita. Alaikäiset lapset kun eivät voi yksin matkustaa, joten vanhemman on pakko lähteä mukaan (ellei ole joku joukkojuttu ja valmentaja huolehtii) ja Suomessakin kaikki urheilupaikat isojen kaupunkien ulkopuolella vaativat auton. Sponsoreilta saa muutaman hassun satasen, mutta ei riittänyt edes treenikustannuksiin, matkoista puhumattakaan. Ja ilman niitä kisojen voittoja ei pääse seuraavan tason kisoihin.

Tämä. Ja treeniaikojen takia isoissakin kaupungeissa tarvitaan auto. Liikuntapaikat on missä sattuu ja suurin osa treeneistä ei ole hyvillä paikoilla vaan naapurikunnassa tai kaupungin toisella puolella älyvapaaseen aikaan, esim 14.00. Julkisilla harvoin mahdollista ehtiä ja pyöräkään ei oikein toimi ympärivuotisesti.

Ja kotimainen kilpailutoiminta on kallista. Jos Rovaniemeltä pitää lähteä etelään tai päinvastoin, niin voi olla jopa kalliimpi reissu kuin vaikka Helsingistä tai Turusta Keski-Eurooppaan.

Suomalainen sponsoritoimintakin on aika vitsi. Voi tulla 50e koko kaudeksi ja sillä maksat ehkä puolikkaan kilpailuilmoittautumisen. 200e on jo hyvin avokätinen summa. Joukkuetoiminnassa nuo summat on vielä pöhlömpiä, koska se 50e ei kata mitään matkaa tai ruokailua, eikä kyllä oikein se 200e myöskään.

Vierailija kirjoitti:

Ymmärtääkseni Suomesta voitetaan mm tasolla  palkintoja 15-20 vuotiaina. Mutta mihin nämä nuoret katoavat? Miksi heistä ei kehity aikuisina  olympiatason urheilijoita? Tuleeko vammoja?  Vieko opiskelu ja urasuunnitelmat treenihalun- ja ajan.  Eikö ole rahaa? Eikö henkinen kantti kestä? Eikö ole niin kova halu urheilussa kehittymiseen, että biletys ja vapaus ottaa voiton? Eikö ympäristö ole kannustava?

Varhainen erikoistuminen tuottaa lapsitähtiä. Murrosiän myötä ja jälkeen nämä tuppaavat rikkoa paikkansa, ja motivaatiokin on lujilla, kun myöhäiset kehittyjät menevät ohi. 

Mun mielestä on lähes aina ollut henkisellä puolella. Urheilijat pärjäävät jopa ihan hyvin pienissä ja keskisuurissa mittelöissä, mutta sitten kun kyseessä isot kisat, jengi ei monesti pysty edes samaan, kuin viime kuun kotikisoissa, kun taas kilpakumppanit ovat ihan eri tasolla. Oisko tämä samaa ongelmaa, kuin nuoresta harppaus aikuisten sarjaan, siinä henkinen valmennus puuttuu....?

Vierailija kirjoitti:

On olemassa varhaisen erikoistumisen lakeja, ja sitten myöhäisen erikoistumisen lajeja. Usein ne lajit, joissa tekniikka on tärkeässä osassa ja harrastajamäärät suuria ympäri maailmaa, vaativat varhaista erikoistumista. Sitten marginaalisempiin lajeihin ehtii myöhemminkin.

Jos puhtaasti olympiamenestystä mietitään, niin tietenkin pienen maan kannattaa miettiä, missä lajeissa on edes teoreettisia mahdollisuuksia menestyä. Suomessa lasten suosituin urheilulaji on tietääkseni jalkapallo, Norjassa maastohiihto. Kummassahan olympiamitali voisi olla realismia?

Tirsk! Niin että ne norjalaisten lajit on marginaalilajeja? Nytkin voittivat olympialaisissa mm. yhdentekeviä yleisurheilumitaleja.

Uutinen: Norja on Suomea menestyneempi maa jalkapallossakin. Että mitenkäs se Suomen systeemi olikaan parempi? Täällä tulee parempia jääkiekkoilijoita, mutta monessako maassa sitä oikeasti katsotaan?

Vierailija kirjoitti:

Ymmärtääkseni Suomesta voitetaan mm tasolla  palkintoja 15-20 vuotiaina. Mutta mihin nämä nuoret katoavat? Miksi heistä ei kehity aikuisina  olympiatason urheilijoita? Tuleeko vammoja?  Vieko opiskelu ja urasuunnitelmat treenihalun- ja ajan.  Eikö ole rahaa? Eikö henkinen kantti kestä? Eikö ole niin kova halu urheilussa kehittymiseen, että biletys ja vapaus ottaa voiton? Eikö ympäristö ole kannustava?

Opiskelu ja työ tulevat esteeksi. Ei suomessa ole ammattiurheilijoita, vaan kaikki opiskelevat ja käyvät töissä (ellei ole superrikkaat vanhemmat). Esim työkaverin lapsi on nyt yhdessä lajinsa parhaista joukkueista. Siis MM-kultaa tullut monena vuotena ja MM-mitali yli 75% kerroista. Kauden kustannuksiin ei tainnut riittää 10 000e / urheilija.

Moniko voi iskeä tuollaisen rahan + asumisen ja muut elämään liittyvät kulut omaansa tai lapsensa harrastukseen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärtääkseni Suomesta voitetaan mm tasolla  palkintoja 15-20 vuotiaina. Mutta mihin nämä nuoret katoavat? Miksi heistä ei kehity aikuisina  olympiatason urheilijoita? Tuleeko vammoja?  Vieko opiskelu ja urasuunnitelmat treenihalun- ja ajan.  Eikö ole rahaa? Eikö henkinen kantti kestä? Eikö ole niin kova halu urheilussa kehittymiseen, että biletys ja vapaus ottaa voiton? Eikö ympäristö ole kannustava?

Varhainen erikoistuminen tuottaa lapsitähtiä. Murrosiän myötä ja jälkeen nämä tuppaavat rikkoa paikkansa, ja motivaatiokin on lujilla, kun myöhäiset kehittyjät menevät ohi. 

Varhainen erikoistuminen sopii harvoihin lajeihin, kuten taitoluisteluun. Sen sijaan monipuolinen harjoittelu lapsena antaa hyvät valmiudet menestyä monissa lajeissa.

Vaan kun ei harmita! Ei sitten tippaakaan! Niin kauan kun on olemassa ihan oikeita ongelmia, joku turhanpäiväinen urheilukilpailu on aivan yhdentekevä asia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On olemassa varhaisen erikoistumisen lakeja, ja sitten myöhäisen erikoistumisen lajeja. Usein ne lajit, joissa tekniikka on tärkeässä osassa ja harrastajamäärät suuria ympäri maailmaa, vaativat varhaista erikoistumista. Sitten marginaalisempiin lajeihin ehtii myöhemminkin.

Jos puhtaasti olympiamenestystä mietitään, niin tietenkin pienen maan kannattaa miettiä, missä lajeissa on edes teoreettisia mahdollisuuksia menestyä. Suomessa lasten suosituin urheilulaji on tietääkseni jalkapallo, Norjassa maastohiihto. Kummassahan olympiamitali voisi olla realismia?

Tirsk! Niin että ne norjalaisten lajit on marginaalilajeja? Nytkin voittivat olympialaisissa mm. yhdentekeviä yleisurheilumitaleja.

Uutinen: Norja on Suomea menestyneempi maa jalkapallossakin. Että mitenkäs se Suomen systeemi olikaan parempi? Täällä tulee parempia jääkiekkoilijoita, mutta monessako maassa sitä

Sitä harrastetaan yli 60 maassa. Mutta jääkiekko imee resurssit muilta lajeilta. Se on karu fakta mitä monet ei halua myöntää. 

Sitten kun jääkiekosta karsiudutaan taitojen, kiinnostuksen tai rahan puutteen takia ei osata enää hakeutua minkään muun lajin pariin, koska mitään tukisysteemiä ei ole. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kouluilla on myös oma roolinsa

Ei ole. Koulun tehtävä on tarjota perustason opetusta, ei kasvattaa olympiaurheilijoita. Tavoitteellinen urheilu on vapaa-ajan toimintaa, johon ei pidä sotkea koulua. Noin muutenkin nykyisin ulkoistetaan ihan liikaa vastuuta kouluille, vaikka kaikki lähtee kotoa ja siitä, miten kotona suhtaudutaan asioihin. Jos äiti ja isä etsivät jatkuvasti syytä muualta kuin omasta toiminnastaan, ei tarvitse ihmetellä, ettei lapsi ole olympialaisissa aikanaan. 

Kyllä on, nimittäin yleisesti liikkumisen lisäämisessä. Lähes kaikki käyvät koulua, mutta kaikki eivät urheile. Tämä vaikuttaa yleiseen hyvinvointiin, joka vaikuttaa varsinkin opiskeluun. 

Koululiikuntahan

Se on aina harmi jos joutuu kokemaan ikäviä kokemuksia. Huippu-urheilija ei kuitenkaan niiltä matkansa varrella välty. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On olemassa varhaisen erikoistumisen lakeja, ja sitten myöhäisen erikoistumisen lajeja. Usein ne lajit, joissa tekniikka on tärkeässä osassa ja harrastajamäärät suuria ympäri maailmaa, vaativat varhaista erikoistumista. Sitten marginaalisempiin lajeihin ehtii myöhemminkin.

Jos puhtaasti olympiamenestystä mietitään, niin tietenkin pienen maan kannattaa miettiä, missä lajeissa on edes teoreettisia mahdollisuuksia menestyä. Suomessa lasten suosituin urheilulaji on tietääkseni jalkapallo, Norjassa maastohiihto. Kummassahan olympiamitali voisi olla realismia?

Tirsk! Niin että ne norjalaisten lajit on marginaalilajeja? Nytkin voittivat olympialaisissa mm. yhdentekeviä yleisurheilumitaleja.

Uutinen: Norja on Suomea menestyneempi maa jalkapallossakin. Että mitenkäs se Suomen systeemi olikaan parempi? Täällä tulee paremp

Kuinka monessa maassa harrastetaan käsityksesi mukaan juoksemista? Marginaalipuuhaa, jossa norjalaiset sai olympialaisissa mitaleja toisin kuin Suomi. Tai painonnostoa? Purjehdusta? Rantalentopalloa? Vapaapainia? Kaikissa näissä lajeissa Norja mitaleilla, Suomi ei missään.

Mutta ainakin saadaan olla tyytyväisiä, että meillä on niin paljon parempi lasten ja nuorten valmennus, vai mitä? Tulokset vaan antavat odottaa. Mutta ainakin on varhain erikoistuttu.

Norjassa on paljon huipputason yksilöurheilijoita, mutta ei Norja ihan kaikessa ole Suomea parempi. Esimerkiksi koripallossa Suomen ranking-sijoitus on 20, Norjan sijoitus 74. Myös lentopallossa Suomi on parempi, ranki 23, Norjalla 55. Salibandyssa Suomen naiset ovat maailmanlistalla sijalla 2, miehet sijalla 3. Pesäpalloa pelaa Suomessa lähes 20000 lisenssin omaavaa pelaajaa, Norjassa lajia ei laajalti harrasteta.

Jokin kilpaurheilu on maailman typerin ja halveksittavin asia. Miksi suomalaisten tuossa paskassa pitäisi kuluttaa sekuntiakaan aikaa? Kaikki liikenevät resurssit pitäisi käyttää tieteen opiskeluun ja innovointiin eikä jonkun jonninjoutavan pallonpotkinnan, ylöspäinhypyn tai eteenpäin juoksun tukemiseen.

Tässäkin keskustelussa näkee, mikä meillä on ongelma. Meillä urheilun pitää olla jo lapsena ikävää, koska elämä on. Liikunnan ilo puuttuu kokonaan. Ajattelu on kovin aikuiskeskeistä ja se jos mikä saa lapset häipymään liikuntaharrastuksista.

Vierailija kirjoitti:

Norjassa on paljon huipputason yksilöurheilijoita, mutta ei Norja ihan kaikessa ole Suomea parempi. Esimerkiksi koripallossa Suomen ranking-sijoitus on 20, Norjan sijoitus 74. Myös lentopallossa Suomi on parempi, ranki 23, Norjalla 55. Salibandyssa Suomen naiset ovat maailmanlistalla sijalla 2, miehet sijalla 3. Pesäpalloa pelaa Suomessa lähes 20000 lisenssin omaavaa pelaajaa, Norjassa lajia ei laajalti harrasteta.

Huhhuh, miten hienoa. Eihän meillä ole siis mitään ongelmaa. Jatketaan vaan nollalinjalla ja muut kerätköön mitalit. Iloitaan me sillä aikaa pesäpallosta.

Tässähän on nimenomaan menty siinä pieleen, että Vapaavuori päätti, että Olympiakomitea alkaa häärätä myös harrastusliikunnan parissa. Lasten ja nuorten harrastusliikunnalle on ihan omat toimijansa, kun taas Olympiakomitean pitää keskittyä nimenomaan olympiatason urheilijoiden tukemiseen. Vapaavuori ajoi lähinnä omaa agendaansa ja yritti pedata itselleen presidentin paikkaa, mutta onneksi Stubb on seuraavat 12 vuotta presidenttinä.