Lue keskustelun säännöt.
Lapsi 40-vuotiaana, miten jaksoit kasvattaa lapsen aikuiseksi?
29.07.2024 |
Onko täällä vanhempia, jotka ovat saaneet lapsen noin 40-vuotiaana? Meillä pohdinnassa vieläkö yritettäisiin saada iltatähti, mutta mietityttää miten sitä jaksaa kasvattaa lasta noin 60-vuoden ikään asti vai pitäisikö nauttia aikuisuudesta kahdestaan, kun enää olisi 8 vuotta siihen kun aiemmat lapset täysi-ikäisiä. Olisi kiva kuulla kokemuksia, kannattaako toivoa lapsia vielä neljän kympin kynnyksellä (37-veenä) ja jaksaako sen kaiken.
Kommentit (219)
Minun kokemukseni: se harmitti vähän kun kaikilla kavereilla oli isompia lapsia. Heistä ei kavereita saanut.
Nyt tällä hetkellä eletään muutosten aikaa, minulla alkavat vaihdevuodet ja tyttärellä murrosikä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun mies ei koskaan puhu pahaa perheestään, mutta sen on sanonut, että hävetti kun omat vanhemmat oli niin vanhoja verrattuna kavereiden vanhempiin. Isä oli 52 ja äiti 45 kun mieheni syntyi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän pari tapausta joissa 40 v korvilla tehty lapsi ja vammainen tuli. Ei ne munasarjat tuota enää priimaa vanhana. Toinen äiti näistä pariskunnista oli todella väsyneen oloinen kun näin. Lapsi riehui ja oli isokokoinen 3-vuotiaan järjellä. Oletko valmis vanhoilla päivillä hoitamaan vamnaista? Sekin voi osua kontolle.
Minä tiedän useammankin alle 25v äidin lapsen, joilla on vakavia neurologisia ongelmia, kiitos äitien elämäntapojen. No he eivät ole sitten viitsineet lapsiaan hoitaa edes nuorina, perhetyöntekijä on monelle enemmän äiti kuin mitä biologinen äiti on.
Toki, mutta tuossa ei ole kyse geenivirheestä joka tulee usein vanhoilla päivillä tehdyille lapsille. Tuo on elämäntavan seuraus. Eri asia.
Tätä geenivirheteoriaa et nyt kuitenkaan halua avata esimerkiksi tutkimusten avulla? Vastaavasti voisi muistuttaa, että down-lapsia syntyy enemmän alle 25v ikäisille äideille kuin yli 40v ikäisille.
Sain viidennen lapsen 41-vuotiaana ja oli kyllä kaikista haastavin lapsi. Oli allergioita ja neurologisia ongelmia jne. Jaksaminen oli siinä kohtaa tiukilla. Mutta hengissä siitä selvittiin.
Minä sain kuopukseni 43 vuotiaana, ja hän on ollut lapsistani helpoin.
Mutta me olemme yksilöitä, niin vanhemmat kuin lapsetkin. Vaikka minä ja moni muu onkin jaksanut vauva-arkea vielä yli 40 vuotiaana, on niitäkin jotka ovat kokeneet niin raskaaksi, että katuvat iltatähteä.
Tiedän myös pariskunnan, joka kasvatti tyttärentyttärensä. Siinä se teini angstasi yli 70 vuotiaille isovanhemmilleen, ikään kuin he olisivat olleet hänen omia vanhempiaan. En tiedä, minkä ikäisenä tyttö isovanhemmilleen tuli, mutta alle 3v kuitenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos iltatähti on terve niin menee jotenkin siinä sivussa vanhempien näkökulmasta, mutta tulee kokemaan ulkopuolisuutta. Päätyy ehkä teininä hoitamaan aikuisten sisarusten lapsia ja omat vanhemmat ei ole kovin kiinnostuneita koska kaikki lapsiperhe-elämä on jo niin nähty. Iltatähti katsoo vierestä kun omat isovanhemmat ja ehkä vanhemmatkin kuolee melko aikaisessa vaiheessa hänen näkökulmasta. Kun iltatähti on aikuinen ja jos perustaa perheen niin että ei ole hyvin nuori ja samassa aikataulussa sisarusten kanssa ei siitä hänen perheestä oikein kukaan ole kiinnostunut, lapsenlapset on jo niin nähty. Tukiverkkoa ei iltatähdellä juurikaan ole, hän on aina väärän ikäinen ja väärässä elämänvaiheessa sisaruksiin nähden, vanhemmat ovat hoivakodissa tai kuolleet. Sisaruksilla ei ole aikaa hänelle, hän on vain pikkusisko tai vain pikkuveli, lapsena kohdellaan vaikka on aikuinenkin. Sisarukset keskittyvät omiin lapsiin ja lastenlapsiin. Voi tietysti
Mun sisko on vahvasti eri mieltä. Hän koki olevansa ainoa lapsi, todella hellitty ja hemmoteltu. Aina oli joku kuljettamassa harrastuksiin, jos ei vanhemmat, niin isoveli. Teininä oli aina joku luotettava aikuinen, jolle purkaa tuntojaan. Isommat sisarukset ottivat mukaan tapahtumiin, joihin ei omanikäisillä ollut helppoa pääsyä (ja tällä tarkoitan erilaisia autourheilutapahtumia ja isoja suunnistustapahtumia, joihin päästäkseen piti olla kuski ja jos ei omat vanhemmat olleet innostuneita, ei 15v ilman sopivia tuttuja mukaan päässyt).
Tukiverkot ovat iltatähdellä paljon laajemmat kuin muilla eli ne isommat sisarukset. Tosin näin on vain ns. vanhanaikaisissa perheissä, joissa tehdään paljon yhdessä perheenä eikä ajatella niin, että perheenjäsenet ovat vihollisia ikänsä vuoksi.
Vierailija kirjoitti:
Minä sain kuopukseni 43 vuotiaana, ja hän on ollut lapsistani helpoin.
Mutta me olemme yksilöitä, niin vanhemmat kuin lapsetkin. Vaikka minä ja moni muu onkin jaksanut vauva-arkea vielä yli 40 vuotiaana, on niitäkin jotka ovat kokeneet niin raskaaksi, että katuvat iltatähteä.
Tiedän myös pariskunnan, joka kasvatti tyttärentyttärensä. Siinä se teini angstasi yli 70 vuotiaille isovanhemmilleen, ikään kuin he olisivat olleet hänen omia vanhempiaan. En tiedä, minkä ikäisenä tyttö isovanhemmilleen tuli, mutta alle 3v kuitenkin.
No huh huh. Olen vasta 55 v, mutta kyllä luonto on tarkoittanut että lapset saadaan suht nuorina. Itse ihan poikki kun joskus hoidan lapsenlapsia. Ei kyllä enää kokoaikaisesti jaksaisi. Aikansa kutakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä sain kuopukseni 43 vuotiaana, ja hän on ollut lapsistani helpoin.
Mutta me olemme yksilöitä, niin vanhemmat kuin lapsetkin. Vaikka minä ja moni muu onkin jaksanut vauva-arkea vielä yli 40 vuotiaana, on niitäkin jotka ovat kokeneet niin raskaaksi, että katuvat iltatähteä.
Tiedän myös pariskunnan, joka kasvatti tyttärentyttärensä. Siinä se teini angstasi yli 70 vuotiaille isovanhemmilleen, ikään kuin he olisivat olleet hänen omia vanhempiaan. En tiedä, minkä ikäisenä tyttö isovanhemmilleen tuli, mutta alle 3v kuitenkin.
No huh huh. Olen vasta 55 v, mutta kyllä luonto on tarkoittanut että lapset saadaan suht nuorina. Itse ihan poikki kun joskus hoidan lapsenlapsia. Ei kyllä enää kokoaikaisesti jaksaisi. Aikansa kutakin.
Ihmiset myös vanhenevat eri tahtiin. Viisikymppisten kehoissa ja mielissä on uskomattomia eroja. Toinen jaksaa, toinen ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä sain kuopukseni 43 vuotiaana, ja hän on ollut lapsistani helpoin.
Mutta me olemme yksilöitä, niin vanhemmat kuin lapsetkin. Vaikka minä ja moni muu onkin jaksanut vauva-arkea vielä yli 40 vuotiaana, on niitäkin jotka ovat kokeneet niin raskaaksi, että katuvat iltatähteä.
Tiedän myös pariskunnan, joka kasvatti tyttärentyttärensä. Siinä se teini angstasi yli 70 vuotiaille isovanhemmilleen, ikään kuin he olisivat olleet hänen omia vanhempiaan. En tiedä, minkä ikäisenä tyttö isovanhemmilleen tuli, mutta alle 3v kuitenkin.
No huh huh. Olen vasta 55 v, mutta kyllä luonto on tarkoittanut että lapset saadaan suht nuorina. Itse ihan poikki kun joskus hoidan lapsenlapsia. Ei kyllä enää kokoaikaisesti jaksaisi. Aikansa kutakin.
Ihmiset myös vanhenevat eri tahtiin. Viisikymppisten kehoissa
Näin on. Tosin en ole ainoa joka näin sanoo isovanhempana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mun mies ei koskaan puhu pahaa perheestään, mutta sen on sanonut, että hävetti kun omat vanhemmat oli niin vanhoja verrattuna kavereiden vanhempiin. Isä oli 52 ja äiti 45 kun mieheni syntyi.
Se olikin noloa ja kummaa silloin 1960-80-luvuilla, kun lapset haluttiin saada nuorena pois alta. Nykyään nimenomaan paremmilla asuinalueilla on ihan normaalia että lapset syntyvät vanhempiensa ollessa 40-50-vuotiaita.
Tätini teki aikanaan nelikymppisenä iltatähden. Me vanhemmat sisarukset ja serkut katsoimme silmiä pyöritellen sitä "kasvatusta" ja kaikkien tekojen selittelyä. Arvelimme, että ongelmia on luvassa.
No, olihan niitä. Nykyään tosin tasoittaa hommaa, että nykylapsista "kasvatetaan" samalla tyylillä valtaosa. Eli vika on aina muissa, ei lapsessa ja hengittäminenkin on jo tosi iso juttu, jos sen osaa itsenäisesti ja ilman draamaa.
Eli väitän, ettei iällä ole väliä, eikä jaksamisellakaan. Väliä on kasvatustavoilla ja sillä, haluaako sen vähänkään kasvatuksen tehdä oikein.
Itse jaksaisin lapsia vaikka kuinka. Tuntuu, ettei heidän kanssaan väsy koskaan, koska jokainen päivä on niin ihanaa kasvamista, kehittymistä ja oppimista. Ja olin vähän nuorempi, kuin nelikymppinen viimeisimmän raskauden, mutta uskoisin jaksavani vieläkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän pari tapausta joissa 40 v korvilla tehty lapsi ja vammainen tuli. Ei ne munasarjat tuota enää priimaa vanhana. Toinen äiti näistä pariskunnista oli todella väsyneen oloinen kun näin. Lapsi riehui ja oli isokokoinen 3-vuotiaan järjellä. Oletko valmis vanhoilla päivillä hoitamaan vamnaista? Sekin voi osua kontolle.
Minä tiedän useammankin alle 25v äidin lapsen, joilla on vakavia neurologisia ongelmia, kiitos äitien elämäntapojen. No he eivät ole sitten viitsineet lapsiaan hoitaa edes nuorina, perhetyöntekijä on monelle enemmän äiti kuin mitä biologinen äiti on.
Toki, mutta tuossa ei ole kyse geenivirheestä joka tulee usein vanhoilla päivillä tehdyille lapsille. Tuo on elämäntavan seuraus. Eri asia.
Tätä geenivirhe
Jos down huolettaa, riskitön nipt-seulonta selvittää asian.
Tabu aihe ja tähän kuuluu vastata että hyvin sitä jaksoi. No. Niin kait sitten. Kai tuo riippuu miten asiaa haluaa tarkastella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä sain kuopukseni 43 vuotiaana, ja hän on ollut lapsistani helpoin.
Mutta me olemme yksilöitä, niin vanhemmat kuin lapsetkin. Vaikka minä ja moni muu onkin jaksanut vauva-arkea vielä yli 40 vuotiaana, on niitäkin jotka ovat kokeneet niin raskaaksi, että katuvat iltatähteä.
Tiedän myös pariskunnan, joka kasvatti tyttärentyttärensä. Siinä se teini angstasi yli 70 vuotiaille isovanhemmilleen, ikään kuin he olisivat olleet hänen omia vanhempiaan. En tiedä, minkä ikäisenä tyttö isovanhemmilleen tuli, mutta alle 3v kuitenkin.
No huh huh. Olen vasta 55 v, mutta kyllä luonto on tarkoittanut että lapset saadaan suht nuorina. Itse ihan poikki kun joskus hoidan lapsenlapsia. Ei kyllä enää kokoaikaisesti jaksaisi. Aikansa kutakin.
Minä olen 55v, ja kuopukseni on 11v. Ei häntä kokoaikaisesti tarvitse hoitaa. Varmaan olisi eri asia, jos hän olisi lapsenlapseni, joka viettäisi kanssani lyhyitä aikoja. Silloin tietenkin pitäisi olla se hetki täysillä hänen kanssaan. Ja ole tyytyväinen, kun minulla ei vielä ole lastenlapsia.
Se pariskunta, joka kasvatti lapsenlapsensa, on kyllä ollut varmasti aika kovilla. Mutta jos itse nyt joutuisin samaan tilanteeseen, olisin valmis ottamaan lapsenlapseni kasvatettavaksi. Tosin en varmaan olisi se ensisijainen vaihtoehto.
Vierailija kirjoitti:
Minä sain kuopukseni 43 vuotiaana, ja hän on ollut lapsistani helpoin.
Mutta me olemme yksilöitä, niin vanhemmat kuin lapsetkin. Vaikka minä ja moni muu onkin jaksanut vauva-arkea vielä yli 40 vuotiaana, on niitäkin jotka ovat kokeneet niin raskaaksi, että katuvat iltatähteä.
Tiedän myös pariskunnan, joka kasvatti tyttärentyttärensä. Siinä se teini angstasi yli 70 vuotiaille isovanhemmilleen, ikään kuin he olisivat olleet hänen omia vanhempiaan. En tiedä, minkä ikäisenä tyttö isovanhemmilleen tuli, mutta alle 3v kuitenkin.
Tuollainen isovanhemmille angstaaminen on niin säälittävää. Tulee mieleen, ettei ole ihan normaali teini, jos ei ymmärrä olla edes sen vertaa kiitollinen, että kunnioittaisi isovanhempiaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mies ei koskaan puhu pahaa perheestään, mutta sen on sanonut, että hävetti kun omat vanhemmat oli niin vanhoja verrattuna kavereiden vanhempiin. Isä oli 52 ja äiti 45 kun mieheni syntyi.
Se olikin noloa ja kummaa silloin 1960-80-luvuilla, kun lapset haluttiin saada nuorena pois alta. Nykyään nimenomaan paremmilla asuinalueilla on ihan normaalia että lapset syntyvät vanhempiensa ollessa 40-50-vuotiaita.
Kyllä 50-vuotias synnyttäjä on yhä nykyäänkin superharvinainen.
Minä tein lapset 24 ja 26 v, ovat jo liki aikuisia, olen nyt 41 v. Kolme kaveria aloittivat vasta liki nelikymppisinä, ovat ihan loppu. Ystäväpiirissämme suurin osa teki lapset nuorina, nuo pikkulapsiperheet jäävät väkisin kaikesta sivuun, ei muut halua enää yhteisissä tapaamisissa keskittyä pikkulapsiasioihin. Urakehitys tyssäsi myös noilta kolmelta, vaativia tehtäviä eivät uskalla vastaanottaa, toisaalta ei niitä valitettavasti kyllä tarjotakaan, joustoa on pakko löytyä joskus ja mahdollisuus pitkiin työpäiviin, toki palkka- ja muut edut kompensoivat hyvin, näin itse koen. Jännä muuten, että isät porskuttaa, ei mene tasan nallekarkit. Moni suuttuu nyt, mutta kovasti myöhäiset raskaudet myös ovat vanhentaneet naisia, ylipainoa tuli jokaiselle vaikka kaikki ovat olleet normipainossa. Minulla nousu paino molemmilta 28 kg, ihan itseaiheutetusti, vuodessa suli kaikki kun täysimetin lapsia 13 kk.
Summa summarum, minä en tekisi, sen verran rankkaa näkyy olevan.
Vierailija kirjoitti:
Minä tein lapset 24 ja 26 v, ovat jo liki aikuisia, olen nyt 41 v. Kolme kaveria aloittivat vasta liki nelikymppisinä, ovat ihan loppu. Ystäväpiirissämme suurin osa teki lapset nuorina, nuo pikkulapsiperheet jäävät väkisin kaikesta sivuun, ei muut halua enää yhteisissä tapaamisissa keskittyä pikkulapsiasioihin. Urakehitys tyssäsi myös noilta kolmelta, vaativia tehtäviä eivät uskalla vastaanottaa, toisaalta ei niitä valitettavasti kyllä tarjotakaan, joustoa on pakko löytyä joskus ja mahdollisuus pitkiin työpäiviin, toki palkka- ja muut edut kompensoivat hyvin, näin itse koen. Jännä muuten, että isät porskuttaa, ei mene tasan nallekarkit. Moni suuttuu nyt, mutta kovasti myöhäiset raskaudet myös ovat vanhentaneet naisia, ylipainoa tuli jokaiselle vaikka kaikki ovat olleet normipainossa. Minulla nousu paino molemmilta 28 kg, ihan itseaiheutetusti, vuodessa suli kaikki kun täysimetin lapsia 13 kk.
Summa summarum, minä en tekisi, sen verran r
Samat kokemukset, ehkä vielä laajempi näkökulma kun pomona naivaltaisella alalla olen ollut. Väsyneitä ja erittäin kiukkuisia äitejä useimmat vanhana raskautuneet. Saattaa tupsahtaa, ja usein tupsahtaakin, omat vaihdevuodet siihen lisäksi.
Vierailija kirjoitti:
Minä tein lapset 24 ja 26 v, ovat jo liki aikuisia, olen nyt 41 v. Kolme kaveria aloittivat vasta liki nelikymppisinä, ovat ihan loppu. Ystäväpiirissämme suurin osa teki lapset nuorina, nuo pikkulapsiperheet jäävät väkisin kaikesta sivuun, ei muut halua enää yhteisissä tapaamisissa keskittyä pikkulapsiasioihin. Urakehitys tyssäsi myös noilta kolmelta, vaativia tehtäviä eivät uskalla vastaanottaa, toisaalta ei niitä valitettavasti kyllä tarjotakaan, joustoa on pakko löytyä joskus ja mahdollisuus pitkiin työpäiviin, toki palkka- ja muut edut kompensoivat hyvin, näin itse koen. Jännä muuten, että isät porskuttaa, ei mene tasan nallekarkit. Moni suuttuu nyt, mutta kovasti myöhäiset raskaudet myös ovat vanhentaneet naisia, ylipainoa tuli jokaiselle vaikka kaikki ovat olleet normipainossa. Minulla nousu paino molemmilta 28 kg, ihan itseaiheutetusti, vuodessa suli kaikki kun täysimetin lapsia 13 kk.
Summa summarum, minä en tekisi, sen verran r
Ja kun on saanut 40 vuotta tulla ja mennä omaan tahtiin ja yhtäkkiä on nyytti siinä määräämässä aikataulut. Ja turha tulla selostamaan kuinka on menot menty, kyllä se sopeutumista vaatii kun ei todellakaan voi mennä milloin haluaa kun on siihen tottunut.
Lapsi nyt 16-vuotias. Hyvin on jaksettu ja olen jaksanut. Olin tosi rento mutsi -> vauva oli tyytyväinen. Huomattavasti (yli 19v) vanhempi sisarus kiitti minua, kun tein hänelle sisaruksen.
Olen itse pysynyt nuoren kanssa nuorekkaana (en pukeudu tietty kuin teinit tai käytä botoxia tms), mutta olen jonkin verran selvillä nuorten sielunmaailmasta.
Lapsia saadaa - ei hankita. Olen kiitollinen siitä, että sain vielä mummoiässä lapsen. Olen itsekin ns iltatähti, joten tässä ei ole mtn kummallista.