Mitä ilkeää vanhempasi on sanonut kropastasi?

Äiti mainitsee joka kerta tavatessamme, että sun pitäis laihduttaa, on sulla paksut nilkat, on sitä on tätä. Ikää mulla jo 48v

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kylläpäs olet lihonut, tai kylläpäs olet laihtunut, vieläkin jaksaa vaikka olen 56 v, antaa vanhuksen höpöttää, ei enää kiinnosta sen sanomiset.

 

 

Tämä taitaa olla yleistä. Mullakin äiti on aina ollut ulkonäkökeskeinen ja painosta tarkka, ja nyt 78-vuotiaana on pahempi kuin koskaan kommentoimaan. Eikä vain minua, kesähäiden jälkeen soitteli joka ilta puhuakseen miten kukakin nainen oli lihonut, laihtunut, rupsahtanut, oli epäsopivat vaatteet ikään tai kropan muotoon nähden. Ja jos telkkarista tulee jotain iskelmäohjelmaa, mitä isän kanssa katsovat, niin jatkuva naisartistien ulkonäköjen todella ilkeämielinen arvostelu päällä. 

Puhut kuin omasta äidistäni. Hän on 79v. Toisten haukkuminen on suorastaan elämäntehtävä ja viihdettä. Olen usein elämäni aikana miettinyt, että eikö tuollaisesta tule itselle todella paha olo. 

Isä kutsui saatanan läskiperseeksi. Toisella kertaa suositteli laihdutuskuuria. Olin silloin 17v. 173 cm/63 kg. Lisäksi olin kuulemma ruma.

Äiti valitti törröttävistä solisluista samaan aikaan, kun olin saatanan lihava. Minulla oli myös liian leveä lantio jo kahdeksan vuotiaana. Reiteni olivat karmeat. Lisäksi äitini kertoi, kuinka oli työpaikallaan valittanut, että minulla on he***tin isot tissit. Hampaani olivat myös karmeat.

"Perseesi on yhtä leveä ku seitsemän leivän uuni etkä tule koskaan kelpaamaan kenellekään!"

Kiitos tästä edesmennyt isäni.

Naljailivat jatkuvasti. 15v panin hanttiin ja lähdin siitä porukasta pois aina kun vaan voin. Oppivat siistimpää puhe tapaan. 

Jos laihduin niin kommentit olivat että älä vaan enää ikinä päästä itsees semmoiseksi kun olit. Oon jo yli 40 v. edelleen katsoo arvostelevasti päästä varpaisiin joka kerta kun tapaa.

Kun leikkautin pitkät hiukseni lyhyiksi äitini totesi: "Sussa ei ole mitään muuta kaunista kuin ne hiukset ja nyt niitäkään ei enää ole".

Tällä on menty koko elämä. En ole koskaan pitänyt itseäni kauniina. Kun oma tytär sitten syntyi ja hän näyttää aivan minulle, oivalsin, että olen ollut aidosti tosi nätti. Äiti sen sijaan ei ole ja ilmeisesti oli kateellinen minun ulkonäöstäni.

Kyllä aikuiset ihmiset voisivat pitää tyhmän turpansa kiinni. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kylläpäs olet lihonut, tai kylläpäs olet laihtunut, vieläkin jaksaa vaikka olen 56 v, antaa vanhuksen höpöttää, ei enää kiinnosta sen sanomiset.

 

 

Tämä taitaa olla yleistä. Mullakin äiti on aina ollut ulkonäkökeskeinen ja painosta tarkka, ja nyt 78-vuotiaana on pahempi kuin koskaan kommentoimaan. Eikä vain minua, kesähäiden jälkeen soitteli joka ilta puhuakseen miten kukakin nainen oli lihonut, laihtunut, rupsahtanut, oli epäsopivat vaatteet ikään tai kropan muotoon nähden. Ja jos telkkarista tulee jotain iskelmäohjelmaa, mitä isän kanssa katsovat, niin jatkuva naisartistien ulkonäköjen todella ilkeämielinen arvostelu päällä. 

 

Puhut kuin omasta äidistäni. Hän on 79v. Toisten haukkuminen on suorastaan elämäntehtävä ja viihdettä. Olen usei

Ilmeisesti tuon ikäisillä ihmisten ulkonäön ja painon arvostelu on joku pakkomielle. Ainakin omat vanhemmat on samanikäisiä ja ovat aina olleet kärkkäitä repostelemaan toisten ulkonäköä. Sivumennen sanottuna kummallakaan ei oikein olisi varaa toisten kiloihin puuttua. Läskejä molemmat.

Vierailija kirjoitti:

Puhut kuin omasta äidistäni. Hän on 79v. Toisten haukkuminen on suorastaan elämäntehtävä ja viihdettä. Olen usein elämäni aikana miettinyt, että eikö tuollaisesta tule itselle todella paha olo. 

Miehen isoäiti, suvun rautanyrkkinen matriarkka, menetti vanhana valta-asemansa ja purki sitten pahaa oloaan muihin jatkuvalla haukkumisella. Hän oli aina ollut melko kärttyisä, mutta se pysyi vielä jotenkin aisoissa kun hänelle oli tärkeää pitää yllä onnellisen perheen kulisseja. Emme tiedä mikä hänestä alunperin sellaisen teki, onko se vain osa persoonallisuutta vai oliko hänellä jotain selittävää taustaa.

Eivät sanoneet ulkonäöstäni mitään, ei hyvää eikä pahaa, mutta teini-ikäisenä aloin lihomaan ja huomasin miten äitini mittaili mua katseellaan jatkuvasti. Ei tarvinnut sanoa mitään, se katse riitti. Koskaan en ole kaunis ollut, aina iso ja romuluinen ja kasvot aika miehekkäät. Siksi nuorempana jos joku vähänkin kehui että näytän hyvältä tai että olen kaunis, lähdin helposti mukaan ja annoin käyttää itseäni hyväksi.

Nykyään olen ihan tyytyväinen itseeni, mutta pitkän matkan olen kulkenut tähän pisteeseen. Omien tyttärieni kanssa olen toiminut toisin.

Äiti sanoi rujoksi kun olin pienirintainen ja laiha.

Kuulemma suomalais-balttilainen vartalo. Joo, kiitos tiedosta. En oikeasti olisi halunnut kuulla mitään tällaisia kommentteja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi te äidit puhutte lapsillenne näin?

Valehdellako pitää? Mitä se lapsi hyötyy pumpulissa kierittelystä? Olen antanut lapsilleni kaikkeni: katon pään päälle ja ruokaa pöytään. Kasvattanut rehellisyydellä.

Olet sairas.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi te äidit puhutte lapsillenne näin?

Valehdellako pitää? Mitä se lapsi hyötyy pumpulissa kierittelystä? Olen antanut lapsilleni kaikkeni: katon pään päälle ja ruokaa pöytään. Kasvattanut rehellisyydellä.

Tähän vielä perään "Kaikkeni olen yrittänyt eikä mikään riitä", niin olet kuin äitini. Sitten vielä ihmettelee, miksi en enää käy kylässä. 

Toinen vanhemmistani keksi loukkaavia ja vähätteleviä kommentteja vartalostani. Vasta aikuisena sain kuulla, että hän oli tehnyt sitä siksi, etten ylpistyisi siitä, että olen kaunis. Peruskoulussa myös pojat teki samaa ja vielä tosi halveksivaan ja pilkalliseen tyyliin. Myös lähisukulaisilta tuli pelkästään negatiivista kommenttia ulkonäöstä, jos he jotakin siitä sanoivat. Olin aika varautunut lapsena kaikesta saamastani negatiivisesta ja vihamielisestä palautteesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi te äidit puhutte lapsillenne näin?

Valehdellako pitää? Mitä se lapsi hyötyy pumpulissa kierittelystä? Olen antanut lapsilleni kaikkeni: katon pään päälle ja ruokaa pöytään. Kasvattanut rehellisyydellä.

Kommentistasi näkee, että et ole antanut lapsillesi yhtään mitään. Lapsiparat.

Minulle kerrottiin, että minulla on pitkä selkä ja lyhyet jalat, mikä ei itse asiassa pidä paikkaansa. Paksut reidet ja pohkeet ja  liian lihava . Olin normaali- painoinen mutta monet tytöt olivat kyllä hoikempia, se on totta. Huono iho ja ohuet hiukset , niin ja pihtipolvet. Ruma nenä . Nämä nyt tulivat mieleen, kaiken kaikkiaan oli selvää , että olin ulkonäöllisesti pettymys äidilleni, joka piti itseään tosi kauniina. Olen myöhemmin katsonut vanhoja valokuvia ja käsittänyt, että vaikka en ollut mikään kaunotar, niin ihan nätti tyttö kuitenkin, eikä toisaalta äitinikään ollut kaunotar  nuorena, vaan nätti, ei muuta. Miksi piti arvostella, en osaa sanoa.

Äiti sanoi välillä ärtyneesti, että näytät noin ihan katutytöltä. Olin aika nuori silloin, ehkä yläasteella, enkä oikein ymmärtänyt mitä hän tarkoitti. En edes omistanut ainuttakaan provosoivan seksikkään näköistä vaatetta. 

Valitsin vaatteita sukulaiseni juhliin. Äiti tokaisi, että miehiäkö sä menet sinne miellyttämään. Noloa, kun muutama sukulainen vielä kuuli tuon. Ja oikeasti, keskellä talvea pukeuduin siisteihin farkkuihin ja nättiin paitaan täysin neutraalisti.

Sellaisillakin aikuisilla, jotka muuten olivat lempeitä ja lämpimiä ihmisiä, oli tapana heittää mutkattomasti tuollaisia nöyryyttäviä kommentteja ulkonäköön ja pukeutumiseen liittyen. Se oli sitä samaa miten heitä itseään oli aikuiset kohdelleet heidän nuoruudessaan. 

Lapsiaan haukkuvat äidit ja isät ovat vain kateellisia siitä, että nuorella on koko elämä edessään. Heillä itsellään taas osa elämästä on jo takanapäin. He eivät voi sietää nuoruuden raikkautta ja kauneutta, koska ovat katkeria siitä, että nuori on ohittanut heidät "kauneuden" saralla.