Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Ette usko, miten helpottavaa on, kun aspergertytär muuttaa pois kotoa!
25.07.2024 |
Ei enää jankkaamista ruoasta ja jatkuvaa epäkohtiin puuttumista ja vaatimuksia vaatimusten perään. Ei riitelyä rahankäytöstä ja jälkien siivoamisesta. Nyt neiti Näpsä, kaikkitietävä, voi syyttää itseään, jos vaatteet on pesemättä tai sälekaihtimet väärässä asennossa. Katson sen verran perään, kuin tarve on ja jos ei pärjää, niin soitan sosiaalipäivystykseen. Minä en enää ryhdy aikuisen ihmisen asioita hoitamaan, jos kerran terapia tai lääkkeet eivät kelpaa. Nostan kädet pystyyn. Likka joko aikuistuu tai sitten ei. Menkööt sitten tuettuun asumiseen jos ei pärjää omillaan. Se vaihtoehto ei ollut mitenkään mahdollinen tyttären mielestä, enkä voi pakottaa, mutta en myöskään katsele häntä enää saman katon alla, enkä edes voi, koska minulla ei ole rahaa elättää aikuista lasta, jolla on tuloja, mutta ei suostu maksamaan edes ruoastaan.
Kommentit (464)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhäkin, jos ap:n tyttären elämässä ois voitu vähentää sitä jatkuvaa kuormitusta, niin tytär ei tuntuisi ap:n mielestä niin hankalalta.
No haloo. Ehkä tuo muutto nimenomaan vähentää sitä kuormitusta kun tytär saa pitää sälekaihtimet ja tavarat just niin kuin haluaa.
On se kumma että koko muun perheen pitäisi uhrata oma mielenterveys yhden autistin vuoksi.
Niin siis muutto on varmasti hyvä asia ja vähentää kuormitusta. Mun mielestä kirjoituksesta vaan paistaa se, että lapsen elämässä ei ole kasvuiän aikana osattu riittävästi tehdä niitä kuormitusta vähentäviä toimenpiteitä, mikä kostautuu tuollaisena ylikuormittuneen autistin hankala käytöksenä, joka sitten vaikeuttaa muidenkin perheenjäsenten elämää.
Nimenomaan ei tarvitse muun perheen uhrata mielenterve
Kyllä autustillakin on persoona. Ehkä tuo tytär on ollut tavallista hankalampi. Muu perhe tuossa on kuormittunut aivan liikaa kun elämä pelkkää munankuorilla kävelyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä arki on todella raskasta . Ja todellakin asioihin jumittaminen ja vastahankaisuus ovat sellaisia joita ei ulkopuolinen voi ymmärtää. Vain samassa tilanteessa sen voi..Rakas poika on tietysti sitä ei muuta mikään.
Assin elämä se vasta onkin raskasta. Ihan kauheaa, että edes omat vanhemmat eivät ymmärrä nähdä asioita autistilapsensa kannalta. Jos hän "jankkaa"ja on "vastahankainen", hän on jo hyvin kuormittunut. Miksi vaaditte lapseltanne asioita, joista hän stressaantuu? Eräänlaista kiusaamista tuokin. Ja sitten uhriudutaan,miten on rankkaa. 🤦🏻
Autistilla itsellään ei ole hetken lepoa, ahdistus on hänen vakituinen seuralaisensa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En käsitä. Minä olen kyllä valmis tukemaan ja auttamaan autistista tytärtäni koko loppuelämäni ajan, kaikin mahdollisin tavoin.
Tarkoitatko, että lapsesi asuu luonasi koko sinun loppuelämän ajan? Mitä teet, jos lapsesi haluaakin muuttaa muualle?
En tarkoita. Uskoisin kyllä hänen haluavan aikanaan muuttaa omilleen, ja silloin toki tuen siinä. Mutta en ole ikinä häntä käskemässä muuttamaan pois, jos ei hänestä siltä tunnu.
Jos lapsesi ei halua muuttaa ikinä, niin miten hän pärjää viisikymppisenä, kun ei ole itsenäistynyt?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhäkin, jos ap:n tyttären elämässä ois voitu vähentää sitä jatkuvaa kuormitusta, niin tytär ei tuntuisi ap:n mielestä niin hankalalta.
No haloo. Ehkä tuo muutto nimenomaan vähentää sitä kuormitusta kun tytär saa pitää sälekaihtimet ja tavarat just niin kuin haluaa.
On se kumma että koko muun perheen pitäisi uhrata oma mielenterveys yhden autistin vuoksi.
No haloo haloo (oon kyllä eri, että et kyllä mulle soittanut, mutta vastaan kuitenkin). Ei kai kukaan ole vastustanut muuttoa, vaan ap:n vihaisuutta ja ymmärtämättömyyttä on ihmetelty.
Ja autismihan on periytyvää usein tai jopa yleensä. Että voipi siellä perheessä olla muitakin autisteja...
Meillä oli autisti työkaverina ja voi luoja se oli rankkaa. Hän kielsi muilta kaiken: ei saanut kuunnella radiota, ei syödä appelsiinia tai mitään tuoksuvaa. Ei saanut pitää kaikkia valoja (vaikka se sitten taas rasitti muiden näkemistä) jne. Mikä helpotus kun siirtyi muualle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhäkin, jos ap:n tyttären elämässä ois voitu vähentää sitä jatkuvaa kuormitusta, niin tytär ei tuntuisi ap:n mielestä niin hankalalta.
No haloo. Ehkä tuo muutto nimenomaan vähentää sitä kuormitusta kun tytär saa pitää sälekaihtimet ja tavarat just niin kuin haluaa.
On se kumma että koko muun perheen pitäisi uhrata oma mielenterveys yhden autistin vuoksi.
Niin siis muutto on varmasti hyvä asia ja vähentää kuormitusta. Mun mielestä kirjoituksesta vaan paistaa se, että lapsen elämässä ei ole kasvuiän aikana osattu riittävästi tehdä niitä kuormitusta vähentäviä toimenpiteitä, mikä kostautuu tuollaisena ylikuormittuneen autistin hankala käytöksenä, joka sitten vaikeuttaa muidenkin perheenjäsenten elämää.
Nimenomaan ei tarvitse muun perheen uhrata mielenterve
Ihan sivuhuomiona niin kaikilla ei ole osaamista, jaksamista tai mahdollisuutta toteuttaa kaikkia niitä kuormitusta vähentäviä keinoja, mitä kirjoilla oleva vaatisi. En nyt puhu AP:sta vaan yleisesti.
Otetaan vaikka perhe jossa on yksi hiljaisuutta vaativa kirjolainen teini ja yksi normaalispektriin kuuluva taapero. Ei taaperoa voi pakottaa hiljaiseksi, jotta kirjolla oleva teini saa olla täysin kuormittumattomassa tilassa. Kunnassa ei välttämättä ole kouluja johon "pelkällä" aspergerilla saisi erikoisjärjestelyjä jolla kuormitus vähenisi niin paljon, ettei kotona oireilisi. Se on elämää - on ihannemaailma jossa kaikki mahdollinen kuormitus voidaan poistaa, ja sitten todellinen maailma johon yleensä valtaosa meistä joutuu sopeutumaan ja pärjäämään sitten niiden asioiden kanssa.
Kirjolla oleva nuori ei myöskään estä vanhempiaan vanhentumasta, stressaamasta, olemassa huolissaan muista asioista joka tottakai purkautuu myös kotona. Vanhemmatkin voi suuttua, raivostua, reagoida vaikka tietäisi kun että se ei siinä tilanteessa auta mitään.
Kommentoin nyt pitkästi koska kommentissasi on hyvin ikävä sävy joka kuulostaa vahvasti siltä, että syyllistät aloittajaa siitä ettei siellä ole yritetty tarpeeksi. Minä puolestani sain ihan erilaisen kuvan ja siitä kuvasta välittyi, että siellä nimenomaan on yritetty vaikka ja mitä mutta nuori itse on niistä kieltäytynyt neuropsykiatrisesta valmentajasta lähtien. Ei siinä vanhemmalla ole enää muita vaihtoehtoja jos oman (mielen)terveytensäkin jo on menettänyt.
Enpä tätä itse valinnut, vaan tällaisena synnyin. En voi tälle mitään. En halua rasittaa muita ja sosiaalisen kanssakäymisen olen yrittänyt rajoittaa minimiin, koska se on todella kuormittavaa ja päättyy aina pettymykseen. Aistiyliherkkyyksien, kuormituksen ja ahdistuksen takia joudun istumaan paljon pimeässä. Ahdistus on läsnä koko ajan. Muistan vieläkin ensimmäisen paniikkikohtaukseni, mutta onneksi tajusin pian, mistä on kyse. Vasta aikuisena onneksi tämän koin ja pystyin googlettamaan heti oireet. Mielelläni olisi syntynyt normaaliksi ja jos näitä haukkujia lohduttaa niin elämä tämän diagnoosin kanssa on sen saaneellekin kamalaa ja elämäni on muutenkin ollut kamala. Tässä diagnoosista ei ole mitään hienoa, eikä se oikeuta huonoa käytöstä, vaan tietty asiallisuus ja perustaso pitää hallita. Tosin tämän perustason hallinta on hukassa todella usein myös mm. persumiehiltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli autisti työkaverina ja voi luoja se oli rankkaa. Hän kielsi muilta kaiken: ei saanut kuunnella radiota, ei syödä appelsiinia tai mitään tuoksuvaa. Ei saanut pitää kaikkia valoja (vaikka se sitten taas rasitti muiden näkemistä) jne. Mikä helpotus kun siirtyi muualle.
Mitenkäs, jos olisi vaikka allergian takia teiltä kielletty appelsiinit, olisiko se ollut vähemmän rankkaa? Sääliksi kyllä käy teitä heikkoja, viattomia raukkoja, kun teillä oli niin hiiirveän rankkaa, kun jouduitte ottamaan työkaverin vammaisuuden huomioon. (Ja ennen kuin joku vinkuu: kyllä, autismi on tässä mielessä vammaisuutta.)
Sit teille asperger lapsien vanhemmille, pieni tällänen infopaketti. Tän pitäis varmaankin auttaa asperger lapsen kanssa.
Eka asia, mistä haluun mainita ja tää on tärkeä. Se on lääkitys.
Nää lääkkeet mitä asperger oireisiin on markkinoilla, nyt edelleen kokeellisen lääketieteen aikakautta eläessämme, niin ne on stimulantteja. Hitaasti vapautuvia amfetamiineja, tarkalleen ottaen. Ritalinia, concertaa, medikinettiä. Mitä näitä nyt on.
Näissä täytyy tietää se, että ne auttaa todella paljon keskittymiseen, se on kiistatonta. Ne auttaa jaksamiseen. Se näkyy koulumenestyksessä.
Okei. Ne toimii siihen, mutta se tosiasia, että ne on amfetamiinia. On sitten yks seikka. Niillä on myös haittavaikutukset, ihan samat kuin on niille aineille muutenkin tyypillistä. Ne aiheuttaa unettomuutta ja ruokahaluttomuutta. Ne saa elimistön jatkuvaan ylivirittyneisyyden tilaan. Aikoinaan ainakin concertan eliminoitumisaika taisi olla jotain 36h, jos muistan oikein.
Se tarkoittaa tuota aikaa, että se amfetamiini vaikuttaa kehossa. Omalla kohdallani se vei lapsena yöunet. Olin siis ihan ylivirittyneessä tilassa jatkuvasti. Pitkä unettomuus ei tee hyvää kasvavalle lapselle, eikä suorana vaikutuksena jaksamiselle tai mielialalle.
Toinen juttu, se on se näiden aiheuttama ruokahaluttomuus. Tuo pitkä eliminoitumisaika tarkoittaa sitä, että ruokahalu on poissa mahdollisesti siis hyvin pitkään. Yleensä siihen asti, kunnes puoliintumisaika tulee kohdalle. Silloin iskee NÄLKÄ. Kun tabletin ottaa aamulla, se osuu yöaikaan. Itsellä oli tapana sitten rohmuta kaikki sokerinen kaapeista kitaan keskellä yötä. Siinä nälässä ei saa nukuttua.
Muita oireita on sitten näistä johtuva ärsytys. Yleensä juuri huonojen yöunien takia. Sitten on mieliala, se tulee siinä samalla.
Yksi mitä noteeraisin eniten, on sitten se mitä pitkä srimulanttien käyttö aiheuttaa. Kaikki stimulantit on kardiotoksisia, niistä voi seurata sydämen rytmihäiriöitä, kuten itselläni. Niistä voi tulla elinikäinen vaiva.
Lapset ei puhu noista, ne tekee kiltisti mitä sanotaan. Kun tulee vanhemmaksi, nuori tunnistaa nuo oireet, kuten ylistimuloitumisen lääkkeen aiheuttamaksi, jos nuori haluaa lopettaa lääkkeen, annos on todennäköisesti liian suuri. Älkää tällöin painostako lääkkeen syömiseen. Jokin on pielessä. Lääke ei tee hyvää.
Mies 31 asperger.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haluaisin kuulla kokemuksia siitä, että kun Asperger nuori on muuttanut omilleen niin onko jotkut "oireet" helpottaneet?
Tällä tarkoitan sitä, että kun ihminen on sopeutuvainen, oli sitten mikä neurokirjo tahansa niin jokainen pystyy pakon edessä sopeutumaan edes jonkin verran.
Niin miten käy niiden kaikkien pikku juttujen (kaihtimet näin, ruoka noin, maton hapsut suoraan jne) kun itse pitää jaksaa vastata kaikesta? Kun aika ja energia ei enää riitä niin lieveneekö jotkut pinttymät?
Itse ainakin saan olla omassa rauhassa, ei välttämättä tarvitse mennä muiden ihmisten oletuksien ja rytmien mukaan, se vähentää kuormitusta. Sitten taas toisaalta, sinne omaan toimintaan saattaa myös upota päiviksi niin, että esimerkiksi syöminen ei tunnu tärkeältä, tai noin niinkuin muukaan itsestä huolehtiminen. Aina siinäkin tulee kuitenkin raja vastaan.
Ylipää
Komppaan täysin. Samalla ihmettelen, miten muka valaistuksen säätäminen vähemmän ärsyttäväksi olisi mahdotonta joustamista! Tämmöiset taviksille _pienet_ asiat ovat ISOJA aspergerille. Miten ihmeessä pitää kestää ja sietää tämmöistä tavisten ylimielisyyttä!
Ja huom. aiempi kommentti on saanut runsaasti alanuolia, vaikka siinä puhutaan ihan asiaa aspergerin elämästä hänen itsensä kokemana. Onko niin mahdottoman vaikea mennä toisen asemaan?!
On tosiasia, että asperger kuormittuu hänelle sietämättömistä asioista, ja toisaalta rentoutuu, kun ympäristö on hänelle sopiva. Hyvinvoiva asperger ei oireile läheskään yhtä paljon kuin stressaantunut. Ja näin kaikilla on mukavampaa!
Voi raukkaa. Autismi periytyy ja syntymä on kuolemantuomio, mutta johonkin ylitsepääsemättömään tarpeeseen pistit huonot geenit eteenpäin :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se vasta kamalaa ja kuormittavaa onkin kun diagnoosin saanut yrittää salata diagnoosinsa ja esittää normaalia ympäristön ahtaan normikäsityksen takia ja vielä kuormittavampaa on, jos tähän oikein pakotetaan. Jossakin vaiheessa kaikki ahdistus ja kuormitus sitten purkautuu ja seurauksena voi olla täydellinen romahdus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli autisti työkaverina ja voi luoja se oli rankkaa. Hän kielsi muilta kaiken: ei saanut kuunnella radiota, ei syödä appelsiinia tai mitään tuoksuvaa. Ei saanut pitää kaikkia valoja (vaikka se sitten taas rasitti muiden näkemistä) jne. Mikä helpotus kun siirtyi muualle.
Mitenkäs, jos olisi vaikka allergian takia teiltä kielletty appelsiinit, olisiko se ollut vähemmän rankkaa? Sääliksi kyllä käy teitä heikkoja, viattomia raukkoja, kun teillä oli niin hiiirveän rankkaa, kun jouduitte ottamaan työkaverin vammaisuuden huomioon. (Ja ennen kuin joku vinkuu: kyllä, autismi on tässä mielessä vammaisuutta.)
Niin, jokaisella meillä on omat rajoittaneemme. Kirjolla oleva joutuu vääjäämättä miettimään sellaisen työpaikan, jossa omien rajoitteidensa kanssa pystyy elämään. Ei niinpäin että koko muu työyhteisö sopeutuu yhden työntekijän rajoitteisiin mikäli ne ovat kohtuuttomia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En käsitä. Minä olen kyllä valmis tukemaan ja auttamaan autistista tytärtäni koko loppuelämäni ajan, kaikin mahdollisin tavoin.
Tarkoitatko, että lapsesi asuu luonasi koko sinun loppuelämän ajan? Mitä teet, jos lapsesi haluaakin muuttaa muualle?
En tarkoita. Uskoisin kyllä hänen haluavan aikanaan muuttaa omilleen, ja silloin toki tuen siinä. Mutta en ole ikinä häntä käskemässä muuttamaan pois, jos ei hänestä siltä tunnu.
Jos lapsesi ei halua muuttaa ikinä, niin miten hän pärjää viisikymppisenä, kun ei ole itsenäistynyt?
Kai olet tietoinen siitä, ettei kaikki ihmiset tule ikinä itsenäisesti pärjääviksi? Sellainenkin on osa elämää. En tosin oman tyttäreni puolesta pelkää moista, sillä hän on lahjakas ja älykäs ja saa tarvittavaa tukea elämässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haluaisin kuulla kokemuksia siitä, että kun Asperger nuori on muuttanut omilleen niin onko jotkut "oireet" helpottaneet?
Tällä tarkoitan sitä, että kun ihminen on sopeutuvainen, oli sitten mikä neurokirjo tahansa niin jokainen pystyy pakon edessä sopeutumaan edes jonkin verran.
Niin miten käy niiden kaikkien pikku juttujen (kaihtimet näin, ruoka noin, maton hapsut suoraan jne) kun itse pitää jaksaa vastata kaikesta? Kun aika ja energia ei enää riitä niin lieveneekö jotkut pinttymät?
Itse ainakin saan olla omassa rauhassa, ei välttämättä tarvitse mennä muiden ihmisten oletuksien ja rytmien mukaan, se vähentää kuormitusta. Sitten taas toisaalta, sinne omaan toimintaan saattaa myös upota päiviksi niin, että esimerkiksi syöminen ei tunnu tärkeältä, tai noin niinkuin muukaan itsestä huolehtiminen. Aina siinä
Se mikä sinun mielestäsi on "pieni" asia, ei välttämättä ole pieni muille. Esimerkiksi liian heikko valaistus tai työpaikalla kuormittaa näköä ja on vaikkapa heikompinäköiselle jo turvallisuusriski. Väitän näin työterveyttä tuntevana että olisi myös asia johon työpaikkaselvityksessä jouduttaisiin puuttumaan. Työpisteen valaistus ei millään muotoa ole mikään "pieni" asia joka ihan tosta noin vaan, ohimennen voitaisiin korjata.
Vierailija kirjoitti:
Sit teille asperger lapsien vanhemmille, pieni tällänen infopaketti. Tän pitäis varmaankin auttaa asperger lapsen kanssa.
Eka asia, mistä haluun mainita ja tää on tärkeä. Se on lääkitys.
Nää lääkkeet mitä asperger oireisiin on markkinoilla, nyt edelleen kokeellisen lääketieteen aikakautta eläessämme, niin ne on stimulantteja. Hitaasti vapautuvia amfetamiineja, tarkalleen ottaen. Ritalinia, concertaa, medikinettiä. Mitä näitä nyt on.
Näissä täytyy tietää se, että ne auttaa todella paljon keskittymiseen, se on kiistatonta. Ne auttaa jaksamiseen. Se näkyy koulumenestyksessä.
Okei. Ne toimii siihen, mutta se tosiasia, että ne on amfetamiinia. On sitten yks seikka. Niillä on myös haittavaikutukset, ihan samat kuin on niille aineille muutenkin tyypillistä. Ne aiheuttaa unettomuutta ja ruokahaluttomuutta. Ne saa elimistön jatkuvaan ylivirittyneisyyden tilaan. Aikoinaan ainakin concertan eliminoitu
Nyt sä puhut ADHD-lääkkeistä. Ei ne oo tarkoitettu autismiin/aspergeriin.
Ja btw suurin osa niistä ei oo amfetamiinia, vaan metyylifenidaattia. Se on kyllä stimulantti. Oikeasti ne amfetamiinia olevat ADHD-lääkkeet ois useimmille tota metyylifenidaattia parempia.
Mutta tosiaan autismiin nää ei liity.
Vierailija kirjoitti:
Enpä tätä itse valinnut, vaan tällaisena synnyin. En voi tälle mitään. En halua rasittaa muita ja sosiaalisen kanssakäymisen olen yrittänyt rajoittaa minimiin, koska se on todella kuormittavaa ja päättyy aina pettymykseen. Aistiyliherkkyyksien, kuormituksen ja ahdistuksen takia joudun istumaan paljon pimeässä. Ahdistus on läsnä koko ajan. Muistan vieläkin ensimmäisen paniikkikohtaukseni, mutta onneksi tajusin pian, mistä on kyse. Vasta aikuisena onneksi tämän koin ja pystyin googlettamaan heti oireet. Mielelläni olisi syntynyt normaaliksi ja jos näitä haukkujia lohduttaa niin elämä tämän diagnoosin kanssa on sen saaneellekin kamalaa ja elämäni on muutenkin ollut kamala. Tässä diagnoosista ei ole mitään hienoa, eikä se oikeuta huonoa käytöstä, vaan tietty asiallisuus ja perustaso pitää hallita. Tosin tämän perustason hallinta on hukassa todella usein myös mm. persumiehiltä.
🧡🧡 Ollaan samiksii. Hyvää kesää sulle!
Miksi ableismi autisteja kohtaan on niin paljon hyväksytympää verrattuna ableismiin muulla tavoin vammaisia kohtaan?
Tää palsta nyt tietysti on järkyttävä lantaläjä eikä onneksi edusta kuin lähinnä tylsistyneitä kaksitoistavuotiaita, mutta yleisestikin huomaa vieläkin outoja asenteita.
(Please alapeukuta tätä kommenttia, jos olet tylsistynyt 9-14-vuotias tai incel-persu.)
Kamalaa tuo, että täysillä huumeilla pitää sitten huumata hyvinkin nuori normaaliksi seurauksista välttämättä. Toki se on myös ihan sama juttu muidenkin ns. ongelmien kanssa, että kun oikeaa tai muuta hoitoa ei ole tarjolla niin sitten huumataan. Autismikirjoon pitäisi alkaa suhtautumaan kuten seksuaali ja sukupuolivähemmistöihin ja nythän ainakin Yle on jo tehnyt autismikirjosta uutta tällaista ryhmää eli muuttanut ideologiansa suuntaa julkaisemalla useamman nepsy-ohjelman. Yhdessä näistähän näkyi myös eduskuntatalon ulkopuolella järjestetty nepsyjen Pride.
Alue: Aihe vapaa
En tarkoita. Uskoisin kyllä hänen haluavan aikanaan muuttaa omilleen, ja silloin toki tuen siinä. Mutta en ole ikinä häntä käskemässä muuttamaan pois, jos ei hänestä siltä tunnu.