Työikäisen puolison muistiongelmat

Olen ollut tässä reilut kaksi vuotta huolissani n. 50-vuotiaan puolisoni touhuista. Hän ei todellakaan osallistu perheen asioihin tasavertaisena aikuisena, vaan laahaa perässä, on aina ihan pihalla siitä mitä tapahtuu. Hän ei kuule, ei ymmärrä kuulemaansa, ei havaitse näkemäänsä, ei hoksaa asioita. Hänellä on myös vaikeuksia seurata esim, tv ohjelmien juonia (vaikkapa masterchef kisan säännöt). Tilanne on päällä koko ajan, ihan joka ikisessä keskustelussa ja tekemisessä. Vain pieni osa (rutiinista poikkeavista) asioista sujuu ongelmitta. 

Puolisoni on työelämässä. Hän tekee puhelimessa asiakaspalvelutyötä ja on yhteydessä ulkopuoliseen helpdeskiin ongelmatilanteissa. Hän tekee työtä etänä kotona. Hän on mukava tyyppi, sovinnollinen, juttelee mukavasti. Itse puolisona huomaan, että puheissa ei usein ole päätä eikä häntää. Hänellä on vaikeuksia sanoa merkitseviä sanoja ja puhe on usein pelkkää täytesanojen virtaa. Hän ei pysty vastaamaan kysymyksiin tai suunnittelemaan mitään tekemistä. Hän kuitenkin huolehtii hygieniastaan ja toteuttaa esim. omat aamutoimensa rutiininomaisesti. 

Kaikki varsinainen tekeminen pitää minun päättää, suunnitella, aikatauluttaa, aloittaa ja myös lopettaa - hän tulee kyllä kaveriksi siihen sitten ja saa sitten myös aikaan. Tämä on kuitenkin vähän sellaista, että emme voi esim tehdä eri asiaa, vaan molemmat siivoaa, molemmat tyhjentää tiskikonetta, molemmat lohduttaa itkevää lasta - ja jos minä en siihen ryhdy, ei siihen ryhdy hänkään. Jää lapsi yksin setvimään ongelmiaan, tiskikone tyhjentämättä, koti siivoamatta. Ja sama koskee isompia asioita: remontteja, lomamatkoja jne. Joudun myös aina menemään hänen tuekseen asiakaspalvelutilanteisiin. Hassusti hän kokee itse hoitavansa asiat, mutta minun pitää tulla siihen vain avuksi. Ja jos en mene, tulee unohduksia ja aina ongelmia kommunikoinnissa.  

Olen koittanut asiasta hänelle puhua. Koittanut kovallakin painostaa menemään tutkimuksiin, mutta hän kokee, että mitään ongelmaa ei ole. Toisaalta olen itse selvittänyt, että niin kauan, kun "selviää itse arjesta" ei edellytyksiä diagnoosille olisi. Eli sikälikin lääkäriin pakottaminen olisi turhaa. Suvusta en löydä selkeää esimerkkiä, että ainakaan sukurasitetta olisi. Vanhuusiän dementiaa on kyllä. Muita läheisiä sukulaisia ei ole. Kerran yksi kaukaisempi sukulainen möläytti, että on miettinyt miten meillä menee kun .... ja sitten hän vaikeni kun muuri, eikä suostunut tarkentamaan asiaa.

En osaa tarkasti sanoa mitään selkeää muutoskohtaa puolisoni tilanteessa. Mielestäni ero vanhaan on selvä, kun miettii millaista meillä oli vaikkapa lasten ollessa pieniä. Mutta jotain tällaista on ollut aina - tilanne on vaan hiljalleen pahentunut vuosien saatossa. 

Haluaisin kuulla jos muilla on vastaavia kokemuksia - ja jos on kokemusta, niin myös neuvoja.