Keski-ikäiset ja sitä vanhemmat ikisinkut, haaveiletteko vielä parisuhteesta?

50 v. ikisinkkuna ei kannata ainakaan yhteen muuttaa. Ei pysty ihminen olemaan sopeutuva ja joustava enää. Eli omat kämpät. Muuten kannattaa miettiä mitä siltä suhteelta hakee ja mitä itsellä olisi annettavana. 

47n ikisinkku. Ei ole ollut sopivan oloista henkistä tyyppiä, joka riittävän ymmärtävä ja rento. Itseäni häiritsee muutama fyysinen juttu itsessä iholla, jonka vuoksi mietin voiko niitä korjata, että kehtaa edes esittätyä. Aika kuluu nopeaa vauhtia tavallaan.

Luovuttanut. Tässä viimeisten sanotaanko neljän vuoden aikana laskeutunut tajuntaan, että ei tule tapahtumaan. N39

Viisikymppisenä alkoi valjeta, että ketään ei löydy. En löytänyt ketään parhaassa iässänikään, joten olisi hulluutta haaveilla, että kelpaisin kenellekään nyt kuusikymppisenä, kun olen köyhä, työtön, sairas ja menettänyt kaiken elämänhalun ja huumorintajun. 

Omaan sinkkuuteni on ettei ole löytynyt naista joka haluaisi lapsen. Onhan tykkäyksiä tullut tinderissä mutta mitä mä teen naisella jolla on jo lapset tai ei halua niitä?

Kun täytin 35 vuotta, ymmärsin  sen olevan jonkinlainen rajapyykki.  Tajusin, että pitäisi tapahtua ihme, jos vielä joku minusta kiinnostuisi  koska sitä ei ollut vielä tapahtunut. 

Olen ollut vuosikausia kiinnostunut eräästä naisesta työpaikallani. Hänkin käsittääkseni on ikisinkku. Syytä en tiedä. On kaunis ja fiksu nainen. Mutta minä en osaa enkä uskalla tehdä aloitetta. 

Jälkiviisaana voisi sanoa  että olisi pitänyt nuorena, parikymppisenä opetella tanssimaan ja käyttämään alkoholia. Nämä eivät ole koskaan kiinnostaneet ja se on suurin syy yksin jäämiselle.