Tabu: "hyvät" ystävät on jo viety nuorena

Hyvä huomio aloittajalla. Ihmiset ovat kiinnostuneet eri asioista. Ehkä ne keskustelut käydään siellä missä on samasta kiinnostunut. Mutta onko "monta samaa asiaa" joista on kiinnostukset kohdanneet vai erilaisia. Entä luonne. Mutta moniko uskaltaa nykyään puhua omista asioistaan kaverille (tai miehelle), on toinen kysymys. Koska osa vetää helposti johtopäätöksiä jos toinen onkin ihan eri mieltä, osa pelkää juoruja jne. Onko tunnelma rento, hyväksyvä vai ei. Osa tekee työkseen asioita, jossa siitä poikkeava on "hullu" ja kehen sitten ihmiset luottavat. Ehkä osa etsii yksityisyyttä, varsinkin kun some paahtaa toisaalla. Ennen asiat olivat helpompia ja kommunikointi. Jos aikuisena kuulee, että luokkakaveri ei puhukaan hyvää, eikö se vie jo luottamusta - vaikka olisi ollut itse miten kiltti ja sosiaalinen. Lisäksi osalle jotkut tädit olleet vihaisia, asioidessa jossain. Missä mennään siis.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä ketju on taas ihan tavallinen yksinäisten valitusketju, mikään ehdotettu ei vaan toimi, ei kannata, ei koskaan, en minä.

Yksi virkistävä poikkeus on ollut, joka sanoi alkavansa miettiä ja rohkaistua toimimaan toisin. Mutta siinähän se onkin, hänellä kysymys on rohkaistumisesta. Monella kyse on vain siitä, että pohjimmiltaan heille ei ne ihmiset vaan sellaisenaan kelpaa, vaan sen mystisen ystävän pitäisi olla sitä tätä tota koko ajan mulle.

Itsellä on kokemusta, sen yksinäisen kaivo, jota alat täyttämään, ei täyty koskaan. Mikään määrä yhteydenpitoa, soittelua, tapaamista ei riitä, vaan aina olet jotenkin häntä sortamassa, jos yrität vähänkään omaa elämääsi irrallisena elää.

 

Ei ole näin. Neuvoja tulee, mikä on hyvä. Mutta neuvot on jo kokeiltu. Neuvojille ehdotetu asi

Niin, oikeastaan ei ole kuin yksi ainoa varmasti toimiva neuvo, mutta se on raskas ja ei taatusti sitten toimi.

Se neuvo on: menkää ja olkaa niiden ihmisten kanssa. Menkää yksin keikoille ja alkakaa jutella ihmisille. Menkää yksin taidenäyttelyyn ja alkakaa jutella ihmisille. Jutelkaa enemmän, vielä enemmän siellä töissä ja harrastuksissa. Jutelkaa useammalle, älkää aina vain sille, joka juttelee teille. Yrittäkää  löytää mielenkiintoisia puheenaiheita, joka saa sen toisen juttelemaan takaisin.

Lisäksi: todellakin voi tehdä saman asian sata kertaa, mutta erilailla. Jos huomaat, että tapasi aloittaa keskustelu ei koskaan johda mihinkään, aloita keskustelu jollain toisella tavalla. Ja kolmannella. Ja neljännellä.

Me, jotka saamme ystäviä, toimimme näin. Usein asiat jää siihen, mikään ei etene, mutta seuraavaa kohti sitten. Ja kun tarpeeksi niiden ihmisten kanssa on, välillä saa töykeästi takkiin jne. niin siitä sitten se taito kehittyy, miten heitä lähestyä.

Mutta juuri näitä asioita ei saa ääneen sanoa.

Jos luet enemmän keskusteluja tästä aiheesta, selviää että on juteltu tuntemattomien kanssa. On juteltu tuttujen kanssa. On koetettu jutella toisen mielenkiinnon kohteista ja omista mielenkiinnon kohteista. Tätä on tehty uudestaan, uudestaan ja uudestaan. On kokeiltu eri tapoja, on kokeiltu eri tyylejä, on kokeiltu eri paikkoja. Töissä, harrastuksisa, kaupoissa, baareissa, kadulla, junassa, mitä vain keksitkin. Eri ikäisiä, naisia, miehiä, eri koulutustaustan omaavia, eri ammattien edustajia, työttömiä, eläkeläisiä. Luuletko, että tämä ei ala näkymään turhautumisena? Ja silti yksinäinen jatkaa yrittämistä vaikka tietää sen turhaksi.

Paras neuvo jonka itse sain ja oli muuten tältä palsalta, jossain muussa yksinäisyys-keskustelussa, oli, että etsi joku tosi extro ihminen ja pyydä häneltä suoraan päästä mukaan bileisiin jne.

Tein niin. Juttelin töissä erään supertyypin kanssa, joka ystävystyi suunnilleen kuukaudessa koko firman kanssa, että olet tosi pidetty ja siksi pyytäisin nyt tätä. Pyysin, että kun on noita aftereita jne niin lähtisikö hän joskus mun kanssa sinne.

Muutti elämäni. Kun hän oli siinä "siipinaisena", pääsin ihan erilailla juttuihin mukaan kuin aiemmin. Tutustuin ihmisiin jotenkin ihan toisin, vaikka luulin monet jo tuntevani. Parasta kuitenkin oli, että tämä tyyppi otti mut mukaan muuallekin ja nyt olen löytänyt parikin ihmistä, jonka kanssa käydään tapahtumissa.

Sitä ennen ne puheliaat extrot just oli sitä, mitä kartoin, koska koin, että heidän kanssaan nyt ainakin katoan tapetteihin enkä saa sanaa suusta. Väärin arvasin, oikeastaan voin jo nyt kutsua tätä extroakin ystäväksi. Hänellä on tietty paljon muitakin kavereita, mutta aina mekin jostain aikaa kupilliselle kahvia löydetään, vaikka hän on jo muussa firmassakin.

Ymmärrän, että mulla kävi tosi hyvä tuuri, mutta tässä nyt yksi vinkki lisää.

Vierailija kirjoitti:

Jos luet enemmän keskusteluja tästä aiheesta, selviää että on juteltu tuntemattomien kanssa. On juteltu tuttujen kanssa. On koetettu jutella toisen mielenkiinnon kohteista ja omista mielenkiinnon kohteista. Tätä on tehty uudestaan, uudestaan ja uudestaan. On kokeiltu eri tapoja, on kokeiltu eri tyylejä, on kokeiltu eri paikkoja. Töissä, harrastuksisa, kaupoissa, baareissa, kadulla, junassa, mitä vain keksitkin. Eri ikäisiä, naisia, miehiä, eri koulutustaustan omaavia, eri ammattien edustajia, työttömiä, eläkeläisiä. Luuletko, että tämä ei ala näkymään turhautumisena? Ja silti yksinäinen jatkaa yrittämistä vaikka tietää sen turhaksi.

Hyvä että olet ollut aktiivinen. Tätähän todella moni yksinäisyydestä valittava ei ole.

Mikä sun oma analyysi siitä että miksi ihmiset eivät kiinnostu sinusta vaikka aktiivisesti lähestyt heitä? Mikä erottaa sut ihmisestä josta kiinnostutaan ystävyysmielessä? 

Vierailija kirjoitti:

Paras neuvo jonka itse sain ja oli muuten tältä palsalta, jossain muussa yksinäisyys-keskustelussa, oli, että etsi joku tosi extro ihminen ja pyydä häneltä suoraan päästä mukaan bileisiin jne.

Tein niin. Juttelin töissä erään supertyypin kanssa, joka ystävystyi suunnilleen kuukaudessa koko firman kanssa, että olet tosi pidetty ja siksi pyytäisin nyt tätä. Pyysin, että kun on noita aftereita jne niin lähtisikö hän joskus mun kanssa sinne.

Muutti elämäni. Kun hän oli siinä "siipinaisena", pääsin ihan erilailla juttuihin mukaan kuin aiemmin. Tutustuin ihmisiin jotenkin ihan toisin, vaikka luulin monet jo tuntevani. Parasta kuitenkin oli, että tämä tyyppi otti mut mukaan muuallekin ja nyt olen löytänyt parikin ihmistä, jonka kanssa käydään tapahtumissa.

Sitä ennen ne puheliaat extrot just oli sitä, mitä kartoin, koska koin, että heidän kanssaan nyt ainakin katoan tapetteihin enkä saa sanaa suusta. Väärin arvasin

Uskalsit tehdä aloitteen ja se kannatti. Tarvitaan vaan sosiaalisia taitoja, tilannetajua ja aktiivisuutta niin homma toimii👌

Olin ap:n kuvailemassa tilanteessa vielä 6v sitten. Lähestyn jo viittäkymppiä ja kuvittelin myös, etten löydä ikinä mukavaa kaveriporukkaa. Vaihdoin silloin työpaikkaa ja päädyin aivan mahtavaan tiimiin. Meistä ja muutamasta muusta työkaverista tuli kertaheitolla hyviä ystäviä. Aloimme tehdä asioita yhdessä työpaikan ulkopuolella; tapahtumia, harrastuksia, lenkkejä, lounaita ja brunsseja, synttäreitä, pikkujouluja jne. Puolisot ja perheet kulkevat myös mukana. Moni meistä on jo vaihtanut työpaikkaa, mutta tämä ystäväporukka säilyy. En voisi olla tyytyväisempi. Koskaan ei kannata luovuttaa.

Niin ja ei kannata katsoa myöskään ikäeroa. Parhaat kaverini tästä porukasta ovat 15v nuorempia kuin minä :) Mielenkiinnon kohteet, harrastukset ja luonteet kolahtavat hyvin yhteen iästä riippumatta.

Ollaankohan me tämän yhden kanssa luettu sama vinkki:-) sillä mulle on käynyt vähän vastaavasti. Jäin kahdestaan kahvihuoneeseen työkaverin kanssa, joka kyseli lomasuunnitelmia. Sanoin, että ei ole ihmeitä, ei ole oikein kenen kanssa lähtisi. Jotenkin siinä lipsahti, että niin kun ei yleensäkään, mihin hän vähän tarttui että miten niin.

Kerroin, että en ole oikein löytänyt täältä ystäviä (en sanonut, että en ole koskaan oikein löytänyt) ja hän teki siinä lähtöä takas töihin. Kuppia tiskikoneeseen viedessään sanoi vain, että jaa, sut pitää laittaa postituslistalle. Seuraavana päivänä sain spostiin kaksi kutsua, firman kirjakerhon ja "naisten kello viiden tee"-tyyppisen. Menin molempiin ja tutustuin myös työkavereissa ihan eri puoliin.

Tosi usein meistä hiljaisista yksinäisistä tulee töissä se kuva, että me halutaan sitä. Mullekin sanottiin, että ajateltiin, että mua ei kiinnosta ja olen tyyppiä että teen työt ja lähden, ei kiinnosta seurustella töiden ulkopuolella.

Eikä sitä voi kieltää, että piirejä muodostuu. Puheliaat ja rohkeat tarttuu puoleen sanaan, että ai missä olitte, kuulostaapa kivalta, saanko sinne minäkin tulla? Puheliaat puhuvat keskenään ja kertovat, että tämmöinen juttu on firmassa, mä en ollut noista kuullutkaan.

Vierailija kirjoitti:

Jotkut ihmiset on vaan nii  tylsiä tai raskaita, että mieluummin olen yksin kuin heidän seurassa. Esim.

-puhuu liian hiljaisella äänellä monotonisesti

-liian vakava

-negatiivinen 

-ruma/ huono hygienia 

Jep, ja sitten se fakta että kun ihmisten älykkyys vaihtelee, niin sosiaalinen älykkyys vasta vaihteleekin.

Toiset ovat sosiaalisesti älykkäitä jotka osaavat heittää hyvää läppää ja saada ihmiset viihtymään kanssaan ja haluamaan ystävyyttä.

Vähemmän sosiaalisesti älykkäät yksilöt eivät osaa saada ihmisiä viihtymään kanssaan. Monesti tylsiä elämänankeuttajia joiden anti keskusteluun on  valittaminen tai sitten neutraali tyyppi jolla on maailman kuivimmat puheenaiheet ilman mitään huumorintajua. 

Vierailija kirjoitti:

samahan se on kuin deittailun kanssa. hyvät viedään päältä ja jäljelle jää ne, jotka eivät ole muille etunenässä kelvanneet.

Ei ihan näinkään, vaan puheliaat ja seksinhaluiset pariutuvat helpoiten. Myös ulkonäkö vaikuttaa. Nämä ominaisuudet eivät kuitenkaan tee ihmisestä hyvää kumppania tai ystävää

Facebook-tuttavat 🤪🤪🤭 Todella iso sosiaalinen pääoma.

Kun hän oli siinä "siipinaisena", pääsin ihan erilailla juttuihin mukaan kuin aiemmin.

Tämä. Monet yksinäiset ovat introja, joiden on vaikea ottaa kontaktia ihmisiin ja monet heistä, ikävä kyllä, myös ainakin vähän halveksivat extroja kälättäjiä, turhan naurajina, jne.

Mulle sattui lapsuudessa onni: naapurissa asui extro. En sano, etteikö hän koskaan mua ärsyttänyt tai vielä nykyäänkin ärsyttäisi sillä ylivilkkaudella, mutta enpä jäänyt yksinäiseksikään. Hän onnistui ihan joka paikassa keräämään ympärilleen porukkaa, josta filtteröityi mullekin muutakin seuraa ja ystäviä kuin hän.

Hänen seurassaan itsekin rohkaistuin, kun hän aina osoitti juttuja suoraan mulle, kysyi mun mielipidettä, jne. Kehui mun taitoja iloissaan. Parasta oli se, että hänellä oli muitakin ystäviä kuin minä, joten se sysäsi muakin olemaan muidenkin kanssa. Eikä hän ollut tippaakaan mustis, jos joku "hänen ystävä" alkoi mun kanssa kaveerata.

Mä olen saanut ystäviä pitkin elämän. On lapsuuden ystäviä, koulu, opiskeku, mammapiiri , sinkku yh äiti ja nyt, kun muutin kauas keskustasta, tutustuin yhteen ihanaan pariskuntaan. Harmikseni heidän asunto on myynnissä, minun ilokseni myyntiajat ovat pitkiä.

Liian usein luen tekstejä, joissa kerrotaan ei ota minuun yhteyttä kkinä, tai aina pyytää apua. 

Ei tarvi olla hyväksikäytetty, mutta vähän voi nähdä vaivaa ystävyyden eteen

Vierailija kirjoitti:

Ystävyyden osalta on varmasti jotain samaa kuin seuraavassa ilmiössä.

Henkilö A kertoo, että hän ei ole koskaan seurustellut kenenkään kanssa. Henkilössä A ei sinällään ole mitään "vikaa", mutta osa ajattelee näin olevan, koska entisiä seurustelukumppaneita ei ole. Muut skippaavat hänet potentiaalisena kumppanina, koska eihän A ole muillekaan kelvannut.

Sama pätee ystävyyssuhteisiinkin. Ystäväksi ei haluta ihmistä, joka on yksinäinen, koska hänessä täytyy olla jotakin "vikaa" yksinäisyytensä vuoksi.

Sanoisin, että enimmäkseen naisten juttu toi, että mennään sen mukaan mitä muutkin kyseisestä henkilöstä ajattelee, onko paljon kilpakosijoita, ystäviä yms. Itse nappasin itselleni naisen, jolla ei ollut entuudestaan kavereita, ja joka viihtyy enimmäkseen kotosalla. Olin pelkästään tyytyväinen kun ei ollut kilpailua

Vierailija kirjoitti:

Ollaankohan me tämän yhden kanssa luettu sama vinkki:-) sillä mulle on käynyt vähän vastaavasti. Jäin kahdestaan kahvihuoneeseen työkaverin kanssa, joka kyseli lomasuunnitelmia. Sanoin, että ei ole ihmeitä, ei ole oikein kenen kanssa lähtisi. Jotenkin siinä lipsahti, että niin kun ei yleensäkään, mihin hän vähän tarttui että miten niin.

Kerroin, että en ole oikein löytänyt täältä ystäviä (en sanonut, että en ole koskaan oikein löytänyt) ja hän teki siinä lähtöä takas töihin. Kuppia tiskikoneeseen viedessään sanoi vain, että jaa, sut pitää laittaa postituslistalle. Seuraavana päivänä sain spostiin kaksi kutsua, firman kirjakerhon ja "naisten kello viiden tee"-tyyppisen. Menin molempiin ja tutustuin myös työkavereissa ihan eri puoliin.

Tosi usein meistä hiljaisista yksinäisistä tulee töissä se kuva, että me halutaan sitä. Mullekin sanottiin, että ajateltiin, että mua ei kiinnosta ja olen tyyppiä että teen ty

Musta tuollaisesta firman jutuista pitäisi kertoa kaikille työntekijöille ja kysyä haluatko postituslistalle. Laittaa vaikka s-postiin kysely.

Vierailija kirjoitti:

Kun hän oli siinä "siipinaisena", pääsin ihan erilailla juttuihin mukaan kuin aiemmin.

Tämä. Monet yksinäiset ovat introja, joiden on vaikea ottaa kontaktia ihmisiin ja monet heistä, ikävä kyllä, myös ainakin vähän halveksivat extroja kälättäjiä, turhan naurajina, jne.

Mulle sattui lapsuudessa onni: naapurissa asui extro. En sano, etteikö hän koskaan mua ärsyttänyt tai vielä nykyäänkin ärsyttäisi sillä ylivilkkaudella, mutta enpä jäänyt yksinäiseksikään. Hän onnistui ihan joka paikassa keräämään ympärilleen porukkaa, josta filtteröityi mullekin muutakin seuraa ja ystäviä kuin hän.

Hänen seurassaan itsekin rohkaistuin, kun hän aina osoitti juttuja suoraan mulle, kysyi mun mielipidettä, jne. Kehui mun taitoja iloissaan. Parasta oli se, että hänellä oli muitakin ystäviä kuin minä, joten se sysäsi muakin olemaan muidenkin kanssa. Eikä hän ollut tippaakaan mustis, jos joku "hänen ystävä" alk

Mielestäni tuo sosiaalisen ja puheliaan kaverin kautta muihin tutustuminen on parempi tapa (tämä on toiminut myös itselläni), kuin tuo täällä ehdotettu puheliaisuus ja aktiivisuus eli käytännössä ekstrovertin larppaaminen. Syystä, että mitäs sitten, jos olet tosi puhelias hauskuuttaja ja saatkin sen avulla kaverin. Joko totuus paljastuu ja kaveri ei välttämättä enää haluakaan olla kaverisi tai joudut vetämään uuvuttavaa roolia jatkuvasti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ystävyyden osalta on varmasti jotain samaa kuin seuraavassa ilmiössä.

Henkilö A kertoo, että hän ei ole koskaan seurustellut kenenkään kanssa. Henkilössä A ei sinällään ole mitään "vikaa", mutta osa ajattelee näin olevan, koska entisiä seurustelukumppaneita ei ole. Muut skippaavat hänet potentiaalisena kumppanina, koska eihän A ole muillekaan kelvannut.

Sama pätee ystävyyssuhteisiinkin. Ystäväksi ei haluta ihmistä, joka on yksinäinen, koska hänessä täytyy olla jotakin "vikaa" yksinäisyytensä vuoksi.

Totta. Tuo pätee moneen muuhunkin asiaan esim. ravintoloihin. Asiakas valitsee todennäköisemmin sen ravintolan missä on ennestään enemmän asiakkaita.

 

Se johtuu siitä että täydempi ravintola om jotenkin muuten hakuttavampi. Ruuhka itsessään on huono asia ja este.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sekä parisuhteessa että ystävyydessä monet parhaista suhteista solmitaan nuorena. On kuitenkin pötyä, että hyvän ystävän tai kumppanin tunnistaisi siitä, että hänen on helppo ryhtyä ihmissuhteisiin ja tutustua ihmisiin. Prisma-testi toimii tässäkin: puolisoa ei ole vain erityisen valovoimaisilla ja miellyttävillä ihmisillä.

Toki kaikenlaisilla ihmisillä voi olla ystäviä tuollaisen Prisma-testin tavoin. Mutta haaste onkin siinä, että ne pysyvät ystävyyssuhteet ovat usein muodostuneet jo varhain. Harva saa muodostettua syvällistä ystävyyttä myöhemmin. Minulle olisi kyllä tarjolla kaukaisemmiksi kavereiksi näitä mukavia ihmisiä, mutta jokaisella on jo oma tiivis kaveriporukkansa, jonka kanssa tekevät ne erityiset jutut. Minä olisin sitten se, jonka kanssa kerran vuodessa käytäisiin kahvilla.

Ehkä se kahvi on se erityinen juttu?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos luet enemmän keskusteluja tästä aiheesta, selviää että on juteltu tuntemattomien kanssa. On juteltu tuttujen kanssa. On koetettu jutella toisen mielenkiinnon kohteista ja omista mielenkiinnon kohteista. Tätä on tehty uudestaan, uudestaan ja uudestaan. On kokeiltu eri tapoja, on kokeiltu eri tyylejä, on kokeiltu eri paikkoja. Töissä, harrastuksisa, kaupoissa, baareissa, kadulla, junassa, mitä vain keksitkin. Eri ikäisiä, naisia, miehiä, eri koulutustaustan omaavia, eri ammattien edustajia, työttömiä, eläkeläisiä. Luuletko, että tämä ei ala näkymään turhautumisena? Ja silti yksinäinen jatkaa yrittämistä vaikka tietää sen turhaksi.

Hyvä että olet ollut aktiivinen. Tätähän todella moni yksinäisyydestä valittava ei ole.

Mikä sun oma analyysi siitä että miksi ihmiset eivät kiinnostu sinusta vaikka aktiivisesti lähestyt heitä? Mikä erottaa sut ihmisestä

En osaa kunnolla jutella enkä ole sosiaalisesti kovin hyvä. Jännittäminen sekä se, että annan varautuneena ihmisenä erilaisen kuvan itsestäni kuin mitä oikeasti olen. Toisin sanoen kun minuun tutustuu niin paljastuu ihminen joka ei välttämättä vastaa alussa saatua kuvaa. 

Tiedän olevani ujo ja varautunut, minua kiusattiin koulussa ja äitini on luonnehäiriöinen joten kaikella sillä on ollut vaikutuksensa. Ja taidan muutenkin viihtyä paljon yksin tai ainoastaan mieheni kanssa nykyään. Oikeastaan ainoa ongelma ehkä nykyään on että hävettää jos kaverittomuus paljastuu muille. Sellaisista tilanteista huomaan myös olevani yhä vähän katkera kun ennen, kun minulla vielä oli kavereita, paljastui että he pitivät minua vähän sellaisena varakaverina vaan. En jotenkin enää jaksa. Siis sellaisena jonka kanssa sovitut jutut voi tuosta noin vaan perua jos tuleekin kiinnostavampaa tilalle. Olen just sellainen ihminen joka ei osaa olla ihan hällä väliä asenteella ihmisten kanssa, eli varmaan vähän raskas.

Edellinen jatkaa: ideaalikaveruus on mun mielissä sellaista että ihmiset on kunnioittavia ja hyväntahtoisia toisiaan kohtaan, että ihmiset välittää toisistaan, ja voi rennosti ehdottaa tekemistä tai jutella syvällisiäkin, mutta että ei kuitenkaan nähdä liian usein. Ehkä kerran parissa kuussa olisi just sopiva. Jossain vaiheessa minulla tuli mitta täyteen entisiä kavereita joista aloin huomata piikittelyä ja sitten alkoi tulla noita ohareita. Jotkut venyttää viesteihin vastaamista jne. Mielestäni ansaitsen parempaa suoraan sanottuna ja annoin yhteydenpidon olla.

Nykyään kun on puoliso hänen kanssaan toteutuu nuo asiat ja yhdessäolo on yleensä hauskaa ja mukavaa. Haluaisin perheen ja panostaa vain siihen jatkossa, kaverit ovat menettämässä merkitystään.