Lue keskustelun säännöt.
Miniä ei näy suvussa mitenkään
Mitähän tästä pitäisi ajatella, kun poikamme avopuoliso ei näy suvussa mitenkään. Olemme yrittäneet mieheni kanssa kutsua häntä pojan mukana kylään meille, mökille, lomareissuille ja suvun juhliin, rippijuhliin, ylioppilasjuhliin ja hautajaisiin. Seurustelua on kestänyt jo monta vuotta ja vieläkään emme tunne miniää oikein mitenkään. Minua tämä miniän etäisyys tavallansa haittaa, koska olin hyvin läheinen omien appivanhempien kanssa ja haluaisin saman ystävällisyyden taata myös miniälle. Poikani kertoo välillä omia kuulumisiaan, mutta avopuolisostaan puhuu vain jos kysymme mitä hänelle kuuluu. Emme tunkeile emmekä käy heillä kylässä ilman kutsua eli mistään sellaisesta ei voi olla kysymys. En tiedä, onko heille perheenlisäystoiveita, mutta jos on, epäilen suuresti näkisinkö lapsenlapsiani ollenkaan.
Kommentit (624)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap vaikuttaa ihan normaalilta, samoin poika mutta miniäkandidaatti mt-ongelmaiselta nörtiltä. Ja suuri osa vasttajista samoin mt-ongelmaisilta ja huonokäytöksisiltä. Tämä on mun analyysi kahlattuani lähes koko ketjun läpi.
Puhu ap poikasi kanssa ja kysy ihan suoraan. Jos jo tosiaan 7 vuotta on kestänyt, eikä avioliittoa eikä lapsiakaan ole tulossa, että mikä on homman nimi. Aika kuluu.
Kaikki eivät halua naimisiin eivätkä lapsia. Yksi syy etääntymiseen voi olla juurikin noiden asioiden tivaaminen ja se, ettei siihen "ei ole kumpaakaan tulossa"- vastaukseen ei tyydytä, vaan jankataan tai passiivisaggressiivisesti vinoillaan toistuvasti. Jos muukin suku on huonokäytöksistä ja ottaa noita aiheita toistuvasti esille, ei heitäkään enää halua tavata, kun ärsyttää joka kerta toistaa sama asia tai kuunnella sitä vihjailua
No aika moni mies haluaa vaan seksiorjan. Lapsi voi jopa viedä miehen paikan perheessä, nainen keskittyy vaan mieheen jos ei ole lasta
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä en pidä mieheni isästä, koska miehenikään ei pidä hänestä. Toki muutenkin olen hyvin erilainen kuin appi. Mieheni ei pidä myöskään isänsä vaimosta, koska aloittivat suhteen mieheni äidin selän takana ja hajottivat perheen. Näemme kuitenkin suht useasti, mutta tapaamiset kestävät ehkä tunnin. En ole kiinnostunut heistä, ja appi kyllä kertoo elämästään ilman, että häneltä kysyy.
Vierailija kirjoitti:
Pari kysymystä teille anopin kieltäjille :
Onko tämä käyttäytymismalli tasapuolinen , miehenne ei ole tekemisissä vanhempienne kanssa ? Ei tarvetta kun ei ole sukua. Miten teidän vanhempanne ovat tähän suhtautuneet ?
Jos teillä on lapsia niin miten olette heille kommunikoineet / selittäneet , että äiti ei oikeastaan tiedä vaarista mitään kun ei ole tavannut . Entä kun lapsi ihmettelee miksi ei ole, onko vastauksenne että sehän on joku vieras ukko?
En ole itsekään tekemisissä puolen suvun kanssa. Uusperhettä, väkivaltaa, misogyniaa ja rikoksia. Pitkään sitä sieti kaikenlaista vähän ikävää kunnes kamelin selkä katkesi eräässä isossa tapahtumassa, missä paljastui monen syvä pahuus
Lapsille sanon, että on turvallisempaa elää kaukana heistä. Ei tarvitse kertoa yksityiskohtia ja traumatisoida lasta, lapsi kyllä aistii autenttisuuden
Ongelmat alkavat yleensä pienestä ja väkivallalla on tapana pahentua. Nykyään toleranssini on paljon matalampi, enkä siedä mitään viitteitäkään esim. Ihmisoikeuksien vastaisesta käytöksestä. Tuollainen toksinen jurputus ja marttyyriys on henkistä väkivaltaa. Maailma on täynnä kivojakin ihmisiä. Tuollaista ei tarvitse sietää keneltäkään
Todennäköisesti on lievästi autismin kirjolla, asperger -piirteinen. Silloin vieraiden ihmisten tapaaminen saattaa kuormittaa ja niitä tilanteita välttelee. Päällepäin tätä ei huomaa, mutta näkyy tietyissä asioissa käytöksessä. Tytöt myös oppivat useammin peittämään näitä piirteitä. Ei siis ole todellisuudessa kyse mistään ujoudesta tms.vaan kohtaamiset kuormittaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap vaikuttaa ihan normaalilta, samoin poika mutta miniäkandidaatti mt-ongelmaiselta nörtiltä. Ja suuri osa vasttajista samoin mt-ongelmaisilta ja huonokäytöksisiltä. Tämä on mun analyysi kahlattuani lähes koko ketjun läpi.
Puhu ap poikasi kanssa ja kysy ihan suoraan. Jos jo tosiaan 7 vuotta on kestänyt, eikä avioliittoa eikä lapsiakaan ole tulossa, että mikä on homman nimi. Aika kuluu.
Kaikki eivät halua naimisiin eivätkä lapsia. Yksi syy etääntymiseen voi olla juurikin noiden asioiden tivaaminen ja se, ettei siihen "ei ole kumpaakaan tulossa"- vastaukseen ei tyydytä, vaan jankataan tai passiivisaggressiivisesti vinoillaan toistuvasti. Jos muukin suku on huonokäytöksistä ja ottaa noita aiheita toistuvasti esille, ei heitäkään enää halua tavata, kun ärsyttää joka kerta toistaa sama asia tai kuunnella sitä vihjailua
Mitä iloa ja hyötyä on kenellekään lapsettomasta naisesta? Tahattoman lapsettomuuden voin ymmärtää mutta tahallista en. Se ihan haaskausta sitten koko elämä jos et edes hyväntekeväusyytä harjoita.
Noinhan se sovinisti-isäni juuri ajattelee, että naisen tehtävä on synnyttää sukuun perillisiä ja omistautua perheelle (siis miehelleen). Jännästi en ole suinkaan suvun ainoa, joka häneen ei halua pitää yhteyttä; ei miehetkään ole pitäneet hänen puheistaan heidän vaimoilleen ja teini-ikäisille tyttärilleen.
Pointti oli kuitenkin tuoda vain yksi mahdollinen syy appivanhempien karttamiseen, kun joidenkin omatkin (lähi)sukulaiset voivat olla sietämättömiä ihan syystä. Nuoremmat sukupolvet ovat paljon kunnioittavampia, mitä tulee henk koht asioista uteluun ja toisten elämään puuttumiseen millään lailla. He eivät nää itseään vanhempiensa jatkeena toteuttamassa vanhempiensa haluja ja mielitekoja, he ovat omia yksilöitään eivätkä tilivelvollisia tai pakotettuja mihinkään.
Toki on mukavaa, jos puolison vanhempien kanssa synkkaa ja voi viettää aikaa. Itse jäin ikävöimään eron jälkeen yhden pitkäaikaisen miesystäväni äitiä. "Anopista" tuli vuosien aikana ystävä ja meillä oli yhteisiä urheiluharrastuksiakin. Vieläkin pidetään todella harvakseltaan yhteyttä, vaikka erosta on jo ikuisuus, elämä kuitenkin meni eteenpäin kaikilla. Ymmärrettävää myös jos ei synkkaa eikä halua ystävystyä, se on ihan ok. Asiallinen ja ystävällinen silti täytyy olla ja sitähän ap:n miniäehdokas on tehnyt. On vaan hyväksyttävä, että kaikki eivät halua olla ystäviäsi, vaikka kuinka haluaisit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Anoppia taitaa harmittaa kun ei saa purkaa miniään omia anoppi-miniä-traumojaan.
Anoppini esitti päälle päin mukavaa, mutta perheen kesken on yksi piru, jota aikuinen poikansa eli mieheni ja oma miehensä, 75-v reserviläinen pelkäävät. Minulle oli juuri niin inhottava kuin tällä palstalla ikävät anopit kuvataan.
Lopulta käytös muuttui ihan sairaaksi ja lopetin yhteydenpidon. Siitäkös se riemu repesi.. Mieheni pisti välit poikki äitiinsä kun meni niin yli anopin "sydänkohtaukset" äitienpäivänä, joutsenlaulut Facebookissa ynnä känniset huutopuhelut.
Omasta mielestään anoppi on mitä täydellisin henkilö ja hän olisi halunnut päättää kaikesta, jopa lapsemme nimestä.
Että kyllä sitä ilman anoppiakin selviää.
Onpa mielenkiintoinen tulevaisuudenkuva luvassa tämän keskustelun pohjalta ajateltuna. Parisuhteet ovat menossa viemäriin, kun ne eivät alun perinkään ole suhteita kokonaiseen ihmiseen, vain vain siihen osaan tästä toisesta, joka on tuotu tiskiin. Ei ole enää mitään tarvetta tuntea ihmistä kokonaisena, ymmärtää hänen suhteitaan muihin ihmisiin ja miten hän niissä toimii. Aitoon kuluttajatyyliin ihastellaan sitä osuutta, joka on näyteikkunassa, muttei haluta edes tietää siitä muusta.
Yhdistetään tähän oletukset, että suhteet kuuluukin päättää välittömästi, kun niihin tulee mitään muuta kuin positiivista sävyä ja ihanaa sisältöä. Kyllä ollaan ohuita ihmisiä sen jälkeen. Itseluodussa keinotekoisessa maailmassa, jossa saan kyllä vaatia mitä vain mutta minulta ei saa vaatia mitään. Tämä voi päättyä vain itsetuhon voimakkaaseen lisääntymiseen ja entistä syvempään yksinäisyyteen. Ja vielä paljon ikävämpiin luonteisiin kuin mitä nyt moni ymmärtääkään mahdolliseksi. Minkäänlaista kykyä kiintymykseen yli ristiriitaisten tunteiden ei muodostu, eikä luottamukselle ole edes tarvetta, koska keneenkään ei voi eikä pidä luottaa. En olekaan tajunnut, että todennäköisesti jo minun sukupolveni tulee kuolemaan ohjelmoidusti, koska jos meitä ei hoida robotti, ei hoida kukaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eli on kaksi vaihtoehtoa elokuvan katselu yhdessä tai ryypiskely?
No joo, mutta aika monella on vuodessa 5 viikkoa lomaa ja omakin suku. Mä tapasin kerran entisen poikaystävän vanhemmat ja silloinkin siellä piti olla yötä. Tapaamisajat he sanelivat koska silloin, kun heille olisi sopinut olisi pitänyt tulla koko jouluksi tai pääsiäiseksi. He ovat aivan eri tahtisia ihmisiä ja siellä vallitsee pysähtyneisyyden tunnelma; istuskelua, pitkät ruokaluvälit, valvomista todella myöhään, tissuttelua jne. Miehet ja naiset on eri porukoissa. On hämmentävää, kun menet tapaamaan appivanhempia, niin pääset viihdyttämään suvun muita naisia. Mitään ei tarvitse tehdä eikä saakkaan tehdä. Vietän pidemmät vapaat omien sukulaisteni kanssa. Meillä on itseasiassa kesämökki oman lähisuvun kanssa, jonka ylläpitö ja siellä puuhastelu vie aikaa. Sen lisäksi tapaan ystäviäni ja autan omia vanhempiani, jos tarvitsevat. Minusta jokainen voi hoitaa pääsääntöisesti yhteydenpidon sukunsa kanssa. Muutoinhan miniällä on tuplataakka; ensin viihdytät omaa sukua ja sitten puolison. Naisten kohdalla tässä on kyse usein perehdyttämisestä hoitamaan appivanhempia, kun terveys alkaa reistailla. Teen lisäksi vuorotyötä, joten viime tingassa ilmoitetut juhlat jäävät kyllä välistä. Varsinkin, kun oma elämä on kiireistä ei välttämättä kannata laittaa munia yhteen koriin ja hännystellä ja ystävystyä puolison suvun kanssa niin, että oma elämä jää paitsioon. Eron jälkeen kyyti on kylmää. Meillä kuvio oli niin, että molemmat lähdettiin tapaamaan omia sukulaisiamme eikä tässä ollut mitään ongelmaa.
Miniän puhelinnumeron voi kysyä numerotiedustelusta tai häneltä itseltään ja perustella sen hätätilanteita varten. Pojalta voit reippaasti kysyä asioita miniästä ja hän vastaa, jos on vastataaksen. Aivan turhaa suunnitella kostotoimenpiteitä etukäteen, jos joku ei tee niin kuin haluat. Toisin sanoen siitä, ettei pojan puoliso halua osallistua tapaamiseen voi päätellä mitään. Toisaalta, ette pojan kanssa ole kovin läheisiä jos kerran kuukauteen soittelette. Poika voi itsekin haluta pitää puolisonsa poissa.
Onpa mielenkiintoinen tulevaisuudenkuva luvassa tämän keskustelun pohjalta ajateltuna. Parisuhteet ovat menossa viemäriin, kun ne eivät alun perinkään ole suhteita kokonaiseen ihmiseen, vain vain siihen osaan tästä toisesta, joka on tuotu tiskiin. Ei ole enää mitään tarvetta tuntea ihmistä kokonaisena, ymmärtää hänen suhteitaan muihin ihmisiin ja miten hän niissä toimii. Aitoon kuluttajatyyliin ihastellaan sitä osuutta, joka on näyteikkunassa, muttei haluta edes tietää siitä muusta.
Yhdistetään tähän oletukset, että suhteet kuuluukin päättää välittömästi, kun niihin tulee mitään muuta kuin positiivista sävyä ja ihanaa sisältöä. Kyllä ollaan ohuita ihmisiä sen jälkeen. Itseluodussa keinotekoisessa maailmassa, jossa saan kyllä vaatia mitä vain mutta minulta ei saa vaatia mitään. Tämä voi päättyä vain itsetuhon voimakkaaseen lisääntymiseen ja entistä syvempään yksinäisyyteen. Ja vielä paljon ikävämpiin luonteisiin kuin mitä nyt moni ymmärtääkään mahdolliseksi. Minkäänlaista kykyä kiintymykseen yli ristiriitaisten tunteiden ei muodostu, eikä luottamukselle ole edes tarvetta, koska keneenkään ei voi eikä pidä luottaa. En olekaan tajunnut, että todennäköisesti jo minun sukupolveni tulee kuolemaan ohjelmoidusti, koska jos meitä ei hoida robotti, ei hoida kukaan.
- Onko se anoppi nyt sinun mielestäsi ihka-ainoa väylä aivan kaikkeen sosiaaliseen elämään?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap, älä välitä. Tää on pahin saitti kysyä apua mihinkään. Meidän suvussa kutsutaan myös juhliin just noin. Isäni 70v kutsuu kaikki jälkeläisensä, hänet saman ikäiset sisaruksensa kutsuvat kaikki jälkeläisensä. Kutsujan laiskuuttahan se toki on, se on vaan meidän tapa. En koe sitä ongelmana, eikä ole puolisokaan kokenut. Ehkä tämän keskustelun perusteella pyrin itse, etten jatkaisi sitten sitä tapaa, jos se monelle on punainen vaate.. omasta mielestäni se on vaan helppoa... laittaa vaan oman perheen whatsapp ryhmään, että olisi tommoset juhlat, ootte kaikki kutsuttuja..
Jos sun lapsesi asuu jo puolison kanssa kuten ap:llä, niin eihän hän ole enää sinun perhettäsi, vaan hän on perhettä sen puolison kanssa.
Tämähän siinä just on, se ongelma, ei sille puolisolle ole mitään tilaa, kun kaikki toimii kuin häntä ei olisikaan.
Eikö hän ole tehnyt kaikkensa, jotta toiset toimisivat niinkuin häntä ei olisikaan?
Eikö hän ole tehnyt kaikkensa, jotta toiset toimisivat niinkuin häntä ei olisikaan?
Millä lailla? Anoppinsa on tehnyt selväksi, että se miniän puoliso on vain anopin jatke ja lopun aikaa häiriköinyt minkä pystyy. Ei minkäänlaista tasavertaista, miniän perhettä kunnioittavaa tai normaalia lähestymistä ole anopilta ollut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen miniä, joka ei hirveästi enää käy anopin luona. Olen silti sitä mieltä, että kyllä normaaliin perhe-elämään kuuluu pitää yhteyttä puolin toisin. Juurikin esim siitä syystä, että se on lasten etu. Jos saa jälkeläisiä, puolet heistä on tuon toisen puolen tuotosta. Mutta valitettavasti vanhassa sukupolvessa on paljon persoonallisuushäiriöisiä, joiden kanssa on liian raskasta olla tekemisissä. Se vie niin paljon voimia, että pakko säästää itseään.
Omat appivanhemmat ovat oikein mukavia ja ihania ihmisiä. Itseäni ei vaan huvita yökyläilyt sukulaisissa. Mies tottakai menee mielellään kotiinsa ja on siellä rennosti. Minä koen sen jotenkin hankalana, ei ole minun koti. Olla toisten nurkissa, nukkua vieraassa sängyssä, ruokailut. Joku siinä vaan tökkii. Koska välimatkaa on niin paljon niin vierailut on väkisinkin yöreissuja. Hotelleja ei lähistöllä ole. Voisin vierailla vaikka useammin kuukaudessa jos ne olisi muutaman tunnin vierailuja ja sitten kotiin.
Mitä enemmän tulee ikää niin sitä raskaampana koen nuo vierailut. Kaikki joulut ja juhannukset pitäis viettää muiden nurkissa, ei kiitos. Minulla ei ole omia vanhempia joten ehkä siitä syystä en ole tottunut tuollaiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen miniä, joka ei hirveästi enää käy anopin luona. Olen silti sitä mieltä, että kyllä normaaliin perhe-elämään kuuluu pitää yhteyttä puolin toisin. Juurikin esim siitä syystä, että se on lasten etu. Jos saa jälkeläisiä, puolet heistä on tuon toisen puolen tuotosta. Mutta valitettavasti vanhassa sukupolvessa on paljon persoonallisuushäiriöisiä, joiden kanssa on liian raskasta olla tekemisissä. Se vie niin paljon voimia, että pakko säästää itseään.
Se on ihan sen lasten isän velvollisuus huolehtia yhteydenpidosta omaan sukuunsa. Ei äidin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen miniä, joka ei hirveästi enää käy anopin luona. Olen silti sitä mieltä, että kyllä normaaliin perhe-elämään kuuluu pitää yhteyttä puolin toisin. Juurikin esim siitä syystä, että se on lasten etu. Jos saa jälkeläisiä, puolet heistä on tuon toisen puolen tuotosta. Mutta valitettavasti vanhassa sukupolvessa on paljon persoonallisuushäiriöisiä, joiden kanssa on liian raskasta olla tekemisissä. Se vie niin paljon voimia, että pakko säästää itseään.
Se on ihan sen lasten isän velvollisuus huolehtia yhteydenpidosta omaan sukuunsa. Ei äidin.
Eli on ihan ok, että lasten välit isovanhempiin jäävät muodostumatta, jos isä on kyvytön tai estynyt huolehtimaan tuosta?
En ole vielä saanut vastauksia aiempiin kysymyksiini .
Onko puolison vanhempien " kieltäminen" , en keksi parempaa termiä, molemmin puolista ? Miehesi ei tarvitse olla tekemisissä sinun vanhempiesi kanssa .
Miten sinun vanhempasi tämän ovat ottaneet ja miten olet sen heille selittänyt , jos ovat ihmetelleet tms. Ette ole sukua ?
Miten selvitätte tämän kuvion lapsille ? Vai onko se myötäsyntyistä kun ovat imeväisestä asti tottuneet ettei äiti tule mukaan mummille eikä mummi käy meillä. Joku vastasi, mutta ne olivat ymmärrettäviä = alkolismi, mt ym.
Oliko sinulla itselläsi minkäänlaista suhdetta isäsi vanhempiin vai "poistiko' jo äitisi heidät?
Samaan aikaan itketään kun boomerit ajaa Audilla Espanjaan eikä välitä/auta lastenlasten kanssa . Päättäkää nyt jo. Ja käyttäkää jotain muuta argumenttia kuin iän ikuista minää ja uhriutumista.
Joku tuossa kirjoittikin eritahtisuudesta. Ahdistaa pelkkä ajatuskin, että käyttäisi viikonlopun hengaten appivanhempien luona.Opiskelen työn ohessa ja omistan yhdessä sukulaisteni kanssa metsää ja pari muuta kiinteistöä.Ahdistaisi hirveästi hengata vieraassa paikassa samalla kun omat työt kasaantuisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
AP täällä jatkaa. Poikamme aiempi tyttöystävä näkyi elämässämme ja tuli pojan mukana aina silloin tällöin mukaan erinäisiin tapahtumiin. Minusta on ihan ymmärrettävää, että aina ei pääse tai halua tulla mukaan. Tätä uutta suhdetta on kestänyt jo seitsemän vuotta ja meillä ei vieläkään ole miniään oikein mitään suhdetta. Toivotan hänet aina lämpimästi tervetulleeksi ja juttelemme ihan normaaleista arkipäivän asioista, kun olemme harvakseltaan tavanneet. Hän vaikuttaa oikein sympaattiselta ihmiseltä, joten ihmetyttää, mistä tämä etäisyys johtuu ja mitä olemme tehneet väärin.
Ette todennäköisesti tee mitään muuta väärin, kuin pahoitatte mielenne turhaan. Olen ehkä itse vähän samanlainen kuin teidän miniä. Monet ihmiset pitävät minusta ja minä pidän heistä, mukaanlukien appivanhempani. Kuitenkin luonteeltani rakastan omaa rauhaa ja tilaa, ja kuormi
Komppaan edellistä. Miniäsi on introvertti tai tarvitsee muuten paljon omaa rauhaa esim. asiakaspalvelutyön vastapainoksi. On fiksua ja tervettä tiedostaa asia ja osata priorisoida oma hyvinvointi. Poikasikin on fiksu, kun ei juoruile toisen asioista.
Itse joudun olemaan pakosti paljon tekemisissä lähisuvun ja myös puolison lähisuvun kanssa. Tästä on seurauksena se, että olen koko ajan kuormittunut ja väsynyt. En saa hoidettua edes töitäni kunnolla, en jaksa enää asiakaspalvelua ja ystävyyssuhteiden ylläpidon olen saanut unohtaa lähes kokonaan. Aina kun voin valita, haluan olla yksin. Tätä nämä muut eivät tajua. Koska on rajallista, minkä verran jaksan olla ihmisten kanssa, haluaisin valita ne ihmiset itse ja sen määrän mitä kenenkin kanssa olen tekemisissä. Tämä pakkososiaalisuus t.appaa sosiaalisuuteni ja ihmissuhteeni.
Ompa käsittämätön ajatus ettei omien lasten puolisoiden elämistä kuuluisi olla kiinnostunut millään tavalla. Itse ainakin toivon, että minulla säilyy hyvä ihmissuhde lasteni kanssa myös sen jälkeen kun ovat aikuistuneet ja muuttaneet omilleen. Ja kyllä, tuohon kuuluu myös se, että tutustun heidän mahdollisiin puolisoihinsa. Ei se sitä tarkoita että viikoittain pitäisi nähdä, mutta kerran vuodessa ohimennen kuulostaa kyllä aika pahalta. Ja kyllä, se vaatii kyllä vähän sekä anopilta että miniältä (tai mikä sukulaisuussuhde sitten kyseessä onkaan), mutta ihan niin individualistisessa maailmassa ei vielä eletä, ettei perheestä kuulu lainkaan välittää. Ja tämän kirjoittaa henkilö, joka mielellään pitää sukulaisensa vähän etäällä, mutta kuitenkin sentään yhteyksissä.
Ja sellainen disclaimeri tähän, että joskun voi olla viisastakin pysytellä erossa vanhemmista/appivanhemmista, ilmeisiä syitä tähän luettelematta. Mutta jos eivät kuitenkaan ihan ihmishirviöitä ole, niin kyllä jonkinlaiset välit pitäisi säilyttää ja luoda.
Voi johtua siitä, että poikasi on töpeksinyt asioita ja esim. pettänyt tmv.