Isä kuoli

Miten näin voi käydä? Vastaus: Siten.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ollaan kotona ja surraan? Mites siellä kotona sitten surraan? Pitääkö itkeä tai vähintään nyyhkyttää koko ajan seuraavat neljä päivää?

Newsflash, varsinkin pienet lapset tarvii perustarpeensa myös vanhemman kuoleman jälkeen. Ulkoilu voi olla ihan hyvä idea jos vaan toinen vanhempi jaksaa.

Ihmisillä tuntuu olevan ihmeellisiä käsityksiä siitä mitä tapahtuu kun joku kuolee. Ihan kuin yhtäkkiä koko elämässä ei olisi muuta kuin suru.

Isäni kuoli 81 veenä, eli hyvän elämän. Poikani kuoli puoli vuotta isäni jälkeen, 29 vuotiaana.

Se suru minkä tunsin poikani kuoleman jälkeen oli aivan hirveä. Aivan järkyttävä.

Varmasti. Mutta pointti olikin se, että ei ole olemassa mitään yhtä tiettyä oikeaa tai ainoaa asiaa miten läheiset toimii omaisensa kuoleman jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ollaan kotona ja surraan? Mites siellä kotona sitten surraan? Pitääkö itkeä tai vähintään nyyhkyttää koko ajan seuraavat neljä päivää?

Newsflash, varsinkin pienet lapset tarvii perustarpeensa myös vanhemman kuoleman jälkeen. Ulkoilu voi olla ihan hyvä idea jos vaan toinen vanhempi jaksaa.

Ihmisillä tuntuu olevan ihmeellisiä käsityksiä siitä mitä tapahtuu kun joku kuolee. Ihan kuin yhtäkkiä koko elämässä ei olisi muuta kuin suru.

Isäni kuoli 81 veenä, eli hyvän elämän. Poikani kuoli puoli vuotta isäni jälkeen, 29 vuotiaana.

Se suru minkä tunsin poikani kuoleman jälkeen oli aivan hirveä. Aivan järkyttävä.

Varmasti. Mutta pointti olikin se, että ei ole olemassa mitään yhtä tiettyä oikeaa tai ai

Ei läheisen kuoleman jälkeen ulkoilla eikä liikuta missään vaan ollaan kotona tekemässä surutyötä ja järjestelemässä asioita.

Osanottoni, valitettavasti välillä ihmisiä kuolee yllättäen sairauskohtaukseen kotona, vaikka olisi ollut terve.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ollaan kotona ja surraan? Mites siellä kotona sitten surraan? Pitääkö itkeä tai vähintään nyyhkyttää koko ajan seuraavat neljä päivää?

Newsflash, varsinkin pienet lapset tarvii perustarpeensa myös vanhemman kuoleman jälkeen. Ulkoilu voi olla ihan hyvä idea jos vaan toinen vanhempi jaksaa.

Ihmisillä tuntuu olevan ihmeellisiä käsityksiä siitä mitä tapahtuu kun joku kuolee. Ihan kuin yhtäkkiä koko elämässä ei olisi muuta kuin suru.

Isäni kuoli 81 veenä, eli hyvän elämän. Poikani kuoli puoli vuotta isäni jälkeen, 29 vuotiaana.

Se suru minkä tunsin poikani kuoleman jälkeen oli aivan hirveä. Aivan järkyttävä.

Varmasti. Mutta pointti olikin se, että e

Ai, no hyvä tietää. Isäni kuoleman jälkeen vein kyllä lapseni leikkipuistoon ja käytiin kävelyllä , kun ei kukaan kertonut että pitää istua kotona. No sekin meni väärin. 

Vierailija kirjoitti:

Osottoni! Oma isäni kuoli neljä vuotta sitten ja ikävä on vieläkin. Olin teho-osastolla isän luona kun hän veti viimeiset hengenvetonsa ja julistettiin kuolleeksi.

Osottoni! Kiva sana.

Mitä eroa on surulla ja ikävällä?

Ihmistä ei luotu kuolemaan.

Osanottoni sinulle. 💗 Oma isäni kuoli 10 vuotta sitten ja edelleen muistan häntä. Suru ei katoa - muuttaa vaan muotoaan aikojen saatossa. 

Varmasti. Mutta pointti olikin se, että ei ole olemassa mitään yhtä tiettyä oikeaa tai ai

Ei läheisen kuoleman jälkeen ulkoilla eikä liikuta missään vaan ollaan kotona tekemässä surutyötä ja järjestelemässä asioita.

Ja millä valtuutuksilla katsot olevasi oikeutettu määrittelemään tämän kaikkien puolesta?

Jokainen toimii niinkuin toimii, johtuen surusta, järkytyksestä, helpotuksesta mikä tunne päällimmäisenä läheisen kuoleman jälkeen onkaan. Sitä ei voi kukaan tietää mikä on se tapa miten itse asian ottaa ja mitä tekee.

Lasten kanssa ulkoilu on ihan yhtä hyvää toimintaa kuin kotona sureminen. Toiset suree silmät päästään jo kuolevan omaisen ollessa vielä elossa ja toiselle on helpompi tehdä normaaleja arkiaskareita ja surra siinä samalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloituksesta tulee vaikutelma että se ei ap:ta hirveästi haittaa

Miten niin ei haittaa?

Minulla ei ainakaan tulisi mieleenkään kirjoittaa vauvaan heti tuommoista asiaa.

Heti? Nyt ei ole aamupäivä. Meillä aikoinaan isäpuoli löytyi aikaisin aamulla kuolleena kun olin lapsi. Klo 8 aikaan oli jo poliisit ja ruumisautokin lähteneet. Mietittiin että mitäs nyt. Oli sunnuntai, joten mentiin puistoon äidin ja veljen kanssa.

En usko. Ei kukaan mene puistoon miehen tai lasten isän kuoltua.

Mihin sitten? Onko jossain ohjekirja missä määritellään mitä tehdään kun toinen vanhempi kuolee?

Voisin kuvitella että ahdistus ajoi ulos.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ollaan kotona ja surraan? Mites siellä kotona sitten surraan? Pitääkö itkeä tai vähintään nyyhkyttää koko ajan seuraavat neljä päivää?

Newsflash, varsinkin pienet lapset tarvii perustarpeensa myös vanhemman kuoleman jälkeen. Ulkoilu voi olla ihan hyvä idea jos vaan toinen vanhempi jaksaa.

Ihmisillä tuntuu olevan ihmeellisiä käsityksiä siitä mitä tapahtuu kun joku kuolee. Ihan kuin yhtäkkiä koko elämässä ei olisi muuta kuin suru.

Onko sinulla omakohtaista kokemusta ? Epäilen suuresti.

Kuolemaa voi ajatella monesta lähtökohdasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ollaan kotona ja surraan? Mites siellä kotona sitten surraan? Pitääkö itkeä tai vähintään nyyhkyttää koko ajan seuraavat neljä päivää?

Newsflash, varsinkin pienet lapset tarvii perustarpeensa myös vanhemman kuoleman jälkeen. Ulkoilu voi olla ihan hyvä idea jos vaan toinen vanhempi jaksaa.

Ihmisillä tuntuu olevan ihmeellisiä käsityksiä siitä mitä tapahtuu kun joku kuolee. Ihan kuin yhtäkkiä koko elämässä ei olisi muuta kuin suru.

Isäni kuoli 81 veenä, eli hyvän elämän. Poikani kuoli puoli vuotta isäni jälkeen, 29 vuotiaana.

Se suru minkä tunsin poikani kuoleman jälkeen oli aivan hirveä. Aivan järkyttävä.

Ei mennyt. Hyvä idea mennä hetkeksi haukkaamaan raitista ilmaa. Aikuisen on myös ajateltava miten käyttäytyä kun on lapset, hieman pidätellä valvaeillaoloaikana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ollaan kotona ja surraan? Mites siellä kotona sitten surraan? Pitääkö itkeä tai vähintään nyyhkyttää koko ajan seuraavat neljä päivää?

Newsflash, varsinkin pienet lapset tarvii perustarpeensa myös vanhemman kuoleman jälkeen. Ulkoilu voi olla ihan hyvä idea jos vaan toinen vanhempi jaksaa.

Ihmisillä tuntuu olevan ihmeellisiä käsityksiä siitä mitä tapahtuu kun joku kuolee. Ihan kuin yhtäkkiä koko elämässä ei olisi muuta kuin suru.

Isäni kuoli 81 veenä, eli hyvän elämän. Poikani kuoli puoli vuotta isäni jälkeen, 29 vuotiaana.

Se suru minkä tunsin poikani kuoleman jälkeen oli aivan hirveä. Aivan järkyttävä.

Varmasti. Mutta pointti olikin se, että e

Sanahirviö tuo tehdä surutyötä, mitä ihmeen työtä. Aika aikanaan parantaa haavoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Osottoni! Oma isäni kuoli neljä vuotta sitten ja ikävä on vieläkin. Olin teho-osastolla isän luona kun hän veti viimeiset hengenvetonsa ja julistettiin kuolleeksi.

Osottoni! Kiva sana.

Mitä eroa on surulla ja ikävällä?

Tuon opit aikanaan kokemuksen kautta.

Hyvä. Yksi mies vähemmän maailmaa pilaamassa. Kuolisipa loputkin

Vierailija kirjoitti:

Ihmistä ei luotu kuolemaan.

Itse asiassa miehet on luotu vain kuolemaan ja tappamaan toisiaan. Jäljelle jäävä 10% voi siittää naaraat. Mutta tässäkin failaatte raukkamaisuuttanne, ja tuhoatte koko maapallon

Nro 63: "Ei läheisen kuoleman jälkeen ulkoilla eikä liikuta missään vaan ollaan kotona tekemässä surutyötä ja järjestelemässä asioita."

Mitä järjestelyitä tehdään samana päivänä, kun vainaja on löydetty kotoaan? Muuta kuin ilmoitetaan poliisille? Ja senkin tekee se, joka vainajan on löytänyt? Ei muu omainen voi silloin vielä tehdä yhtään mitään. Kun ei voi tietää edes sitä, meneekö kuolinsyyn selvittelyyn viikko, kaksi, kolme vai miten kauan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmistä ei luotu kuolemaan.

Itse asiassa miehet on luotu vain kuolemaan ja tappamaan toisiaan. Jäljelle jäävä 10% voi siittää naaraat. Mutta tässäkin failaatte raukkamaisuuttanne, ja tuhoatte koko maapallon

Maapallo on ihmistä varten.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ollaan kotona ja surraan? Mites siellä kotona sitten surraan? Pitääkö itkeä tai vähintään nyyhkyttää koko ajan seuraavat neljä päivää?

Newsflash, varsinkin pienet lapset tarvii perustarpeensa myös vanhemman kuoleman jälkeen. Ulkoilu voi olla ihan hyvä idea jos vaan toinen vanhempi jaksaa.

Ihmisillä tuntuu olevan ihmeellisiä käsityksiä siitä mitä tapahtuu kun joku kuolee. Ihan kuin yhtäkkiä koko elämässä ei olisi muuta kuin suru.

Onko sinulla omakohtaista kokemusta ? Epäilen suuresti.

Ohiksena sanon, että on. Arki jatkui kuten ennenkin, suru oli läsnä käsin kosketeltavaa, mutta oli käytävä ruokakaupassa kuten muulloinkin. Lasten kanssa normaalit rutiinit on kaikista parasta, kaikilla ei ole lähellä ketään kenelle voisi ulkoistaa nämä asiat ja jäädä itse vain suremaan. Surusta ja kuolemasta kyllä keskusteltiin lasten kanssa ja surtiin, mutta ei jääty neljän seinän sisään.