Mounjaro laihdutuslääke kokemuksia

Vierailija kirjoitti:

Olen kyllä niin onnellinen, että tämä lääke on keksitty. Jotenkin nyt vasta alkaa tajuta tämän muutoksen. Kävelen kaupungilla ja joka kerta yllätyn kun näen itseni jostain ikkunasta tai peilistä. Uskomatonta miten paljon on muuttunut ja miten mahtava olo on. Minulle tämä oli enemmän terveys- kuin ulkonäköprojekti, mutta on kyllä oikeasti myönnettävä, että on ihanaa näyttää hyvältä. Voiko noin sanoa ilman että on narsisti.

Pitää myös raportoida sosiaalisen syömisen muuttumisesta. Aiemmin palstalla tuskailin, että miten pystyn olemaan syömättä ravintolassa. Tämä on nyt kokonaan muuttunut. Ei haittaa enää yhtään. Ihan suoraan vaan jätän lautaselle heti kun tuntuu, että vatsa on täynnä. Tämä tuntuu olevan yllättäen sallittua nimenomaan laihoille. Kukaan ei ihmettele mitään ja tuntuu jopa että se on luonnollista.  Itse en enää edes halua mennä ravintolaan, siellä on niin pahaa ruokaa. Ainoa,mikä kiinnostaa on buffet-sa

 SISÄLTÖVAROITUS!

Asia on vieläkin vuonna 2026 niin, että pyöreämmän ihmisen oletetaan syövän ja juovan mitä tahansa ja paljon. Aivan sama, kuinka ällöttävää tai mautonta se syötävä tai juotava on. Nälän ja janon oletetaan olevan pohjaton. Sen vuoksi ne sukulaiset tuputtavat juhlissa koko ajan syötävää ja juotavaa. Työkaverit voivat luulla, ettei pyöreämmällä ole syömisen ja juomisen lisäksi mitään muita mielenkiinnon kohteita elämässään. 

Ikävä kyllä, moni pyöreämpi ihminen haluaa olla mieliksi muille ja lähtee siihen leikkiin mukaan sekä syö ja juo muiden mieliksi. Se tapahtuu oman terveyden kustannuksella kun sitä tapahtuu vuodesta toiseen. Osa alkaa loukkaantua silloin kun pyöreämpi löytääkin omat rajansa ruoan ja juoman suhteen, eikä suostu syömään ja juomaan toisten mieliksi vaan alkaa ajatella omaa hyvinvointiaan. Sen(kin) vuoksi pyöreämpi ihminen voi tuntea syyllisyyttä jopa sellaisissa tilanteissa, joissa jättää itse maksamaansa ruokaa lautaselle muiden seurassa. 

Se on väärin! Kukaan ei ole mikään yleinen kompostiämpäri! Eivät edes ne pikkulapsiperheiden äidit, jotka syövät ruoanjätteet lastensa lautasilta. Jos usko edellämainittuun meinaa hetkenkään horjua, kannattaa hengittää muutaman kerran sisään ja ulos sekä toistaa mielessään, että minun oma terveyteni on tärkeintä ja ainoa asia, johon minä voin 100% vaikuttaa.

Onkohan jollekin tullut mounjaron sivuvaikutuksena migreenikohtausten lisääntyminen?

Minulle kävi tänään ensimmäistä kertaa niin, että kynä jumittui, kun yritin pistää. Kynästä kuului ihan normaalisti naksahdukset, kun pyöritin annosta kohdilleen,  mutta painaessa ek ensin suosuostunut liikkumaan ja sitten, kun sain liikutettua, ei enää naksu. Kynässä on vielä 3 annosta jäljellä. Mikä neuvoksi?

Vierailija kirjoitti:

Onkohan jollekin tullut mounjaron sivuvaikutuksena migreenikohtausten lisääntyminen?

Tuo voi johtua liian pitkistä ateriaväleistä. Kannattaa syödä 3-4 tunnin välein pieniä aterioita. 

Mulla on mennyt kynä samalla tavalla jumiin kaksi kertaa. Toisella kertaa olin ottamassa vikaa annosta. Ratkaisin tilanteen, imemällä sen aineen sieltä samalla tavalla, kuin aina ylijäämä annoksenkin (ruisku).

Toisella kertaa mulla jäi jumiin kylä, josta olin ottanut vain yhden annoksen. Kynä oli vielä sellainen, jonka olin laskenut kestävän 8 viikkoa. Sen osalta kynä lähtikin toimimaan, kun otin uuden neulan ja yritin aloittaa annoksen ottamisen uudestaan.

Toivottavasti saat kynän toimimaan. Ei ole kuitenkaan halpaa lystiä tämä.

Vierailija kirjoitti:

Ikävä kyllä, moni pyöreämpi ihminen haluaa olla mieliksi muille ja lähtee siihen leikkiin mukaan sekä syö ja juo muiden mieliksi. Se tapahtuu oman terveyden kustannuksella kun sitä tapahtuu vuodesta toiseen. Osa alkaa loukkaantua silloin kun pyöreämpi löytääkin omat rajansa ruoan ja juoman suhteen, eikä suostu syömään ja juomaan toisten mieliksi vaan alkaa ajatella omaa hyvinvointiaan

Tunnistan tuon muiden mieliksi syömisen hyvin jopa jo yhtenä painon nousuni tekijänä. Puolisoni, jolla ei ole painon kanssa haasteita, on melkoinen keittiövelho. Lisäksi hän osoittaa välittämistään ja vieraanvaraisuuttaan usein mitä herkullisimmilla aterioilla.  Pitkään meni niin etten tohtinut pahoittaa hänen mieltään ja söin, vaikka olinkin jo kylläinen. Sitten tuli vielä se loukkaantumis episodi ja avot. Kilot alkoi hiipiä toinen toisensa jälkeen ja ruokahalukin kasvoi vatsan tottuessa isompiin annoksiin.

Kun lähdin painon pudotusprojektiin, päätin että alan syömään itsekkäästi enkä muiden mieliksi. Päätin irrottautua sosiaalisesta  "pakkoyömisestä", koska siitä tuli usein myös huono mieli. 

Painonpudotuksen alkuvaiheessa mies jotenkin kiukutteli ja loukkaatuili, jos minulla ei ollut nälkä. Painon pudotessa ja saavuttaessani näkyviä tuloksia, mies jotenkin ymmärsi kantani paremmin. Kerroin kyllä ystävällisesti, miksi haluan kuunnella kehoani ja miksi en syö vain syömisen takia. Silti meni pitkään, että mies jotenkin oli hyväksyvinään asian, mutta huomasin kuitenkin hänen loukkaantuvan, jos minun ei ollut nälkä. Mutta onneksi pysyin tässä tiukkana ja lojaalija itselleni.

Tietysti on joitain sosiaalisia tilanteita, joissa ei voi kieltäytyä aterioimasta latistamatta muiden tunnelmaa. Sellaisissa tilanteissa olen aktiivisesti mukana, otan ruokaa avarasti lautaselleni. Pyörittelen sitä haarukka ja veistellä, osallistun innokkaasti seurusteluun jne. Kun en vie huomiota omaan syömiseeni vaan tunnelman ylläpitämiseen, kukaan ei lopulta kiinnitä mitään huomiota siihen paljonko syön tai syönkö lopulta käytännössä mitään. Näin toimien mahdollistan kuitenkin sen, että jokainen pöydässä olija voi nauttia omasta annoksestaan juuri siten kuin haluaa tuntematta mitään paineita. Eli monenlaisia taitoja ja temppuja on joutunut opettelemaan, jotta oma painoprojekti pysyy toivotulla tasolla ilman, että se vie tarpeetonta huomiota muilta.  Tämä kai liittyy osin siihen, että pidän itse tosi ärsyttävänä sellaista tapaa, kun joku korostaa miten vähän tai miten terveellisesti itse syö tai muuten voivottelee syömisestä.

Tsemppiä kaikille

-AP

Eräällä kaverilla puoliso on keventymisen suurin este. Ensin mies kuittailee, että pitäisi vähän katsoa syömisiä ja liikkua enemmän. Mies on itse hyvässä kunnossa ja mahaakin hyvin vähän. Kun tämä kaveri sitten sisuuntuu, alkaa mies valittamaan, että elämästä on tullut kamalaa. Mitään ei enää ole tarjolla, nainen närppii ruokiaan ja on tylsää, kun lauantaina ei olekaan pizzat nenän edessä ja oluet kädessä. Tilanne on älytön, koska samalla pitäisi laihtua, mutta mies kokee ahdistusta, jos yhteinen syöminen meneekin heikommaksi ja nainen ei teekään kaikkia herkkuja ja leivo jatkuvasti. Sehän nyt on selvä, ettei laihduttava ihminen voi jatkaa herkkujen valmistamista muille. 

Onneksi oma puoliso on tosi joustava. Hän on ottanut enemmän vastuuta perheen ruuista ja itseasiassa panostanut ruokaostoksiin (hän käy meillä enimmäkseen ruokakaupassa) sillä tavoin, että ostaa terveellisempää ruokaa ja laihtunut joku 10kg siinä sivussa. Hänellä ei sitä ylipainoa pitkänä miehenä juuri enempää ole ollutkaan. Minusta hän toimii fiksusti. Ei paahda asian kanssa siihen malliin, että minua alkaisi jo ahdistamaan ja miettisin, että näinkö tärkeää laihtumiseni on hänelle. Toisaalta ei äkäile huonoa syömistä, ei yritä härnätä syömällä vieressäni kaikkea hyvää yms. Tilanne on ollut hyvin luonteva ja koko perhe on siinä sivussa syönyt aiempaan fiksummin. 

Huominen punnitus on arvotus. Olen varma, että plussaa tulee viime viikosta, mutta olihan se omituisen rivakka lasku viime viikolla. Liikkuminen on lähes nollassa, kun pakkasten takia en vieläkään ole palannut kävelylenkkeihin. Yritän ajatella sen niin, että vertaan painoa aina 1-3kk taaksepäin ja sitten ei näytäkään pahalta. Tässä vaiheessa viikottainenkin seuranta on rankkaa, koska aina ei laske ja seuraavalla kerralla voi laskea ja sitten taas hiukan nousta. Pitää katsoa pidempää aikaväliä. Mitä oli tammikuun alussa, mitä oli joulukuun alussa jne. Sitten huomaa, että onhan sitä alas tultu, vaikka tuntuu jumitukselta. Jos huomenna on vaikka tasan 75kg (viime pe oli 74,3), niin jos vertaa vaikka joulukuun alkuun, niin sitten eroa onkin jo melkein 3kg. Tai marraskuun alkuun ja ero onkin jo 6kg. Joulukuuhan oli jumikuukausi ja tammikuun saldo on joka tapauksessa sen 2kg vähintään. 

Ei saa lannistua, ei saa lannistua.... 

Kymppikeiju

Meilläkin on koko perhe mukana tässä hommassa. Jouluna sanoin että kuulkaa nyt on niin että en voi laittaa ruokaa tai leipoa. Asia järjestyi niin että otin kontolleni kaiken siivouksen kun perhe hommasi ja laittoi ruuat, sellaiset mitä kaikki voi syödä. Tulos oli vain +1.5 kg, joka sitten lähti nopeasti. Joka päivä kyllä mielessäni kiitän, että on osunut tällainen perhe.

Minulla alkaa olla kohta pakko päättää, mihin kohtaan tulee stoppi. Koko ajan kiloja lähtenyt, nyt pian BMI 23:n puolella. Ei ole vieläkään kuningasideaa tästä, eikä kroppa jotenkaan ilmoittele mitään.

mm

Tuo puolison kuittailu kuulostaa kyllä ikävältä. En tiedä miten itse suhtautuisin tuollaiseen. Kun itse tuskailin ylipainon kanssa, mies totesi aina, että olen ihana juuri tuollaisena ja osoitti rakkauttaan kyllä kaikin tavoin. Nyt kun paino on laskenut, antaa hän positiivista palautetta myös siitä. Jotenkin mukava tuntea olevansa rakastettu ihan juuri omana itsenään enkä usko, että mies olisi ollut pettynyt vaikka projektini olisi tyssähtänyt.

Olen kyllä ihan käypä kotikokki, mutta meillä mies vastaa ruuanlaitosta, kauppaostoksista ym. 99,99% . 

Hyvä puoli on se, että hän todellakin osaa tehdä monenlaista ja kokeilee kaikkia. Huono puoli on ollut se, että meidän makumaailmamme kohtaa niin hyvin, että hänen ruokansa on kertakaikkiaan maukasta, joten prosessin alku edellytti kyllä selkeää päätöstä monin tavoin.  

Ensimmäinen päätös oli se, että alan tehdä aktiivisia valintoja painon putoamiseksi, kuuntelen enstitä tarkemmin todellisia tarpeita ja opin sietämään painonpudotusvaiheessa myös nälän tunnetta. Ja sitten se toinen päätös olikin sitten se, etten syö ja maistele kaikkia uutuuksia miehen mieliksi enkä ajattele loukkaavani häntä tällä rajauksella. 

Hommaa on osin helpottanut se, että töidemme takia emme vietä kaikkia päiviä yhdessä, vaan siirrymme töidemme mukaan eri osoitteiden välillä. Ja koska taloudessamme ei ole kotona asuvia lapsia, heidän ateriointiinsa ei ole ollut tarvetta kiinnittää huomiota.

Sitten Kymppikeiju -> Tsemppiä. Jos kuukaudessa paino laskee kg, se on vuositasolla 6kg. Jos pystyy tiristämään keskim. 1 kg/kk, niin se on jo 12 kg vuodessa. Painon putoaminen hidastuu väistämättä hidastumistaan, kun on pudottanut jo noinkin paljon painoa ja paino lähenee normaalipainoa. Hyvä puoli on se, että samalla painon tasaaminen tulee helpottumaan ja olemaan realistisempaa.  Minulla oli viimeiset 1,5-2 kg todella tiukassa enkä meinannut millään saada niitä alas. Olen todella harvoin kipeä, mutta juuri tuossa lopussa tuli jokin sellainen flunssa tms. ja jouduin lepäilemään pari päivää ennen joulua enkä saanut murustakaan alas. Se osaltaan vaikutti, että paino laski tavoitteeseen jouluna. Ilman tavoitteen saavuttaminen olisi varmasti siirtynyt ainakin 2-3 viikkoa.

Tuo, että vertaat painoa taaksepäin, on fiksua. Suunta on oikea. Tsemppiä.

-AP

Muistakaa hyvät ihmiset, ettette te voi kantaa vastuuta muiden ihmisten tunteista. Sellaista elämäntilannetta ei tule koskaan, etteikö jollakulla olisi mielessä asettaa jonkinlaista syömiseen tai juomiseen liittyvää painetta. Kaikki eivät tee sitä pahuuttaan. Osa tekee sitä tottumuksesta ja osa ymmärtämättömyyttään. Kannattaa ottaa sellainen asenne, että jokainen aikuinen huolehtikoot ihan itse omasta tunnesäätelystään. 

Vierailija kirjoitti:

 

Minulla alkaa olla kohta pakko päättää, mihin kohtaan tulee stoppi. Koko ajan kiloja lähtenyt, nyt pian BMI 23:n puolella. Ei ole vieläkään kuningasideaa tästä, eikä kroppa jotenkaan ilmoittele mitään.

mm

Painonpudotusprosessina on kinnkkinen. Kun pääsee vauhtiin, niin sen jujun sisäistää jne. Toisaalta voi olle ihan hyvä asettaa tavoite ja tehdä ne seuraavat askeleet, ensi pysäyttää painon pudotus ja tasata paino, ja kun se on kondiksessa tulee se ylläpitovaihe.  Kamppailin itse tuossa vaiheessa miten toimia, mitta onneksi olin tehnyt  päätöksen tavoitteesta. Jos ei ole ns. tavoitetta, tulee helposti ajateltua, että jos vielä kuitenkin 2 kg  ja sitten kun se 2kg on saavutettu, niin tulee seuraava 2kg.  Jos muistan oikein, niin jatkat kuitenkin lääkitystä painon tasaamistarkoituksessa. Koska jatkossa paino voi pudota vielä odottamattakin, niin jokin normaalipaino on hyvä asettaa rajaksi, jottei koukutu painon putoamiseen ja olekin sitten yhtäkkiä hieman erilaissa syömis-/painonhallintahaasteissa kuin aloittaessa. 

Tunnistan vuosien takaisesta kokemuksesta, että painon alentamiseen voi oikeasti sokaistua ja painon alenemalle voi koukuttua. yhtäkkiä voi kokea, että jos vielä kuitenkin vähän jne. Voi jopa alkaa kokea itsensä turvonneeksi ja alkaa kaipaamaan vielä hieman alempaa paino, mutta se on loputon polku. Jos aktiivi aikoina minulle kävi noin ja nyt pidin sen kyllä mielessä. Ja vaikka kuinka pidin mielessä, niin välillä ajattelin, että ihan kilo tai pari  vielä. Onneksi puhuttelin itseäni ja sain tilanteen/ajatukset hallintaan. Sitten kun se vuotta tolin pysynyt tavoitteessa ja keho jotenkin antoi periksi ja putosi lopulta vielä 5,5 kg, niin se oli ihan liikaa. Rintaranka alkoi paistamaan, vaikka BMI oli lähempänä yläosaa kuin alaosaa. Tein melkoiset temput, että sain painon laskun pysähtymään ja nousemaan sen kilon ilman. että paino olisi lähtenyt muutoin nousemaan.  Keho antaa kyllä kuihduttaa itseään ilmoittamatta vastalauseita sitten kun se on siihen tottunut. Nyt kun olet makeassa kondiksessa, niin pidä siitä kiinni ettei mene kuitenkaan överiksi. Olet onnistunut upeasti ja painon tasaaminen on se next step. Tsemppiä

-AP

Anteeksi, tuli ihan mielettömästi näppäin virheitä edelliseen viestiin, kun paukutin niin innolla ......

Kiitos AP tsempeistä ja neuvoista! On varmasti osittain niin, että ajattelussa on tuota nipistetään vielä vähän -näkökulmaa. Mutta osa on sitä, että nyt kun tämä rytmi on löytynyt ja sen on oppinut, niin ei vain osaa muuttaa toimintaansa. Osa taas on sitä, että koska lääke on auttanut minua suuressa ja tärkeässä asiassa, siitä on henkisesti riippuvainen. Ei uskalla ajatella elämää ilman lääkettä.

Olen sisäistänyt ajatuksen, että kropilla on luonnollinen optimipainonsa, ja kroppa ilmoittelisi, milloin se on löytynyt. Mutta ehkei se löydy, kun on lääkitys päällä. Nimittäin tulen edelleen vähästä ruoasta täyteen, ja siten paino putoaa. Osa tuosta on varmasti lääkkeen ansiota, osa vatsalaukun koon pienenemistä, osa mitokondrioiden virkistymistä. Annostuksen vähentäminen 2.5 mg -> alaspäin on myös paljon mielessä, mutta en tiedä missä vaiheessa se pitää tehdä - nyt jo vai sitten kun optimi on löytynyt. Ja taas palataan siihen, mikä on optimi, ja miten se kroppa sen ilmoittaa. 

Ehkä tuo ajatus ei pidä paikkaansa, ja mitään luonnollista optimia ei olekaan. Luonnollisuus nimittäin viittaa lääkkeettömyyteen, ja jos lopetan lääkkeen, en saa enää niitä suolistohormoneita, jotka minulta ehkä luonnostaan puuttuvat (kuten lääkärini pohti). Annoksen pienuus koko matkani ajalla toisaalta viittaisi siihen, että ei se suolisto/kroppa ihan hakoteillä ole, kun jo aloitusannoksella lähtee 18 kg. Eli jos annostusta vähentäisi, niin mitään kamalaa ei tapahtuisi. Tähän joku viisas neuvoo, että mikset kokeile pienentää annosta ja sitten taas lisätä jos tilanne uhkaa riistäytyä käsistä.

Tällaisissa vähän junnaavissa tunnelmissa - toivotan kuitenkin kaikille tsemppiä ja erityisesti Kymppikeijulle! Maali jo näkyy, jaksaa jaksaa.
mm

Painonhallintaa helpottaa normaalipainoisena se, että greliini ja leptiini alkavat toimia kuten pitääkin. Mitä enemmän ylipainoa, sitä heikommin leptiini- eli kylläisyyshormoni toimii. Sen vuoksi olo tuntuu nälkäiseltä, vaikka ruokaa ja kaloreita olisi elossapysymisen kannalta nautittuna ihan riittävästi. 

On tietenkin tuskallista tietää se, että tie luonnolliseen painonhallintaan kulkee sen oman kehon normaalipainon kautta. Se on yksilöllistä, milloin hormonitoiminta pysyy normaalina. Kuukautiset voivat jäädä pois, vaikka olisi kymmeniä kiloja ylipainoa kun dieetin kalorirajoitus on liian tiukka. Useimmilla ylipainoisilla laihtuminen kuitenkin parantaa hormonaalista tilannetta ja lisää hedelmällisyyttä. 

Sen oman kehon ihannepainon löytämistä vaikeuttaa se, että kun liika paino on ollut pitkään, aivot ovat tosissaan sitä mieltä, että henkilö on kuolemaisillaan nälkään heti kun keventyy pari, kolme kiloa. Silloin vähennetään ei-tahdonalaista liikehdintää ja eleitä, ettei energiaa kuluisi niin paljoa. Se vaikutus alkaa heti kun paino alkaa pudota. Moni ei huomioi sitä ja moittii itseään jos paino ei laske yhtä nopeasti ja paljoa kuin lehtijutuissa. Kannattaa aina noita juttuja lukiessa muistaa, että jokaisella on ihan oma ja yksilöllinen aineenvaihduntansa, jota voi verrata vain yleistasolla muihin. 

Siinä oman kehon ihannepainossa painonvaihtelu pysähtyy täysin eikä myöskään paino nouse, vaikka söisi pari, kolme kertaa viikossa normaalia kaloripitoisemman aterian. Jos normaali ateria on vaikka nakit, perunat ja salaatti niin kaloripitoisemman siitä tekee jo se, että keitettyjen perunoiden sijasta tarjoaa kermalla valmistettua muusia tai että ottaa niiden nakkien kylkeen 10-15 grammaa majoneesia. 

Unen vaikutus painoon on valtava. Yhden tunnin saa suomalaisen syömään ja juomaan seuraavana päivänä 250-600 kcal:n edestä enemmän energiaa. Sitä ei huomaa, koska voidaan ottaa linjastolta hieman enemmän kastiketta, hieman enemmän voita tai margariinia leivän päälle jne. 

ihannepaino on paino, jossa voi elää normaalia elämää ilman jatkuvaa kontrollia, ja jossa keho tuntuu toimivan

Taustalla lukija täällä hei. Uskaltaudun kirjoittamaan vastoin normaalia toimintaani tähän ketjuun, sillä täällä tuntuu olevan poikkeuksellisen kannustava ja hyvä ilmapiiri.

Oma lääkkeellinen painonpudotusmatkani alkoi syyskuussa 2024, kun varasin ajan yksityiselle endokrinologille. Ensin puhuimme kilpirauhasen vajaatoimintaan liittyvistä haasteista, sitten uskaltaudun avautua myös painosta. Lääkäri ei ollut ottanut painoni mitenkään puheeksi tätä ennen. Paino tuossa kohtaa 93 kg. Taustalla tosiaan kilpirauhasen vajaatoiminta, kova henkinen stressi (johtuen lapseen liittyvästä tilanteesta, jatkuvat noin 4 vuotta), sappirakon poisto 20 vuotta sitten ja siitä seuranneet vatsavaivat / rasvahappo ripulit sekä ärtynyt suoli. Stressin vuoksi paino noussut ennätyslukemiin parin vuoden sisällä. Tästä käynnistä aloitin Rybelsus lääkkeen. Samalla aloitettiin myös verenpaine lääke. Paino putosi tällä lääkkeellä 13 kg huhtikuuhun 2025 mennessä. 

Sitten lääkkeen vaikutus hiipui, jatkoin ku tenkin Rybelsus lääkkeellä (14mg) syksyyn. Paino ei laskenut mutta toisaalta ei noussutkaan. Jo lääkkeen aloituksen aikaan lääkäri puhui siitä, että lääkettä voi joutua syömään vuosia, jopa loppuelämän ajan. Lääkkeellä oli painonpudotuksen lisäksi muita hyviä vaikutuksia, parhaana niistä vatsan toiminnan rauhoittuminen. Välillä toki tuli ummetusta, mutta päivittäiset ripulit jäivät pois. Tämä oli merkittävä hyvinvointia edistävä asia minulle, kun vihdoin vatsan toiminta olikin normaalia. Ei tarvinnut enää pohtia jokaisella kauppareissulla, voiko mennään kauppaan sisälle, jos siellä ei ole vessaa, mihin rynnätä.

Lokakuussa 2025 kävin lääkärin vastaanotolla. Lääke vaihdettiin Mounjaroon. Samalla aloitettiin myös statiinit korjaamaan rasva-arvoja. Ne eivät olleet parantuneet merkittävästi painonpudotuksesta huolimatta. Sukurasite on myös vahva sepelvaltimotaudille. Koska Rybelsus lääkettä oli vielä jäljellä, sovittiin, että syön sen loppuun ennen Mounjaroon siirtymistä.

Tänään oli eka pistos. Rybelsus ajettiin alas ennen tätä eli elin syömättä sitä viikon. Jo tässä ajassa huomasin ripulin tulleen takaisin. Toivon todella, että vatsa rauhoittuu kun Mounjaro alkaa vaikuttamaan. 

Vielä minulla ei ole selkeää suunnitelmaa ruokailun suhteen. Meillä on perheessä nuoren syömisen suuret haasteet, jotka liittyvät hänen mielenterveyteen ja neuroepätyyppisyyteen. Joten kovin avoimesti en kotona tästä painonpudotuksesta voi puhua. Toki mies tietää asiasta ja pyrimme syömään normaalia kotiruokaa. Tilanteesta johtuen meillä ei rajoiteta herkkuja, nuoren kalorinsaati pitää turvata keinoja kaihtamatta (jos joku on kuullut syömishäiriöstä kuin ARFID). Tähän olemme saaneet tietoa ja tukea terveydenhuollosta ja sopeutumiskursseilta. Mutta tilanne elää ja haastaa ruokailua päivittäin.

Kiitos jo tässä vaiheessa tästä ketjusta, täältä olen saanut korvaamattoman vinkit tähän alkuun. 

-Juno-

Tervetuloa mukaan keskusteluun Juno ja kiitos avoimesta aloituksestasi.  On jotenkin hienoa, ettei kaikki lääkärit nosta automaattisesti ylipainoa puheeksi, koska kyllä jokainen ylipainoinen tietää olevansa ylipainoinen ja informaatiota siitä tulee ns. joka tuutista. Kyse ei ole tiedon puutteesta, ja asia on kuitenkin henkilökohtainen ja vähän intiimikin. Lääkärisuhteen tulee olla myös luottamuksellinen siinä vaiheessa, kun "uskaltautuu" ottamaan puheeksi oman painon hallinnan haasteet ja kiinnostuksen lääkkeen tukeen tässä kohtaa.  Se ei ole välttämättä ihan helppoa. Omalla kohdalla onneksi lääkäri ei ollut moksiskaan ja sai vaivaantuneen oloni oitis raukeamaan.

Toivon, että vatsavaivoihisi liittyvät positiiviset vaikutukset jatkuvat myös uuden lääkkeen kanssa. Minulla on puolestaan aina ollut hyvin hidas vatsan toiminta ja alussa mietitytti, että josko tulee vielä isompia ummetusvaivoja. Niin ei kuitenkaan käynyt, vaan vatsani alkoi toimimaan ns. normaalisti ja vaikutus on säilynyt myös lääkkeen lopettamisen jälkeen.

13 kg:n pudotus on jo iso ja merkittävä, on myös hienoa, että olet kyennyt analysoimaan painon nousun taustat. Niiden tunnistaminen on tärkeää kokonaisuuden kannalta. Lääkkeenä mounjaroa pidetään tehokkaana, mutta ei sekään mikään ihmelääke ole. Samoin kuin Rybelsus, mounjaro on hyvä tuki, mutta ei sen enempää. Ymmärtääkseni laihdutuslääkkeiden vasteen hiipuminen tietyllä aikavälillä on osoitettu tutkimuksissa lääkkeestä riippumatta, joten on mahtavaa, että saatavilla on useita eri vaihtoehtoja, jolloin voi jatkaa toisella valmisteella, kun edellisen vaikuttavuus ja vaste hiipuu. 

Ruokailun osalta pitäydyin pitkälti entisessä ruokavaliossa, ainoa konkreettinen muutos oli annoskoot ja ruokailutilanteeseen itseensä liittyvät muutokset. Tämä on varmaan ollut sinunkin metodisi ottaen huomioon perhetilanteesi kokonaisuutena. Oma lähtökohta on ollut paljon helpompi, koska siihen ei ole liittynyt muita huomioitavia tekijöitä kuin oma puuhailu ruuan kanssa. Tsemppiä sinulle Juno, hienoa että kirjoitit. 

Painonpudotukseen, painon tasaamiseen ja painon ylläpitoon liittyy paljon muutakin kuin pelkkä vaakalukema. Siinä on muita terveysasioita ja lisäksi se on melkoinen mentaalinen myllerrys mitä moninaisempina ajatuksina ja tunteina. On hienoa, että täällä saa lukea muiden kokemuksista ja avautua myös omistaan. Minulle tänne kirjoittamisella ja muiden kokemusten lukemisella on ollut suuri merkitys ja vertaiskokemukset ovat todellakin kannustaneet muutoksen toteutuksessa ja ylläpidossa.

Tsemppiä kaikille

-AP

Hyvää pohdintaa siitä miten ei olla vastuussa muiden tunteista. Jos jonkun syöminen tai laihtuminen aiheuttaa toisissa vaikeita tunteita, on heidän tehtävä oma tunnetyönsä. Ihmisellä on oikeus pyrkiä normaalipainoon ja myös ylläpitää sitä. Mutta on valitettavasti olemassa ihmisiä, jotka ottavat toisten tekemiset henkilökohtaisesti vaikka esim. laihdutus tehtäisiin ns. huomaamattomasti ja APn tavalla ruokaa lautasella pyöritellen niin aina on niitä jotka kokevat toisen pienet annokset ja painonpudotuksen arvosteluna juuri heitä kohtaan. Jos mahdollista, kannattaa olla sellaisten ihmisten seurassa valikoivasti silloin kuin omaa energiaa vaaditaan omasta hyvinvoinnista huolehtimiseen. 

Tervetuloa joukkoon Juno! Syömishäiriö on hankala asia ja on varmasti haastavaa tasapainotella oman laihdutuksen ja toisen syömisen vaikeuksien kanssa. Hurjasti tsemppiä! Toivottavasti perheenne saa kaiken tuen mitä mahdollista. 

Minulla on nyt takana 3 pistosta pienintä annosta (0,25mg Ozempicia). Ruokahalu on aina hieman pienempi pistosta seuraavina ensimmäisinä päivinä ja olen onnistunut olemaan arviolta 300-500kcal vajeessa. Syön kuitenkin edelleen melko paljon, toki liikunkin runsaasti. Nälkä kasvaa selvästi päivien kuluessa ja on lähellä vanhaa tuttua päivää ennen pistosta. Silloin on pakko syödä enemmän tai nälkä pitää valveilla koko yön enkä palaudu.
Painoa on pudonnut vasta kilo. Vähän harmittaa, kun olen lukenut täältä upeista tuloksista ja kilon viikkovauhdista, mutta toisaalta Ozempicin tehokin lääkkeenä on heikompi kuin Mounjaron ja minulla on käytössä vasta kaikkein pienin aloitusannos. Menen nyt tällä aloitusannoksella kuukauden ja tunnustelen nälkää ja kalorimääriä. Jos tuntuu, että pärjään tällä maltillisella kalorivajeella, jatkan samalla annoksella toisenkin kuukauden. Jos en, siirryn seuraavaan annoskokoon.
Toisaalta en ole valmis tiputtamaan kaloreja valtavan alas. Joku 1200kcal päivässä on aivan liian pieni määrä minulle kun peruskulutus sängyssä X-asennossa makaamalla on 1400-1500kcal ja liikunta ja muu arkipuuhailu nostaa kulutuksen jopa lähelle 2500kcal päiväkulutusta. 
Mutta positiivista on se ettei mitään sivuoireita ole ollut. Pistospäivänä ja sen jälkeen on vähän turvotusta. Vatsan toiminta hieman hidastuu, mutta se ei haittaa kun yleensä on vähän turhankin vilkas suoli. 

Tsemppiä kaikille ja kertokaahan kuulumisia! En nyt kysele kenenkään perään ettei tule turhia paineita jos paino ei olekaan pudonnut tms. Mutta kuulumiset kyllä kiinnostaa ja olette mielessä tällä vertaistukimatkalla.

1818 siis Kilpikonna :D

Saavutin tavoitepainoni jo jouluna, painoindeksi on nyt 23,1. Ostin kuitenkin tammikuun alussa vielä yhden 10 mg kynän, josta olen jatkanut 2,5 mg annoksilla (15 naksausta).

Vietin vastikään 4 viikkoa Espanjassa. Maassa maan tavalla, joten illalliset olivat pihvi- ja äyriäispitoisia, pitkiä ja viiniäkin kului. Vastaavasti yritin selvitä lähes ilman lounaita ja liikkua paljon.

Ilokseni ei reissusta jäänyt yhtään ylimääräistä kiloa.

Täällä pakkasissa kärvistellessä alan ymmärtää, miksi Suomessa lihoo niin helposti. Nytkin ulkona on -27, eikä todellakaan tee mieli lähteä kävelylle saati mihinkään ulkohommiin. Lääkkeen vaikutus on nykyisin tällä annoskoolla aika heikko, ja jääkaapilla tulee vierailtua ihan liian tiheään. Kuntosalilla tai tenniskentällä vietettty aika on kuitenkin aika rajallinen.

Suomessa kukaan ei ole koskaan kommentoinut hoikistumistani mitenkään. Espanjalaisilla ei tuollaisia tabuja ole, ja vanhojen ystävien ensireaktio tavatessa oli aina hämmästys. Toki jouduin monelle selittämään, että en ole sairastunut. Kyllä se 15 kg pudotus ilmeisesti sittenkin näkyy. 

a&a