Tabu: "hyvät" ystävät on jo viety nuorena

Yllättävän paljon on kuitenkin niitäkin ihmisiä, joilla ulkoisesti on vilkas sosiaalinen elämä, mutta kaipaavat yhteydellisempiä ihmissuhteita. Minä olen onnistunut aikuisenakin ystävystymään ihmisten kanssa, jotka ovat taannoin eronneet tai hautovat eroa vuositolkulla. Niissä tilanteissa ihmiset kaipaavat ystäviä. Näitä löytää esim. humalassa työpaikan juhlista. Tai sitten netin kaveripalstalta.

Vierailija kirjoitti:

Yllättävän paljon on kuitenkin niitäkin ihmisiä, joilla ulkoisesti on vilkas sosiaalinen elämä, mutta kaipaavat yhteydellisempiä ihmissuhteita. Minä olen onnistunut aikuisenakin ystävystymään ihmisten kanssa, jotka ovat taannoin eronneet tai hautovat eroa vuositolkulla. Niissä tilanteissa ihmiset kaipaavat ystäviä. Näitä löytää esim. humalassa työpaikan juhlista. Tai sitten netin kaveripalstalta.

Ei ole omaa kokemusta, mutta usein aikuisiän ystävyyksissä näkyy ongelmatapaus ja terapeutti tai reppana ja siipien suojaan ottaja -dynamiikat. Eikä siinä mitään, jos tuollainen ihmissuhde vastaa molempien tarpeita. Mutta itse en missään nimessä halua kumpaankaan rooliin.

Ihmeellisiä yleistyksiä. Ihmiset yleensä kehittyvät ja jopa vieraantuvat lapsuuden ja nuoruudenaikaisista ystävistään. Hienoa tietysti jos sieltä joku ystävyyssuhde on säilynyt. Ei minulla taida olla kuin yksi. Ystävyyssuhteita syntyy parhaiten kun molemmat osapuolet ovat ns vieraalla kentällä. Pikkukaupungissa asuessani huomasin, ettei ketään oikein kiinnosta, ei edes naapuri, muuta kuin tervehtiä. Isommissa kaupungeissa syntyi ystävyyssuhteita ja tuli tuttavia enemmän.

Vierailija kirjoitti:

Hyvän ystävyyden kehittymistä helpottaa intensiivinen yhdessäolo jossain kohtaa ystävyyttä. En minä tai omat ystäväni olla mitään ylivertaisia huipputyyppejä, mutta olemme joskus joko tavanneet usean kerran viikossa, viettäneet päivä- tai jopa viikkotolkulla aikaa yhdessä. Nykyään yhteyttä pidetään eniten viestein. Toisen perinpohjainen tunteminen, asioiden jakaminen, sisäpiirivitsit pitävät sitä ystävyyttä yllä, vaikkei usein tavata.

Nykyisin on sekä se tilanne, että uusille ystäville ei ole aikaa ja toisaalta yhteyden rakentaminen on haastavampaa. Oikein kivoja hyvän päivän tuttuja minulla on.

Nykyaikana nuortenkin ystävyys on varmasti toisenlaista kuin vuosituhannen vaihteessa.

Minulla on hyvin samankaltaisia kokemuksia. Nyt tuollaista intensiivistä yhdessäoloa,  joka muodostaisi pohjan ystövyydelle, voisin kuvitella syntyvän vain naapureiden ja työkavereiden kanssa. Edellisen kerran olen saanut uusia ystäviä perhevapaan aikana, kun oltiin vuositolkulla samojen hiekkalaatikoiden ympärillä.

Ystävystyminen vaatii vain alttiuden ystävystyä sekä jotain yhteistä ja sosiaalisia taitoja. Aikuisena alttius on merkittävin, ellei toinen ole ärsyttävä tai kovin kummallinen.

Itse olen uudelle paikkakunnalle muuttaessa pyrkinyt etsimään ensin hengailukavereita, joiden kanssa käydä tapahtumissa ja paikoissa. Suurin osa suomalaisista ei avaudu kovin nopeasti. Kun sietää jonkin aikaa pinnallisempaa juttelua ja yhdessä tekemistä, sieltä voi lähteä ystävyys viriämään. Tärkeintä ehkä on, että olisi riittävästi kivaa tekemistä, ettei vaivu epätoivoon, jolloin uusiin ihmisiin tutustumisesta tulee vaikeampaa.

Sekä parisuhteessa että ystävyydessä monet parhaista suhteista solmitaan nuorena. On kuitenkin pötyä, että hyvän ystävän tai kumppanin tunnistaisi siitä, että hänen on helppo ryhtyä ihmissuhteisiin ja tutustua ihmisiin. Prisma-testi toimii tässäkin: puolisoa ei ole vain erityisen valovoimaisilla ja miellyttävillä ihmisillä.

Mikä on netin kaveripalsta?

Vierailija kirjoitti:

Yllättävän paljon on kuitenkin niitäkin ihmisiä, joilla ulkoisesti on vilkas sosiaalinen elämä, mutta kaipaavat yhteydellisempiä ihmissuhteita. Minä olen onnistunut aikuisenakin ystävystymään ihmisten kanssa, jotka ovat taannoin eronneet tai hautovat eroa vuositolkulla. Niissä tilanteissa ihmiset kaipaavat ystäviä. Näitä löytää esim. humalassa työpaikan juhlista. Tai sitten netin kaveripalstalta.

Totta. Moni ulkopuolelta katsottuna sosiaalinen ja menevä ihminen voi sisimmässään olla hyvinkin yksinäinen. Jos ei tule kohdatuksi ja hyväksytyksi omana itsenään, eivät pinnallisemmat meno- ja harrastuskaverit pysty sitä paikkaamaan. Luulen, että hyvin monella meistä on mielenkiintoinen ja rikas sisäinen maailma sekä paljon annettavaa muille mutta sosiaalinen paine olla tietynlainen ja pelko yksin jäämisestä ajaa monet siihen, että niistä puolivillaisista kaveruussuhteista pidetään kiinni, vaikka ne olisivat pelkkä rasite.

Ensinnäkin, miksi ystävän pitäisi olla nainen. Miesten kanssa on usein helpompi jutella ja rennompaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yllättävän paljon on kuitenkin niitäkin ihmisiä, joilla ulkoisesti on vilkas sosiaalinen elämä, mutta kaipaavat yhteydellisempiä ihmissuhteita. Minä olen onnistunut aikuisenakin ystävystymään ihmisten kanssa, jotka ovat taannoin eronneet tai hautovat eroa vuositolkulla. Niissä tilanteissa ihmiset kaipaavat ystäviä. Näitä löytää esim. humalassa työpaikan juhlista. Tai sitten netin kaveripalstalta.

Ei ole omaa kokemusta, mutta usein aikuisiän ystävyyksissä näkyy ongelmatapaus ja terapeutti tai reppana ja siipien suojaan ottaja -dynamiikat. Eikä siinä mitään, jos tuollainen ihmissuhde vastaa molempien tarpeita. Mutta itse en missään nimessä halua kumpaankaan rooliin.

Minulle olisi tarjolla ystäviksi ongelmatapauksia ja reppanoita. Minä en halua olla se terapeutti, vaan kaipaisin tasavertaista ystävyyttä. Ennen olisin tuohon terapeutin rooliin suostunut, enää en jaksa. Itsellä on hämmästyttänyt, miten paljon ikäisissäni noin kolmekymppisissä naisissa on ahdistuneita tapauksia. Ahdistutaan milloin mistäkin ihan hirveästi. Ja sen sijaan, että sitä ahdistusta käsiteltäisiin järkevästi ja yritettäisiin päästä siitä yli, niin jäädään siihen vellomaan ja sitä puretaan muihin.

Kaipaan ystävyydeltä "kepeyttä". En siis tarkoita sitä, etteikö vaikeista/syvistä asioista voisi puhua, totta kai voi ja kuuluukin. Mutta kepeydellä tarkoitan sitä, että ystävä ei kaada minun niskaani omaa pahaa oloaan tai ala esittää jotakin vaatimuksia minulle. Voidaan tehdä asioita yhdessä, jutella syvällisiä ja olla toistemme tukena, mutta en kaipaa mitään isompia vaatimuksia. Ystävyyden pitäisi olla piristävää, eikä latistavaa.

Vierailija kirjoitti:

Sekä parisuhteessa että ystävyydessä monet parhaista suhteista solmitaan nuorena. On kuitenkin pötyä, että hyvän ystävän tai kumppanin tunnistaisi siitä, että hänen on helppo ryhtyä ihmissuhteisiin ja tutustua ihmisiin. Prisma-testi toimii tässäkin: puolisoa ei ole vain erityisen valovoimaisilla ja miellyttävillä ihmisillä.

Toki kaikenlaisilla ihmisillä voi olla ystäviä tuollaisen Prisma-testin tavoin. Mutta haaste onkin siinä, että ne pysyvät ystävyyssuhteet ovat usein muodostuneet jo varhain. Harva saa muodostettua syvällistä ystävyyttä myöhemmin. Minulle olisi kyllä tarjolla kaukaisemmiksi kavereiksi näitä mukavia ihmisiä, mutta jokaisella on jo oma tiivis kaveriporukkansa, jonka kanssa tekevät ne erityiset jutut. Minä olisin sitten se, jonka kanssa kerran vuodessa käytäisiin kahvilla.

Ihmettelen kyllä miten niitä varhain jo lastentarhasta syntyneitä ystävyyssuhteita pidetään yllä kun ihmisten elämä hajaantuu ympäri maata ja ulkomaillekin. AIka outoa olisi riippua niissä, koska monella saattaa jopa elämänarvot muuttua.Vai asutteko te jossain pienellä paikkakunnalla, jossa elämänpiiri on ollut hieman suppeampi. Vai onko ystävä sanalla jotenkin erilaisempi merkitys. Sekin voi tietysti vaikuttaa, että tapaamillanne ihmisillä on sille erilainen käsitys.

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen kyllä miten niitä varhain jo lastentarhasta syntyneitä ystävyyssuhteita pidetään yllä kun ihmisten elämä hajaantuu ympäri maata ja ulkomaillekin. AIka outoa olisi riippua niissä, koska monella saattaa jopa elämänarvot muuttua.Vai asutteko te jossain pienellä paikkakunnalla, jossa elämänpiiri on ollut hieman suppeampi. Vai onko ystävä sanalla jotenkin erilaisempi merkitys. Sekin voi tietysti vaikuttaa, että tapaamillanne ihmisillä on sille erilainen käsitys.

Minä tiedän aika monia, jotka ovat jääneet samalle seudulle/melko lähelle. Jos on vaikka kasvanut Ylöjärvellä, niin on lähdetty opiskelemaan Tampereelle tai muualla opiskelun jälkeen on muutettu takaisin Ylöjärvelle/Tampereelle tai muuhun ympäryskuntaan. Äkkiäkös sitä näkee, kun asuu suht lähellä.

Todella monilla mukavilla ihmisillä on jo ystävät valmiina. Ei siihen mahdu uutta luottoystävää, kun niitä luottoystäviä on jo liuta. Päädyn itse aina muille sellaiseksi B-luokan kaveriksi ja on muuten todella turhauttavaa. Kuvittelen vielä itse, että me oltaisiin jotenkin läheisiä ja sitten selviää, että tunne on vain omassa päässäni ja olen toiselle sellainen B-luokan kaveri.

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen kyllä miten niitä varhain jo lastentarhasta syntyneitä ystävyyssuhteita pidetään yllä kun ihmisten elämä hajaantuu ympäri maata ja ulkomaillekin. AIka outoa olisi riippua niissä, koska monella saattaa jopa elämänarvot muuttua.Vai asutteko te jossain pienellä paikkakunnalla, jossa elämänpiiri on ollut hieman suppeampi. Vai onko ystävä sanalla jotenkin erilaisempi merkitys. Sekin voi tietysti vaikuttaa, että tapaamillanne ihmisillä on sille erilainen käsitys.

Miten pidetään yllä? Miten olisi puhelin, tietokone jne? Nykyäänhän nimenomaan on äärettömän helppo pitää yhteyttä välimatkasta huolimatta. Minulla on esimerkiksi parikin hyvää ystävää, jotka asuvat yli 300km päässä ja nähdään suunnilleen kerran vuodessa. Yhteyttä pidetään kuitenkin tiiviisti. Sen sijaan yksi lapsuuden paras ystävä asuu melkein naapurissa, eikä olla juuri ollenkaan enää tekemisissä. Ei se välimatka merkitse juuri mitään. 

Mulla ei ne lapsuuden aikaiset ystävyydet olleet mitään tasavertaisia. Olen tyytyväinen, että olen päässyt niistä eroon. Aikuisena ei ole juurikaan tullut uusia ystäviä ja pitkään aikaan en ole edes yrittänyt mitään. Monet sekä pitkäaikaiset että uudet ihmissuhteet ovat olleet jollakin tavalla rasittavia ja toksisia. Olen lopulta katkaissut tai häivyttänyt ne suhteet. Siinä vaiheessa jotkut ovat olleet ihmeissään ja yrittäneet päästä takaisin. En ole enää halunnut jatkaa suhdetta sellaisten kanssa, joiden vuorovaikutus on ollut pitempään tarkoituksellisen loukkaavaa. Tuollainen piirre harvemmin muuttuu paremmaksi.

Olen säilyttänyt vain mutkattomat ja hyvää mieltä tuottavat ihmissuhteet ja keskittynyt muuten vain omiin asioihini ja mielenkiinnonkohteisiini. Mielestäni ystäviä ei kannata alkaa hankkimaan, koska siinä on jotenkin liian epätoivoinen ja tarvitseva. Epätoivosta luopuminen ja itsenäisyys itseasiassa herättää ihmisten mielenkiinnon ja jotkut haluavat tutustua. Päätän kuitenkin itse mihin suhteeseen lähden. Joskus on käynyt niin, että jossakin kohtaa ihmisen, jonka kanssa natsaa molemmin puolin ja siitä alkaa yhteydenpito ja ystävyys. Mutta muuten en laske elämässäni ystävien varaan. 

Vierailija kirjoitti:

Ensinnäkin, miksi ystävän pitäisi olla nainen. Miesten kanssa on usein helpompi jutella ja rennompaa.

Ei kiitos. Lapsuusvuosien jälkeen joka ikinen lähelleni "ystävänä" pyrkinyt mies on ollut ihastunut ja on tullut hankaluuksia sen takia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yllättävän paljon on kuitenkin niitäkin ihmisiä, joilla ulkoisesti on vilkas sosiaalinen elämä, mutta kaipaavat yhteydellisempiä ihmissuhteita. Minä olen onnistunut aikuisenakin ystävystymään ihmisten kanssa, jotka ovat taannoin eronneet tai hautovat eroa vuositolkulla. Niissä tilanteissa ihmiset kaipaavat ystäviä. Näitä löytää esim. humalassa työpaikan juhlista. Tai sitten netin kaveripalstalta.

Ei ole omaa kokemusta, mutta usein aikuisiän ystävyyksissä näkyy ongelmatapaus ja terapeutti tai reppana ja siipien suojaan ottaja -dynamiikat. Eikä siinä mitään, jos tuollainen ihmissuhde vastaa molempien tarpeita. Mutta itse en missään nimessä halua kumpaankaan rooliin.

 

Minulle olisi tarjolla ystäviksi ongelmatapauksia ja reppanoita. Minä en halua olla se terapeutti, vaan kaipaisin tasav

Samat kokemukset, mutta olen jo viisissäkymmenissä. Olen ratkaisukeskeinen ihminen, mikä koetaan helpoksi päsmäröinniksi ja neuvomiseksi. En halua ystävyyssuhteita, joissa joku toistaa samaa virhettä odottaen eri tuloksia. On parempi molemmin puolin pitää etäisyyttä vellojiin.

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen kyllä miten niitä varhain jo lastentarhasta syntyneitä ystävyyssuhteita pidetään yllä kun ihmisten elämä hajaantuu ympäri maata ja ulkomaillekin. AIka outoa olisi riippua niissä, koska monella saattaa jopa elämänarvot muuttua.Vai asutteko te jossain pienellä paikkakunnalla, jossa elämänpiiri on ollut hieman suppeampi. Vai onko ystävä sanalla jotenkin erilaisempi merkitys. Sekin voi tietysti vaikuttaa, että tapaamillanne ihmisillä on sille erilainen käsitys.

Minulla ystävät ovat opiskeluaikaisia, olen silloin kuitenkin ollut vasta omaksi itsekseni muotoutuva yksilö ja ystävyys on ollut aluksi intensiivistä. Lapsuudenystävistä kasvoin erilleen, vaikka osa kyllä muutti samaan kaupunkiinkin.

Eikö kenellekään ole käynyt niin, että muuttojen ja muuttuneiden elämäntilanteiden myötä on kasvanut pikkuhiljaa eroon ystävistään.