Itsemurayritys

Ne ovat ammattilaisia ja osaavat kyllä kohdata kaikenlaiset tunteet.

Siinä heittää kyllä tunteet häränpyllyä. Hänhän on perimmiltään tehnyt todella itsekkäästi. Joku on kuitenkin vialla ja syy yritykseen pitäisi löytää, ei hän varmaan mitään päähänsilittelyä kaipaakaan. Etsi itsellesi keskusteluapua.

puolisoni yritti itsemurhaa ja on nyt sitten " hoidossa" , mikä on tietty hienoa asia, hoidon tarve on ollut tiedossa jo jonkin aikaa, mutta eipä ole asiantuntijat tosissaan häntä ottanut, oaitsi nyt sitten itsemurhayrityksen jälkeen!



Nyt minä paini itseni, - omieni tuntemusteni kanssa taphtuneen johdosta, helpottaa tietty kun tiedän hänen olevan hoidossa, mutta tapahtuneen hetkellä olin erittäin huolissani, - surullinen jne

mutta nyt omat tuntemukseni ovat niin hiivatin agresiivisiä, että oksat pois, nyt jälleen minulta vaaditaan ymmärrystä ja minun pitäisi pystyä häntä tukemaan, mutta kun en pysty, enkä jaksa yksinkertaisesti...



Yritän hoitaa perheeni arjen ja päästä minuutti kerrallaan eteenpäin...

Hoitohenkilökunta varmaan pitää mua ihan hirviönä, kun kaikki sammakot suustani päästin ja en halua mennä sairaalaan asiasta keskustelemaan häntä hoitavan henkilökunnan kanssa, en vain jaksa!



Ennen tapahtunutta sain osakseni niin paljon turhia syyttelyjä eli paskaa ns niskaan tuli ja nyt mun pitäisi olla asian suhteen asiallinen tukihenkilö...



Miten Te muut olette selvinneet vastaavasta?

Yritä keskittyä ymmärtämään teon taustoja ja syitä, älä keskity itse tekoon, vaikka se oli varmasti järkytys. Ja sinullekin voisi tosiaan olla hyvä idea purkaa tuntojasi ammattilaiselle.

Puolisosi on ilmeisesti tällä hetkellä hyvin sairas, toivottavasti hänet hoidetaan kuntoon ja terapiaa tarvitsette molemmat.



Onko lapsia, jotka ymmärtävät tapahtuneen? Heitä pitäisi myös auttaa.

ei tiedä tapahtuneesta...

Pahin sammako varmasti oli vaikka en tarkoittanutkaan " että miksi ei tehnyt kunnolla ja harmittaa ettei onnistunut

sitä ei koskaan tee ihminen toisia säästääkseen, vaikka voi itselleen niin uskotellakin. Mutta se on siis huijasta ja itsepetosta ja marttyyrinkruunua tavoittelevaa itsekeskeisyyttä.



SEN vuoksi itsemurha on monissa uskonnoissa synti, ei suinkaan siksi että jumalien säätämään järjestykseen puututaan noin sinänsä.



Sun ap. pitäisi mennä johonkin läheisten tukiryhmään, jossa saisit puhua nuo tunteesi läpi. Ne ovat nimittäin aika normaaleja, ja sinulle tekisi hyvää huomata, ettet ole ainoa, etkä mitenkään poikkeuksellisen kamala - ja että ihmiset sittenkin pääsevät eteenpäin.

ja kyllä mäkin olen vielä agressiivinen ja vihainen. Tässä tapauksessa se vaan onnistui teossaan (hartaasti toivon että ei olisi onnistunut).



Mä olen jotenkin niin vihainen, että melkein tärisen vieläkin, tuntuu pahalta ettei pääse oikein suremaan, kun pitää olla niin katkera ja vihainen omalle isälleen.



Sulla on ihan täysi oikeus olla vihainen, tuntea mitä tunnet ja hyvä että olet saanut sanottua tunteesi ääneen vaikka ne sammakoilta tällä hetkellä tuntuukin. Olet varmasti tilanteeseen väsynyt ja masentuneen ihmisen kanssa eläminen turhauttaa, kun masentunut ei ota vastuuta vaan ikäänkuin pakenee sitä omaan maailmaansa. Mä ymmärrän sua ja luulen että osaltaan tuo sinun asenteesi on alitajunnan luoma suojauskeino tätä tilannetta vastaan. Jonkunhan täytyy jaksaa pitää huolta lapsista ja arjen sujuvuudesta.



Mutta hae itsellesi apua, se ei välttämättä vielä tunnu siltä, mutta älä polta itseäsi loppuun. Anna asiantuntijoiden/hoitohenkilökunnan huolehtia miehestäsi, huolehdi sinä nyt itsestäsi sillä sinun täytyy jaksaa huolehtia lapsista, kun miehestä ei siihen ole. Parisuhteen korjaamisen aika tulee myöhemmin (jos sitä haluat alkaa korjaamaan).

sitten pitää isoimille lapsille kertoa jotenkin asiasta, sairaudesta, koska arki menee nyt ns remonttiin!



Yritän tässä vain keinoja keskusteluun selvitää, siis miten asian lapsille kerron?!!



Oma järki, tunteet on niin ristiriitaisessa myllerryksessä, että en ymmärrä omia tuntemuksia laisinkaan, välillä itketää ja olo on tosi surullinen, pettynyt ja sitten sapuu tilalle viha :(



Huomenna olen menossa itse keskustelemaan asiantuntijan kassa siis täysin ulkopuolisen, kuka ei ole puolisoani hoitanut, saati minä en ole häntä ikinä tavannut!

Te kenellä on kokemusta vastaavasta niin kirjoittakaa omia selvitymiskeinojanne!

Mulla oli samanlaiset vihantunteet kuin sinulla. Ajattelin että jos kerta haluaa " jättää" minut, niin ei voi mua rakastaa. Lopetin yhteydenpidon. Pelkäsin että jos yrittää uudestaan niin säästän sillä itseäni kun ei ole väleissä, eikä tunne rakkautta ko. henkilöä kohtaan. Meni tovi aikaa, annoin anteeksi kun keskustelimme naamatusten. Oli niin yllättävää huomata että niin vahva ihminen onkin ollut niin hukassa, heikko ja huonovointinen. Hänellä oli paha masennus. Oli terapiaa ja lääkitys, niin nyt elo on kunnossa. Ei tarvi kuin jokin kemikaali puuttua aivojen toiminnasta, niin ihminen tekee temppuja joita terve ei tekisi. Ihmisien on niin paljon helpompi hyväksyä läheisen fyysinen sairaus, esim. syöpä. Kun taas sairaus koskee psyykettä, ei sitä ole helppo hyväksyä tai ymmärtää. En keksi muuta neuvoa kuin aika, anteeksianto ja puhuminen. Ja puhumista tärkeämpää on usein kuunteleminen. Selvitä omat vihantunteet niin voit siirtyä seuraavalle tasolle tässä elämän julmassa leikissä. Voimia!

tapahtuneelle. Olet vihainen miehellesi että hän edes yritti tuollaista asiaa ja olisi näin jättänyt sinut yksin vastaamaan perheestä ja suremaan. Näinhän sitä sanotaan että suurin tuska on jälkeenjääneillä eli omaisilla. Luulen että sinun todellakin kannattaisi puhua asiasta miehesi ja jonkun ammattihenkilön kanssa että pääset purkamaan nämä padot. Voimia oikein paljon koko perheelle!!

siellä sairaalassa tunteistasi ym mitä päässäsi liikkuu. He voisivat auttaa sinua selvittämään sekavia tunteitasi ja ajatuksia. Toisekseen he ovat nähneet varmasti miehesi, eikä heillä tuskin ole mitään ruusuisia käsityksiä miehestäsi. He ovat ammattilaisia ja ovat nähneet paljon kaikenlaisia asioita, että tuskin sinun vihan ym tunteesi heitä hetkauttavat. Voisit kysyä sellaista ihmistä juttelemaan, jonka kanssa tuntuisi henkilökemiat toimivan. TAI hakeudu oman terveysaseman kautta jollein psykiatriselle sairaanhoitajalle tai psykologille juttelemaan tilanteesta.



Nyt ei ole hyvä pitää mölyjä mahassaan, tilanne on äärimmäinen ja jos haluat ettei miestäsi sälytetä vastuullesi, sinun on toimittava ja puhuttava. Muista että miehesi on kuitenkin aikuinen ihminen ja hänen on kannetava vastuunsa itse teoistaan ja perheestään, syystä tai toisesta hän on kuitenkin ollut niin äärimmäisessä tilassa, että on päätynyt itsemurhayritykseen. Hän tarvitsee apua ja tukea, lähiomainen ei ole se paras apu tässä vaiheessa, jonkinlainen tuki kuitenkin, mutta sekin riippuu siitä kuinka paljon itse jaksat antaa.



Nyt on aika toimia ja sinulla on ammattilaiset apunasi jos niin haluat, eivät he ole sinua vastaan vaikka vihaisit kuinka miestäsi. Miehen sukulaisilla on omat henkilökohtaiset tunteet ja syynsä joiden vuoksi helposti syyllistävät ja vastuuttavat sinua.



Voimia!!

Nyt katse eteenpäin ja suunta ylös. Voimia koko perheelle toipumiseen, rakkaus auttaa jo paljon

olen käynyt saman läpi kuin miehesi

jos ala-asteikäisiä, tai alle 15 (kehitystasosta riippuen) sanot vaan että isä on sairas, väsynyt ja surullinen, ettei se ole kenenkään syytä ja että te kyllä selviätte, vaikka ette vielä tiedäkään, miten. Korosta, että vaikka kaikki on epävarmaa, vähitellen asiat lutviutuvat ja " oikeat" rutiinit löytyvät.



Jos lapset ovat jo yläasteella, on parasta kertoa myös itsemurhayrityksestä, koska jos se tulisi ilmi murrosiän pahimmissa kuohuissa, siitä voisi olla paljon lisäharmia. Silloinkin pitää korostaa sitä, ettei tämä ole kenenkään syytä, ja ettäkyse on sairaudesta jolle itse ei voi paljonkaan ja että sittenkin kaikesta selvitään vielä kun kovasti yritetään.

ole asioista tietoisia ja kun puolisoni vanhemmille asioista joskus yritin puhua heitä ei puolisoni asiat kiinnostaneet ja tämä on yksi syy puolisoni pahaan oloon! Vaikka aikuinen onkin!



Eli en tiedä pitääkö minun ilmoittaa asiasta kenellekkään??



Mieleni tekisi asiasta ilmoitaa hänen exälleen, hän on aiheuttanut niin hiivatisti ahdistusta puolisolleni, että voi hyvä ihme...



Tiedän turha sanoa, ei asia ole hänen exänsä syytä vaan tämä oli puolisoni epäitsekäs teko, avunhuuto, mutta kaippa minäkin jotain syyllistä tilanteeseen haen.



Aina ole ollut sitä mieltä, että toisen ihmisen tunteilla ja psyykkellä ei saa leikkiä ja puolisoni tunteilla leikittiin nyt liian kauan ja kukaan muu, kuin minä ei häntä kuunnellut, - uskonut ja tässä sitä ollaan!

KIITOS vain mielipiteestäsi

Eli shokin jälkeen tulee vihan tunteita ja katkeruutta ja sitten myöhemmin surua. juttelepas itsekin jonkun kanssa, että selviät itsekin!

saat varmasti paremmin osoitteesta tukiasema . net. Älä sairastuta itseäsi vaan todellakin hae apua vertaisryhmistä niinkuin joku jo tuolla aiemmin ehdotti. Masentuneen läheiset ovat riskiryhmässä sairastua itsekin.

Mutta tuolta tukiasemalta löydät varmasti kohtalotovereita. Jaksamista.

Kiitos hyvästä linkistä...