Lue keskustelun säännöt.
Oletko ollut tänä kesänä yksinäinen?
29.07.2024 |
Minä olen ajoittain.
Vanhempani ovat kuolleet vuosia sitten. Minulla on kaksi aikuista lasta, jotka asuvat satojen kilometrien päässä, toinen ei juuri pidä yhteyttä. Heillä ei ole omia lapsia eikä ehkä koskaan tulekaan. Olen naimisissa, mutta mies on hiljainen, omissa oloissaan viihtyvä. Ketään sukulaisia ei asu 200 kilometrin säteellä.
Meillä ei juuri ole sosiaalista elämää. Kun lapset olivat pieniä, oli kaikenlaista lapsiperheiden yhteistä toimintaa harrastuksien ja koulun piirissä. Nyt tuntuu, että useimmat ihmiset viihtyvät vain omien perheidensä kanssa, ystävyyssuhteet ovat hiipuneet.
Tavanomainen arki on helpompaa rutiineineen ja kiireineen. Nyt kesällä olen potenut välillä ahdistavaa yksinäisyyttä. Olen opetellut sietämään sitä tunnetta, mutta onhan se välillä niin surullista, että itken itsekseni.
Miten sun kesä on mennyt?
Kommentit (44)
Vierailija kirjoitti:
Itse olen lapseton ja ikisinkku, jonka perheettömyys ei ole oma valinta ja kyllä mä olen ollut todella yksinäinen ja yksinäni koko kesän. Toki niin olen ollut jo muutaman vuoden että ei tämä enää ihan uutta ole mutta kyllä kesän valoisuus tätä yksinäisyyden ankeutta kummasti korostaa. Koronapandemian myötä meni ne pari viimeistäkin ihmissuhdetta eli yhden läheisen ihmisen menetin kuolemalle ja toisen kanssa kaikki yhteydenpito vain hyytyi lopullisesti.
Oli mulla tälle kesälle kaikenlaista suunnitelmaa, mutta jotenkin sitä sitten ihan kuin lamaantui loman alkaessa eikä yksin tullut lähdettyä oikeastaan mihinkään eikä tehtyäkään mitään normiarjesta poikkeavaa eli kotona sitä olen enimmäkseen ollut mitä nyt kaupassa ja lenkillä on tullut käytyä. Nyt on jo vika lomaviikkokin menossa, mutta ei sekään sosiaalista elämää lisää koska työt tehdään pääasiassa yksin eli samassa vuorossa ei ole ketään toista.
Lomalla ja nyt sen jälkeenkin olen repinyt itseäni ulos, uimaan, retkille jne. Toki lepäsin, touhuilin kotona ja kävin suunnitellusti aikuisen lapsen kanssa pikku matkalla.
Kesken lomaa sattunut sadekausi sotki suunnitelmia ja mielialaa. Eikä vain minulla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen usein tosi yksinäinen ja ahdistun siitä. Mutta esim. nyt katson olympialaisia ja nautin siitä. Myös tämä palstalle kirjoittelu helpottaa, niin säälittävää kuin se varmasti monen mielestä onkin.
Mulla on sama, että tulee katsottua hirveästi urheilun arvokisoja (paitsi joukkuelajien) ja sitten sitä tulee ihan tyhjyys ja jännästi sellainen hylätyksi tulemisen tunnekin, kun kisat loppuu eikä enää kuulekaan niitä samoja tuttuja selostajia eikä enää pääsekään telkkarin välityksellä sinne kisapaikalle joka alkoi jo tuntua tutulta.
Tai sitten mä vaan alan olla ihan seonnut. Paha sanoa.
No, jos sinä olet seonnut niin sitten minäkin. :) Just tuolta minustakin tuntuu. Yritän nyt katsoa kisoja niin paljon kuin pystyn (olen vielä lomalla), että ehtisin jo oikeasti kyllästyä eikä sitten tuntuisi niin haikealta, kun kisat loppuvat. T. se, joka kirjoitti tuon ekan kommentin olympialaisten katsomisesta. :)
Asia jota ei saa sanoa ääneen on se, että yksinäisyys on osin itse aiheutettua. Mikset jututtaisi ihmisiä ja kiinnostuisi heistä sen sijaan, että pyörität pääsi sisällä kulunutta levyä? Kukaan ei tule kotoa hakemaan juttuseuraksi, vaan pitää nähdä vähän vaivaa asian eteen. Mikään ei tule ilmaiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Asia jota ei saa sanoa ääneen on se, että yksinäisyys on osin itse aiheutettua. Mikset jututtaisi ihmisiä ja kiinnostuisi heistä sen sijaan, että pyörität pääsi sisällä kulunutta levyä? Kukaan ei tule kotoa hakemaan juttuseuraksi, vaan pitää nähdä vähän vaivaa asian eteen. Mikään ei tule ilmaiseksi.
Niin, kyllä minä jututan ihmisiä missä vain heitä näen. Pyydän ihmisiä käymään ja olen aina valmis, jos joku ehdottaa jotain tekemistä. Mutta tässä iässä, yli viisikymppisenä ei ole enää kovin helppo saada varsinaisia ystäviä. Olen yrittänyt pitää entisistä ystävyyksistä kiinni, mutta heillä tosiaan aika kuluu omien lasten, heidän puolisoidensa, sukulaisten tai jo omien lastenlasten parissa.
Yksinäinen elämänvaihe. Se on tietystä helppo huudella sellaisen, jolla ei kokemusta moisesta ole. Kuinka monella esimerkiksi on sellainen tilanne, että ketään sukulaista ei asu 200 km säteellä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asia jota ei saa sanoa ääneen on se, että yksinäisyys on osin itse aiheutettua. Mikset jututtaisi ihmisiä ja kiinnostuisi heistä sen sijaan, että pyörität pääsi sisällä kulunutta levyä? Kukaan ei tule kotoa hakemaan juttuseuraksi, vaan pitää nähdä vähän vaivaa asian eteen. Mikään ei tule ilmaiseksi.
Niin, kyllä minä jututan ihmisiä missä vain heitä näen. Pyydän ihmisiä käymään ja olen aina valmis, jos joku ehdottaa jotain tekemistä. Mutta tässä iässä, yli viisikymppisenä ei ole enää kovin helppo saada varsinaisia ystäviä. Olen yrittänyt pitää entisistä ystävyyksistä kiinni, mutta heillä tosiaan aika kuluu omien lasten, heidän puolisoidensa, sukulaisten tai jo omien lastenlasten parissa.
Yksinäinen elämänvaihe. Se on tietystä helppo huudella sellaisen, jolla ei kokemusta moisesta ole. Kuinka monella esimerkiksi on sellainen tilanne,
Ja tuon edellisen kirjoitti siis ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En vielä, mutta viimeinen lapsi muuttaa pois ja miestä ei suhde kiinnosta, joten yksinäisyyttä on kohta tiedossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asia jota ei saa sanoa ääneen on se, että yksinäisyys on osin itse aiheutettua. Mikset jututtaisi ihmisiä ja kiinnostuisi heistä sen sijaan, että pyörität pääsi sisällä kulunutta levyä? Kukaan ei tule kotoa hakemaan juttuseuraksi, vaan pitää nähdä vähän vaivaa asian eteen. Mikään ei tule ilmaiseksi.
Niin, kyllä minä jututan ihmisiä missä vain heitä näen. Pyydän ihmisiä käymään ja olen aina valmis, jos joku ehdottaa jotain tekemistä. Mutta tässä iässä, yli viisikymppisenä ei ole enää kovin helppo saada varsinaisia ystäviä. Olen yrittänyt pitää entisistä ystävyyksistä kiinni, mutta heillä tosiaan aika kuluu omien lasten, heidän puolisoidensa, sukulaisten tai jo omien lastenlasten parissa.
Yksinäinen elämänvaihe. Se on tietystä helppo huudella sellaisen, jolla ei kokemusta moisesta ole. Kuinka monella esimerkiksi on sellainen tilanne,
Voin hyvin samaistua tilanteeseesi. Kohta 50-vuotias, lapset maailmalla ja miestä ei enää avioliitto kiinnosta. Mitä on odotettavissa? Yksinäisiä iltoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt kun mietin niin en ole tavannut ystäviä koko kesänä. Perheen kanssa tehty pikkureissu piristi kummasti.
Kiitos kysymästä, erittäin hyvin on mennyt. Harmittaa vain, että pian on jo elokuu. Miehen kanssa kahdestaan asustelen ja olemme tehneet pieniä reissuja mutta etupäässä olemme olleet kotosalla. Pihalla on aika kulunut kaikkea kivaa puuhastellen. Lapset tosin asuvat lähellä ja näemme heitä lähes päivittäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä tunnen itseni yksinäiseksi, useinkin. Opettelen, jos näin voi sanoa, nauttimaan siitä, että teen itsekseni juttuja: käyn vaikka elokuvissa ja nyt kesällä aamu-uinnilla, marjastamassa ja sen semmoista. Mutta olisi kyllä tosi kiva, jos joskus olisi joku jonka kanssa tehdä yhdessä.
Samoin kuin sinä, ap, niin minäkin olen mielestäni sosiaalinen - juttelen mielelläni ihmisten kanssa, ja olisin valmis esim monenlaiseen yhteiseen tekemiseen, lyhyelläkin varoituksella.
Mutta toisin kuin sinä, minä en jostain syystä ole kovin hyvä tekemään luontevasti aloitteita. Eli osittain yksinäisyyteni on kyllä ihan omaa syytänikin, pakko myöntää.
Minullakin on aikuiset lapset (eikä lastenlapsia), ja huomaan, miten aivan herään eloon, kun he tulevat käymään. Mutta heillä.on tietysti oma elämänsä ja hyvä niin. Vanhemmat ja sisarukseni ovat kuolleet, ja vähät sukulaiset asuvat suht kaukana.
Joskus oikein havahdun ihmettelemään, että miten tässä näin kävi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On hetkiä, jolloin olen kokenut yksinäisyyttä. Mutta tänä vuonna olen jotenkin herännyt tähän miten yleistä tämä onkaan, en vaan tiedä miten saisi oikeat ihmiset ns yhteen.
Pandemia teki tämän.
Ei kaikille. Yksi syy on monella pienet tulot ja isoissa kaupungeissa hintataso on kaamea kahviloissa ja baareissa. Jätin nuo jo vuosia vuosia sitten. Jopa yhden ystävän joka ei parempituloisena selvästikään välittänyt asiasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun on työpaikalla se ainut joka haluaisi toimivan ja tasa-arvoisen yhteisön (eli kaikki liittoon) ja päästä eroon "siipeilijöistä" jotka nauttivat rusinat pullasta jää helposti ulkopuolelle kaikesta.AY liike kunniaan!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asia jota ei saa sanoa ääneen on se, että yksinäisyys on osin itse aiheutettua. Mikset jututtaisi ihmisiä ja kiinnostuisi heistä sen sijaan, että pyörität pääsi sisällä kulunutta levyä? Kukaan ei tule kotoa hakemaan juttuseuraksi, vaan pitää nähdä vähän vaivaa asian eteen. Mikään ei tule ilmaiseksi.
Niin, kyllä minä jututan ihmisiä missä vain heitä näen. Pyydän ihmisiä käymään ja olen aina valmis, jos joku ehdottaa jotain tekemistä. Mutta tässä iässä, yli viisikymppisenä ei ole enää kovin helppo saada varsinaisia ystäviä. Olen yrittänyt pitää entisistä ystävyyksistä kiinni, mutta heillä tosiaan aika kuluu omien lasten, heidän puolisoidensa, sukulaisten tai jo omien lastenlasten parissa.
Yksinäinen elämänvaihe. Se on tietystä helppo huudella sellaisen, jolla ei kokemusta moisesta ole. Kuinka monella esimerkiksi on sellainen tilanne,
Osa kertakaikkiaan viihtyy yksin. Tottuu asiaan.
Ollut ehkä jo lapsena pakotettu olemaan paljon yksin. Kyllä tuolla alla on opittu malli ainakin itsellä ja olen jo vähän luopunut siitä että mikään isosti muuttuisi. Osa ihmisistä on myös aidosti rasittavia, typeriä, pinnallisia. Näiden lähellekään en halua esim yöelämässä. Ne introvertit fiksut lukevat pienituloiset olisi kiva kohdata jossain mutta mitään "toria" ei ole heille keksinyt. Jäävät sitten nettitutuiksi. Onhan sekin jotain, välillä paljonkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tunnen itseni yksinäiseksi, useinkin. Opettelen, jos näin voi sanoa, nauttimaan siitä, että teen itsekseni juttuja: käyn vaikka elokuvissa ja nyt kesällä aamu-uinnilla, marjastamassa ja sen semmoista. Mutta olisi kyllä tosi kiva, jos joskus olisi joku jonka kanssa tehdä yhdessä.
Samoin kuin sinä, ap, niin minäkin olen mielestäni sosiaalinen - juttelen mielelläni ihmisten kanssa, ja olisin valmis esim monenlaiseen yhteiseen tekemiseen, lyhyelläkin varoituksella.
Mutta toisin kuin sinä, minä en jostain syystä ole kovin hyvä tekemään luontevasti aloitteita. Eli osittain yksinäisyyteni on kyllä ihan omaa syytänikin, pakko myöntää.
Minullakin on aikuiset lapset (eikä lastenlapsia), ja huomaan, miten aivan herään eloon, kun he tulevat käymään. Mutta heillä.on tietysti oma elämänsä ja hyvä niin. Vanhemmat ja sisarukseni ovat kuolleet, ja vähät sukulaiset asuvat suht kaukana.
Joskus oikein havahdun ihmett
Helposti käy nykyään. Ei liity suoraan tyytyväisyyteen. Siitä ei silti pääse että ihmissuhteet mahdollistavat uusia kokemuksia. Olen täysin kyllästynyt yksin matkailuun, tuo on ruvennut tuntumaan lähes nöyryyttävältä. Pelkään hiipivää kielteisyyttä mitä pitkittyvä yksinäisyys tuottaa.
Olen ollut ajoittain yksinäinen, oli helpotus palata töihin, ei tarvitse enää keksiä joka päivälle edes yhtä sosiaalista kontaktia ja puhelimella olokin vähenee. Ensi vuonna lyhyempi kesäloma.
N47
Vierailija kirjoitti:
Yksinäinen olen ollut lähes koko kesän. Kaksi kertaa olen terassilta löytänyt mies seuraa.
N. 37V
Päädyittekö rakastelemaan kesäisessä luonnossa :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksinäinen olen ollut lähes koko kesän. Kaksi kertaa olen terassilta löytänyt mies seuraa.
N. 37V
Päädyittekö rakastelemaan kesäisessä luonnossa :)
Olisihan sekin kivaa vaihtelua
- Eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tunnen itseni yksinäiseksi, useinkin. Opettelen, jos näin voi sanoa, nauttimaan siitä, että teen itsekseni juttuja: käyn vaikka elokuvissa ja nyt kesällä aamu-uinnilla, marjastamassa ja sen semmoista. Mutta olisi kyllä tosi kiva, jos joskus olisi joku jonka kanssa tehdä yhdessä.
Samoin kuin sinä, ap, niin minäkin olen mielestäni sosiaalinen - juttelen mielelläni ihmisten kanssa, ja olisin valmis esim monenlaiseen yhteiseen tekemiseen, lyhyelläkin varoituksella.
Mutta toisin kuin sinä, minä en jostain syystä ole kovin hyvä tekemään luontevasti aloitteita. Eli osittain yksinäisyyteni on kyllä ihan omaa syytänikin, pakko myöntää.
Minullakin on aikuiset lapset (eikä lastenlapsia), ja huomaan, miten aivan herään eloon, kun he tulevat käymään. Mutta heillä.on tietysti oma elämänsä ja hyvä niin. Vanhemmat ja sisarukseni ovat kuolleet, ja vähät sukulaiset asuvat s
Samaa mieltä, minulle mielekkäät kokemukset syntyvät siitä, että saisin jakaa ne jonkun kanssa.
Mainiota muuten, että mainitsit yksin matkustamisen. Se oli minulla harkinnassa tälle kesälle, mutta sitten tuli vähän liikaa muuta rahanmenoa. Lisäksi epäröin hieman; entäs jos kuitenkin vaan tunnen itseni entistäkin surkeammaksi enkä osaakaan nauttia asioista joista kuvittelen reissussa nauttivani...
Olisikin mielenkiintoista kuulla lisää, miten kokemuksesi on kääntynyt jopa nöyryyttävän tuntuiseksi?
(Tässä siis tuo, joka opettelee "nauttimaan" yksin tekemisestä)
Yritin siis tuossa edellä lainata postausta nro 34, en omaani
Mulla on sama, että tulee katsottua hirveästi urheilun arvokisoja (paitsi joukkuelajien) ja sitten sitä tulee ihan tyhjyys ja jännästi sellainen hylätyksi tulemisen tunnekin, kun kisat loppuu eikä enää kuulekaan niitä samoja tuttuja selostajia eikä enää pääsekään telkkarin välityksellä sinne kisapaikalle joka alkoi jo tuntua tutulta.
Tai sitten mä vaan alan olla ihan seonnut. Paha sanoa.