Mounjaro laihdutuslääke kokemuksia
Olen aiemmin kokenut laihdutuslääkkeet ja muut painon hallinnan poppakonstit hieman säälittäviksi, mutta mieli on muuttunut, kun aiemmin hyväksi koetut tavat painonhallinnassa eivät tunnu enää tepsivän. Eli olen päättänyt testata lääkkeiden apua painonpudotuksen tukena. Lääke on Mounjaro. Tässä ketjussa tulen kertomaan kokemuksia ja tuntemuksia lääkkeen toimivuudesta ja sopivuudesta minulle. Olen myös kiinnostunut kuulemaan muiden kokemuksia laihdutuslääkkeistä.
Ensimmäisen pistokseni sain viikko sitten torstaina. Olin varustautunut pahoinvointiin ja ummetuksen riskikin hieman mietitytti, mutta kummankin osalta epäilys oli turha. Ei pahoinvointia ja vatsakin on toiminut hyvin. Ainoa miinuspuoli on turvotus. Vatsa tuntui ensimmäiset päivät pistoksen jälkeen todella täydeltä - pallolta.
Toisen pistoksen laitoin tänään aamulla. Vatsa ei ole ainakaan vielä turvonnut, mutta katsotaan päivän mittaan miten tämä etenee.
Olisi mielenkiintoista kuulla myös muiden kokemuksia laihdutuslääkkeiden toimivuudesta sekä hoidon lopttamiseen liittyvistä kokemuksista. Eli miten lopetus onnistui?
Kommentit (1186)
12 viikkoa ja 5 pv aloituksesta. Tänään on tiistai. Lauantaina kävin hankkimassa muutaman työvaatteen asiakastapaamisiin. Aika mukava hetki, kun huomaa kokeilevansa ensin kokoa, joka on eittämättä liian suuri. En ole mikään shoppailu intoilija, mutta asiakaskohtaamisiin on silti syytä pukeutua tilanteen vaatimalla tavalla. Onneksi tavat ja tyyli on rentoutunut vuosien myötä. Oli kuitenkin helpottavaa, kun sain tiiviillä kierroksella koostettua setin, jolla selviän lähiviikot ja ehkä seuraavat 2 -3kk.
Aamupainoa en ole päässyt mittaamaan perjantain jälkeen, mutta iltapainon perusteella paino on vakiintunut viime torstain -13,6 kg tasoon. Saa nähdä laskeeko se tuosta tämän viikon viikkopunnitukseen. Olen joka tapauksessa tyytyväinen, että olen saanut kiinni tästä rytmistä ja kaikkien loukkaantumishaasteiden jälkeen keho alkaa oppimaan tässä hetkessä olemiseen.
Kuluneen viikon aikana paino ei ole mennyt ylös eikä alas. Aloituksesta tasan 13 viikkoa ja painon muutos alusta on sama -13,6 kg. Eli painon putoaminen on pysähtynyt viimeisen viikon aikana. Hidastumista oli huomioitavissa jo aiemmin, mutta punnituspäivänä aina edistystä on kuitenkin tapahtunut. Olen silti ihan tyytyväinen edistymään. Myös painon putoamisen jumittaminen on osa prosessia. En kuitenkaan aio nostaa mounjaro annosta. Sen sijaan mietin, että jos painon lasku hidastuu merkittävästi, saatan aikaistaa Mounjaron lopettamista. Kuitenkin kaiken takana on ruokailumuutokset, jonka sisäänajoa Mounjaro on osaltaan varmasti helpottanut.
On sunnuntai, aloituksesta 13vkoa ja 3 pv. Painon putoaminen on pysähdysvaiheen jälkeen lähtenyt taas liikkeelle. Paino on pudonnut nyt tasan - 14 kg. Tänään aamupaino oli 74,8 kg. Vaikka kokonaisuus ratkaisee, on mukava nähdä uusi kiloluku. Muutamana aamuna puntarissa on vilahtanut 74, mutta lukema on kuitenkin lopulta pysähtynyt 75. Vaikka eroa on vain 200-400g, niin kyllä tuo uusi kilolukema taas motivoi.
Olen kokeillut Ocempia ja Saxendaa, jotka kumpikaan ei toiminut minulla. Tai siis toimi, muttei toivotulla tavalla: Ocempicillä paino nousi ja Saxendalla tukka tippui, muttei paino.
Olen nyt piikittänyt Mounjaroa kuukauden, paino on tippunut 3 kiloa, johon olen tyytyväinen.
Entäs olo? On toki nälkä, mutta sen sietää. Ei niin paha olo kuin tavallisesti. Entäs syöminen? Ruoka on edelleen hyvää, mutta sitten tulee STOPPI! Vaikka on miten ihanaa ruokaa tahansa, niin et voi ylensyödä. Tulee voimakas olo/tunne ettei voi syödä enää. En ole ennen kokenut sellaista.
Sellainen oloko hoikalla ihmisellä on aina? Ei voi ylensyödä, koska fysiikka ei pysty siihen. Tuntee nälkää, mutta tunne on sen verran laimea, että sen pystyy siirtämään vähäksi aikaa taka-alalle. Onpa aikalailla erilaista elämää, mihin olen tottunut.
En ole tietenkään uskonut mihinkään tahdonvoimaton, laiska, tyhmä -läskivihamielisiin teorioihin. Olen ajatellut perimää, tapoja, tunnesyömistä. Nyt kyllä ajattelen fysiikkaa ja suolistohormoneja! Niin erilainen olo, ja sen myötä myös käytös tän Mounjaron kanssa.
Eikä siinä kaikki: viininkin kanssa tulee stoppi! Ihanaa!
Olen ihmeissäni, että tätä lääkettä pitäisi käyttää loppuikänsä! Ymmärrän ettei ylensyönnin luontaista stoppia tule kun lopettaa lääkityksen. Mutta eikö voi omaksua uusia tapoja, jotka vaikuttavat painoon. Ja jos laihduttaakseen kilon pitää jättää 7000 kaloria syömättä viikossa, niin onhan se iso määrä ruokaa, jos ei tarvitse laihduttaa, vaan pitää paino ennallaan.
No: en tiedä miten tässä loppupeleissä käy, mutta olo ruokailun suhteen on erilainen kuin ennen.
Törkeetä, että tämä on niin kallis lääke! Mut voin lohduttaa, että se isompi annos maksoi enää 283, kun aloitusannos maksoi yli neljä sataa. Ja ihan varmasti hinta tulee laskemaan kun tulee rinnakkaislääkkeitä ja patentti raukeaa.
Tsemppiä sinulle. Hyvä aloitus, varsinkin kun aiemmat tavat eivät ole toimineet. Hinta laskee kyllä koko ajan ja nopeasti. Se on ihan positiivinen asia. Silti pelkkä lääke ei tietenkään auta vaan tietoisia päätöksiä on koko ajan tehtävä, jotta samalla tavoitetaan se paljon puhuttu muutos ateriamääriin tai tarvittaessa myös laatuun.
Kuten olen aiemminkin kertonut, niin tänne kirjoittaminen kannustaa minua painonhallintaprojektissani. Taannoisen "pysähtymishetken" jälkeen paino on jatkanut taas putoamistaan. Tämän aamun punnituksessa paino on pudonnut -14,4kg aloituspainosta. Aloituksesta 13 vko ja 5 pv.
Nyt turhauttaa! Painoa lähtenyt viimeisen kuuden viikon aikana kilo ja neljään viikkoon ei ole tapahtunut mitään.
Mounjaro matkaa takana 10 viikkoa.
Mounjaro siis toimi alussa viikoilla 1-4 ja sen jälkeen painonpudotus pysähtyi. Ekan neljän viikon aikana lähti se 4,9 kg.
Tällähetkellä pistän pikkasen vajaa 5 mg. Ruokaa syön vähemmän kuin normaalisti, mutta en kuitenkaan liian vähän. Teen ainoastaan yöuoroja ja yrittänyt opetella syömistä öisin ettei tule syötyä liikaa.
Nyt on kyllä tullut tämä lääke aivan liian kalliiksi, että mietinkin jatkaako vai lopettaa.
Seuraan amerikkalaisia käyttäjiä ja ei ole vielä vastaan tullut jolle olisi käynyt samoin. Max. yhden viikon aikana ei ole paino pudonnut, mutta joka viikko kuitenkin saaneet tuloksia.
Vierailija kirjoitti:
Nyt turhauttaa! Painoa lähtenyt viimeisen kuuden viikon aikana kilo ja neljään viikkoon ei ole tapahtunut mitään.
Mounjaro matkaa takana 10 viikkoa.
Mounjaro siis toimi alussa viikoilla 1-4 ja sen jälkeen painonpudotus pysähtyi. Ekan neljän viikon aikana lähti se 4,9 kg.
Tällähetkellä pistän pikkasen vajaa 5 mg. Ruokaa syön vähemmän kuin normaalisti, mutta en kuitenkaan liian vähän. Teen ainoastaan yöuoroja ja yrittänyt opetella syömistä öisin ettei tule syötyä liikaa.
Nyt on kyllä tullut tämä lääke aivan liian kalliiksi, että mietinkin jatkaako vai lopettaa.
Seuraan amerikkalaisia käyttäjiä ja ei ole vielä vastaan tullut jolle olisi käynyt samoin. Max. yhden viikon aikana ei ole paino pudonnut, mutta joka viikko kuitenkin saaneet tuloksia.
Kuulostaa kyllä siltä ettei lääke toimi sinulla toivotulla tavalla. Tosin ohjeistuksen mukaan viikolla 10 annostus tulisi olla 7,5-10mg eli mahtaako ola niin että annostuksesi on ihan liian pieni? Ylläpitoannos on yksilöllinen ja muutenkin annoksesi on tosi pieni viikolle 10. Kokeilisitko vielä annoksen nostamista ennen kuin lopetat?
Neljä viikkoa pistin sen 2,5 mg ja siitä sitten hiljalleen nostin sen melkein 5 mg annokseen. Tämä siksi ettei tulisi haittavaikutuksia sekä lääkkeen kalliin hinnan takia halusin pysytellä vielä pienemmissä annoksissa. Tänään pistin ensimmäisen kokonaisen 5 mg annoksen.
Ruokaa ei mene niin paljon kuin ennen, liikuntaa olen hiljoksiin lisännyt ja herkut jääneet taka-alalle. Syömisiin nähden painon pitäisi pudota, mutta selvästi se ei halua liikkua metriäkään. Seitsemäs viikko samassa painossa turhauttaa ja tuntuu kukkarossa.
Mietinkin, että onkohan vain niin, ettei yövuorolaisilla paino laske vaikka kuinka söisit vähemmän kuin kulutat?
Pääsin kuitenkin eroon raskaasta yösyömisestä öisin ja ajattelisi, että se viimeistään olisi ollut avaintekijä painonpudotukseen.
Kokeilen tämän 5 mg annoksen ja mahdollisesti vielä 7,5 mg annoksen myös, mutta jos kummallakaan annostuksella ei paino laskemaan, niin uskottava on ettei tämä lääke ole mua varten. Itsellä kuitenkin pudotettavaa reilu 20 kg.
Olisin halukas kuulemaan, että mitä syötte päivän aikana. Eli aamupalasta iltapalaan asti? Jospa saisin ideoita omaan syömiseeni.
Onnellinen kyllä olen muiden puolesta joilla lääke toimii.
Vierailija kirjoitti:
Neljä viikkoa pistin sen 2,5 mg ja siitä sitten hiljalleen nostin sen melkein 5 mg annokseen. Tämä siksi ettei tulisi haittavaikutuksia sekä lääkkeen kalliin hinnan takia halusin pysytellä vielä pienemmissä annoksissa. Tänään pistin ensimmäisen kokonaisen 5 mg annoksen.
Ruokaa ei mene niin paljon kuin ennen, liikuntaa olen hiljoksiin lisännyt ja herkut jääneet taka-alalle. Syömisiin nähden painon pitäisi pudota, mutta selvästi se ei halua liikkua metriäkään. Seitsemäs viikko samassa painossa turhauttaa ja tuntuu kukkarossa.
Mietinkin, että onkohan vain niin, ettei yövuorolaisilla paino laske vaikka kuinka söisit vähemmän kuin kulutat?
Pääsin kuitenkin eroon raskaasta yösyömisestä öisin ja ajattelisi, että se viimeistään olisi ollut avaintekijä painonpudotukseen.
Kokeilen tämän 5 mg annoksen ja mahdollisesti vielä 7,5 mg annoksen myös, mutta jos kummallakaan annostuksella ei paino laskemaan, niin usko
Ymmärrän hyvin pointtisi, mutta miksi maksaa kalliista lääkkeestä, jos ei ole valmis käyttämään sitä? Nyt, kun et ole käyttänyt sitä ohjeen mukaan niin on oikeastaan sama oletko käyttänyt lääkettä vai laittanut sen roskikseen.
Jos kerran hankit niin käytä sitä ohjeen mukaan ja lopeta kun sitten kun rahat ei riitä. Kannattaa käyttää mieluummin 3 kk "oikein" kuin 6 kk siten, että lääke on keninotekoisella mini annoksella siten ettei se oikeasti auta mitään.
Annostus, jotta teoreettinen mahdollisuus testata lääkkeen sopivuutta itselle:
Ensimmäiset 4 viikkoa 2,5 mg/viikko -> Näin olet tehnytkin ja silloin painosi laski
Seuraavat 4 viikkoa, viikot 5-8, 5mg/ viikko-> Sinulla on menossa jo viikko 10 etkä ole vielä edes viikon 5 annoskoossa, joten ei ihme ettei paino laske ja lääke ei tehoa.
Viikot 9 -12 7,5 mg / viikko -> viikkoannoksesi tulisi olla jo 7,5 mg ja kehon kohti 10 mg:a
Viikot 13- 16, 10 mg viikko jne, kunnes löydät henkilökohtaisen ylläpitoannoksen, jolla painosi pysyy laskussa.
Lääke voi toimia vain, jos annostelet sitä oikein. Jos sinulla olet käyttänyt ensin 4 viikkoa 2,5 mg, niin seuraavat annoskoon nostot eivät aiheuta mitään uusia oireita, korkeintaan hieman turvotusta pari päivää siinä vaiheessa kun nostat annosta. Huomaat varmaan, että painosi laski alussa, kun maltoit käyttää lääkettä ohjeen mukaan? Tuhlaat rahasi jos ostat lääkkeen mutta et malta käyttää sitä. Suosittelen, että käytät ohjeen mukaan sen lääkkeen minkä maltat ostaa ja sitten kun et malta, et osta ollenkaan.
Lääkkeen hinta laskee koko ajan merkittävästi. Esim. lääke joka maksoi elokuussa 114 eur on nyt 52 eur. Hinnat päivittyvät 1-2 kertaa kuukaudessa. Kuun 15. pv ja kuun viimeinen päivä. Jos ostaa injektiopullon ja siihen ruiskut, niin liuos on paljon halvempi kuin kynä ja liuoksen hankinnat voi aikatauluttaa siten, että ostaa aina viikon tai kahden annoksen eikä koko kuukauden annosta. Eli jos esim. hinta laskee 2 kertaa kk. niin liuoksia hankkimalla tavallaan säästää enemmän. Ne ovat muutenkin merkittävästi edullisempia kuin kwikpen.
Tsemppiä sinulle, onnistut kyllä. Kannustan sinua.
Aloituksesta on tasan 14 viikkoa. Paino on nyt pudonnut tasan -15kg. Paino putosi pitkään kaavalla viikkojen määrä x1 kg +2kg. Alussa tippui nopeasti kaksi kiloa "ekstraa" ja sen lisäksi periaatteessa tasaisesti 1 kg per viikko. Vaikka välissä on ollut viikko jolloin paino ei ole juuri muuttunut, on vastaavasti seuraavalla viikolla tullut nopeampi muutos.
Yhden kaveriviikonlopun jälkeen kilot hieman junnasivat ja nyt ennakoitavissa on, että painon pudotus on keskimäärin max.1 kg per viikko. En silti ylläty tai pety mikäli vauhti hidastuisi, koska tarkkailen ruokailuani nyt aika armottomasti ja minun on syytä pikkuhiljaa totuttaa keho taas hieman isommille kalorimäärille.
Lopullinen tavoitepainoni on 68-73 kg. Aamupainoni oli tänään 73,8 kg, Toisaalta siis lähellä ja toisaalta vielä niin kaukana. Joka tapauksessa helpottunut olo, että olen saanut buustia tähän projektiin. - Aloittaja
Itse olen menettänyt uskon näihin lääkehoitoihin. Minulle paino on tullut takaisin pelottavan nopeasti lääkehoidon loppumisen jälkeen. Se nälkä vain tekee tehtävänsä ja tulee syötyä aivan järkyttävän paljon liikaa.
https://www.seiska.fi/ulkomaat/hurja-muodonmuutos-adam-lambert-laihtui-…
Adam on karistanut miltei 28 kilon verran painoa.
Kyseessä ei ole Hollywood-julkkisten suosima trendilääke Ozempic vaan Mounjaro. Ozempicista tuli Adamille liikaa sivuoireita.
Vierailija kirjoitti:
Itse olen menettänyt uskon näihin lääkehoitoihin. Minulle paino on tullut takaisin pelottavan nopeasti lääkehoidon loppumisen jälkeen. Se nälkä vain tekee tehtävänsä ja tulee syötyä aivan järkyttävän paljon liikaa.
Tuo on kyllä skenaario ja mahdollisuus, joka on mielessä ja pelottaakin. Joku muukin kirjoitti jossain ettei paino kuitenkaan pysynyt alhaalla. Kyllä tuo mietityttää minua ja olen miettinyt miten kykenisin pitämään homman hallussa. Tiedän, että voin onnistua - tai epäonnistua.
Olen suhtautunut tavoitteen saavuttamisen jälkeen jatkettavaan lääkehoitoon kielteisesti, mutta kieltämättä olen nyt miettinyt, että kannattaisiko minun kuitenkin jatkaa lääkettä jollain mini annoksella tavoitteen saavuttamisen jälkeen vaikka -1 vuotta esim. alasajo eka kuukausi 2,5 mg/viikko, ja sitten 2,5 mg joka toinen vko ja sitten lopulta lopettaa kokonaan. Toisaalta en koe nytkään laihtuneeni pelkästään lääkkeellä vaan tietoisella ruokavaliolla. Vaikka on lääke niin olen kyllä kituuttanut, kieltäytynyt, rajannut syömistä vaikka olisi nälkä. Annoskoot ja valinnat ovat sellaisia asioita, joita haluan aidosti sisäistää tämän projektin aikana. Pienenkin annoskoon eron vaikutus on painonhallinnan kannalta merkittävä, joten paljon työtä se vaatii ettei annoskoot tule huomaamatta hiipimään ylös. Kai meistä jokainen toivoo, että se olisin juuri minä, joka onnistuu pitämään painon kurissa - niin minäkin. Ja aina jos lukee jonkun tarninan, joka on siinä onnistunut, niin jotenkin tarrautuu siihen onnistujan tarinaan ja toivoo itse toimivansa samoin. Mutta koskaan ei tiedä.
Olen pysynyt tässä pikkasen vajaa 5 mg annoksessa, koska koen, että lääke toimii minulla syömisten suhteen. Syön huomattavasti vähemmän ja lääke antaa automaattisesti stopin, kun on aika lopettaa syöminen. Tämä on myös yksi syy miksi en ole aikaisemmin lähtenyt nostamaan annosta, koska koen syöväni jo tarpeeksi vähän enkä koe näläntunnetta. Syön vähemmän mitä kulutan ja vanhaan malliin syöminen ei ole näillä annostuksilla mahdollista.
Mun ongelmani onkin paino ja sen putoaminen. Vettä juon riittävästi ja liikuntaakin lisännyt, mutta paino on selvästi jumissa.
Siksi olenkin ihmeissäni ettei paino liiku vaikka järjellä ajateltuna syömis ja liikunta asiat ovat kunnossa.
Toki turhauttaa tämä rahan "roskiin heittäminen".
Luultavasti pistän vielä kerran 5 mg annoksen eli yhteensä kaksi viikkoa ja sitten kokeilen nostoa 7,5 mg:aan. Olen kuitenkin pysytellyt lähes 5 mg:ssa kuusi viikkoa. Nyt menossa viikko 10.
Vierailija kirjoitti:
Olen pysynyt tässä pikkasen vajaa 5 mg annoksessa, koska koen, että lääke toimii minulla syömisten suhteen. Syön huomattavasti vähemmän ja lääke antaa automaattisesti stopin, kun on aika lopettaa syöminen. Tämä on myös yksi syy miksi en ole aikaisemmin lähtenyt nostamaan annosta, koska koen syöväni jo tarpeeksi vähän enkä koe näläntunnetta. Syön vähemmän mitä kulutan ja vanhaan malliin syöminen ei ole näillä annostuksilla mahdollista.
Mun ongelmani onkin paino ja sen putoaminen. Vettä juon riittävästi ja liikuntaakin lisännyt, mutta paino on selvästi jumissa.
Siksi olenkin ihmeissäni ettei paino liiku vaikka järjellä ajateltuna syömis ja liikunta asiat ovat kunnossa.
Toki turhauttaa tämä rahan "roskiin heittäminen".
Luultavasti pistän vielä kerran 5 mg annoksen eli yhteensä kaksi viikkoa ja sitten kokeilen nostoa 7,5 mg:aan. Olen kuitenkin pysytellyt lähes 5 mg:ssa kuusi viikkoa. Nyt menossa
Olet ollut "lähes" 5 mg 6 viikkoa samalla kun sisun olisi tullut olla löysin 5 mg:ssa 4 viikkoa ja 2 viikkoa 7,5 mg:ssa. jos vielä olet ostanut kynän, jonka käyttöaikaa "pidennät" 4 viikon ohjeistetusta käyttöajasta, niin yhtäkö ei toimi. Vaikka joku muu kertoisi miten venyttää lääkkeen käyttöaikaa, niin itse i tarvitse toimia samoin. Lääkkeen vaikutus heikkenee ja bakteeririskit kasvavat.
Jos olet syönyt 6 viikkoa vähemmän kuin kulutat, niin silloin eittämättä paino olisi laskenut. Painon pysähdyskausia tulee, mutta ne ei kestä noin pitkään jos lääkkeen määrä ja ravinnon saanti on kunnossa. Ota energia kasviksista, kasvissosekeitosta jne. Punnitse ja laske kalorit, niin huomaat rajoittaako lääke pikkuannoksella nälän tunnetta riittävästi. Eihän lääkkeen kanssakaan ole tarkoitus syödä liikaa ja odottaa nälän tunnetta. Lääkkeen tarkoitus on tukea siinä, että pysyy määritellyssä tiukennetussa ruokavaliossa ja mahdollisessa liikunnan lisäyksessä. Lääkkeestä huolimatta tarvitaan tiukkaa suunnitelmallisuutta ja mielen lujuutta. Jos ja kun olet yötyössä, ota tueksesi lihavuuslääkkeisiin erikoistunut ravintoterapeutti, jotta et kadota motivaatiotasi etkä vahingossa toimi siten, ettei projektisi etene. Hän tietää ateriarytmin myös tuohon tilanteeseen. Tämä projekti on kuitenkin itseäsi varten, joten tsemppiä.
Aloitin perjantaina. Jo perjantai yöllä vatsa kivut, mutta ei olivat paha. Mutta lauantaina oli helvetti irti... Kova pahoinvointi, matala verenpaine, tärinä, kylmyys, vaikea hengitta. Koko päivä olin sängyssä, klo 3 yöllä oksensin, sitten helpotti. Nyt lauantai, olen niin heikko että edelleen sängyssä, yritän syödää muutama lusikka puroa ja juodaa ainakin 200ml vettä. Toivon että se on ohi pian ja samalla pelkään että toinen pistos voi tehdä samaa mitä ensimmainen.
Vierailija kirjoitti:
Aloitin perjantaina. Jo perjantai yöllä vatsa kivut, mutta ei olivat paha. Mutta lauantaina oli helvetti irti... Kova pahoinvointi, matala verenpaine, tärinä, kylmyys, vaikea hengitta. Koko päivä olin sängyssä, klo 3 yöllä oksensin, sitten helpotti. Nyt lauantai, olen niin heikko että edelleen sängyssä, yritän syödää muutama lusikka puroa ja juodaa ainakin 200ml vettä. Toivon että se on ohi pian ja samalla pelkään että toinen pistos voi tehdä samaa mitä ensimmainen.
Apua, jos nuo pe- la oireet johtuu lääkkeestä kannattaa varmaan olla yhteydessä lääkäriin. Harkitsisin vahvasti myös sitä kannattaako lääkitystä ensinkään jatkaa, koska olet ensimmäinen jolla kuulen vastaavasta reaktiosta. Lähinnä olen kohdannut henkilöitä vastaavilla kokemuksilla kuin minä eli ensimmäisen pistoksen jälkeen turvotuksen tunnetta n 2 pv eikä muita oireita sen jälkeen.
Useat mainitsemasi oireet kuulostaa Mounjaron haittavaikutuksilta. Haittavaikutuksia on todella paljon, nämä on ilmoitettu pakkausselosteessa. Seuraan myös paljon ulkomaalaisia mm. amerikkalaisia jotka käyttävät Mounjaroa ja he ovat kertoneet samaa, että ovat tulleet todella sairaaksi piikistä, mutta oireet menneet muutamassa päivässä ohi.
Toki jos vatsa on todella kipeä, on syytä tarkistuttaa ettei kyseessä ole haimatulehdus. Haimatulehdus tulee herkemmin ihmisille joilla on sappiongelmia/sappikiviä. Sen kanssa on oltava tarkkana, koska on hengenvaarallinen tila.
Toivottavasti vointisi on helpottanut 🙏
Huomenna on se päivä, kun on aika uudistaa joiltain osin vaatekaappia. Tosin harkitusti, koska vielä on kuitenkin muutaman kilon pudotus edessä enkä halua tehdä hankintoja, joita en voi käyttää jatkossakin.
Samalla kun olen käynyt vaatekaappia läpi, vastaan on tullut myös joitain tähän hetkeen sopivan kokoisia vaatteita, sekä vaatteita, joita en jostain syystä ole käyttänyt kuin vain vähän. Eli olen nyt myös pakannut siistejä vaatteita kierrätettäväksi. Osa menee sitten kokonaan poistettavaksi. Tämä on aika konkreettinen hetki ja osaltaan helpottava. Tällaisia askeleita tähän prosessiin vaan väistämättä sisältyy.
-Aloittaja