Ette usko, miten helpottavaa on, kun aspergertytär muuttaa pois kotoa!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt on kyllä järkyttävää autistivihaa, ja vielä omaa lasta kohtaan. Tietenkin se lapsi on hankala, jos oman vanhemman asenne on tuollainen.

Aika kauhealta kiroukselta vaikuttaa neurotyypillisille vanhemmille syntyminen. 

Näin on. Ei kyllä yhtään yllätä tällä palstalla. Tai ehkä kommentit vihamielisyydessään hiukan yllättivät. (Onko se ymmärtämättömyyttä?)

Toivon vain, että nuoret autistit ei lue näitä. Olisi voinut esim. meikäläiselle olla viimeinen ketju jonka luen. Onneksi nykyään on ainakin vertaistukea paremmin saatavilla kuin kolme vuosikymmentä sitten.

Ei autistiviha sinänsä yllätä tällä palstalla, mutta se, että se tulee autistin omalta vanhemmalta. 

Kauhea ajatus, että oma autistitytär lukisi tällaista 😭. 

Ei tämä ole autistivihaa. Voi sitä uupua vaikka kuinka rakastaisi. Jos tämä äiti vihaisi lastaab, ei olisi huolissaan pärjäämisestä.

Abortti kuulemma murha ja oma lapsi parasta mitä voi olla, vammainenkin. No ei toki ole...

Luuleeko ap että elämä sitten muka helpottaa? Njet. Tulee aivan eri tason huolet. Miksi helvetissä te teette lapsia kun haluatte vain päästä niistä eroon?

Et sinä hänestä irti pääse. Pysyy elämässäsi elämänne loppuihin saakka.

Vierailija kirjoitti:

Haluaisin kuulla kokemuksia siitä, että kun Asperger nuori on muuttanut omilleen niin onko jotkut "oireet" helpottaneet?

Tällä tarkoitan sitä, että kun ihminen on sopeutuvainen, oli sitten mikä neurokirjo tahansa niin jokainen pystyy pakon edessä sopeutumaan edes jonkin verran.

Niin miten käy niiden kaikkien pikku juttujen (kaihtimet näin, ruoka noin, maton hapsut suoraan jne) kun itse pitää jaksaa vastata kaikesta? Kun aika ja energia ei enää riitä niin lieveneekö jotkut pinttymät?

Itse ainakin saan olla omassa rauhassa, ei välttämättä tarvitse mennä muiden ihmisten oletuksien ja rytmien mukaan, se vähentää kuormitusta. Sitten taas toisaalta, sinne omaan toimintaan saattaa myös upota päiviksi niin, että esimerkiksi syöminen ei tunnu tärkeältä, tai noin niinkuin muukaan itsestä huolehtiminen. Aina siinäkin tulee kuitenkin raja vastaan.

Ylipäätään kuitenkin se, että mitä vähemmän kuormittavuutta ympäristössä on muiden taholta (itse olen aistiyliherkkä, voimakkaasti valoyliherkkä), niin sitä helpommin hoituu ne lyhyet jaksot, kun jotain pitää saada aikaan "normaalissa elämässä". Koulu sujuu paremmin kun kotona on oma rauha, liikuntaa tulee harrastettua kun ei ole kuormitustaakkaa.

Se kaikki mikä kuormittaa on pois siitä, mitä saa aikaiseksi. Kroonisesti kuormittunut asperger oireilee. Sen suoria oireita ovat ärtyneisyys, erilaiset pakko oireet ja vetäytyminen kuormituksen helpottamiseksi.

Jokainen koulupäivä kuormittaa sänkypotilaaksi pahimmillaan. Kun siellä on he hemmetin loisteputkivalot, eikä kehtaa pitää mitään peittäviä lippiksiäkään sisällä, jotta ne ei kmjatkuvasti kuormittaisi. Siihen päälle vielä sosialisoituminen (ehdoton pakko tai joudut kokemaan syrjintää), huonot yöunet ja liika kahvi sen helpottamiseksi, niin siinä menee sitten koko viikonloppu pimeässä huoneessa ja vain sängyssä, kunnes sunnuntaina pystyy siivoamaan asunnon. (Jippiii.. huoh)

Jos tämä lopenuupunut äiti on jo menettänyt mielenterveytensä tyttärensä vuoksi niin mitä muuta hänen pitäisi vielä tehdä? Olette te julmia.

Eiköhän tuo muutto ole kaikille paras ratkaisu. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän täysin. Meillä perhe rikki siskon takia, jolle äiti ei suostu hankkimaan apua, vaan kaikki muut joutuvat kärsimään aikuisen naisen käytöksestä. Tosin käyttäytyy kuin täysi lapsi vaikka aikuinen onkin. Asuu vielä kolmekymppisenä kotona ja varmaan asuu siellä ikuisesti. Mutta äiti on valintansa tehnyt, niin eläköön sen kanssa.

Onko perhe rikki siskon vai äidin käytöksen takia? Jos kerran äiti ei suostu hankkimaan siskolle apua ja sisko on jollain lailla lapsen tasolla?

Ei ikävä kyllä ole mitenkään epätavallista, että perheen haavoittuvimmasta jäsenestä tehdään syntipukki.

Yleensähän tuollaisen perheen haavoittuvin on se pikkusisarus. 

Vierailija kirjoitti:

Osalla ketjuun vastaavilta tuntuu nyt olevan epäselvää, että tämä on täysin loppu olevan äidin avautuminen. Kaikki syyllistäminen on ihan tarpeetonta koska todennäköisesti aloittaja tuntee syyllisyyttä jo lähtökohtaisesti, koska niin sitä rakastavana vanhempana tekee.

Ap, kaikkea hyvää sinulle! Toivotaan että tyttö sopeutuu ja oppii elämään piirteidensä kanssa. Kertomasi perusteella olet yrittänyt kaikkesi. Ketään ei hyödytä, että sinä uppoaisit tyttäresi tilanteen takia. Joskus on vahvuutta huomata että nyt minä en pärjää ja myös tytön parhaaksi kuulostaa olevan muutto omillensa. Tsemppiä <3

Ap:n jatkokommentit olivatkin sävyltään asiallisempia ja auttoivat ymmärtämään tilannetta paremmin.

Tätä ketjua oli herkkänä autistina kyllä ahdistavaa lukea.

"Ei tämä ole autistivihaa. Voi sitä uupua vaikka kuinka rakastaisi. Jos tämä äiti vihaisi lastaab, ei olisi huolissaan pärjäämisestä."

Kyllä tuo kirjoitus oli täynnä autistivihaa. Ja ketjun kommentit.

Ei hyvinvoiva autisti ole hankala sillä tavoin kuin ap kuvaa. Täysin ylikuormittunut ja nurkkaan ajettu autisti on. 

En käsitä. Minä olen kyllä valmis tukemaan ja auttamaan autistista tytärtäni koko loppuelämäni ajan, kaikin mahdollisin tavoin. 

Ota, ap, tuo aloituksesi jonnekin talteen, niin voit lukea sitä sitten, kun tekee mieli itkeä sitä että tytär ei käy koskaan sua katsomassa.

Hänellä on tuloja? Eli pystyy kuitenkin käymään töissä? Siinä tapauksessa hän varmasti pärjää muutenkin elämässä eikä tarvitse enää kaikkitietävää kettuilevaa äityliä jankkaamaan rahankäytöstä ja jälkien siivoamisesta. Anna hänen nyt elää omaa elämäänsä ja pärjätä omalla tavallaan, vaikka se elämä ei sinun normaalin elämän kriteereitä tule koskaan täyttämään.

Vierailija kirjoitti:

En käsitä. Minä olen kyllä valmis tukemaan ja auttamaan autistista tytärtäni koko loppuelämäni ajan, kaikin mahdollisin tavoin. 

Niinhän tuo ap myös, yhteiselo ei vaan enää onnistu. 

Olen as nainen ja aina hallinnut arjen ja talouden kun laskut on suoraveloituksessa ja arjessa tarkat rutiinit. Koti on siisti ja asiat hallinnassa. 

Vähän särähti korvaan tuo ettei maksa edes omasta ruuastaan. Kyseessä on kuitenkin muiden viestien perusteella henkilö, jolla on vielä lukiokin kesken, ehkä 18-19 v? Kuinka moni vanhempi odottaa maksua lukioikäiseltä lapseltaan? Mutta tosiaan, jos töissäkin käy, niin pärjännee omillaankin ihan hyvin...

Vierailija kirjoitti:

Vähän särähti korvaan tuo ettei maksa edes omasta ruuastaan. Kyseessä on kuitenkin muiden viestien perusteella henkilö, jolla on vielä lukiokin kesken, ehkä 18-19 v? Kuinka moni vanhempi odottaa maksua lukioikäiseltä lapseltaan? Mutta tosiaan, jos töissäkin käy, niin pärjännee omillaankin ihan hyvin...

Ei kerrottu että opiskelisi.

Vierailija kirjoitti:

En käsitä. Minä olen kyllä valmis tukemaan ja auttamaan autistista tytärtäni koko loppuelämäni ajan, kaikin mahdollisin tavoin. 

Tottakai. Ei tuo äidin kirjoitus ole mitään autistivihaa, vaan ihan kokemuksesta tuo varmaan kirjoittaa. Olen itse 31 vuotias asperger mies ja kyllä mä ymmärrän tälleen jälkeenpäin, että en ole ollut mitenkään helppo tapaus.

Kyllä siinä on hermot mennyt äitimuorilla todella useasti ja olen sen pahimmillaan vienyt ihan äärirajoille sellaisilla tempauksilla, mitä ei kuulkaapas näin jälkeenpäin, jos olisin vanhempi, niin sietäisi itsekään. Kyllä se mitta tulee täyteen ja se on ymmärrettävää.

Se mikä pitää ottaa huomioon, on että nuorempana ei ymmärrä sitä autismiaan samalla tavalla kuin vanhempana. Ei niitä oireita osaa yhdistää, koska nuori ei mieti jatkuvasti jotain henkistä tilaansa ja kuormittumistaan. Nuori myös saattaa jollain tapaa sietää sitä kuormitusta enemmän. Silloin se inhottava, uupunut ja kivulias heikko olo on siinä taustalla jatkuvasti. Stressi, yleisesti nuorten huolet, uupuminen. Siihen päälle tulee joku esittämään jotain vaatimuksia, mahdollisesti kovaan ääneen ja syyttävästi.

Todellakin ymmärrän itseäni jälkeenpäin, tottakai mä lähdin pois kotoa silloin. Niin oli parempi, vaikka en itse täysin ymmärtänyt syytä. Se syy oli itsessäni.

Mitä tulee äitiini ja muihinkin äiteihin, niin ei niillä ole mahdollista ymmärtää miltä toi aisti kuormitus tuntuu. Ei se tajua, mitään siitä, ennenkuin liitutaulua raavitaan. Silleen että hei kato, aistiärsyke. Laitetaan liian kovalle musiikkia. Sohitaan kirkkailla valoilla naamaan. Laitetaan suihku liian kuumalle. Jostain tollaisesta voi saada jonkin kuvan, mutta ei mitään siitä, että mitä se on kun se on taustalla jatkuvasti. Siihen päälle tullaan sitten huutamaan ja seuraa raivarit. Kenen vika se on? En itsekään tiedä.

Asioita on niin vaikea nähdä toisen näkökulmasta ja aspergerin kanssa eläminen on haastavaa.

Vanhemmiten aspergeri ymmärtää enemmän itseään ja ymmärtää enemmän muita. Silloin vasta aukeaa se, mitä muut ovat tehneet hänen ettensä ja ettei kaikki se vanhempien ärsyttävyys ollut tahallista. Se tuli väärään aikaan, väärään tilanteeseen ja väärällä tavalla. Eikä vanhemmalla ollut mitään keinoa ymmärtää, että mitä tekee siinä väärin ja saa raivarit niskoilleen.

Se tos niiku on toi homma.

Vierailija kirjoitti:

Luuleeko ap että elämä sitten muka helpottaa? Njet. Tulee aivan eri tason huolet. Miksi helvetissä te teette lapsia kun haluatte vain päästä niistä eroon?

On ihan normaalia toivoa että aikuinen lapsi pärjää omillaan. On ihan normaalia että vanheneva vanhempi haluaisi joskus edes aikaa itselleen. Kohtuuton syytös.

Vierailija kirjoitti:

No, autismin vuoksi lapsesi ennustettu elinikä on aika lyhyt, joten ei luultavasti ole kauan riesanasi! Ja lyhyen elämänsä aikana ehtii luultavasti kärsimään enemmän kuin osaat kuvitella -- no mutta oma vika vissiin kun on niin omituinen. Kamalaa, että maailmassa on myös ihmisiä, jotka eivät osaa olla normaaleja. Usein tekevät kyllä uraauurtavaa tiedettä tai taidetta, mutta mitäs sellaisilla turhuuksilla tekee. Tärkeintä on olla niin kuin kaikki muutkin, ja vanhempiensa kannalta mahdollisimman helppo! Traagista että joillekin syntyy lapsia, joilla on epätyypilliset aivot. Toisaalta, heidän syykseen on käytännöllistä laittaa kaikki, mikä perheessä on pielessä.

Autismi ei ole kuolemaan johtava sairaus. 

Vierailija kirjoitti:

Siinäpä vasta vuoden äiti! Olet törkeä.

Kumma, että ap saa sanoa sanottavansa ääneen, mutta sinä et.

Mulla on kans aspergerlapsi, mutta en tunnista mitään mitä ap kertoi.