Suomalainen kateus on loputon suo. Olin pitkään työttömänä ja kaverit kadehti. Nyt sain vihdoin töitä ja sitäkin kadehditaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tyypillinen suomalainen ei osaa olla kenenkään oikea ystävä vaan kaikki nähdään vihollisina. Oli sitten kollega, työtön, eläkeläinen tai joku rikas.

Pelkkä narsistinen ajatus omasta ylivertaisuudesta ajaa näitä läskimahoja eteenpäin elämässä.

Paras tapa selvitä näistä on katkaista kaikki välit ja jättää nämä marinoitumaan yksinäisiksi vanhuksiksi, joille ei lopulta jää muuta paasauskanavaa kuin ohikulkijat tai Facebook. (Valitettavasti myös kauppojen kassat)

Suurin osa suomalaisista saa energiaa toisten vastoinkäymisistä, tai niiden toivomisesta.  Tämä tapahtuu usein ihan huomaamattaan eivätkä henkilöt välttämättä ole edes "pahoja" luonteeltaan.  Se vaan tapahtuu.   Päällimmäisinä aletaan aina taivastella miten huonosti jollain menee tai miten jotain kohtaa epäonni. Sitä sitten mehustellaan ja jankataan jatkuvasti, jät

Tässä voi olla kyse myös vääristyneestä empatiakäsityksestä. Iso osa suomalaisista ei ymmärrä, mitä empatia tarkoittaa. Etenkin hyvin pienissä ympyröissä eläneet ja ajatusmaailmaltaan kehittymättömät kuvittelevat, että se on säälimistä, taivastelua, voivottelua ja huomion suuntaamista negatiiviseen. Jankkaamisella moni kuvittelee osoittavansa välittämistä, samalla tavoin kun ei-pyydettyjen neuvojen tyrkyttäjät kuvittelevat olevansa ratkaisukeskeisiä. Hyvä osoitus siitä, kuinka tässä maassa on vielä työsarkaa tunnetaitojen ja näkökulmanottokyvyn kehittämisessä.

Voi kyllä, tunnistan ilmiön!

Mulla todettiin kuolemaan johtava sairaus ja voi juma sitä kettuilun määrää: "Mikäs sulla on siinä hymyillessä kun veronmaksajat maksaa sun laiskottelun!" "Olet käynyt hakemassa tuollaisen diagnoosin, että sun ei tarttis tehdä töitä." Nämä ihan lähisukulaisten suusta, ja en enää osaa arvostaa sukulaisten merkitystä ihmiselämässä.

Toisella sukulaisella taas meni yritys nurin ja joutui lapsineen kodittomaksi. Siitäkin ilveiltiin kylillä ja perheeni sisällä: "tahallaan ajoi firmansa alas että voi perustaa uuden ja kupata tukiaisia."

Voin kertoa, että konkurssin tehnyt yksinyrittäjä ei enää koskaan perusta firmoja, eikä muutenkaan ole palkkatyömarkkinoilla kuumaa kamaa. Tämäkin korkeakoulutettu yrittäjä joutui kouluttautumaan hoitoalalle, että saa velat maksettua ja lapsille ruuan suuhun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tyypillinen suomalainen ei osaa olla kenenkään oikea ystävä vaan kaikki nähdään vihollisina. Oli sitten kollega, työtön, eläkeläinen tai joku rikas.

Pelkkä narsistinen ajatus omasta ylivertaisuudesta ajaa näitä läskimahoja eteenpäin elämässä.

Paras tapa selvitä näistä on katkaista kaikki välit ja jättää nämä marinoitumaan yksinäisiksi vanhuksiksi, joille ei lopulta jää muuta paasauskanavaa kuin ohikulkijat tai Facebook. (Valitettavasti myös kauppojen kassat)

Suurin osa suomalaisista saa energiaa toisten vastoinkäymisistä, tai niiden toivomisesta.  Tämä tapahtuu usein ihan huomaamattaan eivätkä henkilöt välttämättä ole edes "pahoja" luonteeltaan.  Se vaan tapahtuu.   Päällimmäisinä aletaan aina taivastella miten huonosti jollain menee tai miten jotain kohtaa epäonni. Sit

 

Heräsin tähän kun huomasin, että osa ihmisistä ihan oikeesti ärsyyntyi ja jotenkin pettyi siitä että löysin töitä. Wtf, ihan oikeesti.  ap

Vierailija kirjoitti:

Voi kyllä, tunnistan ilmiön!

Mulla todettiin kuolemaan johtava sairaus ja voi juma sitä kettuilun määrää: "Mikäs sulla on siinä hymyillessä kun veronmaksajat maksaa sun laiskottelun!" "Olet käynyt hakemassa tuollaisen diagnoosin, että sun ei tarttis tehdä töitä." Nämä ihan lähisukulaisten suusta, ja en enää osaa arvostaa sukulaisten merkitystä ihmiselämässä.

Toisella sukulaisella taas meni yritys nurin ja joutui lapsineen kodittomaksi. Siitäkin ilveiltiin kylillä ja perheeni sisällä: "tahallaan ajoi firmansa alas että voi perustaa uuden ja kupata tukiaisia."

Voin kertoa, että konkurssin tehnyt yksinyrittäjä ei enää koskaan perusta firmoja, eikä muutenkaan ole palkkatyömarkkinoilla kuumaa kamaa. Tämäkin korkeakoulutettu yrittäjä joutui kouluttautumaan hoitoalalle, että saa velat maksettua ja lapsille ruuan suuhun.

Hyi hemmetti menisi kyllä välit tuollaisiin sukulaisiin aivan heti. 

Vierailija kirjoitti:

Kateus on Suomen kansanperinne.

Kateus tuo hallan pellolle, sanoo vanha suomalainen sanalasku.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tyypillinen suomalainen ei osaa olla kenenkään oikea ystävä vaan kaikki nähdään vihollisina. Oli sitten kollega, työtön, eläkeläinen tai joku rikas.

Pelkkä narsistinen ajatus omasta ylivertaisuudesta ajaa näitä läskimahoja eteenpäin elämässä.

Paras tapa selvitä näistä on katkaista kaikki välit ja jättää nämä marinoitumaan yksinäisiksi vanhuksiksi, joille ei lopulta jää muuta paasauskanavaa kuin ohikulkijat tai Facebook. (Valitettavasti myös kauppojen kassat)

Suurin osa suomalaisista saa energiaa toisten vastoinkäymisistä, tai niiden toivomisesta.  Tämä tapahtuu usein ihan huomaamattaan eivätkä henkilöt välttämättä ole edes "pahoja" luonteeltaan.  Se vaan tapahtuu.   Päällimmäisinä aletaan aina taivastella miten huonosti jollain menee tai miten jotain kohtaa epäonni. Sit

 

Ei empatiaa opita. Sitä joko on luonnostaan tai ei ole.

Valtaosalla suomalaisista sitä ei ole vaan he syntyvät tunnevammaisina tai sosiopaatteina.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mistä tiedät, että joku on just sulle kateellinen? Sanooko se sen suoraan tai epäsuoraan?

Osa sanoo ihan suoraan että kadehtii.  Toiset verhoaa sen vähättelyyn jne.  Molemmissa tapauksissa kateus paistaa naamalta ja äänestä.  ap

Mullekin on yllättävän moni ihminen tunnustanut olleensa kateellinen, tosin vasta hyvin pitkän ajan jälkeen, kun enää ei ole ollut syytä kadehtia. Nämä ihmiset ovat olleet kavereitani. Jos se korreloi muihin samalla prosentilla, voi vain arvailla, kuinka moni kaukaisempi tuttava on ollut kateellinen. Mielestäni kavereillanikaan ei ole ollut kateuteen mitään syytä, enkä ole osannut epäillä että olisivat olleet.

Nykyajan trendi tuntuu olevan, että jos vähänkin olet eri mieltä jostain asiasta niin olet automaattisesti kateellinen. Siksi en juurikaan puhu muiden kuin muutaman hyvin läheisen ihmisen kanssa mistään asiasta aidosti. Parempi vain hymyillä ja myötäillä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tyypillinen suomalainen ei osaa olla kenenkään oikea ystävä vaan kaikki nähdään vihollisina. Oli sitten kollega, työtön, eläkeläinen tai joku rikas.

Pelkkä narsistinen ajatus omasta ylivertaisuudesta ajaa näitä läskimahoja eteenpäin elämässä.

Paras tapa selvitä näistä on katkaista kaikki välit ja jättää nämä marinoitumaan yksinäisiksi vanhuksiksi, joille ei lopulta jää muuta paasauskanavaa kuin ohikulkijat tai Facebook. (Valitettavasti myös kauppojen kassat)

Suurin osa suomalaisista saa energiaa toisten vastoinkäymisistä, tai niiden toivomisesta.  Tämä tapahtuu usein ihan huomaamattaan eivätkä henkilöt välttämättä ole edes "pahoja" luonteeltaan.  Se vaan tapahtuu.   Päällimmäisinä aletaan aina taivastella miten huonosti jollain menee tai miten jotain kohtaa epäonni. Sit

Tuo on niin totta! Sama tapahtunut meille. Kun meni huonosti ka kaikkiboli sekaisin, oli vielä selkääntaputtelijoita ja "auttajia" tai oikeastaan niihin ongelmiin eipä kunnon auttajia löytynyt, päinvastoun niitä vaikeuksua järjestettiin urakalla jopa rikoksin. Nyt tiedän, että nehän ovat olleet hyvinkin tiedossa jo vuosien ajan, myös tuolloin.

No ei ihme, kun haluttiin,että on niitä ongelmia ja menee huonosti jltain taholta!

Hullun kiihko silmissä saatettiin kysäistä koska menet töihin, siinä kiinnostus ongelmiin. Kun alkoi menemään paremmin niin voi mikä noitavaino ja varsinkin kun alkoi olemaan rahaakin vähön enemmön. Ihmiset kihahtivat.

Yritettiin vainota vaikka mistä. Ei köynyt, että menisi paremmin tai olisi käynyt, mutta vain hidän ehdoillaan!

Kuulemma apua tarvittiin niihin ongelmiin, jotka olivat vuosikausia sitten olleet the ongelma. Enää ihan minimaalisen vähän. Tuo oli huvittavaa ja huom "apua" tuotiin kysymättä ja se sisälsi vakavia rikoksia. Siksi ei ehkä osaa illa kiitollinen kaikesta "avusta."

Myös en ole väärässä, kun väitän että niitä hankaluuksia aiheutettiin tahalleen tyliin: Jos elätte kuten haluammw, ei tule ongelmia elämään ja jos ette, niin järjestämme niitä 

On todella uskomattomia junailua ja rikoksia järjestelyiden takana. 

Kateutta työtöntä kohtaan on jos sanoo tai ajattelee vaikkapa miten tällä paljon vapaa-aikaa. Jos taas pitää työtöntä yhteiskuntaa rasittavana menoeränä niin eihän se ole kateutta. 573

Ja lisätään vielä: Suurin osa "ongelmista" olin ihan perheen ulkopuolisten masinoimia rikoksin tai ainakin sabotoiden ja manipuloiden. 

Valitettavasti sellaiset valheet ja väärennykset, että vaatii vähän älyä tajutakseen kuvioita, eikä älykään riitä, jos ei mitään tietoa saa niiltä, jotka tietää jotain. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tyypillinen suomalainen ei osaa olla kenenkään oikea ystävä vaan kaikki nähdään vihollisina. Oli sitten kollega, työtön, eläkeläinen tai joku rikas.

Pelkkä narsistinen ajatus omasta ylivertaisuudesta ajaa näitä läskimahoja eteenpäin elämässä.

Paras tapa selvitä näistä on katkaista kaikki välit ja jättää nämä marinoitumaan yksinäisiksi vanhuksiksi, joille ei lopulta jää muuta paasauskanavaa kuin ohikulkijat tai Facebook. (Valitettavasti myös kauppojen kassat)

Suurin osa suomalaisista saa energiaa toisten vastoinkäymisistä, tai niiden toivomisesta.  Tämä tapahtuu usein ihan huomaamattaan eivätkä henkilöt välttämättä ole edes "pahoja" luonteeltaan.  Se vaan tapahtuu.   Päällimmäisinä aletaan aina taivastella miten huonosti jollain menee tai miten jotain kohtaa epäonni. Sit

 

Monet ihmiset nimenomaan haluavat säälittelynsekaista voivottelua ja kauhistelua ja saattavat suuttua esimerkiksi lohduttavasta vertaistarinasta, koska heidän mielestään huomio lähtee sen myötä pois heidän onnettomuudestaan.

Jos voivottelu, taivastelu, ratkaisujen ehdottaminen ja mitä muuta lueteltiinkaan, ovat kaikki epäempaattista skeidaa, niin mikä sitten on oikea suhtautumistapa? Mitä voi sanoa? Jos jotain järkyttävää on tapahtunut, on luonnollinen reaktio taivastella sitä jollain tavalla, siis ihmetellä. Jos jotain surullista, niin voivotella. Ei tämän tarvi tarkoittaa että kääntäisi veistä haavassa, vaan siinä ilmaistaan, että asia on kuulijan mielestäkin järkyttävä tai surullinen.

Jään odottamaan että mitä nämä empaattiset reagointitavat käytännössä sitten ovat.

Eipa ole tuollaisia ongelmia taalla ulkomailla 🤗

Jep. Olin kotiäitinä muutaman vuoden "ylimääräistä".. sitä haukkumisen määrää mitä sain läheisiltä. Veli vaimoinen ja äiti.

Jatkuvaa ivaa ja suurennuslasin alla oloa. Ihan omilla säästöillä olin kotona ja mies maksoi oman osansa (olisi maksanut koko touhunkin)

Ainoa oli lapsilisä, joka saatiin. Kädestä suuhun elettiin ja omakotitaloa samalla maksettiin.

Yhtenä juhlapyhänä sitten taas kokoonnuttiin äidillä. Veli ja vaimo olivat todella äkäsiä keskenään. Heillä oli kaksi lasta siinä vaiheessa. 8 v ja vajaa kolme.

Äiti aloitti tyypillisen arvosteluni, ettei pitäisi jäädä kotiin makaamaan (meillä lapset 2x6v ja 1,5v) etenkään muiden varoilla. Jokainen pitää itsestään huolta.

Mun miehellä meni kuppi nurin, että tietäähän anoppikulta, että lapset ja koti on hänenkin. Hän kyllä mielellään maksaa, että saadaan rauhalliset ruuhkavuodet. Hänellehän se on iso juttu, kun ei tarvii päiväkodeissa ravata ja kiireessä kokata. Hän laittaa summan talteen joka kuukausi, kun en suostu ottamaan niin paljon, vaan omilla säästöillään pärjää!!!

Meni äiti hiljaseksi. Sitten aloitti broidi.. vaimo haluais jäädä lasten kanssa kotiin, mutta kun ei ole rahaa. Hän ei tienaa isoja summia, eikä säästöjä ole. Koska rva on tottunut kuluttamaan sen mikä tulee. Lasten ei tarttis kulkea muotivaatteissa, uusia astiastoja ei tarvita puolivuosittain ja niihin mätsääviä verhoja! Ei ole varaa mene töihin!

Tuossa sen tosiaan huomas erot ja miten sen rahan käyttää. Ei tarvis olla kateellinen.

Mä kierrätän ja pyörin kierrätyksessä. Teen itse, ompelen. Kotiäityysvuodet oli itselle myös sellaista seesteisyyttä, kun oli aikaa myös toteuttaa itseään. Pintaremppaa talossa, puutarhan myllersin tuottavaksi. Lasten lisäksi oli projekteja tulevaisuutta varten.

Ei käyty Kreikassa vuosittain, kuten broidin perhe.. kyllä se aika ja raha kantaa hedelmää nyt pihalla. Niin ja tämmönen rintamiestalo.. heillä moderni valkoinen skandinaavinen hienous.

Ehkä se kateellisuus vähenis, jos kukinoppis omat voimavaransa ja luottais niihin. Keskittyisivät omaan elämäänsä. Tiedän, ettei käly mun elämääni halua.. vaan ne "rahat", joita ei taatusti ole enempää kuin heilläkään.

Äiti taas kateuksissaan puskee kiilaa meidän parisuhteen väliin. Kun ei ole onnistunut omissa suhteissaan.

Jaaritteluksi meni taas. Hyvät sunnuntait silti ja olkaa ihania toisillenne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tyypillinen suomalainen ei osaa olla kenenkään oikea ystävä vaan kaikki nähdään vihollisina. Oli sitten kollega, työtön, eläkeläinen tai joku rikas.

Pelkkä narsistinen ajatus omasta ylivertaisuudesta ajaa näitä läskimahoja eteenpäin elämässä.

Paras tapa selvitä näistä on katkaista kaikki välit ja jättää nämä marinoitumaan yksinäisiksi vanhuksiksi, joille ei lopulta jää muuta paasauskanavaa kuin ohikulkijat tai Facebook. (Valitettavasti myös kauppojen kassat)

Suurin osa suomalaisista saa energiaa toisten vastoinkäymisistä, tai niiden toivomisesta.  Tämä tapahtuu usein ihan huomaamattaan eivätkä henkilöt välttämättä ole edes "pahoja" luonteeltaan.  Se vaan tapahtuu.   Päällimmäisinä aletaan aina taivastella miten huonosti

Neurotyypilliset ei odota mitään erityistä tai empatiaa. Olen ratkaissut asian olemalla hiljaa enkä sano mitään, ehkä korkeintaan sanon "sepä ikävää" ja vaihdan puheenaihetta tai lähden pois paikalta. On parempi näin kuin osallistua siihen temppurataan jossa on vain vääriä tapoja reagoida ja vastata. Koska tämä sama ihmistyyppi ei myöskään halua ratkaista ongelmiaan vaan voivotella niitä loputtomiin ja jatkaa huonojen valintojen tekemistä, kyse on myös itsensä säästämisestä.

Taitaa olla aika paljon kiinni tuttavapiiristä. Yleensä ihmisten, joilla on tietty älykkyys ja menee itsellä hyvin, ei tarvitse kadehtia toisia. Täytyy ensin ymmärtää mitä tarkoittaa sanonta, että älä kadehdi niiden iloja, joiden suruja et tunne.

Kuten joku jo sanoikin, että tosiasioiden tunnustaminen ei ole kateutta, kuten työttömät ja vammaiset rasittavat taloutta. Sehän on ihan totta. Monissa maissa ollaan suvun ja vapaaehtoistyöntekijöiden varassa, ei veronmaksajien. 

Oikeasti kateellisiakin varmaan on, mutta osa ihmisistä tuntuu leimaavan kaikki eri mieltä olevat automaattisesti kateellisiksi. Anoppini mm. on tällainen ihminen, aina jos joku uskaltaa kritisoida tai kyseenalaistaa häntä se johtuu siitä että tämä kritisoija on kateellinen. Puolisolla oli alkuun myös samantyyppisiä kommentteja mutta on onneksi myöhemmin päässyt tuosta eroon.

Kaveripiiriä voi myös karsia. Ei energiantuhlaajia kannata pitää kavereina.

Suomi on ainoa maa missä ollaan kateellisia vangeille ja köyhille. Vielä kun sen saisi jotenkin pullotettua ja myytyä ulkomaille niin ai että!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikista oudointa on, että jotkut ovat kateellisia jopa sairaille ihmisille. Eilen oli joku aloittanut ketjun, kuinka paljon sokea tulee maksamaan yhteiskunnalle. Tuota tyyliä sekin on.

Ei kaikki harmitukset ole kateutta. 

Siis tavalla tai toisella sairas ihminen on "harmitus"?