Ette usko, miten helpottavaa on, kun aspergertytär muuttaa pois kotoa!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Autistien itsem u r h ariski on moninkertainen neurotyypillisiin verrattuna, eikä tämänsävyiset keskustelut kyllä auta yhtään. Luuletteko että nuorella itsellään ei ole yhtään vaikeaa, että on tahallaan hankala? Hankkikaa itsellenne tietoa, apua ja tukea.

Ei ne narsistitkaan ole tahallaan hankalia ihmisiä, mutta kukaan tuskin kieltää että he saisivat hypätä junan alle.

Kyllä narsistit usein ihan tahallaan aiheuttavat muille kärsimystä, toisin kuin autistit. 

Vierailija kirjoitti:

Autistien itsem u r h ariski on moninkertainen neurotyypillisiin verrattuna, eikä tämänsävyiset keskustelut kyllä auta yhtään. Luuletteko että nuorella itsellään ei ole yhtään vaikeaa, että on tahallaan hankala? Hankkikaa itsellenne tietoa, apua ja tukea.

Meillä on ollut paljon tukitoimia, mutta eivät ne loputtomiin auta ja kun lapsi itse ei ole halukas ottamaan apua vastaan, enkä voi enää pakottaa, koska hän on täysi-ikäinen, niin en voi tehdä enää mitään. Nupolla hän ei suostu puhumaan mitään, terapian kokee arvosteluna, tukihenkilöistä ei tykännyt yhdestäkään, lääkkeet lopetti heti aikuistuttuaan. Ja minä en jaksa enää. Itse olen menettänyt jo mielenterveyteni ja minulla ei ole enää hoitotahoa.

Tämä muutto on hänelle vaikeaa, koska muutos ja mikään ei edisty. Hän haluaa pakata itse niin, että minä olen seurana. Ei siinä mitään, mutta 15 minuutin hommaan menee tunteja. Välillä raivotaan vaikkapa siitä, että kun käyn välillä laittamassa pyykit kuivumaan, että kuinka en ollenkaan ole hänen tukenaan. Vaikka pyykkiä pestiin juuri siksi, että hän saa lempivaatteensa huomenna päälleen. Eilen piti pakata loput vaatteet, mutta hän halusikin sen sijaan uimaan ja lähti. Ja nyt kiukkuaa, kun on kiire. Ja mun on ihan turha sanoa mitään, koska siitä tulee vain riitaa. Kaikki on aina mun syytä.

Tytär on älykäs, opiskelee lukiossa ja on esim. rahankäytössä järkevä, jopa niin järkevä, että kyseenalaistaa munkin ostosten tarpeellisuutta. 

Diagnosoimattomana asperger-oireisena sanon vaan, että oli aikoinaan todella suuri helpotus ja ilo päästä muuttamaan omaan kotiin. Minulla ei ollut mitään suurempia haasteita vanhempieni kanssa, mutta silti en malttanut odottaa sitä päivää kun saan elää yksin ja huolehtia omista asioistani.

Ehkä lapsesi kokee samalla tavalla, toivotaan näin. Aika ikävään sävyyn kyllä puhut omasta lapsestasi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siinäpä vasta vuoden äiti! Olet törkeä.

Jokaisen lapsen pitää itsenäistyä joskus. Lapsen poismuuttaminen saa olla vanhemmillekin ilonaihe. Tämä koskee sekä ihan tavallisia nuoria kuin sellaisia, joilla on haasteita elämässä.

Juuri näin. Olin ihan loppu ADHD tyttöni kanssa ennen hänen poismuuttoaan. Olin kyllä todella huolissani, miten hän pärjää.

Mutta kaikki on mennyt hyvin ja meidän välitkin on nykyään lämpimät. Tyttö on hyvässä työpaikassa ja toiminnan ohjaus toimii hyvin, kun ei ole enää äitiä vieressä, mihin tukeutuu liian herkästi

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän täysin. Meillä perhe rikki siskon takia, jolle äiti ei suostu hankkimaan apua, vaan kaikki muut joutuvat kärsimään aikuisen naisen käytöksestä. Tosin käyttäytyy kuin täysi lapsi vaikka aikuinen onkin. Asuu vielä kolmekymppisenä kotona ja varmaan asuu siellä ikuisesti. Mutta äiti on valintansa tehnyt, niin eläköön sen kanssa.

Onko perhe rikki siskon vai äidin käytöksen takia? Jos kerran äiti ei suostu hankkimaan siskolle apua ja sisko on jollain lailla lapsen tasolla?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän täysin. Meillä perhe rikki siskon takia, jolle äiti ei suostu hankkimaan apua, vaan kaikki muut joutuvat kärsimään aikuisen naisen käytöksestä. Tosin käyttäytyy kuin täysi lapsi vaikka aikuinen onkin. Asuu vielä kolmekymppisenä kotona ja varmaan asuu siellä ikuisesti. Mutta äiti on valintansa tehnyt, niin eläköön sen kanssa.

Onko perhe rikki siskon vai äidin käytöksen takia? Jos kerran äiti ei suostu hankkimaan siskolle apua ja sisko on jollain lailla lapsen tasolla?

Ei ikävä kyllä ole mitenkään epätavallista, että perheen haavoittuvimmasta jäsenestä tehdään syntipukki.

Haluaisin kuulla kokemuksia siitä, että kun Asperger nuori on muuttanut omilleen niin onko jotkut "oireet" helpottaneet?

Tällä tarkoitan sitä, että kun ihminen on sopeutuvainen, oli sitten mikä neurokirjo tahansa niin jokainen pystyy pakon edessä sopeutumaan edes jonkin verran.

Niin miten käy niiden kaikkien pikku juttujen (kaihtimet näin, ruoka noin, maton hapsut suoraan jne) kun itse pitää jaksaa vastata kaikesta? Kun aika ja energia ei enää riitä niin lieveneekö jotkut pinttymät?

Vierailija kirjoitti:

Haluaisin kuulla kokemuksia siitä, että kun Asperger nuori on muuttanut omilleen niin onko jotkut "oireet" helpottaneet?

Tällä tarkoitan sitä, että kun ihminen on sopeutuvainen, oli sitten mikä neurokirjo tahansa niin jokainen pystyy pakon edessä sopeutumaan edes jonkin verran.

Niin miten käy niiden kaikkien pikku juttujen (kaihtimet näin, ruoka noin, maton hapsut suoraan jne) kun itse pitää jaksaa vastata kaikesta? Kun aika ja energia ei enää riitä niin lieveneekö jotkut pinttymät?

Mun on jotenkin vähän vaikea saada kiinni tästä kysymyksestä. Jos mulla on jotain pinttymiä tms., niin ne johtuvat aistiyliherkkyyksistä. Yksin asuessani kukaan ei esim. laita kaihtimia niin, että aurinko paistaa kivuliaasti silmiin. Kun pystyy hallitsemaan ympäristöään, on vähemmän kuormitusta. Eli mitenkään tämä ei kyllä liity siihen, että aikaa ja energiaa olisi vähemmän. Pikemminkin päinvastoin.

Vierailija kirjoitti:

Haluaisin kuulla kokemuksia siitä, että kun Asperger nuori on muuttanut omilleen niin onko jotkut "oireet" helpottaneet?

Tällä tarkoitan sitä, että kun ihminen on sopeutuvainen, oli sitten mikä neurokirjo tahansa niin jokainen pystyy pakon edessä sopeutumaan edes jonkin verran.

Niin miten käy niiden kaikkien pikku juttujen (kaihtimet näin, ruoka noin, maton hapsut suoraan jne) kun itse pitää jaksaa vastata kaikesta? Kun aika ja energia ei enää riitä niin lieveneekö jotkut pinttymät?

Luulisin, että yksin on huomattavasti helpompi vastata omista pinttymistä, koska itse automaattisesti noudattaa niitä omia outoja sääntöjään, eli maton hapsut pysyvät suorassa kun ei ole muita niitä jatkuvasti sotkemassa, kaihtimet ovat aina samalla tavalla jne.

Esim. minä en voinut sietää pölynimurin ääntä lapsena, kiukkusin aina sen takia. Kun muutin omilleni, en hommannut ollenkaan pölynimuria vaan puhdistin lattiat muilla keinoilla. Ei ongelmaa kun sain tehdä omalla tavallani. Samalla tavalla olen pyrkinyt poistamaan elämästäni kaikki muutkin turhaa kiukkua aiheuttavat asiat, jotka muiden ihmisten mielestä kuuluvat "normaaliin" elämään. Televisiotakaan en ole koskaan omistanut, enkä kuunnellut radiota.

arvaa miten helpottavaa oli muuttaa pois aspergeräidin kotoa ...

Nyt on kyllä järkyttävää autistivihaa, ja vielä omaa lasta kohtaan. Tietenkin se lapsi on hankala, jos oman vanhemman asenne on tuollainen.

Aika kauhealta kiroukselta vaikuttaa neurotyypillisille vanhemmille syntyminen. 

Voi miten kurjaa, että lapsi lähtee kotoa välien rikkouduttua. On meilläkin lapsen kansssa kaikenlaista, mutta hän muuttaa omasta halustaan opiskelijakämppään - ja hänellä on aina koti myös meillä. Välit on hyvät. Lapsella on ollut monia haasteita tässä matkan varrella, mutta haluaa se silti kokeilla ittsenäistä elämää. 

On aivan eri asia kun ns normi nuori lähtee omilleen kuin että autismin kirjolla oleva nuori tekee saman. Entiset jumit saattavat muuttua uusiksi kun nuori on vastuussa itsestään. 

Meillä poika alkoi karttaa kaikkea siivoamistä ja roskien viemistä omasta asunnostaan koska ei halunnut että kukaan naapureita näkisi mitä hän syö. 

Kaupassa käynti oli haastavaa koska oli joskus oma lempijogurtti oli loppu. Sitten ei ostettu mitään.. Eli tällaista saattaa tulla eteen.. 

Vierailija kirjoitti:

Autistien itsem u r h ariski on moninkertainen neurotyypillisiin verrattuna, eikä tämänsävyiset keskustelut kyllä auta yhtään. Luuletteko että nuorella itsellään ei ole yhtään vaikeaa, että on tahallaan hankala? Hankkikaa itsellenne tietoa, apua ja tukea.

Ei autistin voi antaa pilata koko perheen elämää loputtomasti. Eiköhän nämä vanhemmat ole saaneet tietoa ihan riittävästi. Ja apua ja tukeahan ei Suomessa saa. Jos autistia ollaan siedetty aikuiseksi asti, niin se on aika jo potkaista omilleen. Vaikea autisti on samanlainen kuin mielenterveysongelmainen - tuhoaa koko lähipiirinsä.

Vierailija kirjoitti:

Nyt on kyllä järkyttävää autistivihaa, ja vielä omaa lasta kohtaan. Tietenkin se lapsi on hankala, jos oman vanhemman asenne on tuollainen.

Aika kauhealta kiroukselta vaikuttaa neurotyypillisille vanhemmille syntyminen. 

Näin on. Ei kyllä yhtään yllätä tällä palstalla. Tai ehkä kommentit vihamielisyydessään hiukan yllättivät. (Onko se ymmärtämättömyyttä?)

Toivon vain, että nuoret autistit ei lue näitä. Olisi voinut esim. meikäläiselle olla viimeinen ketju jonka luen. Onneksi nykyään on ainakin vertaistukea paremmin saatavilla kuin kolme vuosikymmentä sitten.

Vierailija kirjoitti:

No, autismin vuoksi lapsesi ennustettu elinikä on aika lyhyt, joten ei luultavasti ole kauan riesanasi! Ja lyhyen elämänsä aikana ehtii luultavasti kärsimään enemmän kuin osaat kuvitella -- no mutta oma vika vissiin kun on niin omituinen. Kamalaa, että maailmassa on myös ihmisiä, jotka eivät osaa olla normaaleja. Usein tekevät kyllä uraauurtavaa tiedettä tai taidetta, mutta mitäs sellaisilla turhuuksilla tekee. Tärkeintä on olla niin kuin kaikki muutkin, ja vanhempiensa kannalta mahdollisimman helppo! Traagista että joillekin syntyy lapsia, joilla on epätyypilliset aivot. Toisaalta, heidän syykseen on käytännöllistä laittaa kaikki, mikä perheessä on pielessä.

Ennustettu lyhyempi elinikä on sinänsä tilastoharhaa, että autismi/asperger ei ole varsinainen syy lyhyemmälle eliniälle.

Syitä ovat kärjessä se, että autismikirjolla olevat, ovat useissa näissä lyhyissä elämän odotustapauksissa liitännäisiä muihin oirekirjoihin, esimerkiksi downin syndroomaan, muihin kehitysvammoihin ja tiloihin. Aspergerihan luultavasti elää aikalailla samaan ikään, kuin vastaavasti neurotyypillinen.

Muita syitä ovatkin sitten lääkitysten sivuoireet ja hallitsematon käytös, sekä epäterveet elämäntavat. Ilman noita aspergerit ovat yhtä pitkäikäisiä kuin muukin väestö. Koska autismi nyt ei ole varsinaisesti mikään kuolemaan johtava sairaus, vaan erilainen toimintamalli sosiaalisessa vuorovaikutuksessa noin ulospäin. Toki neurofysikaalisia poikkeavuuksia on, mutta niistä mikään ei ole terveydelle suoraan haitallinen.

Eli siis lapsi varmasti on yhtä pitkäikäinen, jos terveet olosuhteet ja ei hankkiudu vaaratilanteisiin.

Osalla ketjuun vastaavilta tuntuu nyt olevan epäselvää, että tämä on täysin loppu olevan äidin avautuminen. Kaikki syyllistäminen on ihan tarpeetonta koska todennäköisesti aloittaja tuntee syyllisyyttä jo lähtökohtaisesti, koska niin sitä rakastavana vanhempana tekee.

Ap, kaikkea hyvää sinulle! Toivotaan että tyttö sopeutuu ja oppii elämään piirteidensä kanssa. Kertomasi perusteella olet yrittänyt kaikkesi. Ketään ei hyödytä, että sinä uppoaisit tyttäresi tilanteen takia. Joskus on vahvuutta huomata että nyt minä en pärjää ja myös tytön parhaaksi kuulostaa olevan muutto omillensa. Tsemppiä <3

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt on kyllä järkyttävää autistivihaa, ja vielä omaa lasta kohtaan. Tietenkin se lapsi on hankala, jos oman vanhemman asenne on tuollainen.

Aika kauhealta kiroukselta vaikuttaa neurotyypillisille vanhemmille syntyminen. 

Näin on. Ei kyllä yhtään yllätä tällä palstalla. Tai ehkä kommentit vihamielisyydessään hiukan yllättivät. (Onko se ymmärtämättömyyttä?)

Toivon vain, että nuoret autistit ei lue näitä. Olisi voinut esim. meikäläiselle olla viimeinen ketju jonka luen. Onneksi nykyään on ainakin vertaistukea paremmin saatavilla kuin kolme vuosikymmentä sitten.

Ei autistiviha sinänsä yllätä tällä palstalla, mutta se, että se tulee autistin omalta vanhemmalta. 

Kauhea ajatus, että oma autistitytär lukisi tällaista 😭. 

Siis mitä ihmeen lääkkeitä autismiin muka pitäisi syödä ja mistä syystä? Kirjoittaja kuulostaa siltä, että hänellä ei ole asiasta hajuakaan.

Ei hyvinvoiva autisti ole mahdottoman hankala. Ylikuormittunut autisti on.