Kuinka paljon vietit aikaa kuolevan ihmisen kanssa?

30 vuotta. Tätini sairastui syöpään ja lääkäri antoi vain muutamia viikkoja elinaikaa. Kaikki syöpähoidot lopetettiin ja pyydettiin hyvästelemään omainen pikaisesti. Täti sinnittelin 30 vuotta. Hän halusi kuolla kotona, joten saattohoidosta kotiin. Kotona hän rupesi piristymään, käytiin päivittäin lenkillä ja ruoka vaihtui kasvisruokaan. Syöpä ei siis kadonnut mihinkään, mutta sen eteneminen pysähtyi 30 vuodeksi.

Mummo oli saattohoidossa kuukauden. Sen aikana kävin saman kerran viikossa, kuin olin käynyt aikaisemminkin. Minä asuin ja olin töissä sadan kilometrin päässä. Mummon omat lapset kävivät myös. Useimmin taisi kuitenkin käydä äitini, mummon miniä, joka kävi joka päivä. Hän ei ollut työelämässä, joten hän pystyi.

Käy sen minkä pystyt, mutta terminaalivaihekin voi kestää pitkään. Ketään ei hyödytä että väsytät itsesi loppuun tai että lapsesi ovat tämänkään aikaa heitteillä. Viimeisten päivien ja kuolinhetken läsnäolon sureminen on myös turhaa. Syöpään kuoleva harvoin on silloin enää tajuissaan.

Sanon myös, vaikka et varmaan ole siihen vielä valmis, että jos on tilaisuus päästä kuollutta katsomaan ja hyvästelemään, se kannattaa käyttää. En osannut itse etukäteen ymmärtää, miten tärkeä, rauhoittava ja lopullisen pisteen asioille antava tapahtuma se oli.

Käytiin miehemo toiveesta appiukon luona sairaalassa kaikkina mahdollisina vapaapäivinä eli noin 3 pv viikossa, vaikka matkaa oli 270 km suunta. Kuukauden ajan, kuoli kun olimme siellä.

Surullista sekin että appi ei ollut koskaan osoittanut pojalleen, miehelleni, välittävänsä ja arvostavansa häntä. Vain hänen vaimonsa lapset olivat JOTAIN, menestyviä ja hyviä ihmisiä. Hänen oma poikansa ei. Ja kuinka ollakaan, niistä ihanista vaimon lapsista ei näkynyt vilaustakaan kun appi oli saattohoidossa. Vaikka asuivat samassa kaupungissa. Me tosiaan käytiin monena päivänä viikossa. Minut appi hyväksyi sukuun viimeisenä kertana kun näimme hänet tajuissaan. Sitä ennen olin yli 10 vuotta ollut vaan "pojan nainen". Mutta sitten minäkin olin siellä hänen luonaan, enemmän kuin muut...