Selittäkää. Ulkomailla asuvilta eläkeläisiltä leikataan kansaneläkettä niin että säästetään 38 miljoonaa/v. Oopperaan annetaan 50miljoonaa/v
Kommentit (284)
Kelpaako tämä vai etkö ymmärrä?
-"Kansallinen senioriliitto puolestaan kannattaa hallituksen esitystä pääosin. Liiton mukaan lakiesitys yhtenäistäisi käytäntöjä Suomen EU-naapurien kanssa. Liitto kertoo, että Viro ja Ruotsi eivät maksa kansaneläkettä Suomessa asuville henkilöille, joilla olisi kotimaassa asuessaan oikeus eläkkeeseen. Liitto siis perustelee kantaansa vastavuoroisuudella."-
No selitetään, 38+50=88 ja kun säästetään 38, niin maksettavaa jää 50 eikä 88.
Voidaan leikata myös nuo oopperan valtion-tuet.
Toivotaan että hallitus toimii.
Ei sillä edes säästetä. Oikeudenkäyntikuluihin ja EU-selvityksiin menee ensin miljoona poikineen. Sitten jos tuo eläkehomma edes katsotaan lailliseksi, niin osa kansaneläkkeen saajista muuttaa Suomeen, ja on sen jälkeen oikeutettu toimeentulotukeen.
Ooppera on aikuisviihdettä, oopperalle ei pitäisi antaa yhtään julkista rahaa.
Nämä kansaneläkettä ulkomailla nauttivat, eivät ole pistäneet elämänsä aikana tikkuakaan ristiin ansaitakseen sitä. Siksi.
Vierailija kirjoitti:
Kelpaako tämä vai etkö ymmärrä?
-"Kansallinen senioriliitto puolestaan kannattaa hallituksen esitystä pääosin. Liiton mukaan lakiesitys yhtenäistäisi käytäntöjä Suomen EU-naapurien kanssa. Liitto kertoo, että Viro ja Ruotsi eivät maksa kansaneläkettä Suomessa asuville henkilöille, joilla olisi kotimaassa asuessaan oikeus eläkkeeseen. Liitto siis perustelee kantaansa vastavuoroisuudella."-
Ei ole mediakaan rehellinen ( ei yllätä) kun puntaroi että onko aikomus EU-lakien mukaista ja että oikeudessa punnittaisiin jos hallituksen aikomus tulisi käytäntöön.
Oikeasti on täysin hyväksyttyä, kun kerran jo muutkin EU-valtiot toimivat samoin.
Media on läpensä politisoitunut. Ei voi enää luottaa.
Ei minua haittaisi oopperan tukien leikkaukset. Kulttuuritukien leikkauksista itkevät yleensä vassarit.
Toisaalta tässä tuetaan suomalaista korkeakulttuuria, ulkomaiset tuet yms tukevat ulkomaisia talouksia.
Vierailija kirjoitti:
Ei sillä edes säästetä. Oikeudenkäyntikuluihin ja EU-selvityksiin menee ensin miljoona poikineen. Sitten jos tuo eläkehomma edes katsotaan lailliseksi, niin osa kansaneläkkeen saajista muuttaa Suomeen, ja on sen jälkeen oikeutettu toimeentulotukeen.
senioliliiton mukaan tuollaiseen ratkaisuun on päätytty suomen naapurimaissa ja uskoisin että noita koskee samat direktiivit. Joten eu;n ei tule tuota kieltämään.
Joo, tässä ei nyt kyllä ole oikein prioriteetit kohdallaan. Muutenkin, jos kerran oikeasti on niin kova hätä taloudessa, niin juuri tuollaiset oopperan kaltaiset jutut voisi ekana karsia. Ei sillä, etteikö kulttuuri ja taide ole tärkeää, ne ei vaan ole niin tärkeitä kuin eloonjääminen ja inhimillinen elämä myös vähäosaisille. Ja sitä paitsi, kulttuuria ja taidetta on ollut jo ennen kuin valtiot tukivat sitä mitenkään, ei se minnekään häviäisi.
Vierailija kirjoitti:
Ei sillä edes säästetä. Oikeudenkäyntikuluihin ja EU-selvityksiin menee ensin miljoona poikineen. Sitten jos tuo eläkehomma edes katsotaan lailliseksi, niin osa kansaneläkkeen saajista muuttaa Suomeen, ja on sen jälkeen oikeutettu toimeentulotukeen.
Entä Ruotsi ja Viro?
Pässsinpää!
Vierailija kirjoitti:
Nämä kansaneläkettä ulkomailla nauttivat, eivät ole pistäneet elämänsä aikana tikkuakaan ristiin ansaitakseen sitä. Siksi.
Mutta jos ne tulevat Suomeen, kun ei ole enää varaa asua niissä halvemmissa maissa, niin saavat sitten eläkkeen päälle muita lisäetuuksia hyvin todennäköisesti. Ja terveydehuoltokulut, loppuvuosien kallis hoiva monella, tulee tänne maksettavaksi. Taloudellisesti ei järkeä.
Kansaneläke ei ole tienattua eläkettä vaan vastikeetonta sossurahaa !
Kulttuuriin on ihan ok pistää rahaa. Jos aina priorisoitaisiin niin, että ensin ammennetaan rahaa eläkeläisille ja muille rahaa tarvitseville kansalaisille ja sitten JOS jotain jää kirstun pohjalle, niin voidaan edes miettiä muita kohteita, niin eihän Suomessa olisi minkäänlaista taide- ja kulttuuriskeneä.
Plus ulkomailla asuminen on etuoikeus, ihmisen valinta. Asuinpaikka valitaan sen perusteella mihin on varaa. On kestämätöntä, että valtio laittaa miljoonia rahaa ulkomaille. Se raha ei palaudu tänne.
Vierailija kirjoitti:
Ei sillä edes säästetä. Oikeudenkäyntikuluihin ja EU-selvityksiin menee ensin miljoona poikineen. Sitten jos tuo eläkehomma edes katsotaan lailliseksi, niin osa kansaneläkkeen saajista muuttaa Suomeen, ja on sen jälkeen oikeutettu toimeentulotukeen.
Juuri näin. Sen lisäksi alkavat käyttämään Suomessa terveyspalveluja, sairaalapalveluja, hammashoitoa, kela-taksia, kuntoutuksia jne. Veronmaksajat maksavat tämän kaiken.
Siellä ulkomailla he käyttäisivät kyseisen maan palveluja, joko kunnallisena tai yksityispalveluna.
Se nykyinen pari sataa euroa/kuukausi mitä heille maksetaan ulkomaille eläkettä on lopulta halvempi kuin että tulevat Suomeen kuluttamaan noita yllä mainittuja palveluja.
Vierailija kirjoitti:
Nämä kansaneläkettä ulkomailla nauttivat, eivät ole pistäneet elämänsä aikana tikkuakaan ristiin ansaitakseen sitä. Siksi.
Mitä höpötät? Lähes kaikki yrittäjät ja maanviljelijät saavat kansaneläkettä työeläkkeensä lisäksi, koska maksoivat aikanaan vain minimi eläkemaksut.
Ulkomailla asuvien keskimääräinen kansaneläke on 130€.
Sitten on lisäksi takuueläkkeellä olevat, mutta takuueläkettä ei ole tähänkään mennessä maksettu ulkomaille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nämä kansaneläkettä ulkomailla nauttivat, eivät ole pistäneet elämänsä aikana tikkuakaan ristiin ansaitakseen sitä. Siksi.
Mutta jos ne tulevat Suomeen, kun ei ole enää varaa asua niissä halvemmissa maissa, niin saavat sitten eläkkeen päälle muita lisäetuuksia hyvin todennäköisesti. Ja terveydehuoltokulut, loppuvuosien kallis hoiva monella, tulee tänne maksettavaksi. Taloudellisesti ei järkeä.
Suomihan kattaa ulkomailla asuvien kansalaistensa sairaanhoitokuluja näille valtioille ja se on myöskin Suomelle menoerä. Eli kyllä he joka tapauksessa nakertavat Suomen taloutta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nämä kansaneläkettä ulkomailla nauttivat, eivät ole pistäneet elämänsä aikana tikkuakaan ristiin ansaitakseen sitä. Siksi.
Mutta jos ne tulevat Suomeen, kun ei ole enää varaa asua niissä halvemmissa maissa, niin saavat sitten eläkkeen päälle muita lisäetuuksia hyvin todennäköisesti. Ja terveydehuoltokulut, loppuvuosien kallis hoiva monella, tulee tänne maksettavaksi. Taloudellisesti ei järkeä.
Niin. Otetaan heiltä ~200€/kk nyt ja maksetaan tulevaisuudessa 4000-6000€/kk hoidosta hoivakodissa
Orpo ja Purra tykkää oopperasta, ei ulkomailla asuvista eläkeläisistä.