Ette usko, miten helpottavaa on, kun aspergertytär muuttaa pois kotoa!

Onko teillä mahdollisuutta hoitaa muutto useammassa erässä? Jos muutto aiheuttaa nyt ylikuormitusta (itse kullekin), niin voisiko hän pakata tarpeellisimmat nyt omaa tahtiaan, muuttaa ja tulla myöhemmin hakemaan puuttuvia kamppeita?

Minulla ainakin menee niin, että kun ylikuormitun, ei mikään etene mihinkään. Silloin auttaa tehtävän paloittelu pienempiin, hallittavissa oleviin kokonaisuuksiin.

Kiitos ketjusta, täälläkin ollaan ihan loppu esiteini-assin kanssa. Hän marisee/valittaa KAIKESTA, kaivaa aina huonoimmat puolet esiin jutusta kuin jutusta, haluaisi puhua vain omista asioistaan. Joskus suree kun ei ole kavereita, mutta ei ota vastaan yhtäkään neuvoa tilanteeseen liittyen (olen mm. sanonut nätisti, että toisten jutuista pitää olla edes vähän kiinnostunut, muuten luulevat ettei assi välitä heistä). Nuorempana olo vielä kehityskelpoinen, sitten alkoi puberteetti, ja assioireisto otti vallan kokonaan. 

Ei tätä ymmärrä yksikään, jolla ei ole assilasta. Se omaehtoisuus, vaatiminen, neuroottisuus, jankuttaminen, huomauttelu, kunnioituksen puute...huoh. Aina ei jaksaisi! 

Vierailija kirjoitti:

"Komppaan täysin. Samalla ihmettelen, miten muka valaistuksen säätäminen vähemmän ärsyttäväksi olisi mahdotonta joustamista!"

Kun meillä taviksillakin on omat ongelmamme. Itse olen voimakkaasti likinäköinen ja nyt vanhemmiten lisäksi ikänäköinen. Jos joutuisin lukemaan paljon paperilta, niin tarvitsisin kirkkaan valaistuksen.

Tässä joustojen vaatimisessa muilta unohdetaan, että ne muutkaan eivät ole täydellisiä yksilöitä. Ei sen paremmin kotona kuin työelämässä voi olla niin, että aina muut joutuvat joustamaan joka asiassa oman jaksamisensa kustannuksella. Me muutkin ollaan ihmisiä eikä robotteja.

Tuossa tapauksessa työpisteelle järjestetään kunnollinen kohdevalaistus. Koko tilan valaiseminen riittävän kirkkaaksi olisi epäkäytännöllistä.

Joskus hyvin pienistäkin mukautuksista tehdään iso numero. Esimerkiksi eräässä oppilaitoksessa ei oltaisi millään haluttu kytkeä lukujärjestysten .ics-muotoisten koneluettavien versioiden generointia päälle.

Vierailija kirjoitti:

Onko teillä mahdollisuutta hoitaa muutto useammassa erässä? Jos muutto aiheuttaa nyt ylikuormitusta (itse kullekin), niin voisiko hän pakata tarpeellisimmat nyt omaa tahtiaan, muuttaa ja tulla myöhemmin hakemaan puuttuvia kamppeita?

Minulla ainakin menee niin, että kun ylikuormitun, ei mikään etene mihinkään. Silloin auttaa tehtävän paloittelu pienempiin, hallittavissa oleviin kokonaisuuksiin.

Muuttoa on hoidettu pikkuhiljaa. Asunto on ollut kesäkuun alusta asti vuokrattuna. Auto hajosi tietenkin sopivasti juhannuksen jälkeen ja näin ollen suurin osa jäi tälle viikolle. Tein kyllä listan hoidettavista asioista ja sitä yhdessä katsottiin ja fiksailtiin, mutta se ei VOINUT olla täysin tyttären halujen mukainen, joten pulmia on tullut.

Voiko AP selittää millä tavalla lääkkeet auttaa muka aspergeriin? Ja mitkä lääkkeet?

Jokainen jolla on oikeasti autismi tai autismilapsi tietää, ettei tuota sanaa aspergeria käytetä, koska se liittyy yhteen kuuluisaan nassi-henkilöön, joka teki pahaa saksassa autismipotilaille.

Nykyään käytetään ihan sanaa autismi, tai lievästi autistinen. 

(Lainaukset ei toimi)

"Tilannehan on siis todellakin se, että olen aivan lopussa. Rakastan tytärtäni valtavasti ja ajattelen häntä aina ensisijaisesti, jopa muiden perheenjäsenten kustannuksella. Se itsessään jo uuvuttaa, koska tiedostan tekeväni väärin muita kohtaan. Olen yrittänyt sisaruksille selittää tyttären käytöstä ja sitä mistä se johtuu, mutta en tiedä auttaako se mitään. Kuinka paljon sisarusten täytyy sietää? Meillä on huono ilmapiiri kotona ja ollaan totisesti terapian tarpeessa koko sakki. Meille on myönnetty Kelan kustantamaa perheterapiaa, jonne tytär ei suostu enää tulemaan. Mutta me muut emme voi siellä käydä, koska terapia on myönnetty juurikin tyttären takia.

Tilanne on eskaloitunut, koska kaiken tyypillisen jaanaamisen ja jankkaamisen lisäksi on nyt muuttohommat. Tuntuu, että pää räjähtää. Maanittelen ja houkuttelen, teen puolesta, mutta tytär haluaa tehdä itse. Mikään ei etene ja kaikki on vaikeaa. Kaikkeen muuhun riittää energiaa, mutta kun pitäisi tehdä jotain muuton eteen, niin ei.

Tänään olimme kolme tuntia kenkäkaupoilla. Tyttären kengät hajosivat. Olen jo kuukausia sanonut ja ehdottanut, että hankkisi uudet, mutta ei, ei mitenkään ja nyt oli pakko muuttopuuhien ohella lähteä kenkäkauppaan. Ja kun kenkien valinta ei ole todellakaan helppoa. Koko ajan tulee uusia muuttujia ja yritän pitää hermot kasassa, koska riita tyttären kanssa tarkoittaa sitä, että mikään ei etene sitäkään vähää."

Hölmöä, jos perheterapiassa ei voi käydä ilman tytärtä. Siitähän olisi varmasti apua myös hänelle, jos te kävisitte siellä.

Vierailija kirjoitti:

Kiitos ketjusta, täälläkin ollaan ihan loppu esiteini-assin kanssa. Hän marisee/valittaa KAIKESTA, kaivaa aina huonoimmat puolet esiin jutusta kuin jutusta, haluaisi puhua vain omista asioistaan. Joskus suree kun ei ole kavereita, mutta ei ota vastaan yhtäkään neuvoa tilanteeseen liittyen (olen mm. sanonut nätisti, että toisten jutuista pitää olla edes vähän kiinnostunut, muuten luulevat ettei assi välitä heistä). Nuorempana olo vielä kehityskelpoinen, sitten alkoi puberteetti, ja assioireisto otti vallan kokonaan. 

Ei tätä ymmärrä yksikään, jolla ei ole assilasta. Se omaehtoisuus, vaatiminen, neuroottisuus, jankuttaminen, huomauttelu, kunnioituksen puute...huoh. Aina ei jaksaisi! 

Kuinka monta kirjaa olet lukenut autistisista lapsista, heidän kasvatuksesta, heidän kokemuksista jne? Ja mitkä kirjat olet lukenut. 

Kun näitä lukee niin tulee ihan sellanen olo, ettei ole lainkaan luettu kirjoja siitä millä tavalla oman autistisen lapsen elämää voisi helpottaa. Tuntuu kuin, että oletetaan, että se autistinen lapsi jollain tavalla "tervehtyy" ja muuttuu normaaliksi, ja yritetään elää normaalia elämää heidän kanssa. 

Autistina minulle on täysin ymmärrettävä, että Aspergerin lähipiiri voi kuormittua ja menettää mielenterveytensä. Ymmärrän myös hyvin, että kuormittuneena on toisinaan tarve purkaa mieltään ja ehkä sanoa asioita, mitä en aina tarkoita.



Silti minulle tulee paha mieli tämän ketjun negatiivisesta sävystä. Autisti ei ole rasittava tahallaan!

95-vuotias isoäitini oli kuollessaan kärsinyt joitakin vuosia Alzheimerista ja hänen käytöksensä varmasti koettiin rasittavana. Monet Alzheimeria sairastavat voivat myös käyttäytyä aggressiivisesti eivätkä läheiset usein pysty eivätkä jaksa pitää pahasti sairastunutta kotona vaan laittavat tämän vanhainkotiin.

Silti en kuullut kenenkään puhuvan isoäidistäni enkä muistakaan dementiaa sairastavista tällaiseen äänensävyyn. Luultavasti harva sanoisi julkisesti: "Menkööt sitten vanhainkotiin, koska ei pärjää omillaan", tai: "jos dementikkoa on siedetty näinkin kauan, niin on aika potkaista hänet pois kotoa" tai :"joskus tuntuu, että dementiaa pidetään selityksenä huonolle käytökselle." Ehkä läheiset voivat purkaa mieltään toisilleen, mutta koskaan en ole nähnyt tämän sävyisiä julkisia keskusteluja sairaista vanhuksista!

Teidän neurotyypillisten ei missään nimessä kuulu uhrata mielenterveyttänne meidän autistien takia eikä missään nimessä hyväksyä mitä tahansa käytöstä autistilta. Silti toivoisin, että puhuisitte meistä yhtä kunnioittavaan äänensävyyn kuin (toivottavasti) puhutte dementiaa sairastavasta vanhemmastanne tai isovanhemmastanne!

Lievästi autistinena jotenkin tekee pahaa lukea näitä vanhempien tekstejä. Ja itselleni ainakin tulee sellainen kuva, mikä muistuttaa myös omasta lapsuudestani, miten ei ehkä ole tehty tarpeeksi taustatyötä autismista ja miten sen kanssa voi elää, ja miten kannattaa pyörittää arkea.

Esimerkiksi itse en siedä lainkaan stressiä tai kaaosta. Pienenä varsinkin reagoin stressiin ja kaaokseen joko suuttumisella, tai englanniksi se on nimeltään "shut-down", miten voisin selittää tuon on se, että olen kuin tietokone ja en pysty käsittelemään kaikkea sitä tietota mitä kaaoksessa tulee, joten lamaannun täysin enkä pysty lainkaan toimimaan millään tavalla, ja näin kieltäydyin tekemästä mitään. 

Omat vanhempani eivät lukeneet mitään autismiin liittyvää. Ei yhtään kirjaa. Eivät käyneet yhdessäkään tukiryhmässä tai muutenkaan etsineet tietoa. He vain yrittivät kasvattaa minut niinkuin kenet tahansa lapsen, ja kun en toiminut niin kuin normaalit lapset, niin sain aina kuulla miten huono olen. Tai he hymähtelivät ja kiukuttelivat itse. 

Mitä olisin tarvinnut on paljon rutiineja sekä sellaista "selitän sinulle kaiken miksi nämä asiat tapahtuu, miksi niiden on tapahduttava" sekä "annetaan sinulle mahdollisuus valita kahden mahdollisuuden väliltä". Vanhempieni olisi pitänyt huomattavasti enemmän lukea kirjallisuutta ja varsinkin muiden vanhempien ja erityisesti autististen aikuisen kokemuksia heidän lapsuudesta. 

Ymmärrän, että autismilapsen vanhempana ei ole helppoa, mutta samaan aikaan ei se autistinen lapsi ole autistinen tehdäkseen sinun elämästä hankalaa, tai kiukuttele tahallaan. Ei autistinen voi sille mitään,  että heidän aivot ovat eritavalla muodostuneet. 

Vierailija kirjoitti:

Eipä kamalasti yllätä, että tähänkin ketjuun tuli tusina autisteja pakottamaan näkökantaansa. 

Te olette ihan v...tun rasittavia. 

Onhan se kamalaa, jos joku protestoi asiatonta haukkumista vastaan. Nyt sinun täytyy mennä varmaan terapeutille pillittämään.

Vierailija kirjoitti:

Eipä kamalasti yllätä, että tähänkin ketjuun tuli tusina autisteja pakottamaan näkökantaansa. 

Te olette ihan v...tun rasittavia. 

Toivottavasti sinulla ei ole autistista lasta, koska kyllä tekee pahaa kuvitella, miten pahalta siitä lapsesta tuntuu, kun tuollainen näkemys on jollain omasta lapsesta. 

Ehkä typerintä tässä tekstissä on se, että aikuisilta autisteilta autististen lapsien vanhemmat voivat saada parhainta tukea, apua ja vinkkejä helpompaan arkielämään.

Vierailija kirjoitti:

(Lainaukset ei toimi)

"Tilannehan on siis todellakin se, että olen aivan lopussa. Rakastan tytärtäni valtavasti ja ajattelen häntä aina ensisijaisesti, jopa muiden perheenjäsenten kustannuksella. Se itsessään jo uuvuttaa, koska tiedostan tekeväni väärin muita kohtaan. Olen yrittänyt sisaruksille selittää tyttären käytöstä ja sitä mistä se johtuu, mutta en tiedä auttaako se mitään. Kuinka paljon sisarusten täytyy sietää? Meillä on huono ilmapiiri kotona ja ollaan totisesti terapian tarpeessa koko sakki. Meille on myönnetty Kelan kustantamaa perheterapiaa, jonne tytär ei suostu enää tulemaan. Mutta me muut emme voi siellä käydä, koska terapia on myönnetty juurikin tyttären takia.

Tilanne on eskaloitunut, koska kaiken tyypillisen jaanaamisen ja jankkaamisen lisäksi on nyt muuttohommat. Tuntuu, että pää räjähtää. Maanittelen ja houkuttelen, teen puolesta, mutta tytär haluaa tehdä itse. Mikään ei etene ja ka

Kela edellyttää, että tytär on mukana. Muuten menisin vaikka tältä istumalta terapeutille.

AP, mikään ei estä sua hakemasta apua perheellesi ilman, että tytär on mukana.

Tuntuu, että olet tehnyt autistimilapsestasi sen mustan lampaan, jota voit syyttää kaikesta siitäkin, mitä itse et tee. 

Meillä poika 23 v jolla asperger ja adhd. Olemme siinä mielessä onnekkaita että asumme maalla ja talossa 2 asuntoa ja poika asuu omillaan toisessa. Autamme lähinnä käytännön asioissa enää kuten siivoamisessa. Rahan käytön poika hallitsee mutta tietyt käytännön jutut on vielä hankalia. Ruokaa osaa laittaa ja pesee pyykkinsä. Tsemppiä kaikille erityisnuorten vanhemmille!

Vierailija kirjoitti:

Voiko AP selittää millä tavalla lääkkeet auttaa muka aspergeriin? Ja mitkä lääkkeet?

Hän on masentunut. Takana osastojakso yläkouluajoilta, jolloin itse asiassa vasta autismikirjo dg tuli. Sitä ennen kävimme perheneuvolassa, jonka psykologin mukaan tutkimuksia ei tarvita, tytär on ns. neurotyypillinen. Vika oli vain meidän vuorovaikutuksessa, jossa totta vieköön olikin parannettavaa. En tiedä kuinka hyvää tyttären itsenäistymiselle teki se, että meidän piti penen mukaan olla yhä tiiviimmin yhdessä, vaikka oltiin muutenkin koko ajan kuin paita ja peppu. Emme päässeet edes psykiatrille perheneuvolan kautta, vaikka tytär oli itsetuhoinen. 

Harmi lukea näitä. Itse taas en raskisi päästää autismikirjon nuortamme asumaan itsekseen, hän on tosi hauska tyyppi, tuo oman näkökulmansa ja on niin tärkeä osa perhettämme, rakas lapsi, toki annan siipien kantaa kun aika on, mutta arvostan todella paljon tätä vielä yhteistä arkeamme.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiitos ketjusta, täälläkin ollaan ihan loppu esiteini-assin kanssa. Hän marisee/valittaa KAIKESTA, kaivaa aina huonoimmat puolet esiin jutusta kuin jutusta, haluaisi puhua vain omista asioistaan. Joskus suree kun ei ole kavereita, mutta ei ota vastaan yhtäkään neuvoa tilanteeseen liittyen (olen mm. sanonut nätisti, että toisten jutuista pitää olla edes vähän kiinnostunut, muuten luulevat ettei assi välitä heistä). Nuorempana olo vielä kehityskelpoinen, sitten alkoi puberteetti, ja assioireisto otti vallan kokonaan. 

Ei tätä ymmärrä yksikään, jolla ei ole assilasta. Se omaehtoisuus, vaatiminen, neuroottisuus, jankuttaminen, huomauttelu, kunnioituksen puute...huoh. Aina ei jaksaisi! 

Kuinka monta kirjaa olet lukenut autistisista lapsista, heidän kasvatuksesta, heidän kokemuksista jne? Ja mitkä kirjat olet lukenut. 

Kun näitä lukee niin tulee ihan sellanen olo, ettei ole lainkaan luettu kirjoja siitä millä tavalla oman autistisen lapsen elämää voisi helpottaa. Tuntuu kuin, että oletetaan, että se autistinen lapsi jollain tavalla "tervehtyy" ja muuttuu normaaliksi, ja yritetään elää normaalia elämää heidän kanssa.

Näinhän se on, eikä aina kirjojen lukeminenkaan auta, koska normiaivot vaan toimivat niin eri tavalla kuin assiaivot. Ollaan koko ajan ikään kuin eri planeetoilla. Esim. assinäkökulmasta tuo sinänsä hyvä neuvo, että toisten jutuista pitää olla kiinnostunut ei välttämättä avaudu assille tai auta häntä mitenkään käytännön tilanteissa. Miten se kiinnostus käytännössä ilmaistaan ja vielä niin, että ei-assit sen oikein tulkitsevat? Entäpä jos ei kertakaikkiaan ole kiinnostunut toisten jutuista, pitääkö sitten teeskennellä olevansa, jos niin miten se tapahtuu?

Autisti pysyy autistina, vaikka kuinka hyviä neuvoja saisi. Ei häntä voi "käännyttää" normaaliksi.

Vierailija kirjoitti:

Eipä kamalasti yllätä, että tähänkin ketjuun tuli tusina autisteja pakottamaan näkökantaansa. 

Te olette ihan v...tun rasittavia. 

Miksi ihmeessä sinä olet tässä ketjussa? Kuka on niin toope, että avaa luettavakseen ketjun, jonka aloituksessa puhutaan autistisesta lapsesta ja sitten itkee, että on niin rasittavaa, kun ketjuun on kehdannut tulla autistejakin autismista puhumaan.

Jännää, että monessa ketjussa ollaan niin "asperger" suvaitsevaisia... Mutta täällä ollaan valmiita heittämään oma lapsi pois kotoa, koska hänellä on "asperger". Mikä tarkoittaa, että lapsi ei ole normaali, kuin muut samanikäiset. Eli jos kyseessä on toisen "asperger" lapsi, niin ollaan kyllä suvaitsevaisia, mutta omaa lasta ei jakseta katsoa pitkään. Niin kaksinaamaista sanon minä.