Lue keskustelun säännöt.
Tabu: "hyvät" ystävät on jo viety nuorena
28.07.2024 |
Monilla on nuoresta asti säilyneitä ystävyyksiä/ystäväporukoita, jotka ovat vielä aikuisenakin tiiviitä. Nämä ystävyyssuhteet ovat tasavertaisia ja niissä on hyvä olla.
Minulla ei ole nuoruudesta jääneitä ystäviä. Osan kanssa ystävyys katkesi todella pitkään välimatkaan, kun muutin kauas kotiseudulta, enkä koskaan palannut. Nuorena aikuisena opiskelupiireistä löytämäni "ystävät" eivät olleet tasavertaisia ystäviä saati ystävällisiä ihmisiä. Jouduin muuttamaan pätkätöiden perässä paikasta toiseen, joten ystävyyssuhteiden luominen ei onnistunut. Monilla pikkupaikkakunnilla ihmisillä oli jo omat porukkansa, joihin ei päässyt. Työkaveritkin olivat jo läheisiä niiden työkaverien kanssa, joiden kanssa halusivat olla.
Olen yrittänyt tutustua monien ikäisteni +30 v naisten kanssa, mutta joukossa on tosi haastavia tapauksia. On tullut vastaan ahdistuvia naisia, jotka eivät halua puhua oikein mistään pintapuolista syvällisemmästä, vaikka olisi jo tunnettu vuosia. Sitten on ollut ghostaajia ja vaativia naisia, jotka ihan ääneen sanovat, miten haluaisivat minun käyttäytyvän, jotta olisin heille mieleen. Olen sitten todennut, että en jaksa enää katsella tällaista menoa. En halua ystävyyssuhteen olevan mitään ahdistumista ja epämääräisissä tunteissa vellomista, haluaisin tasavertaista ystävyyttä, jossa asioista voidaan rauhassa puhua.
Miten ihmeessä voisi löytää ystäviä, jotka ovat "hyviä"?
Kommentit (189)
Mietin myös että joillekin olen varmasti liian itsenäinen. Kun en saanut kaveria mukaan jonnekin, tein vain asioita yksin. Enkä halua puida päätöksiäni välttämättä muiden kanssa etukäteen, mistä ehkä joku voi jopa loukkaantua. Toisaalta tämä on ristiriitaista, uskon että joillekin se mitä haluan kaveruudelta on ihan liikaa (kaipaan kahdenkeskistä juttelua enkä välitä juhlista) ja joillekin liian vähän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta ihan todella hyvä ketju, hienoa että tästä puhutaan. Juuri samoja ajatuksia olen pyöritellyt kuin monet täällä.
Vierailija kirjoitti:
Olin ap:n kuvailemassa tilanteessa vielä 6v sitten. Lähestyn jo viittäkymppiä ja kuvittelin myös, etten löydä ikinä mukavaa kaveriporukkaa. Vaihdoin silloin työpaikkaa ja päädyin aivan mahtavaan tiimiin. Meistä ja muutamasta muusta työkaverista tuli kertaheitolla hyviä ystäviä. Aloimme tehdä asioita yhdessä työpaikan ulkopuolella; tapahtumia, harrastuksia, lenkkejä, lounaita ja brunsseja, synttäreitä, pikkujouluja jne. Puolisot ja perheet kulkevat myös mukana. Moni meistä on jo vaihtanut työpaikkaa, mutta tämä ystäväporukka säilyy. En voisi olla tyytyväisempi. Koskaan ei kannata luovuttaa.
Niin ja ei kannata katsoa myöskään ikäeroa. Parhaat kaverini tästä porukasta ovat 15v nuorempia kuin minä :) Mielenkiinnon kohteet, harrastukset ja luonteet kolahtavat hyvin yhteen iästä riippumatta.
Itse taas koen että 15v ikäero ehkä on sittenkin ongelma. Mulla oli nimittäin tällainen erittäin hyväksi ystäväksi luulemani ystävä. Ystävyyttä varjosti kuitenkin oma epäilykseni että onkohan tämä hänen puoleltaan samaa ystävyyttä kuin minun, koska juurikin ikäero. En oikein koskaan saanut varmuutta onko hän aidosti ystäväni vai säälistä sietää roikkumistani hänessä. Ei koskaan soittanut itse minulle, muuten kyllä ollaan (oltiin) yhteydessä. En tiedä. Nyt en ehkä enää valitsisi paljon vanhempaa henkilöä (ainakaan bestis) ystäväksi, pitää olla samaa ikää, ei ehkä jaksa vanhempana nuoremman juttuja tai asioita?? Näkeekö nuoremman jotenkin lapsellisena, kypsymättömänä, ja taakkana? Kukaan ei halua olla joku taakka toiselle. Aina kun soitin, tuli tunne että "taas tuota ja hänen ongelmiaan" pitää kuunnella. En tosin tiedä kun ei koskaan puhuttu tästä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin ap:n kuvailemassa tilanteessa vielä 6v sitten. Lähestyn jo viittäkymppiä ja kuvittelin myös, etten löydä ikinä mukavaa kaveriporukkaa. Vaihdoin silloin työpaikkaa ja päädyin aivan mahtavaan tiimiin. Meistä ja muutamasta muusta työkaverista tuli kertaheitolla hyviä ystäviä. Aloimme tehdä asioita yhdessä työpaikan ulkopuolella; tapahtumia, harrastuksia, lenkkejä, lounaita ja brunsseja, synttäreitä, pikkujouluja jne. Puolisot ja perheet kulkevat myös mukana. Moni meistä on jo vaihtanut työpaikkaa, mutta tämä ystäväporukka säilyy. En voisi olla tyytyväisempi. Koskaan ei kannata luovuttaa.
Niin ja ei kannata katsoa myöskään ikäeroa. Parhaat kaverini tästä porukasta ovat 15v nuorempia kuin minä :) Mielenkiinnon kohteet, harrastukset ja luonteet kolahtavat hyvin yhteen iästä riippumatta.
Itse taas koen että 15v ikäero ehkä on sittenkin onge
Tekstisi kuulostaa ainakin hieman kypsymättömältä. Jättäkää jo nuo bestis-jutut muutenkin sinne ala-asteelle. En ymmärrä miksi vditaan tuollaisia, että toisen täytyy pitää itseään jotenkin ylimpänä ystävänä, koska minäkin pidän tai sitten ei ole ystävä. Vaatimuksia ja arvottamista tuollainen.
Vierailija kirjoitti:
Paras neuvo jonka itse sain ja oli muuten tältä palsalta, jossain muussa yksinäisyys-keskustelussa, oli, että etsi joku tosi extro ihminen ja pyydä häneltä suoraan päästä mukaan bileisiin jne.
Tein niin. Juttelin töissä erään supertyypin kanssa, joka ystävystyi suunnilleen kuukaudessa koko firman kanssa, että olet tosi pidetty ja siksi pyytäisin nyt tätä. Pyysin, että kun on noita aftereita jne niin lähtisikö hän joskus mun kanssa sinne.
Muutti elämäni. Kun hän oli siinä "siipinaisena", pääsin ihan erilailla juttuihin mukaan kuin aiemmin. Tutustuin ihmisiin jotenkin ihan toisin, vaikka luulin monet jo tuntevani. Parasta kuitenkin oli, että tämä tyyppi otti mut mukaan muuallekin ja nyt olen löytänyt parikin ihmistä, jonka kanssa käydään tapahtumissa.
Sitä ennen ne puheliaat extrot just oli sitä, mitä kartoin, koska koin, että heidän kanssaan nyt ainakin katoan tapetteihin enkä saa sanaa suusta. Väärin arvasin
Joillain toimii, toisilla ei, tuo Extrovertin kanssa hengailu. heidän perusongelma on se ettei ne ystävyyssuhteet ole elämänpituisia. Hyppii kukasta kukkaan ja jättää taakseen petettyjä, selkkäänpuukotettuja, luottamuksen menettäneitä raatoja. Jos on esim. nuoruudessa parivaljakko, kuten tytöt usein, ja toinen hyvinkin uteilias tutustumaan uusin ja taas uusiin ystäviin, se hiljaisempi jää armotta pois uusien ihmisten seurasta. Hänet dumpataan kun alkaa olemaan "taakka" ekstrovertin uusien ystävyyssuhteiden maailmassa.
Ystävyydessä lojaalisuus on kaikkein tärkein ominaisuus. Jos ekstrovertti on kiipijä, joka käyttää vanhoja ystävyyssuhteita hyväkseen luodakseen niiden avulla uusia ystävyyksiä, muttei ota vanhaa bestistä mukaan näihin kaveruksiin, kyseessä on sosiaalinen pyrkyri. Pahinta mihin voit törmätä. itselläni pari tällaiste menneisyydessä ja kadun että tuhlasin aikaa näihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Työn perässä on muutettu usein, niin ei ole lähipiirissä enää kuin aviomies. Kyllähän se yksinäisyys satuttaa, mutta toisaaltaan ei minusta kyllä kenellekään ystäväksi olisi, koska en ole kiinnostunut mistään ns. naisten jutuista eli shoppailusta, kahvilassa istumisesta yms. Ja sitten omat mielenkiinnot ovat taas sellaisia, että valtaosaa naisia ei kiinnosta. Olen esim. innokas moottoripyöräharrastaja, niin ymmärrän kyllä, että maailmamme ei kohtaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin ap:n kuvailemassa tilanteessa vielä 6v sitten. Lähestyn jo viittäkymppiä ja kuvittelin myös, etten löydä ikinä mukavaa kaveriporukkaa. Vaihdoin silloin työpaikkaa ja päädyin aivan mahtavaan tiimiin. Meistä ja muutamasta muusta työkaverista tuli kertaheitolla hyviä ystäviä. Aloimme tehdä asioita yhdessä työpaikan ulkopuolella; tapahtumia, harrastuksia, lenkkejä, lounaita ja brunsseja, synttäreitä, pikkujouluja jne. Puolisot ja perheet kulkevat myös mukana. Moni meistä on jo vaihtanut työpaikkaa, mutta tämä ystäväporukka säilyy. En voisi olla tyytyväisempi. Koskaan ei kannata luovuttaa.
Niin ja ei kannata katsoa myöskään ikäeroa. Parhaat kaverini tästä porukasta ovat 15v nuorempia kuin minä :) Mielenkiinnon kohteet, harrastukset ja luonteet kolahtavat hyvin yhteen iästä riippumatta.
Itse
No korvaa sana "bestis" hyvänä, läheisenä, pitkäaikaisena ystävä-sanalla. Olin nuori kun ystävystyttiin.Ei hän toki ainoa läheinen ystäväni koskaan ollutkaan. Oli minullakin muitakin kavereita, mutta meillä synkkasi hyvin. Vaatimuksia? Jos et voi hyvältä ystävältä yhtään mitään odottaa ikinä takasin päin niin miksi edes vaivautua yrittämään ystävystyä? Eikö se anna-ota suhde ole juuri se ystävyyden pointti. Jos suhteet on van ota-ota , tai anna-anna suhteita , jätä väliin.
"kevyt-ystävyydet" sopii varmaan joillekkin, mutta käteen jää tyhjää kun ilo loppuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mielestäni isot naisporukat voi olla yliarvostettuja. Olen sivusta seurannut erään naisen isoa ystäväporukkaa. Yhtä ei kutsuta häihin, ei oteta lapsien kummiksi, hänet ohitetaan, silti hän roikkuu näissä. Annetaan niitä leivänmuruja kai hänelle. Itse koen tuommoisen vastenmielisenä. Sekä tekijöiden että uhrin puolelta. Silti uhri on lojaali näille hänen syrjijöilleen ja tekee heille palveluksia. 30 vuotta on kuljettu samoissa porukoissa, saunailloissa, saatu jotain seuraa, muttei kelpaa häihin, ei polttareihin, kummiksi ym. Vieläpä yksi näistä kuoli eikä ketään kiinnostanut.
Toivottavasti joku koko piston sydämessään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paras neuvo jonka itse sain ja oli muuten tältä palsalta, jossain muussa yksinäisyys-keskustelussa, oli, että etsi joku tosi extro ihminen ja pyydä häneltä suoraan päästä mukaan bileisiin jne.
Tein niin. Juttelin töissä erään supertyypin kanssa, joka ystävystyi suunnilleen kuukaudessa koko firman kanssa, että olet tosi pidetty ja siksi pyytäisin nyt tätä. Pyysin, että kun on noita aftereita jne niin lähtisikö hän joskus mun kanssa sinne.
Muutti elämäni. Kun hän oli siinä "siipinaisena", pääsin ihan erilailla juttuihin mukaan kuin aiemmin. Tutustuin ihmisiin jotenkin ihan toisin, vaikka luulin monet jo tuntevani. Parasta kuitenkin oli, että tämä tyyppi otti mut mukaan muuallekin ja nyt olen löytänyt parikin ihmistä, jonka kanssa käydään tapahtumissa.
Sitä ennen ne puheliaat extrot just oli sitä, mitä kartoin, koska koin, että heidän kanssaan nyt ainakin katoan
Aika kovaa, jos jo tutustuessa vaaditaan ja odotetaan, että kaveruuden pitää muuttua jotenkin syvälliseksi ja elämänmittaiseksi. Ei tuollaisia voi tietää, eikä se ole realistista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Varmaan paras toivo olisi etsiä/löytää toisia yksinäisiä. Esimerkiksi kaltaisiasi muualta muuttaneita.
Miten se temppu sitten tehdään? Ei hajuakaan...
Se käy aktiiviselta ja sosiaaliselta luonnostaan.
Nyt vaikuttaa pahasti siltä, että ap ja ehkä sinäkin olette jollain tavoin epäkypsiä ja jahtaatte sellaista symbioottista tunnetilaa tai ihmissuhdetta, jota ei ole olemassa aikuisten maailmassa.
Kuulostatte läheisriippuvaisilta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aikuisen kiintymyssuhteet kohdistuvat toisin kuin alle 10-vuotiaan.
Vai elätettekö kuin 10-vuotiaat, jonkun hoivaamina ja vailla vastuuta omasta elämästänne ja toimeentulostanne, oman maailmanne narsistisena napana?
Kypsymiseen kuuluu oman erillisyyden tajuaminen, symbioosista irtautuminen, napanuoran kstkaisu.
Herranjesras, miten hirveä ajatus, että pitäisi kikatella jonkun "bestiksen" kanssa aamuin illoin puhelimessa ja vapaallakin ja leikkiä Frendejä (TV-komediaa), vaikka on oma työ, puoliso, lapset, täysi elämä.
Ei. En usko mitä luin. Olette infantiileja.
Vierailija kirjoitti:
Aikuisen kiintymyssuhteet kohdistuvat toisin kuin alle 10-vuotiaan.
Vai elätettekö kuin 10-vuotiaat, jonkun hoivaamina ja vailla vastuuta omasta elämästänne ja toimeentulostanne, oman maailmanne narsistisena napana?
Kypsymiseen kuuluu oman erillisyyden tajuaminen, symbioosista irtautuminen, napanuoran kstkaisu.
Herranjesras, miten hirveä ajatus, että pitäisi kikatella jonkun "bestiksen" kanssa aamuin illoin puhelimessa ja vapaallakin ja leikkiä Frendejä (TV-komediaa), vaikka on oma työ, puoliso, lapset, täysi elämä.
Ei. En usko mitä luin. Olette infantiileja.
Kyllä sitä vanhoillakin ihmisllä (esim.70 v) näkee tuota "läheinen ystävyys" suhteita. Ihan vaikka äidilläni. Hänellä oli muutamia elämänpituisia läheisiä ystäviä, mutta sitten monia työkavereita ym. Tämä on normaalia. Jos sulla ei ole niin paljosta olet jäänyt paitsi. Yrität halveksia ilmeisesti niitä jotka kykenee tällaiseen jos itselläsi ei ole.
Myös leskeytyneilä naisilla, tai eronneilla, joiden lapset elää jo omaa elämäänsä näkee paljon tällaista. Läheiset ystävät ovat ottaneet esim. sen aviopuolison paikan, tai lasten tuoman tyhjiön. Heidän kanssaan matkaillaan, mennään teatteriin, jne. Puhelinsoitot voi kestää tunnin.
"Napanuoran katkaisu"? En nyt puhu teineistä. Jos sinä hylkäät ystäväsi perheen tieltä niin ei paljon käy kateeksi sinun "ystävyys"
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pitäisi jonkun tehdä sivusto jossa voi hakea ystävää.
Vai onko sellainen jo??
Vierailija kirjoitti:
Aikuisen kiintymyssuhteet kohdistuvat toisin kuin alle 10-vuotiaan.
Vai elätettekö kuin 10-vuotiaat, jonkun hoivaamina ja vailla vastuuta omasta elämästänne ja toimeentulostanne, oman maailmanne narsistisena napana?
Kypsymiseen kuuluu oman erillisyyden tajuaminen, symbioosista irtautuminen, napanuoran kstkaisu.
Herranjesras, miten hirveä ajatus, että pitäisi kikatella jonkun "bestiksen" kanssa aamuin illoin puhelimessa ja vapaallakin ja leikkiä Frendejä (TV-komediaa), vaikka on oma työ, puoliso, lapset, täysi elämä.
Ei. En usko mitä luin. Olette infantiileja.
Ei viddu tarvitse elää niin kuin teinit! Käytä järkeä jos sulla on.
Jos sulla on intohimoharrastus, niiden parista löytyy yleensä ainakin muita samaan asiaan hurahtaneita. Heidän kanssa tulee yleensä hyvin toimeen, kun jakaa saman hulluuden.
Vierailija kirjoitti:
"Työn perässä on muutettu usein, niin ei ole lähipiirissä enää kuin aviomies. Kyllähän se yksinäisyys satuttaa, mutta toisaaltaan ei minusta kyllä kenellekään ystäväksi olisi, koska en ole kiinnostunut mistään ns. naisten jutuista eli shoppailusta, kahvilassa istumisesta yms. Ja sitten omat mielenkiinnot ovat taas sellaisia, että valtaosaa naisia ei kiinnosta. Olen esim. innokas moottoripyöräharrastaja, niin ymmärrän kyllä, että maailmamme ei kohtaa."
Jos asut pienellä paikkakunnalla voi olla ettei moottoripyöräharrastajanaisia ole siellä, mutta ehkä internet/some voisi auttaa löytämään heitä? Monet naisetkin harrastavat nykyään esim. retkeilyä ja kalastusta (en tiedä kiinnostaako sinua ne?). Niilläkin naisilla, jotka käyvät kahvilla ja shoppailemassa voi olla ei naisellisiksi miellettyjä mielenkiinnonkohteita. Ja voi kai sitä miestenkin kanssa ystävystyä?
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni isot naisporukat voi olla yliarvostettuja. Olen sivusta seurannut erään naisen isoa ystäväporukkaa. Yhtä ei kutsuta häihin, ei oteta lapsien kummiksi, hänet ohitetaan, silti hän roikkuu näissä. Annetaan niitä leivänmuruja kai hänelle. Itse koen tuommoisen vastenmielisenä. Sekä tekijöiden että uhrin puolelta. Silti uhri on lojaali näille hänen syrjijöilleen ja tekee heille palveluksia. 30 vuotta on kuljettu samoissa porukoissa, saunailloissa, saatu jotain seuraa, muttei kelpaa häihin, ei polttareihin, kummiksi ym. Vieläpä yksi näistä kuoli eikä ketään kiinnostanut.
Toivottavasti joku koko piston sydämessään.
Jep, saattaahan noihin sisältyä kaikenlaista draamaa yms. Yksi mikä itseäni ihmetyttää on kostaminen. Siis ihan aikuiset kostavat kaverille milloin mitäkin (mielestäni vähäiseltä tuntuvia "vääryyksiä", kaveri ei välttämättä edes tiedä loukanneensa) ja muiden kaveriporukan kavereiden kanssa saatetaan juoruta tästä kyseisen kaverin selän takana. Tuo on kyllä karua, ettei edes kuolema kiinnostanut.
Vierailija kirjoitti:
Aikuisen kiintymyssuhteet kohdistuvat toisin kuin alle 10-vuotiaan.
Vai elätettekö kuin 10-vuotiaat, jonkun hoivaamina ja vailla vastuuta omasta elämästänne ja toimeentulostanne, oman maailmanne narsistisena napana?
Kypsymiseen kuuluu oman erillisyyden tajuaminen, symbioosista irtautuminen, napanuoran kstkaisu.
Herranjesras, miten hirveä ajatus, että pitäisi kikatella jonkun "bestiksen" kanssa aamuin illoin puhelimessa ja vapaallakin ja leikkiä Frendejä (TV-komediaa), vaikka on oma työ, puoliso, lapset, täysi elämä.
Ei. En usko mitä luin. Olette infantiileja.
Kyllä aikuisillakin voi olla läheisiä ystäviä. Eivät aikuisten ystävyyssuhteet normaalisti ole alakoululaisten "bestis-suhteita" tietenkään.
Mulla jäi ystävät teininä muuton takia. Sen jälkeen on ollut aikuisena 3 ystävää. Ei ole enää niitäkään.
54v.