Olen kateellinen parikymppisenä lapsen hankkineille

Sain lapsia heti peräjälkeen kun olin 20v. Liian nuorena avioon, heti lapsia ja jäi nuoruus elämättä. En suosittele kenellekään. Hienoja pärjääviä koulutettuja lapsia, mutta jäin itse paljosta paitsi. Olin sitten 43v kun tuli uusi parisuhde ja yllätys, jota ei pitänyt tapahtua. Luomuraskaus. Silloin olin kypsä äidiksi ja nautin paljon enemmän vauva- arjesta kuin nuorena. Hieno lapsi hänkin, josta voi olla ylpeä, eikä ole koskaan minua hävennyt, et olisin liian vanha. Päinvastoin. Hänen useat kaverinsa sanoneet , et heidän äitinsä näyttävät paljon vanhemmilta vaikka ovat nuorempia. Olen sitten pysynyt " kuosissa" ja tyyliltäni en koskaan mummomainen. Mies on 10v nuorempi. Mutta jokainen ikä on oikea ikä, kun haluaa äidiksi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Totuushan on ettei vanhana jaksa enää hoitaa lapsia, etenkin jos haluaa useamman. Ja isovanhemmat niin iäkkäitä ettei heistä ole enää avuksi. Tämä on totuus mikä aina halutaan pimittää valkoihoisilta naisilta. Etenkin naistenlehtien toimesta.

Aika harvalla 30-40-vuotiaalla on erityisen iäkkäät vanhemmat. 60-70v ei vielä ole mikään ikäloppu joka ei jaksa mitään.

Voivat itse asiassa jaksaa jopa paremmin kuin työssäkäyvät keski-ikäiset. Tuossa iässähän jäädään yleensä eläkkeelle, ja lastenlasten hoidossa auttaminen voi olla joillekin mielekästä tekemistä eläkepäiville.

Viime aikoina on lähipiiristä kuollut n 70 v miehiä kuin kärpäsiä, isolla osalla on muistisairauksia, eikä sen ikäiset naisetkaan jaksa enää k

Just näin. Ei ole monta päivää kun joku 40 v pohti täällä vauvan hankintaa ja siinä ketjussa huudettiin pää punaisena et älä sitten ainakaan isovanhemmilta apua odota, ei vanhat enää jaksa. Kummasti vaihtuu argumentit aina ketjun aiheen mukaan. :)

Vierailija kirjoitti:

Sain lapsia heti peräjälkeen kun olin 20v. Liian nuorena avioon, heti lapsia ja jäi nuoruus elämättä. En suosittele kenellekään. Hienoja pärjääviä koulutettuja lapsia, mutta jäin itse paljosta paitsi. Olin sitten 43v kun tuli uusi parisuhde ja yllätys, jota ei pitänyt tapahtua. Luomuraskaus. Silloin olin kypsä äidiksi ja nautin paljon enemmän vauva- arjesta kuin nuorena. Hieno lapsi hänkin, josta voi olla ylpeä, eikä ole koskaan minua hävennyt, et olisin liian vanha. Päinvastoin. Hänen useat kaverinsa sanoneet , et heidän äitinsä näyttävät paljon vanhemmilta vaikka ovat nuorempia. Olen sitten pysynyt " kuosissa" ja tyyliltäni en koskaan mummomainen. Mies on 10v nuorempi. Mutta jokainen ikä on oikea ikä, kun haluaa äidiksi. 

Jos joskus haluaa myös itselleen elää, ei kannattaisi tehfä lapsia sekä 20- että 40-vuotiaana. Ei ihme, että tunnet jääneesi paljosta paitsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sain lapsia heti peräjälkeen kun olin 20v. Liian nuorena avioon, heti lapsia ja jäi nuoruus elämättä. En suosittele kenellekään. Hienoja pärjääviä koulutettuja lapsia, mutta jäin itse paljosta paitsi. Olin sitten 43v kun tuli uusi parisuhde ja yllätys, jota ei pitänyt tapahtua. Luomuraskaus. Silloin olin kypsä äidiksi ja nautin paljon enemmän vauva- arjesta kuin nuorena. Hieno lapsi hänkin, josta voi olla ylpeä, eikä ole koskaan minua hävennyt, et olisin liian vanha. Päinvastoin. Hänen useat kaverinsa sanoneet , et heidän äitinsä näyttävät paljon vanhemmilta vaikka ovat nuorempia. Olen sitten pysynyt " kuosissa" ja tyyliltäni en koskaan mummomainen. Mies on 10v nuorempi. Mutta jokainen ikä on oikea ikä, kun haluaa äidiksi. 

Jos joskus haluaa myös itselleen elää, ei kannattaisi tehfä lapsia sekä 20- että 40-vuotiaana. Ei ihme, että tunnet jääneesi paljosta pait

No 40-vuotiaana lapsen hankkinut on n. 60-vuotias, kun lapsi itsenäistyy. Ei tuon ikäinen vielä mikään ikäloppu ole, monella on tuossa vaiheessa vielä ainakin toinen vanhemmista elossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onneksi naisilla on nykyään elämässä muitakin tavoitteita kun lisääntyminen mahdollisimman nuorena. Ei eletä enää 1950-luvulla.

Kerros lisää näistä "tavoitteista"

Eikö sinulle todellakaan tule mieleen mitä muita tavoitteita elämässä voisi olla?

Odotan mielenkiinnolla mitä nämä "tavoitteet" ovat.

Ohis.. Yksi tavoite on elää elämänsä kuten sen haluaa. Toinen tavoite voi olla sekin ettei ole tavoitteita. Elää päivä kerrallaan ja on onnellinen. Kolmas tavoite voi olla kerätä omaisuutta niin, että voi muuttaa eläkkeellä vaikka etelän lämpöön. Tavoitteita on kuinka ja paljon. Osa on mahdollisia lapsien kanssa sekä ilman. Osaan tavoitteita pitää olla lapset. Osaan lapsia ei saa olla. Mielikuvitus on rajana.

Jos suhde on huono, ja itse kutsut sitä huonoksi, niin ehkä se on ongelma. Jos sinulle on tärkeää saada lapsi, niin miksi olet sellaisen kanssa joka ei halua.

Vierailija kirjoitti:

Minä sain lapset 23- ja 28-vuotiaana. Kannatti. Kyllä lapsiperhe aika kuuluu alle kolmekymppisille.

Eli teillä lapsiperheaika päättyi, kun nuorempi lapsesi oli 2-vuotias? Annoitko hänet adoptioon täyttäessäsi 30v, vai miten teillä ilmeni tämä, että lapsiperheaika ei enää kolmekymppisille kuulu?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä ihmettä "uralla" tekee lapsettomana?

Itseäni enemmän ihmetyttää, mitä ihmettä "uralla" tekee perheellisenä?

Pyhällä hengellä kasvatat ne lapset?

Lapsettomana uralla ei tosiaan ole hirveästi väliä vuosikymmeniä ajatellessa. Jossain vaiheessa on tehtävä päätös yrittää hankkia lapsi. Muuten voi jäädä ilman. Kenelle säästöjä silloin testamenttaa tai nauttiiko hyvällä paikalla olevasta asunnosta, jos parisuhdekin loppuu.

Paras ikä hankkia lapsi on silloin, kun itse on valmis siihen ja elämäntilanne sen mahdollistaa.

45 vuotiaat ensimmäistä lastaan suunnittelevat naiset on miehelle parasta.

Niitä saa nussia paljaalla munalla runsaasti...

Älkää ny helvetti tehkö lapsia tälläseen maailmaan!

Joo, tulihan sitä lapsia tehtyä nuorena. Oli näkymää töistä, hyvä parisuhde ja muutenkin fiilis että tämä on nyt hyvä. Ja se oli hyvä. Pitkään meni tosi hyvin. Meillä oli kaikki, talo, autot, jne. Yhtäkkiä vain kaikki romahti, ja sitten tuli ero. 

Nykyään ajattelen, että en usko loppuelämän kestävään parisuhteeseen. Koska elin läpi sen, parhaan suhteen, jossa oli rakkautta, ja kaikki oli niin hyvin kun voi olla, mutta sekin vaan loppui. 

Uskalsimme sen lapsenkin tehdä nuorina, koska suhde oli aivan todella hyvä ja jotenkin sellainen hyvä tunne siitä että oli näkymää. Ja se oli niin. Tosi pitkään meni tosi hyvin. 

Enkä oikeastaan ikinä edes saanut järkevää tai rationaalista vastausta siihen miksi kaikki vain yhtäkkiä romahti. Sitä terapiassa läpikäytiin vaikka kuinka paljon mutta juurisyy jäi avoimeksi.

Mä sain lapset 20 ja 23v. Tein ne tyhmyyttäni väärän miehen kanssa, vaikka sinänsä olivat suunniteltuja. Toisaalta ajattelen, jos en olisi tehnyt, olisin ehkä tehnyt huonompia valintoja, joten sinänsä voi todeta, että lasten avulla aloin itse kasvamaan.

Lapset ovat saaneet epäkypsän äidin, toisaalta vaikeuksien kautta on kypsytty ja lapset on ihan tasapainoisia ja onnellisia, mitään vakavaa ei tapahtunut. Erosin lasten isästä jo tuolloin lasten ollessa pieniä. Nyt 40+ ikäisenä lapset on aikuisia, itse olen käynyt pari tutkintoa ja olen hyvässä työssä ja vaikeiden kokemusten myötä myös aika vahva henkisesti, arvot kohdallaan, elämä hymyilee, vierellä upea mies.

Monella muullakin tavalla olisi voinut mennä. Elämää ei voi hallita tai valita. Oman itsen valintojen kanssa kannattaa pyrkiä sinuiksi, koska niiden kanssa on elettävä ja katkeruus saastuttaa kaiken.

Sulla voi käydä miten hyvin vaan. Omat valintani on varmasti monelle näyttäneet hurjilta aikanaan. Mutta ainakin ne ovat olleet omiani.

Vierailija kirjoitti:

Mä sain lapset 20 ja 23v. Tein ne tyhmyyttäni väärän miehen kanssa, vaikka sinänsä olivat suunniteltuja. Toisaalta ajattelen, jos en olisi tehnyt, olisin ehkä tehnyt huonompia valintoja, joten sinänsä voi todeta, että lasten avulla aloin itse kasvamaan.

Lapset ovat saaneet epäkypsän äidin, toisaalta vaikeuksien kautta on kypsytty ja lapset on ihan tasapainoisia ja onnellisia, mitään vakavaa ei tapahtunut. Erosin lasten isästä jo tuolloin lasten ollessa pieniä. Nyt 40+ ikäisenä lapset on aikuisia, itse olen käynyt pari tutkintoa ja olen hyvässä työssä ja vaikeiden kokemusten myötä myös aika vahva henkisesti, arvot kohdallaan, elämä hymyilee, vierellä upea mies.

Monella muullakin tavalla olisi voinut mennä. Elämää ei voi hallita tai valita. Oman itsen valintojen kanssa kannattaa pyrkiä sinuiksi, koska niiden kanssa on elettävä ja katkeruus saastuttaa kaiken.

Sulla voi käydä miten hyvin vaan. Omat valintani on varma

Täytyy sanoa, että todella kypsä viesti. Nautin erityisesti sen lukemisesta. Osaat ajatella asioita laajemmalla perspektiivillä. Toivoisin, että törmäsin vielä sinunkaltaisiisi ihmisiin enemmän omassa elämässäni. Tämä nyt vähän offtopicina, mutta olen samaa mieltä ehdottomasti siitä, että elämää ei voi tietyllä tavalla hallita. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti

Täytyy sanoa, että todella kypsä viesti. Nautin erityisesti sen lukemisesta. Osaat ajatella asioita laajemmalla perspektiivillä. Toivoisin, että törmäsin vielä sinunkaltaisiisi ihmisiin enemmän omassa elämässäni. Tämä nyt vähän offtopicina, mutta olen samaa mieltä ehdottomasti siitä, että elämää ei voi tietyllä tavalla hallita.

Kiitos kauniista sanoista sinulle. T. Edellinen 

Up

Itselläni ei ollut edes poikaystävää 20-vuotiaana. Joitain taivaanrannanmaalareita tuli ja meni, mutta ketään en kelpuuttanut lasteni isäksi. HÄN ilmestyi elämääni, kun olin 27-vuotias, hän oli 33-vuotias. Hyvin ehdittiin lapset laittaa, nyt nautitaan isovanhemmuudesta.

Jos tällä huonolla suhteella hyvät geenit (älyä,  näköä,  ei periytyviä luonnevikoja) niin selvittäisin omat turvaverkot mahdollisen "vahinkoraskauden" osalta. Älä luule vaan tiedä, ovatko vanhempasi, sisarukset, lähellä asuvat ystävät tukena, jos ja kun sinusta tulee yh. Jos apua ja tukea olisi saatavilla, eikun hommiin. 

Vierailija kirjoitti:

Yks sai kolme lasta nuorena. Bilettää kuin teini nelikymppisenä. On tosi nolo. Erosi viime vuonna.

Toinen sai melkein heti lukion jälkeen. Oli vahinkoraskaus. Erosivat lapsen ollessa alle 3 v.

Kannattaa tehdä lapsi vain, jos on hyvä kumppani tarjolla  Varo, ettei mies tuhlaa aikaasi. Ex tunnusti lopulta, ettei halunnut lasta, kun laitoin seinää vasten. Melkein nelikymppisenä on aika heikko tarjonta sopivista isäehdokkaista toisin kuin vielä alle 35 v.

Ei se haittaa vaikka saisikin lapsen nuorena ja sitten eroaisi, koska muutenkin puolet pareista eroaa. Toisessa liitossa olevat ovat onnellisempia. Ja sittenhän on lapsikin valmiina. Moni odottaa turhaan yli kolmikymppiseksi, ja jopa nelikymppiseksi, ja sitten hedelmällisyys laskee, eikä raskaaksi tulo enää onnistu. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yks sai kolme lasta nuorena. Bilettää kuin teini nelikymppisenä. On tosi nolo. Erosi viime vuonna.

Toinen sai melkein heti lukion jälkeen. Oli vahinkoraskaus. Erosivat lapsen ollessa alle 3 v.

Kannattaa tehdä lapsi vain, jos on hyvä kumppani tarjolla  Varo, ettei mies tuhlaa aikaasi. Ex tunnusti lopulta, ettei halunnut lasta, kun laitoin seinää vasten. Melkein nelikymppisenä on aika heikko tarjonta sopivista isäehdokkaista toisin kuin vielä alle 35 v.

Ei se haittaa vaikka saisikin lapsen nuorena ja sitten eroaisi, koska muutenkin puolet pareista eroaa. Toisessa liitossa olevat ovat onnellisempia. Ja sittenhän on lapsikin valmiina. Moni odottaa turhaan yli kolmikymppiseksi, ja jopa nelikymppiseksi, ja sitten hedelmällisyys laskee, eikä raskaaksi tulo enää onnistu. 

Ei varmaan haittaa silloin, jos ei oman lapsensa parasta ajattele ollenkaan. Olen itse vanhempien eron kokenut, enkä missään nimessä halua samaa omille lapsilleni, jos sen voin jotenkin välttää. Sen takia tiesin jo teininä, että itse en todellakaan tee lapsia heti kun niitä alkaa tehdä mieöi, ellei ole sellaista parisuhdetta jolla on edellytykset kestää. Haluan omille lapsilleni onnellisen ydinperheen, jonka turvin heistä kasvaa tasapainoisia ja turvallisen kiintymyssuhdemallin saaneita aikuisia.

Tietenkin aina on silti mahdollista, että puoliso esim. Kuolee tai ero tulee kuitenkin, mutta ainakin tiedän että olen itse tehnyt voitavani sen eteen, että olen etsinyt lapsille hyvän isän, jonka kanssa suhde voi kestää.