Lue keskustelun säännöt.
Miniä ei näy suvussa mitenkään
Mitähän tästä pitäisi ajatella, kun poikamme avopuoliso ei näy suvussa mitenkään. Olemme yrittäneet mieheni kanssa kutsua häntä pojan mukana kylään meille, mökille, lomareissuille ja suvun juhliin, rippijuhliin, ylioppilasjuhliin ja hautajaisiin. Seurustelua on kestänyt jo monta vuotta ja vieläkään emme tunne miniää oikein mitenkään. Minua tämä miniän etäisyys tavallansa haittaa, koska olin hyvin läheinen omien appivanhempien kanssa ja haluaisin saman ystävällisyyden taata myös miniälle. Poikani kertoo välillä omia kuulumisiaan, mutta avopuolisostaan puhuu vain jos kysymme mitä hänelle kuuluu. Emme tunkeile emmekä käy heillä kylässä ilman kutsua eli mistään sellaisesta ei voi olla kysymys. En tiedä, onko heille perheenlisäystoiveita, mutta jos on, epäilen suuresti näkisinkö lapsenlapsiani ollenkaan.
Kommentit (624)
Ap vaikuttaa ihan normaalilta, samoin poika mutta miniäkandidaatti mt-ongelmaiselta nörtiltä. Ja suuri osa vasttajista samoin mt-ongelmaisilta ja huonokäytöksisiltä. Tämä on mun analyysi kahlattuani lähes koko ketjun läpi.
Puhu ap poikasi kanssa ja kysy ihan suoraan. Jos jo tosiaan 7 vuotta on kestänyt, eikä avioliittoa eikä lapsiakaan ole tulossa, että mikä on homman nimi. Aika kuluu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap, voi kun olisit minun anoppini. Vaikutat lämpimältä ja perhekeskeiseltä äidiltä. Minulla oli aivan kamala anoppi, joka teki minun ja mieheni elämästä helvetin, vaikka asuikin eri maassa. Lapsenlapsistaan ei ollut kiinnostunut, ja vierailut olivat aina yhtä tuskaa.
Koin kutenkin, että on asioita joita tehdään avioliitossa, vaikka ei aina huvittaisi. Puolison perheen "kestäminen", silloin tällöin, kuuluu pakettiin.
Päätin, että historia ei tule toistamaan itseään. Minusta tulee ystävällinen ja auttavainen (silloin kun apua pyydetään) anoppi. No, kuinkas kävikään. Olen tullut hyvin juttuun poikieni tyttöystävien kanssa. Valitettavasti tästa viimeisimmästä kokelaasta en ole oppinut pitämään, vaikka olen yrittänyt. Niinpä olenkin suorastaan onnellinen, kun poika tulee yksin käymään. Avovaimolle olen aina ystävällinen, mutta helppoa se ei ole. Olen asiasta keskustellut mieheni ja luottoystävieni kanssa. Kaikki
Uhriutuisi pojalle kuinka miniä kiusaa. Klassikko. Oikeastaan tämä on tosi hyvä idea siinä mielessä, että se eskaloi tilanteen jompaan kumpaan suuntaan. Pääsee eroon homeisesta anopista tai jos poika on äitirakas niin nainen löytää varmasti paremman miehen. Tämähän on ihan klisee Kiinassakin, missä pojat ovat tunnetusti "mammanpoikia" ja kiina-naiset eivät suostu ottamaan heitä suhteisiin, että anoppi aiheuttaa avioeron. Sellainen mies ei tosiaan kelpaakaan suhteeseen
Ap kuvaa ketjun jossa hänen äitinsä eli mummo kutsuu lapsensa eli ap:n ja ap:n sisarukset syntymäpäivilleen kuin nämä olisivat edelleen lapsia.
Sitten ap määräilee omia lapsiaan kuin nämä olisivat yhä lapsia.
Ja ongelma onkin yhtäkkiä sitten miniä, joka ei vaan suostu enää olemaan ap:n lapsen kaveri tms. vaan katsoo, että hei, heillä on nyt oma perhe.
Näin ne usein menee. Vinoutuneet mallit sukupolvelta toiselle. Ja sitten se on se ulkopuolinen, joka on ns. hankala.
Vierailija kirjoitti:
Olen tosi sukurakas ja tykkään kaikenlaisista sukujuhlista, niin oman kuin puolisonkin suvun. Olen kaikkien kanssa toimeentuleva ja mukava tyyppi, näin minulle on usein kerrottu. Jostain syystä tai ehkäpä juurikin siksi välit anoppiin ovat jo 30 v olleet aika viileät. Tuntuu kuin anoppi olisi alusta saakka inhonnut minua, sittemmin lasten myötä sentään sietänyt. Olen alusta saakka ollut tästä suoraan sanottuna välittämättä. Ollaan käyty miehen puolen suvun juhlissa aina, kun on kutsuttu ja olen saanut sekä anopin että apen suvulta aina superlämpimän vastaanoton. Se ehkä anoppia myös hiertää: minussa on ehkä sellaista lämpöä, jota hänessa ei ole. Mutta näillä mennään. Koskaan ei ole anoppilaan kutsuttu, mutta miehen kanssa aina siellä kyläilen. 30 v aikana en ole kertaakaan ollut anoppilassa yötä! Anoppi on kyllä yöpynyt neillä, kun on tarvinnut yösijaa esim ollessaan toisten lasten lapsia vahtimassa !).
Mutta ap:n asiaan.
Kuin suoraan yhden minun sukuuni naineen naisen kirjoittama teksti. Sama deluusio, että tulee toimeen kaikkien kanssa ja kuvielma omasta ylemmyydestä. Omassa tapauksessa konflikti on siinä, että sukuun nainut on maalaistollo vanhentuneine tapoineen ja lehmämäisine olemuksineen, "anoppi" eli miehen äiti moderni kaupunkilaisnainen. Täysin eri kulttuuri, missä arvostetaan ihan eri asioita. Vanha kansa tietysti ymmärtää maalaistolloja, kun ovat itsekin vielä sitä aikaa eläneet, ja kokee pulleat ja iloluontoiset naiset helppoina ja turvallisina
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko ap keskustellut poikasi kanssa tilanteesta? Käykö poikasi avokkinsa kanssa tämän vanhempien luona? Onko hän tehnyt havaintoja, millaiset suhteet tyttärellä on omiin vanhempiinsa, entä muihin sukulaisiin? Joissakin perheissä ollaan melko etäisiä, mikä tietenkin tuntuu sellaisista oudolta, joilla on hyvin läheiset ja lämpimät suhteet. Ehdotan, että otat asian esille poikasi kanssa, ei utelumielessä eikä syytellen, vaan ihan asiallisesti. Voi olla, että keskustelu selvittää tilannetta.
Ap täällä. Pojalta olen kuullut, että ovat välillä miniän vanhemmilla kylässä ja tehneet useammankin yön vierailun miniän vanhemmilla majoittuen. Vaikuttavat siis läheisiltä ainakin vanhempien kanssa olevan. Ohimennen asioita kuulleena miniänkin perhe vaikuttaa hyvin samankaltaiselta kuin meidän eli ei ole kylässä pakko viettää aikaa samassa kahvipöydässä, vaan saavat touhu
Kuulostaa aika paljonkin tökeröltä miniän käytös. Tasapuolisuuden nimissä pitäisi käydy miehenkin vanhemmilla kylässä. Vaikka ei haluttaisi, vaikka olisi kivempaa siellä omassa lapsuuden kodissa. Itse tunnetörpön anopin miniänä ymmärrän, että miehelleni on kuitenkin tärkeätä, että käymme ja vietämme aikaa myös hänen lapsuudenkodissaan ja hänen vanhempiensa kanssa. Mieheni vuoksi kykenen tähän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap vaikuttaa ihan normaalilta, samoin poika mutta miniäkandidaatti mt-ongelmaiselta nörtiltä. Ja suuri osa vasttajista samoin mt-ongelmaisilta ja huonokäytöksisiltä. Tämä on mun analyysi kahlattuani lähes koko ketjun läpi.
Puhu ap poikasi kanssa ja kysy ihan suoraan. Jos jo tosiaan 7 vuotta on kestänyt, eikä avioliittoa eikä lapsiakaan ole tulossa, että mikä on homman nimi. Aika kuluu.
Kaikki eivät halua naimisiin eivätkä lapsia. Yksi syy etääntymiseen voi olla juurikin noiden asioiden tivaaminen ja se, ettei siihen "ei ole kumpaakaan tulossa"- vastaukseen ei tyydytä, vaan jankataan tai passiivisaggressiivisesti vinoillaan toistuvasti. Jos muukin suku on huonokäytöksistä ja ottaa noita aiheita toistuvasti esille, ei heitäkään enää halua tavata, kun ärsyttää joka kerta toistaa sama asia tai kuunnella sitä vihjailua ja kettuilua. Esim. en halua enää tavata tai edes puhua puhelimessa isäni kanssa, koska jokaisessa keskustelussa kysyy milloin teen lapsenlapsen hänelle. Olen jo yli 20 vuotta sanonut olevani vela, enkä jaksa enää toistaa sitä joka kerta, siispä rajoitan yhteydenpidon olemattomaksi. Muitakin syitä vältellä on, mutta tuo nyt on yksi isoimmista.
Vierailija kirjoitti:
AP täällä jatkaa. Poikamme aiempi tyttöystävä näkyi elämässämme ja tuli pojan mukana aina silloin tällöin mukaan erinäisiin tapahtumiin. Minusta on ihan ymmärrettävää, että aina ei pääse tai halua tulla mukaan. Tätä uutta suhdetta on kestänyt jo seitsemän vuotta ja meillä ei vieläkään ole miniään oikein mitään suhdetta. Toivotan hänet aina lämpimästi tervetulleeksi ja juttelemme ihan normaaleista arkipäivän asioista, kun olemme harvakseltaan tavanneet. Hän vaikuttaa oikein sympaattiselta ihmiseltä, joten ihmetyttää, mistä tämä etäisyys johtuu ja mitä olemme tehneet väärin.
No, enpä ihmettele, ettei pojan tyttöystävä pidä yhteyttä kumppaninda äitiin, jos tämä haikailee pojan entisen tyttöystävän perään. Kyllä fiksu ihminen helposti huomaa, ettei olekaan niin hyvä kuin se pojan ex, vaikkei tuota edes suoraan sanottaisikaan. Tulee anopilta kommenttia "kyllä se Tiina oli niin näppärä käsistään" tai "ei kyllä Tiinalla ollut ylipaino-ongelmaa" tai muuta "vitsikästä" kettuilua
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa aika paljonkin tökeröltä miniän käytös. Tasapuolisuuden nimissä pitäisi käydy miehenkin vanhemmilla kylässä. Vaikka ei haluttaisi, vaikka olisi kivempaa siellä omassa lapsuuden kodissa. Itse tunnetörpön anopin miniänä ymmärrän, että miehelleni on kuitenkin tärkeätä, että käymme ja vietämme aikaa myös hänen lapsuudenkodissaan ja hänen vanhempiensa kanssa. Mieheni vuoksi kykenen tähän.
Miksi arvelet että ap:n poika olisi tyytymätön nykytilanteeseen? Hän ehkä tottuneena jaksaa äitiään, mutta tajuaa, että ei kaikki ap:ta jaksa. Ja hänen onnekseen ne appivanhemmat on normaaleja, joten hänkään ei kuormitu liikaa.
Vierailija kirjoitti:
Ap, voi kun olisit minun anoppini. Vaikutat lämpimältä ja perhekeskeiseltä äidiltä. Minulla oli aivan kamala anoppi, joka teki minun ja mieheni elämästä helvetin, vaikka asuikin eri maassa. Lapsenlapsistaan ei ollut kiinnostunut, ja vierailut olivat aina yhtä tuskaa.
Koin kutenkin, että on asioita joita tehdään avioliitossa, vaikka ei aina huvittaisi. Puolison perheen "kestäminen", silloin tällöin, kuuluu pakettiin.
Päätin, että historia ei tule toistamaan itseään. Minusta tulee ystävällinen ja auttavainen (silloin kun apua pyydetään) anoppi. No, kuinkas kävikään. Olen tullut hyvin juttuun poikieni tyttöystävien kanssa. Valitettavasti tästa viimeisimmästä kokelaasta en ole oppinut pitämään, vaikka olen yrittänyt. Niinpä olenkin suorastaan onnellinen, kun poika tulee yksin käymään. Avovaimolle olen aina ystävällinen, mutta helppoa se ei ole. Olen asiasta keskustellut mieheni ja luottoystävieni kanssa.
Kaikki ovat ymmärtäneet minua. Ja kyllä, pojalle olen sanonut, että miettisi vielä ja myös perustellut miksi olen sitä mieltä. Hän kuitenkin tekee itse omat ratkaisunsa, ja minun on siihen sopeuduttava. En todellakaan itke perään, jos suhde loppuu.
Ap, älä masennu näistä arvostelevista kommentrista. Tältä palstalta harvoin kukaan saa mitään ymmärtäväisiä kommentteja tai hyviä neuvoja. Itse juttelisin asiasta poikani kanssa. Tiedän, ei välttämättä helppoa. Joskus myös ystävän kanssa asiasta juttelu auttaa.
Taitaa poika olla vihdoinkin löytänyt sen oikean. Omalta osaltasi olet taputellut jutun ja voi olla, ettet mahdollisia lapsenlapsia tapaa.
Pahin virhe, mitä tuleva anoppi voi tehdä, on olla hyväksymättä lapsen valintaa. Kun et hyväksy poikasi tulevaa puolisoa, et hyväksy poikaasi. Niin se tulkitaan. Vaikka asia ei sinulle mitenkään kuulu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älä välitä, ap. Vaikutat ihan normaalilta äidiltä ja anopilta, et sellaiselta anoppihirviöltä kuin täällä väännetään. Keskustele poikasi kanssa rehellisesti. Ja tärkeintä, että sinulla on hyvät ja toimivat välit poikaasi.
Hankalia ihmisiä on olemassa, pitää vain kovettaa itsensä lopulta, ettei ota sitä itseensä. Asiallinenja ystävällinen pitää aina olla, ihan kaikki eivät siihen kykene.
Ymmärtäisin ap:n odotukset/toivomukset paremmin, jos hänen poikansa olisi naimisissa. Mutta poika ei ole mennyt naimisiin, eikä ole tietoa onko edes menossa. Kun suhdetta ei ole virallistettu, vaan miniäkokelas joutuu olemaan pelkkänä tyttöystävänä vailla tietoa, kuinka pitkään suhde jatkuu, niin miksi ihmeessä hän alkaisi kovasti tutustumaan miesystävänsä sukuun? Sitten vasta kun mies on osoittanut olevansa suhteessa vakavissaan, voi ajatella, että tässä ollaan nyt sitten pidemmän aikaa ja voisi miehen sukuunkin (tai edes vanhempiin) vähän tutustua.
Kuka jaksaa kauhean tarkkaan ruveta tutustumaan jokaisen seurustelukumppanin sukuun? Siinähän menettää eron myötä kaikki ne ihmissuhteet samassa rytäkässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sen takia sanoin, että "ehkä" ei ole sukurakas, koska täällä voimme vain arvailla miniän syitä.
Se on anopin suku, ei miniän. Miten se miniä nyt yhtäkkiä jotenkin rakastaisi täysin vieraita ihmisiä?
Miniä oli ollut ap:n pojan kanssa aika monta vuotta (7v vai oliko 8v) Kyllä siinä ajassa jo ehtii ihmisiin tutustumaan, ettei ne ihan "täysin vieraita ihmisiä" ole . No tietenkään ei voi tutustumisesta puhua, jos miniä käy kerran vuodessa ja on tunnin. Ja vaikka se anopin suku ei olekaan minän sukua, niin kyllähän siihen anoppiin sukuun voi silti tutustua tai siis oman miehensä sukuun. Voihan mieskin haluta, että avovaimonsa tutustuu hänen vanhempiinsa/sisaruksiinsa tai muihin läheisiin sukulaisiin tai miehen ystäviin. Kyllähän avo/aviopuolison sukuun yleensä halutaankin ainakin jossain määrin tutustua. Ei se, että anoppi ja miniä on eri sukua(niin pitääkin olla) estä sitä, että toiseen voi tutustua.
Vierailija kirjoitti:
Ymmärtäisin ap:n odotukset/toivomukset paremmin, jos hänen poikansa olisi naimisissa. Mutta poika ei ole mennyt naimisiin, eikä ole tietoa onko edes menossa. Kun suhdetta ei ole virallistettu, vaan miniäkokelas joutuu olemaan pelkkänä tyttöystävänä vailla tietoa, kuinka pitkään suhde jatkuu, niin miksi ihmeessä hän alkaisi kovasti tutustumaan miesystävänsä sukuun? Sitten vasta kun mies on osoittanut olevansa suhteessa vakavissaan, voi ajatella, että tässä ollaan nyt sitten pidemmän aikaa ja voisi miehen sukuunkin (tai edes vanhempiin) vähän tutustua.
Kuka jaksaa kauhean tarkkaan ruveta tutustumaan jokaisen seurustelukumppanin sukuun? Siinähän menettää eron myötä kaikki ne ihmissuhteet samassa rytäkässä.
Hän on avopuoliso eikä mikään tyttöystävä.
ei enää 40 vuoteen kaikki ole naimisiin menneet ikinä, lapsistakin yli puolet syntyy avopareille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Minua haittaa, koska haluaisin olla hänelle ystävällinen"
Vähän erikoinen haittaamisen syy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sen takia sanoin, että "ehkä" ei ole sukurakas, koska täällä voimme vain arvailla miniän syitä.
Se on anopin suku, ei miniän. Miten se miniä nyt yhtäkkiä jotenkin rakastaisi täysin vieraita ihmisiä?
Miniä oli ollut ap:n pojan kanssa aika monta vuotta (7v vai oliko 8v) Kyllä siinä ajassa jo ehtii ihmisiin tutustumaan, ettei ne ihan "täysin vieraita ihmisiä" ole . No tietenkään ei voi tutustumisesta puhua, jos miniä käy kerran vuodessa ja on tunnin. Ja vaikka se anopin suku ei olekaan minän sukua, niin kyllähän siihen anoppiin sukuun voi silti tutustua tai siis oman miehensä sukuun. Voihan mieskin haluta, että avovaimonsa tutustuu hänen vanhempiinsa/sisaruksiinsa tai muihin läheisiin sukulaisiin tai miehen ystäviin. Kyllähän avo/aviopuolison sukuun yleensä halutaankin ainakin jossain määrin tutustua. E
Kukaan ap:n suvusta ei edes vaivaudu kutsumaan sitä miniää minnekään vaan tympeät epämääräiset kutsut toimitetaan anopin kautta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap vaikuttaa ihan normaalilta, samoin poika mutta miniäkandidaatti mt-ongelmaiselta nörtiltä. Ja suuri osa vasttajista samoin mt-ongelmaisilta ja huonokäytöksisiltä. Tämä on mun analyysi kahlattuani lähes koko ketjun läpi.
Puhu ap poikasi kanssa ja kysy ihan suoraan. Jos jo tosiaan 7 vuotta on kestänyt, eikä avioliittoa eikä lapsiakaan ole tulossa, että mikä on homman nimi. Aika kuluu.
Kaikki eivät halua naimisiin eivätkä lapsia. Yksi syy etääntymiseen voi olla juurikin noiden asioiden tivaaminen ja se, ettei siihen "ei ole kumpaakaan tulossa"- vastaukseen ei tyydytä, vaan jankataan tai passiivisaggressiivisesti vinoillaan toistuvasti. Jos muukin suku on huonokäytöksistä ja ottaa noita aiheita toistuvasti esille, ei heitäkään enää halua tavata, kun ärsyttää joka kerta toistaa sama asia tai kuunnella sitä vihjailua ja kettuilua. Esim. en halua enää tavata tai edes
Hyi oksetus. Ihan kuin sinun kohtusi olisi joku isäsi uuni. Miksi tekisit hänelle lapsen? Muuttaisin äkkiä vähintään 1000km päähän hänestä :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sen takia sanoin, että "ehkä" ei ole sukurakas, koska täällä voimme vain arvailla miniän syitä.
Se on anopin suku, ei miniän. Miten se miniä nyt yhtäkkiä jotenkin rakastaisi täysin vieraita ihmisiä?
Miniä oli ollut ap:n pojan kanssa aika monta vuotta (7v vai oliko 8v) Kyllä siinä ajassa jo ehtii ihmisiin tutustumaan, ettei ne ihan "täysin vieraita ihmisiä" ole . No tietenkään ei voi tutustumisesta puhua, jos miniä käy kerran vuodessa ja on tunnin. Ja vaikka se anopin suku ei olekaan minän sukua, niin kyllähän siihen anoppiin sukuun voi silti tutustua tai siis oman miehensä sukuun. Voihan mieskin haluta, että avovaimonsa tutustuu hänen vanhempiinsa/sisaruksiinsa tai muihin läheisiin sukulaisiin tai miehen ystäviin. Kyllähän avo/aviopuolison sukuun yleensä halutaankin ainakin jossain määrin tutustua. E
Heidät haluaa tavata, jotta näkee millaista porukkaa he ovat. Yleensä se riittää, ainakin on itselleni riittänyt. Ainoastaan yksi poikaystävän sukulainen on kohdellut minua mielestäni hyvin, ja tämä oli pojan äidin uusi mies, eli ei edes verisukulainen. Hän teki kuuman juoman minulle, kun olin tapaamassa heitä poikaystävän seurana ja saanut flunssan. Äiti ei osoittanut minulle mitään huomiota. Anopit käyttäytyvät kuin prinsessat, eivätkä ota tilanteissa aikuisen roolia. Tässäkin tapaukesssa ap uhriutuu ja marttyroi, eikä uskalla ottaa edes kontaktia "miniään". Miniänkö tehtävä se on anoppia hyysätä? Ja jos ilmassa on hankaluuden lisäksi passiivisaggressiivisuutta, nuori hyvin nopeasti ottaa monta askelta taakse ja välttää koko henkilöä. Jodel on täynnä kauhistuneiden "miniöiden" juttuja siitä, mitä näennäisystävällisiä törkeyksiä anoppi on nyt tehnyt tai sanonut. Se mitä täällä vanhukset pitävät "normaalina" voi olla tuoreemmille sukupolville törkeää ja täysin asiatonta. Maailma vaan muuttuu. Ei naisen tarvitse enää olla anopin kosketeltavana tai luovuttaa lapsiaan mahon keinovauvoiksi
Vierailija kirjoitti:
Ap kuvaa ketjun jossa hänen äitinsä eli mummo kutsuu lapsensa eli ap:n ja ap:n sisarukset syntymäpäivilleen kuin nämä olisivat edelleen lapsia.
Sitten ap määräilee omia lapsiaan kuin nämä olisivat yhä lapsia.
Ja ongelma onkin yhtäkkiä sitten miniä, joka ei vaan suostu enää olemaan ap:n lapsen kaveri tms. vaan katsoo, että hei, heillä on nyt oma perhe.
Näin ne usein menee. Vinoutuneet mallit sukupolvelta toiselle. Ja sitten se on se ulkopuolinen, joka on ns. hankala.
Siis TÄMÄ! Minusta on vastenmielistä, miten aikuisten lasten äidit eivät jotenkin hyväksy lastensa aikuistumista ja kohtelevat heitä pieninä lapsinaan vielä viiskymppisenä!
Tämän takia heidän välilleen ei ikinä synny aitoa läheisyyttä, kun äidit takertuvat lapsuuteen. Miten ihania ovatkaan ne perheet, joissa anopit ymmärtävät mikä onni ja autuus on AIKUISET lapset, jotka eivät alistu passattaviksi vaan osaavat myös sanoa ei, olla vastavuoroisia ja sanoittaa tunteensa!
Läheisriippuvainen marttyyriäiti kun ei hyväksy sanaa ei.
Isäni oli tällainen mammanpoika vielä 70 vuotiaanakin, oli kuvottavaa katsella kun yli 90-vuotias mummoni passasi ja höösäsi vanhaa ukkoa. Isäni kaikki naissuhteet kaatuivat mahdottomaan anoppiin, jonka veroiseksi yksikään nainen ei yltänyt. Isä kuoli kolmesti eronneena asuessaan loppuelämänsä äitinsä kanssa.
Anoppi taas ostaa miehelleni yhä lahjaksi jotain logo t-paitoja ja AUTOKIRJOJA, vaikka mies on pitkälle yli 40v. Pilkkoo yhä ruuan valmiiksi ja ostaa jäätelöä, josta poikansa tykännyt lapsena. Mies kokee äitinsä vähän ahdistavaksi, mutta missään nimessä anopille ei sanota ei. Yleensä ei sanota mitään, koska ainakaan minä en häntä halua edes nähdä, mieskin vain velvollisuudentunnosta.
Antaisin mitä vaan että mulla olis anoppi, jonka kanssa voisi mennä vaikka teatteriin tai jutella kaikesta, oma äitini kun on kuollut.
Mutta anoppini ei kykene tähän, sillä mies on hänen pikkupoikansa ja minä se paha, joka ei mahdollista anopille esimerkiksi joulua, jossa istumme passattavina kuin pikkulapset odottamassa anopin raatamisen jälkiä..
Minä kun tykkään itsekin tehdä jouluruokia ja kestitä vieraita, mutta anoppi ei pysty olemaan vieraana.
Hän ahdistuu kun ei voi olla se marttyyri, joka raataa aina yksin, keskustella ei voi mistään murtomaahiihtoa syvällisemmästä.
Onneksi poikani ilmoitti juuri olevansa homo. Miespuolisen miniänvävyn kanssa on varmasti paljon helpompaa!
Olet voinut esim udella, milloin lapsenlapsia tulee tai kommentoida muuten mikroaggressiivisesti. Tai sitten olet vain niin rasittavan utelias ja tyrkky, ettei kestä sinua.