Lue keskustelun säännöt.
Miniä ei näy suvussa mitenkään
Mitähän tästä pitäisi ajatella, kun poikamme avopuoliso ei näy suvussa mitenkään. Olemme yrittäneet mieheni kanssa kutsua häntä pojan mukana kylään meille, mökille, lomareissuille ja suvun juhliin, rippijuhliin, ylioppilasjuhliin ja hautajaisiin. Seurustelua on kestänyt jo monta vuotta ja vieläkään emme tunne miniää oikein mitenkään. Minua tämä miniän etäisyys tavallansa haittaa, koska olin hyvin läheinen omien appivanhempien kanssa ja haluaisin saman ystävällisyyden taata myös miniälle. Poikani kertoo välillä omia kuulumisiaan, mutta avopuolisostaan puhuu vain jos kysymme mitä hänelle kuuluu. Emme tunkeile emmekä käy heillä kylässä ilman kutsua eli mistään sellaisesta ei voi olla kysymys. En tiedä, onko heille perheenlisäystoiveita, mutta jos on, epäilen suuresti näkisinkö lapsenlapsiani ollenkaan.
Kommentit (624)
Vierailija kirjoitti:
No omassa pitkässä avoliitossa mies teki selväksi että ei itse halua olla kovin läheisissä väleissä sukuunsa. Kävimme sitten muutaman kerran vuodessa heillä syömässä ja mies sen lisäksi jouluna ja äitienpäivänä. Joulut vietin tietysti omien vanhempien luona.
Omalla kohdalla olisin oikein mielelläni viettänyt aikaa "appivanhempien" ja miehen siskojen kanssa, mutta oudolta se olisi tuntunut kun miehen oma asenne oli mikä on. Päädyin eroon, koska mahdollisten lasten hankkiminen olisi tuntunut hänen kanssaan oudolta ilman kunnollista tukiverkostoa.
Niin ja sama outous koski myös miehen kavereita. Sain tavata heidät siinä kohtaa kun olimme olleet yhdessä noin 10 vuotta. Muuten mies vietti lähes kaikki viikonloput heidän seurassaan.
Tätähän se nykyään on. Etsitään kämppistä jakamaan kuluja, mielellään luontaiseduilla. Mitään yhteiselämää ei ole aiettakaan viettää. Puolitellaan kauppakuitteja, molemmilla omat ystävät ja sukulaiset. Ainut ero perinteiseen kämppikseen on yhteinen makuuhuone.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap täällä.
Oli kyllä hankala otsikoida ja en miettinyt otsikkoa sen koommin, kun viestin kirjoitin. Ajattelin, että sekin olisi harhaanjohtavaa jos otsikko olisi "miniä ei näy perheessä mitenkään" - ihan kuin hän olisi omalle perhelleen, siis puolisolleen, näkymätön.
Otsikosta viis. Halusin vain myötätuntoa ja kokemusperäistä keskustelua, että miten minun kannattaa edetä miniän kanssa. Tällä palstalla ei monella taida olla aikuisia lapsia vai ettekö ole yhtää
"Aikuisina meillä lapset valikoivat itse, minne menevät. Meillä on ilmeisesti ahdasmielinen tapa, että jokaista vierasta ei kutsuta henkilökohtaisesti. Sen tavan minä kyllä lopetan, koska ymmärrän nyt tämän keskustelun pohjalta, että aikuisille lapsille ei lähetetä enää isän ja äidin kautta kutsuja mummin syntymäpäiville. Mutta tulen varmasti jatkossakin pojalta kysymään, että haluaako hän meidän kanssa samalla kyydillä osallistua juhliin, kun lähes poikkeuksetta suvun juhlat ovat toisella puolella Suomea. Eikö se ole jo ympäristöystävällistä ottaa matkan varrelta kyytiin ja mennä loppumatka samalla autolla? Lopetan sitten varmaan muuten tämän miniän kutsumisen mökille ja muille retkille ja reissuille ja luoksemme kylään."
Odotinkin jo tätä loppuhuipennusta. :D
Meillä kävi meidän silloisten nuorten aikoina myös seurustelukumppani ja heidän sisarensa ja vanhempansa kylässä. Vuoroin vieraissa. Oliko ajat 70-80-luvuilla toisenlaiset kuin nykyään.
Serkkujen kanssa harvemin nykyään, sillin nuorena pitkiä aikoja kyläiltiin molempiin suuntiin.
Minun vanhempani ovat olleet yökylässä minun anopüilassa. Tänä päivänä on kaikki jäänyt vähemmäksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No omassa pitkässä avoliitossa mies teki selväksi että ei itse halua olla kovin läheisissä väleissä sukuunsa. Kävimme sitten muutaman kerran vuodessa heillä syömässä ja mies sen lisäksi jouluna ja äitienpäivänä. Joulut vietin tietysti omien vanhempien luona.
Omalla kohdalla olisin oikein mielelläni viettänyt aikaa "appivanhempien" ja miehen siskojen kanssa, mutta oudolta se olisi tuntunut kun miehen oma asenne oli mikä on. Päädyin eroon, koska mahdollisten lasten hankkiminen olisi tuntunut hänen kanssaan oudolta ilman kunnollista tukiverkostoa.
Niin ja sama outous koski myös miehen kavereita. Sain tavata heidät siinä kohtaa kun olimme olleet yhdessä noin 10 vuotta. Muuten mies vietti lähes kaikki viikonloput heidän seurassaan.
Tätähän se nykyään on. Etsitään kämppistä jakamaan kuluja, mielellään luontaise
Ai että jos ei mene tiskaamaan miehen sukulaisen pikkuserkun rippijuhliin ei vietä yhteiselämää?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En sen kummempaa suhdetta miniään tarvitsekaan, kunhan olisi edes jotkut välit.
Terveisin Ap.
Kuitenkin otsikoit koko ketjun niin, että nimenomaan haluat, että se miniä asettuu sinun suvussasi sinun määräämän paikkaan ja kerroit, miten sinua oikeastaan kiinnostaa vain se, mitä sukulaiset ja tuttavat ajattelee. Miniästä oikeastaan ihan viis.
Ap täällä.
Oli kyllä hankala otsikoida ja en miettinyt otsikkoa sen koommin, kun viestin kirjoitin. Ajattelin, että sekin olisi harhaanjohtavaa jos otsikko olisi "miniä ei näy perheessä mitenkään" - ihan kuin hän olisi omalle perhelleen, siis puolisolleen, näkymätön.
Otsikosta viis. Halusin vain myötätuntoa ja kokemusperäistä keskustelua, että miten minun kannattaa edetä miniän kanssa. Tällä palstalla ei monella taida olla aikuisia lapsia vai ettekö ole yhtää
Jännä juttu, että varailette sattumalta samoihin kaupunkeihin koko ajan lomia. Kuka niitä lomia teillä varailee, sinäkö?
Varaudu siihen, että jos lopetat miniän kutsumisen eli alat passiivisaggressiiviseksi, tulee ero tai menetät poikasi kokonaan. Tuo on ystävällistä miniältä, että sallii miehen ravaavan sellaisten vanhempien luona, joita itse inhoaa. Itse en sellaista miestä edes kelpuuttaisi suhteeseen, kertoo liikaa miehen luonteesta ja kyvyttömyydestä siirtyä omaan perheeseen. Jos alat vielä passiivisaggressiiviseksi miniää kohtaan, olette varmaan jatkossa ihan avoimessa sodassa. Mutta siihenhän sinä tällä uhriutumisellasi pyritkin, eikö?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jo lyhyessä sekavassa sepustuksessaan ap mainitsee 5 kertaa MINÄ sanan. kiitä luojaasi että avokki jaksaa edes poikaasi.
Vierailija kirjoitti:
Ap täällä.
Oli kyllä hankala otsikoida ja en miettinyt otsikkoa sen koommin, kun viestin kirjoitin. Ajattelin, että sekin olisi harhaanjohtavaa jos otsikko olisi "miniä ei näy perheessä mitenkään" - ihan kuin hän olisi omalle perhelleen, siis puolisolleen, näkymätön.
Otsikosta viis. Halusin vain myötätuntoa ja kokemusperäistä keskustelua, että miten minun kannattaa edetä miniän kanssa. Tällä palstalla ei monella taida olla aikuisia lapsia vai ettekö ole yhtää
"Aikuisina meillä lapset valikoivat itse, minne menevät. Meillä on ilmeisesti ahdasmielinen tapa, että jokaista vierasta ei kutsuta henkilökohtaisesti. Sen tavan minä kyllä lopetan, koska ymmärrän nyt tämän keskustelun pohjalta, että aikuisille lapsille ei lähetetä enää isän ja äidin kautta kutsuja mummin syntymäpäiville. Mutta tulen varmasti jatkossakin pojalta kysymään, että haluaako hän meidän kanssa samalla ky
Juuri näin. Klassinen marttyyri
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No omassa pitkässä avoliitossa mies teki selväksi että ei itse halua olla kovin läheisissä väleissä sukuunsa. Kävimme sitten muutaman kerran vuodessa heillä syömässä ja mies sen lisäksi jouluna ja äitienpäivänä. Joulut vietin tietysti omien vanhempien luona.
Omalla kohdalla olisin oikein mielelläni viettänyt aikaa "appivanhempien" ja miehen siskojen kanssa, mutta oudolta se olisi tuntunut kun miehen oma asenne oli mikä on. Päädyin eroon, koska mahdollisten lasten hankkiminen olisi tuntunut hänen kanssaan oudolta ilman kunnollista tukiverkostoa.
Niin ja sama outous koski myös miehen kavereita. Sain tavata heidät siinä kohtaa kun olimme olleet yhdessä noin 10 vuotta. Muuten mies vietti lähes kaikki viikonloput heidän seurassaan.
Tätähän se nykyään on. Etsitään
Jep, asutaan 24/7 yhdessä ja jaetaan kaikkein intiimein. Mutta jos ei anna lapsiaan anopille ja juokse tämän menoissa, ei ole yhteiselämää
Vierailija kirjoitti:
Yhteistyö on joillakin ihmisillä vaikeaa.
Viime kesäkuussa järjestettiin piknikki "sukujen naisten" kesken... Sinne tuli minä N. 40.v, mun veljen tyttö 15.v, veljen tytön siskopuoli 14.v, mun anoppi, mun äiti ja sisko, anopin naapuri nainen ja siskon burnoutista toipuva ystävä. Ja oli tosi kiva piknikki.
Kaikille tuollainen naisten keskinäinen bondaus ei ole luontevaa.Mun mies yritti suhteemme alussa saada mut viettämään aika siskojensa ja äitinsä kanssa.Tyyliin "voithan mennä sisälle juttelemaan äidin kanssa" (sen sijaan että olisin ulkona katsellut mitä appiukko oli rakentamassa).Samoi yritti saada mua keikalle siskonsa kanssa (mutta ei veljensä kanssa).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No omassa pitkässä avoliitossa mies teki selväksi että ei itse halua olla kovin läheisissä väleissä sukuunsa. Kävimme sitten muutaman kerran vuodessa heillä syömässä ja mies sen lisäksi jouluna ja äitienpäivänä. Joulut vietin tietysti omien vanhempien luona.
Omalla kohdalla olisin oikein mielelläni viettänyt aikaa "appivanhempien" ja miehen siskojen kanssa, mutta oudolta se olisi tuntunut kun miehen oma asenne oli mikä on. Päädyin eroon, koska mahdollisten lasten hankkiminen olisi tuntunut hänen kanssaan oudolta ilman kunnollista tukiverkostoa.
Niin ja sama outous koski myös miehen kavereita. Sain tavata heidät siinä kohtaa kun olimme olleet yhdessä noin 10 vuotta. Muuten mies vietti lähes kaikki viikonloput heidän seurassaan.
Tätähän se nykyään on. Etsitään
AP on ihan selkeästi solmussa. Miten sinulta sujuu muiden ihmisten kohdalla kutsu, kutsutko siihen malliin, että jos haluatte? Jämäkkyyttä kutsuihin ja aika selkeäksi sen mukaan mikä kutsuttavalle sopii.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhteistyö on joillakin ihmisillä vaikeaa.
Viime kesäkuussa järjestettiin piknikki "sukujen naisten" kesken... Sinne tuli minä N. 40.v, mun veljen tyttö 15.v, veljen tytön siskopuoli 14.v, mun anoppi, mun äiti ja sisko, anopin naapuri nainen ja siskon burnoutista toipuva ystävä. Ja oli tosi kiva piknikki.
Kaikille tuollainen naisten keskinäinen bondaus ei ole luontevaa.Mun mies yritti suhteemme alussa saada mut viettämään aika siskojensa ja äitinsä kanssa.Tyyliin "voithan mennä sisälle juttelemaan äidin kanssa" (sen sijaan että olisin ulkona katsellut mitä appiukko oli rakentamassa).Samoi yritti saada mua keikalle siskonsa kanssa (mutta ei veljensä kanssa).
Minun anoppini yrittää jatkuvasti tunkea kälyjäni ystävikseni. Minulla ei ole heidän kanssaan mitään yhteistä. Mutta aina vaan heitä tungetaan naamalleni. Edes saunaan ei saisi mennä miehen kanssa, vaan kälyjen.
Juu, munkin anoppi tapasi muistella ääneen poikansa exiä ja haukkua jokaisen heistä. Ja ihan vahingossa välillä kutsui minua viimeisimmän exän nimellä kun hänellä ne nimet menee niin hassusti aina sekaisin heh heh..
Ymmärsin kyllä yskän eikä mieskään juuri äitiinsä yhteyttä pidä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jep, asutaan 24/7 yhdessä ja jaetaan kaikkein intiimein. Mutta jos ei anna lapsiaan anopille ja juokse tämän menoissa, ei ole yhteiselämää
Niinkö kirjoitin? Ihme ulkiukkoja rakennellaan.
Ap, poikasi vaistoaa, että hän ei riitä ilman tyttöystäväänsä. Lopeta "miniän" perään haikaileminen ja hyväksy, että tämä ei vaan ole kiinnostunut luomaan suhdetta teihin. Olet antanut tähän mahdollisuuden, mutta mikäli toinen puoli ei siihen tartu, et sille mitään voi. Varmasti helpotus pojallekin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jep, asutaan 24/7 yhdessä ja jaetaan kaikkein intiimein. Mutta jos ei anna lapsiaan anopille ja juokse tämän menoissa, ei ole yhteiselämää
Niinkö kirjoitin? Ihme ulkiukkoja rakennellaan.
Niin sinä kirjoitit.
eri
Ap, voi kun olisit minun anoppini. Vaikutat lämpimältä ja perhekeskeiseltä äidiltä. Minulla oli aivan kamala anoppi, joka teki minun ja mieheni elämästä helvetin, vaikka asuikin eri maassa. Lapsenlapsistaan ei ollut kiinnostunut, ja vierailut olivat aina yhtä tuskaa.
Koin kutenkin, että on asioita joita tehdään avioliitossa, vaikka ei aina huvittaisi. Puolison perheen "kestäminen", silloin tällöin, kuuluu pakettiin.
Päätin, että historia ei tule toistamaan itseään. Minusta tulee ystävällinen ja auttavainen (silloin kun apua pyydetään) anoppi. No, kuinkas kävikään. Olen tullut hyvin juttuun poikieni tyttöystävien kanssa. Valitettavasti tästa viimeisimmästä kokelaasta en ole oppinut pitämään, vaikka olen yrittänyt. Niinpä olenkin suorastaan onnellinen, kun poika tulee yksin käymään. Avovaimolle olen aina ystävällinen, mutta helppoa se ei ole. Olen asiasta keskustellut mieheni ja luottoystävieni kanssa. Kaikki ovat ymmärtäneet minua. Ja kyllä, pojalle olen sanonut, että miettisi vielä ja myös perustellut miksi olen sitä mieltä. Hän kuitenkin tekee itse omat ratkaisunsa, ja minun on siihen sopeuduttava. En todellakaan itke perään, jos suhde loppuu.
Ap, älä masennu näistä arvostelevista kommentrista. Tältä palstalta harvoin kukaan saa mitään ymmärtäväisiä kommentteja tai hyviä neuvoja. Itse juttelisin asiasta poikani kanssa. Tiedän, ei välttämättä helppoa. Joskus myös ystävän kanssa asiasta juttelu auttaa.
Olen tosi sukurakas ja tykkään kaikenlaisista sukujuhlista, niin oman kuin puolisonkin suvun. Olen kaikkien kanssa toimeentuleva ja mukava tyyppi, näin minulle on usein kerrottu. Jostain syystä tai ehkäpä juurikin siksi välit anoppiin ovat jo 30 v olleet aika viileät. Tuntuu kuin anoppi olisi alusta saakka inhonnut minua, sittemmin lasten myötä sentään sietänyt. Olen alusta saakka ollut tästä suoraan sanottuna välittämättä. Ollaan käyty miehen puolen suvun juhlissa aina, kun on kutsuttu ja olen saanut sekä anopin että apen suvulta aina superlämpimän vastaanoton. Se ehkä anoppia myös hiertää: minussa on ehkä sellaista lämpöä, jota hänessa ei ole. Mutta näillä mennään. Koskaan ei ole anoppilaan kutsuttu, mutta miehen kanssa aina siellä kyläilen. 30 v aikana en ole kertaakaan ollut anoppilassa yötä! Anoppi on kyllä yöpynyt neillä, kun on tarvinnut yösijaa esim ollessaan toisten lasten lapsia vahtimassa !).
Mutta ap:n asiaan. Ikävä juttu. Hyvä, että poikasi sentään käy kotona. Kohteliasta olisi mkniälläkin ainakin pari krt vuodessa käydä kylässä, ihan normaalia kohteliaisuutta ja tapakulttuuria. Ehkä hänkin vain on tuollainen pikkuisen tunnetörppö kuin minun anoppini.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
AP tässä. Siis onko tukahduttava päällevyöryminen siis tämä minun tapa, jossa
-soitan pojalle noin kerran kuukaudessa ja POJAN kuulumisten kyselemisen jälkeen sanon, että hän ja puolisonsa ovat tervetulleita käymään meillä päin kahvilla tai meidän mökillä, jos olemme mökillä
-laitan pojalle tekstiviestin, kun joku sukulainen on minulle välittänyt "kutsun", että nyt on pojan serkun ylppärit tai mummin 80-synttärit, pääseekö joku paikalle. (Näitä juhlia ei ole kovinkaan montaa minne kaikki ehditään samaan aikaan, joten poikakin käy ehkä kahdet juhlat vuodessa viettämässä)
-lähetän pojan osoitteeseen postikortin, jossa toivotan heille molemmille hyvää joulua.
-seuraan instagramia ja poika on tehnyt julkaisun, jonka perusteella hän ja avopuolisonsa ovat samassa kaupungissa kesälomalla kuin minä ja mieh
No jos aikomuksenne oli mennä sinne,ei ole normaalia alkaa säätää aikataulujanne sen mukaan,onko poika sinne menossa.Normaalit ihmiset menee silloin kun alunperinkin oli aikomus ja juttelee pojalle ja minulle,jos nämä sattuu paikalle samaan aikaan.
AP , kerro millaista tukea ja uusia ajatuksia olet tässä päivän aikana saanut?
-Minä kannatan suoraa kutsua miniälle ja sitten vasta pojan kanssa keskusteluun.