Miehen vuosia sitten ollut salasuhde paljastui

Tuo on alhaisinta mitä kumppanilleen voi tehdä.

Käsittämätöntä, että joku vielä jatkaisi yhteiseloa.

Vierailija kirjoitti:

Mitä sinä haluat elämältäsi? Se tässä kai on tärkeää.

Voit hakeutua terapeutin puheille ja rypeä asiassa vuositolkulla, mutta se ei poista tapahtunutta.

Samalla voit miettiä, miksi et huomannut mitään - et halunnut vai et oikeasti hoksannut, että miehellä oli paha olla. Ei kai hän muuten olisi vuosien suhteessa toisen kanssa?

Voit siis elää seuraavat vuodet tuskaisena ja ahdistuneena miettien asiaa, jota ei voi muuttaa ja jolle ei voi tehdä mitään tai sitten voit todeta, että se on tapahtunut, mutta minä elän nyt. Ja sitten elät sitä elämää, jota haluat, miehen kanssa tai ilman.

Kyse ei ole miehestäsi, kyse on sinusta. Miestä et voi muuttaa, oman elämäsi voit.

Hyvät vinkit muuten, mutta kuka hullu jää vuosien systemaattisen valehtelun jälkeen yhteen katsomaan mitä muuta se keksii tehdä. Omalla kohdalla salasuhde kesti seitsemän vuotta. En halunnut millään tunnustaa ja uskoa, että se on totta, osin siksi se kesti niin pitkään.

Hyvä jos teillä menee nyt hyvin ja tilanne on parantunut. Olin itse suhteessa tällaisen miehen kanssa, suunnilleen saman ajan.

Ei ole kyllä miehelläsi kunnolla tunne-tiloja, itse en ainakaan pystyisi tuollaista tekemään! ei minkään näköistä järkeä touhussa. itse en käy vieraissa enkä halua pettää.

M44

Mikään vakuutuskaan ei korvaa mielipahaa, joten ei se mielipaha kovin arvokas taakka ole kannettavaksi.

Mä en kyllä löydä yhtään mitään "hassua" tuosta. Enkä kyllä jännääkään.

Kun pettäminen tulee petetyn tietoon, niin aika usein monelle tulee tilanne, että haluaisi pelastaa vielä liiton. Sitä jotenkin mukamas järkeilee, että niin ja niin paljon on pelissä ja mitä kaikkea ikävää se ero toisi tullessaan. Mutta uskottomuus on kuitenkin käytännössä pahinta mitä voi liitossa tehdä. Sellaiseen toimintaan pystyy vain tietty ihmistyyppi ylipäänsäkin. Voi olla että joku pääsee sellaisesti yli, mutta varmaan aika harvassa ne lopulta on. Etenkin vielä, jos se pettäminen ei ole ollut mikään yksittäinen pano pikkujouluissa, vaan ihan jonkinsortin suhde. Suuriman osan psyyke ei sitä kestä pidemmän päälle, vaan se kalvaisi lopun elämää.

Parempi hyväksyä realiteetit, että nyt jotain sellaista meni riiki, mikä ei vain ole enää korjattavissa. Ero on ikävä asia, mutta parempi kärsiä se alta pois, kuin olla löyhässä hirressä koko loppuelämä.

Miten tuo suhde tuli ilmi ja mitä miehesi siitä tuumasi? Mielestäni sinulla on oikeus olla loukkaantunut ja surra ja pohtia voitko jatkaa. Itse en varmaan voisi. Ainakin vaatisi pitkät pariterapiat ja luottamushan tuossa menee loppuiäksi.

Mielenkiintoinen ketjiu ja eritoten sen alkamisajankohta.

Liekkö hivenen katkeruutta ilmassa?

Ja rannikolta joku "linjoilla"  

Kaverin puolesta tietenkin :)

Vierailija kirjoitti:

Noin käy koska nainen valitsee komean miehen. Komealla miehellä on sivupano suhde toisen naisen kanssa aina.

Sama myös toisinpäin. Jos otat selvästi itseäsi komeamman/kauniimman puolison, et ole ainoa joka hänen kanssaan panee. Jos hyväksyt sen kaikki on OK. 

Mä ainakin nostaisin kytkintä.

Täällä yksi toinen nainen. Kun tapasin miehen, sanoi hän olevansa asumuserossa ja eroamassa. Kertoi, että elää kaverillisessa liitossa, jossa on muuten asiat melko hyvin, mutta kipinää ei oikein ollut, eikä seksiä ollut ollut aikoihin. Pieniä lapsia. Perhe-elämää kämppiksen tyylisessä liitossa. Tauteja pelkäävät- itselleni mies oli ainoa tuon kolmen vuoden ajan (mikähän sattuma tää aika...). Tapasimme aina kun miehellä oli aikaa ja itse olin rakastunut. Luulin, että hänkin ja tunsin että olisi ollut. Eroa ei sitten kuitenkaan alkanut kuulumaan, oli remonttia ym. Lapsia piti hoitaa. Syyllisyys painoi häntä jatkuvasti, oli mm minun luonani kun esikoinen aloitti koulun ja mies unohti soittaa. Asui siis oikeasti asumuserossa osittain. Syyllisyyden tunne oli lopulta niin suuri, että mies lopulta palasi kokonaan perheeseensä ja meidän suhde loppui. Itseltäni meni pitkältä toista vuotta päästä eteenpäin. Turha tulla siis syyttelemään meitä ns toisia naisia aina näistä tilanteista. Asiat ei ole niin mustavalkoisia aina. En itse siis lähtenyt seurustelemaan "varatun" kanssa, koska sanoi olevansa jo asumuserossa ja eroavansa. Toivon, että hän on onnellinen ja voi hyvin. Ehkä lasten kannalta oli lopulta parempi näin. Tulipahan kirjoitettua tämä tänne bitti-avaruuteen. 

Vierailija kirjoitti:

No, jos joku olisi pystynyt valehtelemaan ja huijaamaan minua 3 vuoden ajan, niin en mä usko että ne luonteenpiirteet jotka tuon mahdollistavat katoaisivat minnekään. Valitettavasti.

Se ei ole mikään miehen luonteenpiirre, että sinä olet höynäytettävissä oleva kana.

Mä voisin jatkaa yhteiseloa, jos pettäminen olisi ollut joku humalaisen hairahdus, mutta kolme vuotta? En ikinä pystyisi. Mikään "meillä menee nyt hyvin" ei siinä auttaisi. Et kuitenkaan ikinä voi kstsoa miestäsi, koskettaa häntä, olla hänen kanssaan intiimisti unohtamatta, mitä oikeasti on tapahtunut suhteessanne 3 vuoden ajan. 

Jos minä naisena pettäisin miestäni yhdenkin kerran, se olisi ero heti. Tämän mieheni teki hyvin selväksi ennen avioliittoamme. Itse ehkä pystyisin antamaan anteeksi ns yhden yön jutun. 

Meistä kumpikaan ei tosin lähde katsomaan, onko ruoho vihreämpää aidan toisella puolella , vaikka välillä on suhteessa haasteitakin. Kunnioitamme toisiamme ja avioliittoamme sen verran paljon. Pettäminen on aina valinta, ei se vahingossa tapahdu. 

Vierailija kirjoitti:

Täällä yksi toinen nainen. Kun tapasin miehen, sanoi hän olevansa asumuserossa ja eroamassa. Kertoi, että elää kaverillisessa liitossa, jossa on muuten asiat melko hyvin, mutta kipinää ei oikein ollut, eikä seksiä ollut ollut aikoihin. Pieniä lapsia. Perhe-elämää kämppiksen tyylisessä liitossa. Tauteja pelkäävät- itselleni mies oli ainoa tuon kolmen vuoden ajan (mikähän sattuma tää aika...). Tapasimme aina kun miehellä oli aikaa ja itse olin rakastunut. Luulin, että hänkin ja tunsin että olisi ollut. Eroa ei sitten kuitenkaan alkanut kuulumaan, oli remonttia ym. Lapsia piti hoitaa. Syyllisyys painoi häntä jatkuvasti, oli mm minun luonani kun esikoinen aloitti koulun ja mies unohti soittaa. Asui siis oikeasti asumuserossa osittain. Syyllisyyden tunne oli lopulta niin suuri, että mies lopulta palasi kokonaan perheeseensä ja meidän suhde loppui. Itseltäni meni pitkältä toista vuotta päästä eteenpäin. Turha tulla siis syyttelemään meitä ns tois

Kuulostaa aivan peruspettämiseltä tuo kokemuksesi. Monilla ihmisillä on kakkosasunto esim töiden takia, minunkin mieheni asuu osan aikaa eri paikkakunnalla omassa asunnossaan. Mielenkiintoinen ajatus, että se oikeuttaisi muiden naisten tapailun jonkun mielestä. Vähintäänkin täysissä järjissään oleva toinen nainen vaatisi ensin tapaamista vaimon kanssa, jotta voi suoraan varmistaa, että onko eroprosessi meneillään.