HS: Tahtomattaan yksin

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älkää jaksako jauhaa painosta. Itse olen ylipainoinen nainen. On läskit reidet, pelastusrengas ja paksut käsivarret. Silti on aina riittänyt miehiä. Niin nyt nelikymppisenä kuin nuorenakin. Eikä vain yhdenyönjuttuja vaan ihan seurusteluun, naimisiinkin (olen siis tälläkin hetkellä naimisissa). Enemmän kuin olisin halunnut, olen joutunut osan hätistelemään pois. Ja akateemisia lähes kaikki, itsekin kun sellainen olen. Varmasti osa miehistä ei minua painon tai muun takia haluaisi, mutta sen verran moni on halunnut, että eipä ole juuri tarvinnut sinkkuna olla, ellei ole itse halunnut. 

Kuulostat täysin harhaiselta. 

Kun oikeat argumentit loppuu, alkaa nimittely ja mielenterveyden kyseenalaistaminen, eikös niin. Nolaat sillä vain itsesi. 

Kirjoitat tänne jotain täysin läpinäkyviä voimafantasioita, ja suutut kun joku huomauttaa asiasta.

Vierailija kirjoitti:

Nainen on erittäin lihava.

Ei ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sanoiko nainen artikkelissa mistä syystä itse arvioi jääneensä yksin? Mitä ajatuksia hänellä oli? 

 

ja voisitteko jättää ulkonäön ruotimisen. Ei siitä ole mitään hyötyä. Kaiken näköiset ja kokoiset ihmiset löytävät kumppaneita. Ei se ulkonäöstä tai tatuoinneista johdu. 

 

Kyllä, mutta myös luonne pitää olla kiva. Loppujen lopuksi se on kokonaisuus. 

Ja jos oma toive on jollain lailla komea mies, niin pitää siihen itsekin yltää. Jos katsoo pariskuntia prismassa, niin kaikennäköiset tosiaan pariutuvat, mutta aika lailla omankaltaisten kanssa. Jos ei pidä vatsasta ja kaksoisleuasta miehellä, niin ei niitä kannata itselläänkään pitää. 

 

Jutun nainen ainakaan ei pidä komeutta ensimmäisellä sijalla. Hän sanoo arvostavansa enemmän hyvää keskusteluyhteyttä ja kohtuullisen samanlaista arvomaailmaa.

Niinhän se jutun nainen SANOO. Tietenkään me emme tiedä miten hän oikeasti toimii. Ihmiset hyvin usein sanovat yhtä, ja tekevät ihan toista.

Ei ole väliä,onko ihminen yli-vai alipainoinen,kunhan hän on tasapainoinen!

Vierailija kirjoitti:

Ei ole väliä,onko ihminen yli-vai alipainoinen,kunhan hän on tasapainoinen!

Kun mä olin merkittävästi ylipainoinen, kumppanin saaminen oli aivan mahdotonta.

Nyt kun olen laihduttanut itseni takaisin lähelle "normaalipainoa", niin saan ihan eri tavalla huomiota, ja olen nyt seurustelusuhteessa ensimmäistä kertaa yli 10 vuoteen. 

Ulkonäön merkitystä pariutumisessa yliarvioidaan toistuvasti. Tärkeämpää lienee että on siedettävä hygienia, pääkoppa reilassa ja vakaahko elämäntilanne.

En halua ketään loukata enkä yleistää, mutta monissa pitkäaikaissinkuissa on itsessään jotain "vikana". Yleensä jokin luonteenpiirre/jotain luonteenpiirteitä jotka vaikeuttavat pariutumista. Esim. ehdoton luonne, liiallinen arkuus, heikot sosiaaliset taidot, liian voimakas luonne joka pelkää näyttää heikkouksiaan ja olla erehtyvä ihminen, liiallinen ideologisuus ja niin edelleen. Sitten on myös paljon ihmisiä jotka haaveilevat parisuhteesta mutta eivät oikein jaksa nähdä sen hankkimiseksi vaivaa eivätkä oikein ymmärrä millaisia parisuhteet ovat, kuvittelevat sellaisiksi elokuvien ihanne-elämäksi.

Toki on myös sellaisia joilla on oikeasti vaan käynyt huono tuuri, mutta he ovat vähemmistössä.

"Jutun nainen ainakaan ei pidä komeutta ensimmäisellä sijalla. Hän sanoo arvostavansa enemmän hyvää keskusteluyhteyttä ja kohtuullisen samanlaista arvomaailmaa."

Voin sanoa jo tuon kuvan perusteella, että arvomaailmamme eivät kohtaa.

Itse elän liikunnallista elämää ja syön terveellisesti tarvitsemani määrän. Tatuoinnitkaan eivät ole juttuni.

Itsellenikin kohtuullisen samanlainen arvomaailma ja hyvä keskusteluyhteys ovat ulkonäköä tärkeämpiä.

Vierailija kirjoitti:

Ulkonäön merkitystä pariutumisessa yliarvioidaan toistuvasti. Tärkeämpää lienee että on siedettävä hygienia, pääkoppa reilassa ja vakaahko elämäntilanne.

En halua ketään loukata enkä yleistää, mutta monissa pitkäaikaissinkuissa on itsessään jotain "vikana". Yleensä jokin luonteenpiirre/jotain luonteenpiirteitä jotka vaikeuttavat pariutumista. Esim. ehdoton luonne, liiallinen arkuus, heikot sosiaaliset taidot, liian voimakas luonne joka pelkää näyttää heikkouksiaan ja olla erehtyvä ihminen, liiallinen ideologisuus ja niin edelleen. Sitten on myös paljon ihmisiä jotka haaveilevat parisuhteesta mutta eivät oikein jaksa nähdä sen hankkimiseksi vaivaa eivätkä oikein ymmärrä millaisia parisuhteet ovat, kuvittelevat sellaisiksi elokuvien ihanne-elämäksi.

Toki on myös sellaisia joilla on oikeasti vaan käynyt huono tuuri, mutta he ovat vähemmistössä.

Oma siskoni on tällainen pitkäaikaissinkku. Hän on kaunis ja hoikka, ja ulospäinsuuntautunut silloin kun haluaa olla, huumorintajuinen ja iloinen ihminen. Mutta. Hän on myös arka, eikä anna itsestään mitään. Arkuus ihmisten kanssa on hänen (meidän) taustalla hyvin perusteltua, mutta tragedia on, että se pitää hyvätkin ihmiset loitolla. Lisäksi siskoni on minua paljon nuorempi ja sitä ikaluokkaa, jonka pariutumisen vaikeutta pohditaan Hesaria myöten. Sisko ansaitsisi puolison, joka ymmärtää häntä ja hänen ajoittaisia pelkotilojaan, joka on sopivalla tavalla sosiaalinen mutta ei häntäheikki ja joka rakastaa eläimiä ja haluaa lapsia. Siskon pitäisi myös tulla sen verran ulos kuorestaan, että näyttäisi sen miten ihana ihminen hän on. 

Vaikea yhtälö. 

Mutta kuten naiset yleensä, ei hänkään etsi syitä muualta kuin peilistä. Vuosien vieriessä eteenpäin ihmisen on vaikea uskoa, että sieltä peilistä katsoo ihminen joka ansaitsee rakkautta ja huolenpitoa ihan kuten kaikki muutkin. Jos ei usko itseensä sillä saralla, tulee valinneeksi elämäänsä ihmisiä jotka vahvistavat tätä harhaa. Ja ne hyvät tyypit saattaa kävellä ohi, koska sisko viettää aikansa vähän liian vääränlaisten tyyppien kanssa. Hyvä tyyppi kun katsoo, että muiden naista ei mennä lähestymään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole väliä,onko ihminen yli-vai alipainoinen,kunhan hän on tasapainoinen!

Kun mä olin merkittävästi ylipainoinen, kumppanin saaminen oli aivan mahdotonta.

Nyt kun olen laihduttanut itseni takaisin lähelle "normaalipainoa", niin saan ihan eri tavalla huomiota, ja olen nyt seurustelusuhteessa ensimmäistä kertaa yli 10 vuoteen. 

Se johtuu vain siitä, että nyt itseluottamuksesi on parempi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ulkonäön merkitystä pariutumisessa yliarvioidaan toistuvasti. Tärkeämpää lienee että on siedettävä hygienia, pääkoppa reilassa ja vakaahko elämäntilanne.

En halua ketään loukata enkä yleistää, mutta monissa pitkäaikaissinkuissa on itsessään jotain "vikana". Yleensä jokin luonteenpiirre/jotain luonteenpiirteitä jotka vaikeuttavat pariutumista. Esim. ehdoton luonne, liiallinen arkuus, heikot sosiaaliset taidot, liian voimakas luonne joka pelkää näyttää heikkouksiaan ja olla erehtyvä ihminen, liiallinen ideologisuus ja niin edelleen. Sitten on myös paljon ihmisiä jotka haaveilevat parisuhteesta mutta eivät oikein jaksa nähdä sen hankkimiseksi vaivaa eivätkä oikein ymmärrä millaisia parisuhteet ovat, kuvittelevat sellaisiksi elokuvien ihanne-elämäksi.

Toki on myös sellaisia joilla on oikeasti vaan käynyt huono tuuri, mutta he ovat vähemmistössä.

Lyhyesti sanottuna siskosi siis pitää jännä miehistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole väliä,onko ihminen yli-vai alipainoinen,kunhan hän on tasapainoinen!

Kun mä olin merkittävästi ylipainoinen, kumppanin saaminen oli aivan mahdotonta.

Nyt kun olen laihduttanut itseni takaisin lähelle "normaalipainoa", niin saan ihan eri tavalla huomiota, ja olen nyt seurustelusuhteessa ensimmäistä kertaa yli 10 vuoteen. 

Se johtuu vain siitä, että nyt itseluottamuksesi on parempi.

Ei mun itseluottamuksessa ollut mitään vikaa silloinkaan kun olin ylipainoinen. Olen aina ollut rohkea ja ulospäinsuuntautunut ihmisten seurassa, painostani riippumatta. 

Ainoa asia mikä minussa muuttui, oli vartaloni.

Vierailija kirjoitti:

Ulkonäön merkitystä pariutumisessa yliarvioidaan toistuvasti. Tärkeämpää lienee että on siedettävä hygienia, pääkoppa reilassa ja vakaahko elämäntilanne.

En halua ketään loukata enkä yleistää, mutta monissa pitkäaikaissinkuissa on itsessään jotain "vikana". Yleensä jokin luonteenpiirre/jotain luonteenpiirteitä jotka vaikeuttavat pariutumista. Esim. ehdoton luonne, liiallinen arkuus, heikot sosiaaliset taidot, liian voimakas luonne joka pelkää näyttää heikkouksiaan ja olla erehtyvä ihminen, liiallinen ideologisuus ja niin edelleen. Sitten on myös paljon ihmisiä jotka haaveilevat parisuhteesta mutta eivät oikein jaksa nähdä sen hankkimiseksi vaivaa eivätkä oikein ymmärrä millaisia parisuhteet ovat, kuvittelevat sellaisiksi elokuvien ihanne-elämäksi.

Toki on myös sellaisia joilla on oikeasti vaan käynyt huono tuuri, mutta he ovat vähemmistössä.

Olen eri mieltä. Tuntemissani ikisinkkumiehissä ainoa yhdistävä piirre on ihanteista poikkeava ulkonäkö. Oikeastaan sosiaalisesti taitavin tuntemani mies on ikisinkku.

Vierailija kirjoitti:

Sanoiko nainen artikkelissa mistä syystä itse arvioi jääneensä yksin? Mitä ajatuksia hänellä oli? 

 

ja voisitteko jättää ulkonäön ruotimisen. Ei siitä ole mitään hyötyä. Kaiken näköiset ja kokoiset ihmiset löytävät kumppaneita. Ei se ulkonäöstä tai tatuoinneista johdu. 

Kyllä hyvästä ulkonäöstä on paljon hyötyä. Kaikkien ei tarvitse olla hottiksia, mutta paras versio itsestään. Joko Ylellä tai Hesarissa oli vähän aikaa sitten juttu nuoresta miehestä, joka muutti ulkonäköään siistimmäksi. Jestas, miten positiivinen muutos ja hänestä tuli nimenomaan helposti lähestytttävämmän näköinen. Muistaako kukaan tätä juttua? En äkkiseltään löytänyt. Oli sellainen risuparta ja musta, ehkä hihaton paita. Sivusiili ja joku ponnarityyppinen epäsiisti letti. Hänestä kuoriutui oikea unelmavävy.

Jos perinteisen ns. yksiavioisen suhteen haluaa, niin saa kai sitä vaatia toiselta sellaista ulkonäköä, että häntä haluaa. Aivan kohtuullinen vaatimus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole väliä,onko ihminen yli-vai alipainoinen,kunhan hän on tasapainoinen!

Kun mä olin merkittävästi ylipainoinen, kumppanin saaminen oli aivan mahdotonta.

Nyt kun olen laihduttanut itseni takaisin lähelle "normaalipainoa", niin saan ihan eri tavalla huomiota, ja olen nyt seurustelusuhteessa ensimmäistä kertaa yli 10 vuoteen. 

Se johtuu vain siitä, että nyt itseluottamuksesi on parempi.

Ei mun itseluottamuksessa ollut mitään vikaa silloinkaan kun olin ylipainoinen. Olen aina ollut rohkea ja ulospäinsuuntautunut ihmisten seurassa, painostani riippumatta. 

Ainoa asia mikä minussa muuttui, oli vartaloni.

Et vain itse tajua miten kohonnut itsetuntosi säteilee ympärilleen. Yksikään nainen ei ole koskaan jäänyt ilman miestä painonsa takia, vain painonsa laskeman itsetunnon takia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oman kokemukseni mukaan miehillä ei ole mitään standardeja naisten suhteen. Yksi toisensa perään koittavat onneaan vaikka olisivat itse varattujakin ja vaikkei oltaisi ehditty edes esittäytymään.

Saman on moni toimittaja testannut deittiapeilla: ei tarvita naisesta mitään tietoja eikä kuvaa, että kiinnostuneita on sadoittain. Miehet vain tekevät tarpeensa reikään, eikä ole niin väliä kenessä se on.

Luontodokkareissa isot apinat ainakin gorillat yms vetävät takaapäin ketä tahansa, urosta tai naarasta. Asettuvat ja vetävät sen nopeen.

Ainakin jotkut, melko monet Suomessa, tekevät samaa. Suhteen laadusta tai toisen nautinnosta ei mitään välii. Ei ole. Ei kiinnosta. Sitä ei ole, uskokaa nyt. Lopun vuorokaudesta hakkaan tattia.

Tom. Of. Homolandia

Kaapissa, kulississa elävä homo/bi elämän loppuun asti (nainen ja lapsia kaksi)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naisen käsivarret on kauttaaltaan tatuoitu. Juu ei. 

Naisen lihavuus on suurempi ongelma. Toki tatuoinnitkin ovat ikäviä, mutta voisin minä normaalipainoista tatuoituakin harkita, jos ihastuisin, mutta noin lihavaan en voisi edes ihastua.

Ei tuo nainen edes ole lihava. Vain lievästi ylipainoinen. Esim. siltakuvassa tulee hyvin esiin se, että nainen on keskivertoa lyhyempi. Silloin muutamakin ylimääräinen kilo saa näyttämään pulleammalta kuin pitempi ihminen näyttää samalla painoindeksillä.

Tuo nainen on täysin ilmiselvästi lihava. Miksi valehtelet tuolla tavalla, ei totuuden kieltämisestä ole mitään hyötyä.

En minä valehtele, vaan vertaan itseeni ja

Miksi sen pitäisi olla ok että on "vain" lievästi ylipainoinen? Mikä vika siinä on, että on normaalipainoinen? Miksi ylipäätään kuvitellaan, että ainoa "oikea" normaalipaino on just siinä bmi:n ylärajalla eikä bmi:n keskivaiheilla ja kyllä sitä on melkein normipainoinen vaikka bmi olisi jo lievästi ylipainoisen puolella? Entäpä jos se oma normaalipaino onkin bmi:n ollessa 21 kun on muutenkin pienikokoinen ja jo bmi 24 saa näyttämään pullealta ja tanakalta? Miksi silti julistetaan että kyllä on ihan normipainoinen / vasta lievästi ylipainoinen koska bmi on normaalin ylärajalla / lievästi ylipainoisen puolella eikä oteta lainkaan huomioon sitä, että tuo bmi-taulukko nimenomaan ottaa huomioon erilaiset ruumiinrakenteet?

Ei se herranjumala sitä meinaa, että voi olla vaikka 15 kiloa kevyempi / painavampi ja aina vaan omassa normaalipainossaan kunhan vaan bmi osuu siihen normaalin haarukkaan. Sehän on nimenomaan kiinni ruumiinrakenteesta onko se oma luontainen normipaino siellä alarajalla vaiko ylärajalla ja suurimmalla osalla se luonnollisesti ei ole kummassakaan ääripäässä vaan siinä keskivaiheilla. Ja jos kerran näyttää lihavalta niin ei se pituuden (lyhyyden) vika ole vaan todellakin painon jota on liikaa sille omalle ruumiinrakenteelle.

Hesarin juttuja en lue enkä todellakaan lue ketjustakaan jokaista jankkausta, mutta sen verran kommentoin ihan omakohtaisella kokemuksella tuota ylipainoa, että loppujen lopuksi se mikä näkyy muille ja peilistä itsellekin on se ylipainon vähäpätöisin juttu.

Itselläni se ainakin vaikutti hurjasti omaan fiilikseen ja kun kiloja oli riittävästi liikaa niin sitten alkoi tympiä jo aivan kaikki eikä minkään tekeminen jaksanut enää kiinnostaa. Sitä teki just ne pakolliset arjessa ja muuten makasi apaattisena sohvalla eikä enää edes halunnut nähdä ketään. En siis todellakaan olisi ollut kumppanina kovinkaan häävi vaikka toisaalta olinkin edelleen ihan se sama, mukava ja kiva ihminen pohjimmiltani. Nuo ylimääräiset kilot vaan jotenkin sai pinnan tiukalle kun olo oli ihan outo eikä omissa nahoissa ollut normaali olla.

Lopulta siitä sitten sain tarpeekseni vaikka en edelleenkään tiedä mistä se voima tuli, että jaksoin/onnistuin aloittamaan painonpudottamisen. Ja voi prkele kuinka sitkaassa ne kilot olikaan! Edelleen on osa jäljellä ja toiveissa on, että vuoden loppuun mennessä nekin saan tiristettyä pois mutta se muutos mikä omassa fiiliksessä on tapahtunut on ihan huikea ja se on vähintään yhtä iso kuin tuohon toiseenkin suuntaan vaikkakin se alakulo/tympääntyminen/evvk hiipikin enemmän salaa eikä sitä niin edes huomannut kuin vasta sitten kun fiilis oli ihan karsea. Laihtuessa ne pienetkin muutokset mielelle huomaa jotenkin selkeämmin.

Artikkelin mies ja nainen näyttävät ihan tavallisilta. En usko että ulkonäkö oikeasti estää parisuhteen löytämisen kummankaan kohdalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole väliä,onko ihminen yli-vai alipainoinen,kunhan hän on tasapainoinen!

Kun mä olin merkittävästi ylipainoinen, kumppanin saaminen oli aivan mahdotonta.

Nyt kun olen laihduttanut itseni takaisin lähelle "normaalipainoa", niin saan ihan eri tavalla huomiota, ja olen nyt seurustelusuhteessa ensimmäistä kertaa yli 10 vuoteen. 

Se johtuu vain siitä, että nyt itseluottamuksesi on parempi.

Ei mun itseluottamuksessa ollut mitään vikaa silloinkaan kun olin ylipainoinen. Olen aina ollut rohkea ja ulospäinsuuntautunut ihmisten seurassa, painostani riippumatta. 

Ainoa asia mikä minussa muuttui, oli vartaloni.

Et vain itse tajua miten kohonnut itsetuntosi säteilee ympärilleen. Yksikään nainen ei ole koskaan jäänyt ilman miestä painonsa takia, vain painonsa laskeman itsetunnon takia.

Meistä kahdesta uskon kyllä itse tietäväni paremmin, minkälainen minun itsetuntoni on, ja minkälainen se on ollut.

Sinähän et ole koskaan edes tavannut minua, ja silti haluat kertoa minulle itselleni, minkälainen minä olen :D 

Minusta alkaa tuntua, että maailma on mennyt niin pinnalliseksi että ulkoisesti vähemmän täydellinen kelpaa vain, jos hän on sisäisesti aivan täydellinen. Ja se taas meinaan valitettavan usein sitä että pitää olla sosiaalisesti taitava ja suulas ekstrovertti joka osaa isännöidä/emännöidä kaikissa tilanteissa ja ottaa tilanteen kuin tilanteen haltuun ja jonka läsnäolon jokainen huomaa.

Sitten kun ei ole ulkoisesti niin täydellinen ja luonnekin on enempi intro tai sosiaalisesti kömpelömpi vaikka onkin ihan perusmukava ihminen huonoine ja hyvine päivineen eikä nyt muutenkaan ole se ihminen jonka läsnäolo valaisee koko huoneen niin joopa. Sen sijaan se ulkoisesti upea saa olla millainen ilkeä menkkapylly tai uhoava mörrimöykky tahansa ja silti hänellä on vientiä koska se kiva kroppa ja/tai kaunis/komea naama antaa paljon anteeksi.

Tuntuu aika tosi vinksahtaneelta.