Minne mennä puhumaan surusta?

Olet jäänyt kiinni siihen suruun, ei sitä puhumalla pois pääse. Järjestä elämääsi aktiviteetteja, ala elää. Mielekkyyttä päiviin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä puhuin metsän puille. Jaksoivat kuunnella. Kokeile sinäkin.

Mitä? Jos pappi ei osaa auttaa, niin kuinka puu osaisi?

Puu osaa olla läsnä ja pysyä hiljaa. Niin kauan kuin tarvitaan. Pappi ei osaa eikä pysty.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä puhuin metsän puille. Jaksoivat kuunnella. Kokeile sinäkin.

Mitä? Jos pappi ei osaa auttaa, niin kuinka puu osaisi?

Puu osaa olla läsnä ja pysyä hiljaa. Niin kauan kuin tarvitaan. Pappi ei osaa eikä pysty.

Taatusti pappi osaa olla läsnä ja kuunnella hiljaa. He ovat surutyön ammattilaisia, joiden työhön kuuluu vainajien siunaaminen ja ottaminen osaa läheisten suruun. He kohtaavat työssään hyvinkin järkyttäviä kohtaloita ihmispoloille.

Vierailija kirjoitti:

Minä puhuin metsän puille. Jaksoivat kuunnella. Kokeile sinäkin.

Minulle ei riitä pelkkä kuunteleminen vaan haluaisin sellaisen keskustelukumppanin, joka toisi keskusteluun jotain uusia ajatuksia ja näkökulmia, sellaisia joita en itse tule ajatelleeksi.

Ap

Surun arvellaan kestävän parisen vuotta ja sitten sen pitäisi vähän helpottaa, kun on eri juhlapyhät ja vuodenajat käyty jonkun kerran läpi. Ikävään ja suruun tottuu. Jos oma tunne ja tilanne ei yhtään helpota sen alkaa sitten olemaan jo enemmän apua vaativaa aikaa ja ettei muuttuisi masennukseksi. 

Toista suree tottakai vuosia, mutta elämäkin valtaa paikkaansa.

Riippuen ystäväsi kuolintavasta on myös surujärjestöjä ja joita voit etsiä netistä. Sillä nimellä.

Tutustu mus sutututkija Mari Pulkkisen teoksiin ja käy kuuntelemassa luento, jos sattuisi olemaan sinua lähellä.

Kyllähän nyt ystävän kuolemasta pitäisi päästä läpi jo vuodessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä puhuin metsän puille. Jaksoivat kuunnella. Kokeile sinäkin.

Mitä? Jos pappi ei osaa auttaa, niin kuinka puu osaisi?

arvostan enemmän puun järkeä kuin harhaisen hihhulipapin

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä puhuin metsän puille. Jaksoivat kuunnella. Kokeile sinäkin.

Minulle ei riitä pelkkä kuunteleminen vaan haluaisin sellaisen keskustelukumppanin, joka toisi keskusteluun jotain uusia ajatuksia ja näkökulmia, sellaisia joita en itse tule ajatelleeksi.

Ap

ei kukaan jaksa ulinaasi kuunnella ilmaiseksi. jos ei ole varaa psykologiin, niin puhu kiville

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä puhuin metsän puille. Jaksoivat kuunnella. Kokeile sinäkin.

Minulle ei riitä pelkkä kuunteleminen vaan haluaisin sellaisen keskustelukumppanin, joka toisi keskusteluun jotain uusia ajatuksia ja näkökulmia, sellaisia joita en itse tule ajatelleeksi.

Ap

SINÄ haluat kaikkea, niin kuin muutkin narsistit. Oletko koskaan ajatellut asiaan toisen kannalta? Miksi kukaan jaksaisi kuunnella sinua?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä puhuin metsän puille. Jaksoivat kuunnella. Kokeile sinäkin.

Minulle ei riitä pelkkä kuunteleminen vaan haluaisin sellaisen keskustelukumppanin, joka toisi keskusteluun jotain uusia ajatuksia ja näkökulmia, sellaisia joita en itse tule ajatelleeksi.

Ap

SINÄ haluat kaikkea, niin kuin muutkin narsistit. Oletko koskaan ajatellut asiaan toisen kannalta? Miksi kukaan jaksaisi kuunnella sinua?

Kai se nyt on kohtuullinen toive, että ammattiauttaja jaksaa kuunnella ja keksii itsekin jotain sanottavaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä puhuin metsän puille. Jaksoivat kuunnella. Kokeile sinäkin.

Minulle ei riitä pelkkä kuunteleminen vaan haluaisin sellaisen keskustelukumppanin, joka toisi keskusteluun jotain uusia ajatuksia ja näkökulmia, sellaisia joita en itse tule ajatelleeksi.

Ap

SINÄ haluat kaikkea, niin kuin muutkin narsistit. Oletko koskaan ajatellut asiaan toisen kannalta? Miksi kukaan jaksaisi kuunnella sinua?

Miksi ei?

Vierailija kirjoitti:

Surun arvellaan kestävän parisen vuotta ja sitten sen pitäisi vähän helpottaa, kun on eri juhlapyhät ja vuodenajat käyty jonkun kerran läpi. Ikävään ja suruun tottuu. Jos oma tunne ja tilanne ei yhtään helpota sen alkaa sitten olemaan jo enemmän apua vaativaa aikaa ja ettei muuttuisi masennukseksi. 

Toista suree tottakai vuosia, mutta elämäkin valtaa paikkaansa.

Riippuen ystäväsi kuolintavasta on myös surujärjestöjä ja joita voit etsiä netistä. Sillä nimellä.

Tutustu mus sutututkija Mari Pulkkisen teoksiin ja käy kuuntelemassa luento, jos sattuisi olemaan sinua lähellä.

 

Olen kuullut usein sanottavan, että kolmas vuosi olisi pahin.

Mieli ry.

https://mieli.fi/tukea-ja-apua/kriisipuhelin/

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä puhuin metsän puille. Jaksoivat kuunnella. Kokeile sinäkin.

Minulle ei riitä pelkkä kuunteleminen vaan haluaisin sellaisen keskustelukumppanin, joka toisi keskusteluun jotain uusia ajatuksia ja näkökulmia, sellaisia joita en itse tule ajatelleeksi.

Ap

ei kukaan jaksa ulinaasi kuunnella ilmaiseksi. jos ei ole varaa psykologiin, niin puhu kiville

Kiviäkin kiinnostaa.

Lyhytterapiaa saa joissain kunnissa ilmaiseksi maks. n. 5 krt. Esim Helsigissä löytyy nimellä Mieppi.

AP älä välitä noista empatiakyvyttömien kommenteista. He eivät itse pysty aitoon läheisyyteen ja yhteyteen omissa ihmissuhteissaan, joten he eivät voi ymmärtää kuinka paljon joku toinen ihminen voi tuntea tuskaa läheisen poismenosta.

Osanottoni sinulle AP, olen pahoillani ystäväsi kuolemasta. Vielä tulee se päivä kun olet saanut ystäväsi kuoleman käsiteltyä ja pääset jatkamaan elämässäsi eteenpäin. Mutta nyt on aika antaa kyynelten virrata, anna tulla vain, se tekee hyvää. Sureminen lienee avain siihen että saat rauhan, vaikka toki asioiden järkeistämisellekin ja puhumiselle on paikkansa. Toivottavasti saat apua itsellesi, tuossa edellisissä kommenteissa saitkin jo monta hyvää vinkkiä mistä voit apua etsiä. 

Vierailija kirjoitti:

Mieli ry.

https://mieli.fi/tukea-ja-apua/kriisipuhelin/

Aloituksessa sanottiin, että auttavat puhelimet on jo kokeiltu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä puhuin metsän puille. Jaksoivat kuunnella. Kokeile sinäkin.

Minulle ei riitä pelkkä kuunteleminen vaan haluaisin sellaisen keskustelukumppanin, joka toisi keskusteluun jotain uusia ajatuksia ja näkökulmia, sellaisia joita en itse tule ajatelleeksi.

Ap

Kannattaa lukea kirjoja, joissa ihmiset kertovat läheisen menetyksistä. Kirjoita päiväkirjaa. Itse kävin lapseni kuoleman jälkeen psykologilla noin vuoden ja sain jakaa kokemustani ja muistoja. Ei siinä mitään uusia näkökulmia ja ajatuksia terapeutilta tule. Suru surraan niin kauan kuin kuuluu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi sun suru on edelleen niin voimakasta, että haluat purkaa sitä jollekin? Etkö voisi pikku hiljaa siirtyä surun tieltä kohti muistojem tietä? Ei se ystävä lakkaa olemasta sun mielessä vaikka et enää surisikaan häntä. Muistot kantaa ja niiden ajatteleminen pitää ystävän lähellä. Jos oikein välillä ahdistaa, niin metsään huutamaan tai kirjoitat pahan olon pois.

Sulla on kaikki hyvin, kun osaat noin neuvoa. Tuskin kukaan on läheltäsi kuollut. 

Todellakin olen menettänyt! Saattohoidin rakkaan äitini, jonka menetin aivan liian aikaisin. Vuosi on kuitenkin mun mielestä aika pitkä aika surra niin voimakkaasti, että läheiset selvästi kuormittuvat asian puhumisesta. Siksi kehotin ap:ta pohtimaan suruaan ja ehkä pikku hiljaa vaihtamaan näkökulmaa suruun, esim hyvien asioiden muistelemisella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi sun suru on edelleen niin voimakasta, että haluat purkaa sitä jollekin? Etkö voisi pikku hiljaa siirtyä surun tieltä kohti muistojem tietä? Ei se ystävä lakkaa olemasta sun mielessä vaikka et enää surisikaan häntä. Muistot kantaa ja niiden ajatteleminen pitää ystävän lähellä. Jos oikein välillä ahdistaa, niin metsään huutamaan tai kirjoitat pahan olon pois.

Sulla on kaikki hyvin, kun osaat noin neuvoa. Tuskin kukaan on läheltäsi kuollut. 

Todellakin olen menettänyt! Saattohoidin rakkaan äitini, jonka menetin aivan liian aikaisin. Vuosi on kuitenkin mun mielestä aika pitkä aika surra niin voimakkaasti, että läheiset selvästi kuormittuvat asian puhumisesta. Siksi kehotin ap:ta pohtimaan suruaan ja ehkä pikku hiljaa vaihtamaan näkökulmaa suruun, esim hyvien asioiden muistelemisella.

No ehkä se juuri siksi kestää niin kauan, ettei ap ole saanut apua.