Kuuletko koskaa läheisiltäsi jotain kaunista sanottavaa itsestäsi?

Olen elämäni aikana kuullut paljon kehuja läheisiltäni. Olen myös itse kehunut, joskin myös haukkunut. En usko itsestäni sanottuja kehuja, oikeastaan mitään, elleivät sitten koske jotain ulkoista asiaa kuten pukeutumista.

En kuule koskaan mitään hyvää tai kivaa. Kun olin ollut sairaana pitkään ja tein toivuttuani marjapiirakkaa, olisin halunnut kuulla että olipa hyvää. En kuullut, tai ei sitten ollut mainitsemisen arvoista. Ei ollut ainoa kerta.

Tilanteeseen tympääntyneenä olen ottanut tavaksi melkeinpä päivittäin kehua ja kiittää hänen tekemisiään. Tuottaako joskus tulosta, että kuulisin itsekin jotain mukavaa.?

En ole ikinä kuullut keneltäkään läheiseltä. Yritän sanoa muille ihmisille kivoja ja kannustavia asioita juuri sen vuoksi. Kuulenkin positiivisia kommentteja vain tuntemattomilta ihmisiltä.

Piti oikein miettiä. Äitini on viimeksi tänä vuonna sanonut, että he ovat edesmennen isäni kanssa aikanaan ihmetelleet, miten heille syntyi niin älykäs lapsi. No, heidän arvionsa ei nyt mene varmasti yksiin minkään ÄO-mittariston kanssa, mutta mitäpä tuosta. Äiti myös kehuu avuliaisuuttani välillä. Toki joskus kehuu esimerkiksi hiuksiani ja vaatevalintojani.

Mies on viimeksi todennut, että olen erittäin sinnikäs. Että en hevin luovuta, jos vaikka opettelen jotain uutta. Pitää myös kekseliäänä, kun pitää ratkoa käytännön ongelmia. On tuo kauniiksikin maininnut, mutta ei ihan viime aikoina...

Aikuinen lapsi ei kauheasti sanoja tuhlaa, mutta halaa käydessään. Joskus on maininnut, että äiti on ollut tärkeä tuki hänelle.

Mutta mitenkäs minä itse. Äitiäni kun talutin, niin sanoin, että sinä talutit minua, kun olin pieni ja nyt on minun vuoroni taluttaa sinua. Hän kyllä siihen, että ei minua ehtinyt taluttaa kun vipelsin jo menemään. Miehelle tulee kehaistua esimerkiksi tämän soittotaitoa, kai sekin on kauniisti sanottu samoin kuin se, että totean lapselleni tämän olevan viisas ja taitava työssään.

Vanhemmltani en ole kuullut koskaan mitään kehuja - päin vastoin. Olin aina hankala luonteeltani, äiti on sanonut rumaksi, isä on vitsaillut ulkonäkööni liittyvistä asioista.

Teininä pari tyttöä ruoti ulkonäköäni, pojat ovat torjuneet kiinnostuksen osoitukseni. Puolisoni on sanonut muutaman kerran somaksi. Yksi miehen puolelta tulleen kaverin puoliso on  useaan otteeseen vähätellyt älyäni. 

Itse olen muita tsemppaava, auttavainen, kehun herkästi ja tarkoitan silloin mitä sanon.

Että en ole kuullut mitään kivaa, enkä kuule. 

Minun lapsenlapeni sanovat usein "olet rakas aja varovsti" kun lähden kotiin heiltä. Nuorin sanoo vielä" mummi vilkut vielä tieltä, minä menen keittiön ikkunaan.

Tätä piti ihan pohtia. Ensimmäinen ajatus oli että ei mitään tule mieleen. Paremmin jää kaikki ne ikävästi sanotut mieleen. 

vanhemmilta en muista kuulleeni mitään kehuja. Ei ulkonäöstä, koulumenestyksestä tai hyvästä urakehityksestä. Joskus kuulen heiltä miten sisaruksen työ on niin raskasta ja pohdin miten eivät näe tai tunnusta minun työni raskautta ja vaikeutta?

Mutta saan kehuja vaatteistani niin tutuilta kuin tuntemattomilta, se tuntuu mukavalle. Muuten ulkonäköä on kehunut vain oma puoliso muutaman kerran. Leipomuksista tulee myös kehuja. Töissä saan ihania sanoja siitä mitä teen.

Voisin ilmaista itsekin enemmän positiivisia asioita. Lapseni saavat usein kuulla olevansa arvokas, fiksu ym mutta tunnen hieman huonoa omatuntoa nyt kun en saa päähäni milloin olisin sanonut kivoja asioita muille.

Mieheni sanoi eilen että olen rakas. Ja äsken lapseni että olen maailman ärsyttävin ja surkein äiti :))))

Ei koskaan . Pelkästään haukkumista , vainoamista sekä mustamaalaamista selän takana. Perhe on pahin jos nyt sellaiseksi voi sitä kutsua.

Up

Vierailija kirjoitti:

Ei koskaan . Pelkästään haukkumista , vainoamista sekä mustamaalaamista selän takana. Perhe on pahin jos nyt sellaiseksi voi sitä kutsua.

Jokin sinussa aiheuttaa vihaa? 

Jatkuvasti. Aiheina ulkonäkö, luonteenpiirteet jne.  Usein nämä verhotaan veetuiluksi kun monille kehuminen ihan vaan kehumalla tuntuu olevan ihan ylivoimainen urakka.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei koskaan . Pelkästään haukkumista , vainoamista sekä mustamaalaamista selän takana. Perhe on pahin jos nyt sellaiseksi voi sitä kutsua.

Jokin sinussa aiheuttaa vihaa? 

Jos äiti synnyttää lapsen jota ei oikeasti halunnut, se voi aiheuttaa vihaa lapsen koko elämän ajaksi. Luulee osaavansa näytellä mutta lapset on fiksuja ja ymmärtää hyvin pienestä pitäen mikä on totta. Eri kommentoija, mutta saman kokenut.

No, mutta sentään on kiva kun suomessa on levinnyt tämä spontaani tapa kehua tuntemattomia, koska läheisemme on näköjään kusipäitä ja kiusaajia. Kiitos kaikille tuntemattomille ihanista kommenteistanne joilla piristätte päivää. Ei voi tietää mitä se toinen käy läpi elämässään,joten se yksikin kaunis sana voi kantaa vuosien päähän. Moni meistä on täysin näkymätön perheillemme ihmisinä ja olemme heille vain hyötytarvike ilman muuta arvoa.

Ei niin kauheasti perheenjäseniltä, jotain kehuja ja kannustusta joo, mutta ei nyt mitään lässyä että olet ihana, olet kaunis jne. Mutta, jotkut ystävät on sellaisia lässyjä jotka kehuu vuolaasti ja käyttää kaikkia tuollaisia ylisanoja, ja se on hiukan vaivaannuttavaa, koska itse en osaa sanoa heille takaisin samalla tavalla, Mutta luulen että he ymmärtävät sen, että se ei ole mun tyyli, vaan sanon sitten omalla tavallani.

Mieheni kävi työuupumuksen takia psykologilla ja minä utelin sitten, että mitä te siellä puhutte, että puhutteko vaan jostain työasioista, vai puhutaanko ihan kaikesta niinkuin lapsuudesta lähtien, oletko minusta sanonut jotain, kuitenkin puolet elämästäni olen mieheni kanssa yhdessä elänyt. Mies sanoi että joo, kyllä hän on puhunut, ja psykologi oli oikein sanonut että kylläpä sinä puhut vaimostasi kauniisti. Se oli yllätys, koska mieheni on aina sanonut ettei hän osaa sanoa mitään "romanttista" eikä mitään sellaista mitä minä ehkä haluaisin kuulla.

En koskaan. Kaikki ovat vain vailla jotakin, eikä kiitostakaan kuulu jos autan.

Minä kuulin eilen kun soitin entiselle työkaverilleni. Hän sanoi minua mukavaksi.

Eivät sano, enkä erityisemmin tuollaista amerikkalaistyylistä palautetta edes kaipaa. Sanat ovat vain sanoja, anteeksikin voi pyytää, vaikka ei sitä tarkoita.

Riippuu läheisestä. Muutama ystävä saattaa kehua jostakin, eniten mieltä lämmittää luonteeseen liittyvät kehut. Jotkut ystävät, äiti ja siskoni eivät saa sanottua mitään "kiva huivi" - tyylistä kauniimpaa, vaikka heille itselleen olisi avoimesti kehunut heidän vahvuuksiaan tai vihjannut kuinka tärkeitä ovat. He ovat kyllä kovia arvostelemaan ihmisiä, vaikka pelkkää epävarmuuttaan sitä tekevät. Mieheni sanoo toisena päivänä jotain kaunista, mutta vesittää sen seuraavana sanomalla jotain rumaa. Isäni kehuu vain muita, ja tekee sen ilkeyttään. Joillekin on ylivoimaisen vaikeaa ilmaista omaa positiivista mielipidettään, vaan siinäkin pitää olla ääneen muiden kanssa samoilla linjoilla. 

Olen koko ikäni saanut kuulla olevani nätti. Tosin perheenjäsenistä vain äidiltä kerran, heiltä ei muutenkaan tule kehuja tai kannustusta. Ystävistäni moni on maininnut ulkonäöstäni, mutta mieluummin silti kuulisin jotain hyvää siitä millainen olen ihmisenä. Joskus se tuntuu jopa pahalta, kun joillain ystävilläkin on sellainen asenne ettei tarvitse tsempata kun kauniilla on niin helppoa tmv. tulee olo, että miksi edes ovat seurassani, jos eivät näe minussa mitään hyvää mistä voisi edes joskus mainita.