Mitä mieltä olsiit siitä, että vanhempasi viihtyy ihmisen kanssa joka haukkuu sinua?
Eli vanhempasi viihtyy ihmisen seurassa joka haukkuu ja nälvii sinua?
Viimeksi kävin äitini kanssa viemässä erään tavaran tälle "niin ihanalle" miehelle jonka kanssa hän aina välillä seurustelee. Mies näki minut ja alkoi nauramaan, kovaan ääneen toitotti kokoani ja oikein suureleisesti ilmaisi kuinka "kauhean kokoinen olet" ja paskasta naurua perään. Vielä muutakin moitti ja itse yritin olla kylmän viileä koska mies on niin arvaamaton. Kun lähdettiin niin äiti sanoi vain, että älä ota henkilökohtaisesti ja jatkoi kertomalla heistä minkälainen tilanne suhteessa on. Mies oli vain ilmoittanut äidilleni että seurustelee uuden kanssa jne. Olin huojentunut, että heidän juttunsa/kaveruutensa on ohi vihdoin.
Nyt kuitenkin taas viihtyy hänen seurassaan ja on kuin ei mitään. Ei tämä nyt minuun liity sinällään enkä voi aikuisen ihmisen päätöksiin vaikuttaa mutta jotenkin säälittää tai ottaa päähän, että sellaisen moukan kanssa pyörii. Tulee sellainen olo, että en oikein välittäisi äidinkään seurasta jos ei ole minkäänlaista arviointikykyä valita seuraansa paremmin.
Tiedä heidän juttuaan oikein. Sekaisin se mies kuitenkin on.
Kommentit (36)
En tietenkään katselisi tuollaista. Jos oma vanhempi ei pidä puolia niin sitten ei kyllä tarvitse odottaa yhtään mitään muutakaan siitä ihmissuhteesta. Tuo on hyvin satuttavaa. Pahoittelut.
Olisin sitä mieltä että saisi vanhempi poistua elämästäni heti.
Äidin tehtävä olisi puuttua tuohon. No jos voit olla tapaamatta miestä niin hyvä niin. Voit äidillesikin sanoa ettet tule samoihin tilaisuuksiin.Joku jos puhuisi omalle lapselleni noin olisi ex-mies tai ex- ystävä heti...
Oletko alaikäinen, kun liikut äitisi kanssa kyläilemässä?
Vierailija kirjoitti:
Tuttua että oman lapsen puolella ei koskaan olla, vaan muut saavat tehdä ihan mitä tahansa omalle tytölle. Ahdistella, kosketella, haukkua, ivata, kiusata, pilkata jne. Oman lapsen puolella ei olla, vaan syytetään lasta. Aina asetutaan ihan kenen tahansa muun puolelle. On kuin olisi täydellinen mahdottomuus tuntea empatiaa ja armoa omaa lasta kohtaan.
Joo en ole tuntemassa empatiaa ja armoa vanhempiani kohtaan, kun he ovat hoivaa vailla vanhoina.
Hyvin kirjoitettu. Sama on joillain puolisoilla. Jos ihan vieras tyyppi alkaa haukkua omaa vaimoa niin mies komppaa tätä haukkujaa ja lähtee mukaan ivailuun. Itse tajusin tämän ja erosin.

Minulla on ollut sellainen mies joka on ihan tarkoituksella nöyryyttänyt ja haukkunut kavereidensa läsnäollessa ja nauranut perään. Ihan järkyttävää käytöstä mutta siinä itse tilanteessa yrittää vain selviytyä tunteidensa kanssa.
Narsistin merkki että käyttäytyy kivemmin toisia kohtaan kuin taas toisia kohtelee kaltoin.
Vierailija kirjoitti:
En tietenkään katselisi tuollaista. Jos oma vanhempi ei pidä puolia niin sitten ei kyllä tarvitse odottaa yhtään mitään muutakaan siitä ihmissuhteesta. Tuo on hyvin satuttavaa. Pahoittelut.
Toksinen ihminen melkein vihamies. Kunnon etäisyys vihamielisesti käyttäytyviin, oli sitten kuka tahansa. Ei kannata tuhata elinvoimaa paskapäihin.
Aiheesta kielenkäännös varmaan löytyy enkkua osaamattomille ruudun alalaidasta hammaspyörän kohdalta
Mua pelottaa enemmän että vanhempi puhuu puuta heinää ja luulemiaan asioita tutuille ja sukulaisile. Hänen tapana on paheksua joitakin ihmisiä, jotka eivät tee hänen ajattelemalla tavalla. Jopa loukkaantuu.
Vierailija kirjoitti:
Ei tosiaan äitisi miesmaku kuulosta hyvältä. Ja tuo on tosi ikävää, että äitisi ei puolusta sinua, jos mies haukkuu. Sille et valitettavasti taida voida mitään, jos äitisi haluaa miestä edelleen nähdä. Mutta muista, että sinun ei tarvitse tuota miestä enää tavata, voit kieltäytyä siitä.
Pitäähän äidin saada melaa mekkoon.
Vierailija kirjoitti:
Alkoholisti-isään käytännössä katkaisin välit, koska arvosteli tulevaa miestäni, vaikka ei ollut tätä edes tavannut.
Miestäni tai lapsiani arvostelleet ystävät ovat myös saaneet jäädä taakse.
Ap:lle suosittelen, että lakkaat olemasta äitisi sylkykuppi, vaikka se sylkijä ei olisikaan hän itse vaan tuo vastenmielinen "Pekka". Äitisi alkoholin/miehenkipeydessään sallii mollaamisen, mutta siihen älä alistu.
Hyvä elämä on muualla. Tsemppiä!
Ihan sivusta, että jos sekä isäsi että useammat ystäväsi arvostelevat miestäsi ja lapsiasi, niin onkohan heissä oikeasti jotain syytä olla huolissaan?
Mummollani oli tapana haukkua isääni kun kävin mummolassa. Hän oli isäni anoppi siiis.
Kerran sanoin että puhut mun isästäni. Mummulla oli vaikeaa kun ois halunnut sanoa vastaan mutta ei kehdannut mulle sanoa.

Oikein!
:(