Lue keskustelun säännöt.
Muita keski-ikäisiä, joilla vaikeaa enää ihastua
04.08.2024 |
Olen 47-vuotias nainen, erosin pitkästä suhteesta ja teini-ikäisten lasten isästä vuosi sitten.
Musta tuntuu, etten ikinä enää pysty ihastumaan tai rakastumaan ja aloittamaan uutta parisuhdetta! Nautin niin paljon tästä onnettoman suhteen jälkeisestä vapaudesta, että ajatuskin parisuhteesta tuntuu vähän ahdistavalta. Sitten taas ahdistaa sekin ajatus, että alle viisikymppisenä loppuu seksielämä (en halua yhden yön juttuja, en saa niistä mitään) ja että olenko nyt sitten lopunikääni yksin viettämässä näitä sateisia viikonloppuja, kun aikuistuvat lapset on menoissaan ja kaikki kaverit perheidensä kanssa jossain.
En tiedä, mitä haluan! Kuinkahan kauan tämä outo olo ja välitilafiilis jatkuu?
Kommentit (57)
Olen M51 ja ihastunut tänä kesänä jo kaksi kertaa. Olen myös tykästynyt tähän outoon, uuteen tilanteeseen, jossa kukaan ei kiukuttele ja komentele tai arvostele pisteliäästä, vaan saan olla, mennä ja tulla ihan vapaasti oman mieleni mukaan.
En halua enää yhteistä kotia yhdenkään naisen kanssa, mutta sunnuntaityttöystävä tai joku vastaava säännöllisen epäsäännöllinen kahden aikuisen välinen yhdessäolo, toisiaan arvostava ja kunnioittava suhde olisi tervetullut. Joskus olisi kiva nukahtaa lusikassa hyväntuoksuisia hiuksia haistellen tai istua rantakalliolla katselemassa hämärtyvälle merelle kiva nainen kainalossaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen 47 vuotias ja juuri eronnut 8 vuotta kestäneestä parisuhteesta. Ennen sitä olin 15 vuotta sinkku. Tiedän, että pärjään yksin ja osaan elää yksin, mutta kyllä minusta olisi mukavampi elää hyvässä parisuhteessa kuin yksin. En vain tiedä, onko sellaista suhdetta mahdollista löytää.
Samat ajatukset. Mutta juuri eronnut ei kelpaa, pitää ensin olla ollut vuosia sinkkuna ja lausua päivittäin 50 Ave Mariaa. Sinänsä jännää, että varattuna olisi paremmat mahkut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen 48, eronnut myös pitkästä suhteesta pari vuotta sitten. Kyynistynyt, liian paljon kuullut ja nähnyt parisuhteiden ongelmista ja pettämisestä. Luottamus ihmisiin on saanut isoja kolauksia. Silti toivoisin vielä löytäväni vielä ihanan ihmisen jonka kanssa reissata ja ihmetellä elämää. Epätodennäköistä, mutta toivoisin silti.
No tämä juuri! Olen samaa ikäluokkaa ja eronnut. Tuntuu, että se pitkä suhde, jonka viimeiset 3-5 vuotta olivat tosi huonoja, ihan pystyyn kuolleita, tuhosi jotenkin käsitykseni parisuhteesta. Ja tietysti ne kaikki sukulaisten ja ystävien kulissiliitot... niitä on paljon! Tuntuu, että olen tahtomattani niin kyynistynyt, etten enää uskalla rakastua.
Ihan päin vastoin. Ne pystyynkuolleet kolme viimeistä vuotta saivat janoamaan lämpöä, hellyyttä ja kosketusta. Haluaisin viettää loppuelämäni jokaisen päivän ihastuneena tai rakastuneena. Kun vain löytäisin naisen, joka ajattelee samoin ja on päässyt yli vanhoista traumoista ja uskaltaa elää tässä ja nyt, joka päivä eikä pelkää rakastua.
Eräsmies
Kyllä mä aina ihastun mutten kelpaa kenellekään
N52
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletteko naiset miettineet hormonien osuutta asiaan? Ei enää lisääntymiskykyinen, joten miksi mitään tunnemyrskyäkään enää, kun yksinkin pärjää - ja voi tapailla.
Ei kettuilua. Olen m49 ja jäin kuuntelemaan pari vuotta vanhempien ystävieni juttelua. Ei oikeastaan elämässä tarvetta miehelle/suhteelle - hyvin pragmaattinen, jopa pelottavan insinöörimäinen tapa lähestyä asiaa. Itse taas eron jälkeen haluaisin valtavasti ihastua/r-sana ja sitoutua - ja jäin miettimään myös omia hormonejani - kuitenkin takaraivossani on , että jos kumppani on nuorempi ( en siis oleta, enkä etsi), niin lapsikin on vielä tervetullut.
Kuinka paljon meidän ajatuksemme/tarpeemme pyörivätkään hormonien ja lisääntymisen ympärillä? Vapaasta tahdosta en nyt viitsi edes aloittaa.
Kukaan nainen ei enää lisäänny 48-vuotiaana, joten siinä mielessä sinun katseesi kohdist
Ei tarvitse trollata. En etsi nuorempaa, totesin vain, että alitajuisesti tiedostamatta koen olevani vielä potentiaalisesti lisääntymiskykyinen ja se vaikuttaa edelleen alitajuisesti toimintaani. Yritin vain herätellä keskustelua tästä sinänsä itsestäänselvästä asiasta, joka osittain selittää miesten ja naisten väliset erot. Myös ikäerot suhteissa. Itse olen hyvinkin viehättynyt ikäisistäni naisista ja tosi cooleja mimmejä vanhemmissakin, mutta kehon lisääntymisvietti väittää muuta - joten tämä on ikuista taistelua idean ja biologian välillä.
Filosofiassa/pykologiassa on aika hyvin myös käsitelty vapaa tahto - en osaa lisätä mitään muuta kuin tämän iänikuisen lisääntymisen- hormonien vaikutuksen ajatteluun. Haluaisin uskoa rakkauteen ja parisuhteeseen - eli kuinka paljon siis todellisuudessa ajatteluani ohjaa se tieto, että pystyn vielä potentiaalisesti lisääntymään.
Mutta sitten siihen unelmasuhteeseen. Olisi niin mahtavaa todellakin tavata joku ikäiseni nainen ( nii tai,miksi valehtelen - tottakai mulle kelpaisi huomattavasti nuorempikin, koska..?), jonka kanssa tehdä yhdessä asioita asuen eri asunnoissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen M51 ja ihastunut tänä kesänä jo kaksi kertaa. Olen myös tykästynyt tähän outoon, uuteen tilanteeseen, jossa kukaan ei kiukuttele ja komentele tai arvostele pisteliäästä, vaan saan olla, mennä ja tulla ihan vapaasti oman mieleni mukaan.
En halua enää yhteistä kotia yhdenkään naisen kanssa, mutta sunnuntaityttöystävä tai joku vastaava säännöllisen epäsäännöllinen kahden aikuisen välinen yhdessäolo, toisiaan arvostava ja kunnioittava suhde olisi tervetullut. Joskus olisi kiva nukahtaa lusikassa hyväntuoksuisia hiuksia haistellen tai istua rantakalliolla katselemassa hämärtyvälle merelle kiva nainen kainalossaan.
Olen nainen reilusti 50+ ja juuri kuvailemassasi suhteessa. Emme suunnittele yhdessä asumista mutta työvuorojen mukaan vietämme aikaa yhdessä. En olisi enää uskonut tapaavani tässä iässä häntä, jollaista olen aina toivonut elämääni. Elämä osaa näköjään yllättää.
Onhan tuo vuosi lyhyt aika. Viime vuonna, kun omasta erosta oli 2v, ihastuin vähän. Tämä oli ensimmäinen ihminen, jonka kanssa oli eron jälkeen seksiä. Ystäviksi jäätiin.
Sittemmin on ollut pari muutakin kokeilua sillä saralla. Nyt kiinnyn päivä päivältä enemmän ihmiseen, jonka olen tuntenut vajaa puoli vuotta. Treffataan kun molemmille sopii. Ei ole kiirettä.
Avioliittoni kesti yli 20 vuotta, vaihdevuodet vaikuttavat elämään. Vasta nyt saan elää itselleni, kun molemmat lapset ovat aikuisia. En ole aiemmin edes asunut yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen M51 ja ihastunut tänä kesänä jo kaksi kertaa. Olen myös tykästynyt tähän outoon, uuteen tilanteeseen, jossa kukaan ei kiukuttele ja komentele tai arvostele pisteliäästä, vaan saan olla, mennä ja tulla ihan vapaasti oman mieleni mukaan.
En halua enää yhteistä kotia yhdenkään naisen kanssa, mutta sunnuntaityttöystävä tai joku vastaava säännöllisen epäsäännöllinen kahden aikuisen välinen yhdessäolo, toisiaan arvostava ja kunnioittava suhde olisi tervetullut. Joskus olisi kiva nukahtaa lusikassa hyväntuoksuisia hiuksia haistellen tai istua rantakalliolla katselemassa hämärtyvälle merelle kiva nainen kainalossaan.
Tuo on just hyvä skenaario.
N51.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletteko naiset miettineet hormonien osuutta asiaan? Ei enää lisääntymiskykyinen, joten miksi mitään tunnemyrskyäkään enää, kun yksinkin pärjää - ja voi tapailla.
Ei kettuilua. Olen m49 ja jäin kuuntelemaan pari vuotta vanhempien ystävieni juttelua. Ei oikeastaan elämässä tarvetta miehelle/suhteelle - hyvin pragmaattinen, jopa pelottavan insinöörimäinen tapa lähestyä asiaa. Itse taas eron jälkeen haluaisin valtavasti ihastua/r-sana ja sitoutua - ja jäin miettimään myös omia hormonejani - kuitenkin takaraivossani on , että jos kumppani on nuorempi ( en siis oleta, enkä etsi), niin lapsikin on vielä tervetullut.
Kuinka paljon meidän ajatuksemme/tarpeemme pyörivätkään hormonien ja lisääntymisen ympärillä? Vapaasta tahdosta en nyt viitsi edes aloittaa.
Kukaan nainen ei enää lisäänny 48-vuot
No enpä tiedä.Mä en just lisääntymisiässä ollut kovinkaan herkkä ihastumaan.Vasta sen iän ylittäneenä on alkanut parisuhde houkuttamaan. Et varottiko mun hormonit sitten siitä,etten vaan jää lapsen takia loukkuun kurjaan suhteeseen (miltä lapsiperheellisten parisuhteet musta on näyttäneet).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla ei ole minkäänlaista seksuaalista vetoa tai kutinaa ollut enää sen jälkeen kun täytin 50. Olen erittäin introvertti, viihdyn omien juttujeni parissa. Tuntuu täysin mahdottomalta ajatuskin että ihastuisin johonkin ihmiseen. Olisi aina ihme kyllä.
Jep, en ihastu minäkään. Nuorempana oli helppoa ihastua. Toisaalta en ole itsekään enää kovin ihastuttava, joten sinänsä hyvä. Nautin siitä, että saan olla rauhassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletteko naiset miettineet hormonien osuutta asiaan? Ei enää lisääntymiskykyinen, joten miksi mitään tunnemyrskyäkään enää, kun yksinkin pärjää - ja voi tapailla.
Ei kettuilua. Olen m49 ja jäin kuuntelemaan pari vuotta vanhempien ystävieni juttelua. Ei oikeastaan elämässä tarvetta miehelle/suhteelle - hyvin pragmaattinen, jopa pelottavan insinöörimäinen tapa lähestyä asiaa. Itse taas eron jälkeen haluaisin valtavasti ihastua/r-sana ja sitoutua - ja jäin miettimään myös omia hormonejani - kuitenkin takaraivossani on , että jos kumppani on nuorempi ( en siis oleta, enkä etsi), niin lapsikin on vielä tervetullut.
Kuinka paljon meidän ajatuksemme/tarpeemme pyörivätkään hormonien ja lisääntymisen ympärillä? Vapaasta tahdosta en nyt viitsi edes aloittaa.
Kukaan nainen ei enää lisäänny 48-vuot
Ei tarvitse trollata. En etsi nuorempaa, totesin vain, että alitajuisesti tiedostamatta koen olevani vielä potentiaalisesti lisääntymiskykyinen ja se vaikuttaa edelleen alitajuisesti toimintaani. Yritin vain herätellä keskustelua tästä sinänsä itsestäänselvästä asiasta, joka osittain selittää miesten ja naisten väliset erot. Myös ikäerot suhteissa. Itse olen hyvinkin viehättynyt ikäisistäni naisista ja tosi cooleja mimmejä vanhemmissakin, mutta kehon lisääntymisvietti väittää muuta - joten tämä on ikuista taistelua idean ja biologian välillä.
Millä tavalla se näkyy että kehon lisääntymisvietti väittää muuta? Kiinnostaa myös, onko sulla lapsia ennestään. Itse olen huomannut että niille keski-ikäisillä joilla on, eivätkä missään nimessä halua enempää, on usein suorastaan etu että toinen ei halua / saa lapsia. Näin oli ainakin mun miehelleni kun tavattiin.
Itse olen tiennyt aina etten saa lapsia. Silti olen ihastunut läpi elämäni ja nytkin vaihdevuosissa hyvinkin ihastunut mieheeni.
Lisääntymiskyvyttömyys tai hormonitoiminta eivät ole koskaan vaikuttaneet mun libidoon mitenkään (monilla naisillahan esim kierron ajankohta vaikuttaa paljonkin.) Itse koen että mun ihastuminen on enemmän psykologista kuin hormonien ajamaa. Samoin tuntuu ajattelevan mieheni, jolla siis on jo lapsia eikä halua niitä lisää. Hän tuntuu syttyvän siitä että kokee itsensä halutuksi (kuten minäkin) eikä lastensaannin mahdollisuudesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen M51 ja ihastunut tänä kesänä jo kaksi kertaa. Olen myös tykästynyt tähän outoon, uuteen tilanteeseen, jossa kukaan ei kiukuttele ja komentele tai arvostele pisteliäästä, vaan saan olla, mennä ja tulla ihan vapaasti oman mieleni mukaan.
En halua enää yhteistä kotia yhdenkään naisen kanssa, mutta sunnuntaityttöystävä tai joku vastaava säännöllisen epäsäännöllinen kahden aikuisen välinen yhdessäolo, toisiaan arvostava ja kunnioittava suhde olisi tervetullut. Joskus olisi kiva nukahtaa lusikassa hyväntuoksuisia hiuksia haistellen tai istua rantakalliolla katselemassa hämärtyvälle merelle kiva nainen kainalossaan.
Tuo on just hyvä skenaario.
N51.
Joo, kyllä mullekin kelpaisi satunnainen lusikassa nukkuminen, vaikken suhdetta haluakaan.
N49
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No, olen 46v ja avioliitossa, mutta on tosi vaikea kuvitella, että voisin vielä tässä iässä ihastua johonkin suunnilleen omaa ikäluokkaa olevaan mieheen. Jotenkin tosi raskaita/rasittavia tyyppejä monin tavoin kaikki keski-ikäiset ja sitä vanhemmat miehet. Varmaan itsekin olen.
Varmasti olet rasittava. Siksi 25-40 on oikea ikähaarukka vaimoehdokkaille.
En ymmärrä tuota että saa elää itselleen, mitä se tarkoittaa? Minusta parisuhde on juuri sitä missä saa olla rauhassa, ei tarvi etsiä ja kaivata koko ajan jotain. Jakaa arkea, mielipiteitä ja lohduttaa toista jos hänellä on murheita.
Ajattelen kuitenkin samoin kuin ap etten voisi koskaan enää tämän ikäisenä aloittaa alusta kenenkään miehen kanssa. Omassa puolisossa kaikki iän tuomat jutut on tosi helppo hyväksyä, hän on aina sama mies jonka tapasin nuorena. Nyt jos pitäis alkaa treffaamaan uutta 60 v ukkoa niin ei tulisi mitään. Ei semmoiseen voisi tottua, kaikki pitäisi aloittaa alusta ja fyysinen puoli olisi kauheaa totuttelua. Nuorena oli helppo tutustua ja vaihtaa poikakaveria, ne oli kaikki samanlaisia, samanikäisiä eikä kellään ollut mitään maneereja mitä tässä iässä jo on.
Musta monet ikäiseni miehet on oikeinkin mukavia, mutta en oikein jaksaisi mitään muuta kuin kaveruutta heidän kanssaan.
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä tuota että saa elää itselleen, mitä se tarkoittaa? Minusta parisuhde on juuri sitä missä saa olla rauhassa, ei tarvi etsiä ja kaivata koko ajan jotain. Jakaa arkea, mielipiteitä ja lohduttaa toista jos hänellä on murheita.
Ajattelen kuitenkin samoin kuin ap etten voisi koskaan enää tämän ikäisenä aloittaa alusta kenenkään miehen kanssa. Omassa puolisossa kaikki iän tuomat jutut on tosi helppo hyväksyä, hän on aina sama mies jonka tapasin nuorena. Nyt jos pitäis alkaa treffaamaan uutta 60 v ukkoa niin ei tulisi mitään. Ei semmoiseen voisi tottua, kaikki pitäisi aloittaa alusta ja fyysinen puoli olisi kauheaa totuttelua. Nuorena oli helppo tutustua ja vaihtaa poikakaveria, ne oli kaikki samanlaisia, samanikäisiä eikä kellään ollut mitään maneereja mitä tässä iässä jo on.
Me introvertit ei jakseta sitä, että on joku jonka kanssa pitää koko ajan puhua ja joka tahtoo huomiota.
Vierailija kirjoitti:
Olen M51 ja ihastunut tänä kesänä jo kaksi kertaa. Olen myös tykästynyt tähän outoon, uuteen tilanteeseen, jossa kukaan ei kiukuttele ja komentele tai arvostele pisteliäästä, vaan saan olla, mennä ja tulla ihan vapaasti oman mieleni mukaan.
En halua enää yhteistä kotia yhdenkään naisen kanssa, mutta sunnuntaityttöystävä tai joku vastaava säännöllisen epäsäännöllinen kahden aikuisen välinen yhdessäolo, toisiaan arvostava ja kunnioittava suhde olisi tervetullut. Joskus olisi kiva nukahtaa lusikassa hyväntuoksuisia hiuksia haistellen tai istua rantakalliolla katselemassa hämärtyvälle merelle kiva nainen kainalossaan.
Tuommoinen voisi olla mukavaa ikäiseni sporttisen miehen kanssa. Niitä on vain valitettavan vähän tarjolla. Tosin mua ei kyllä tuo yhdessä nukkuminen kiinnosta. N40
Just tänään mietin, että mulla ei rehellisesti sanoen ole mitään kaipuuta parisuhteeseen. On tässä vuosien mittaan ollut kaikenlaista säätöä ja tarjokasta. Ihmisten on jotenkin vaikea ymmärtää, että kaikki eivät halua parisuhdetta. Mulla on vakipano ja se riittää. N41
Tosi vaikeaa on. Ei se 50+ mies yleensä niin silmänilo ole. Muutama vuosi sitten ihastuin, eikä sekään komistus ollut, mutta muuten tuntui niin sopivalta. Ilmeni sitten vaan suhteessa että en riittänyt hänelle. Ja vieläkin roikkuu, ja mä en oikein pääse yli, vaikka en näe suhteella tulevaisuutta enää. Monta mahdollisuutta annoin, ja mokas kaikki.
Nyt yksi viestittelymies, ja hän ei taas hae kuin jotain fwb, mutta on kaukana, enkä koe häneen semmoista viehätystä, mutta ehkä jos sopivasti tiet kohtaa niin voishan sitä vielä kerran...