Selostajalegenda Tapio Suominen on kuollut
Suomalaista urheiluyhteisöä kohtasi keskiviikkona järkyttävä suru-uutinen. Ylessä 30 vuoden uran toimittajana ja selostajana tehnyt Tapio Suominenmenehtyi tapaturmaisesti keskiviikkona aamulla Parolassa. Suominen oli kuollessaan 60-vuotias.
Kommentit (1082)
Vierailija kirjoitti:
Täällä miltei kaikki uskovat että Suominen tietoisesti juoksi junan alle aamulla. En pidä tätä todennäköisenä.
Suominen ei todennäköisesti edes harrastanut juoksemista, saati aamuista liikkumista. Sen sijaan hän on voinut tehdä jotain muuta riskialtista kotosalla. Hän viihtyi paljon kotonaan ja sellainen persoona ei tee jotain näin spontaania. En myöskään usko Suomisen olleen täysin psykoosissa koska pahimmat potilaat tekevät laakista itsemurhan - eivät pohdi edes sitä ääneen. Pidän ainakin hyvin epätodennäköisenä, että hänelle olisi tullut pitkä täyspsykoottinen tila.
Jos on pahakin maniavaihe päällä, voi olla hyvinkin psykoottinen. Monesti ikävä asia on, että maniassa ihminen kokee olevansa niin kunnossa, ettei lääkitystä tarvitse ja lopettaa sen sitten. Oikeasti lääkitystä tarvitaan jatkuvasti, mahdollisesti koko elämän ajan, jotta lääkehoidosta olisi apua. Jatkuvasti aloitetaan-keskeytetään lääkitys ei juuri hyödytä kaksisuuntaisessa. Jotakin enteili hänen kohdallaan myös se, että kieltäytyi erilaisista juontotehtävistä ja projekteista koska ei kokenut pystyvänsä niihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä miltei kaikki uskovat että Suominen tietoisesti juoksi junan alle aamulla. En pidä tätä todennäköisenä.
Suominen ei todennäköisesti edes harrastanut juoksemista, saati aamuista liikkumista. Sen sijaan hän on voinut tehdä jotain muuta riskialtista kotosalla. Hän viihtyi paljon kotonaan ja sellainen persoona ei tee jotain näin spontaania. En myöskään usko Suomisen olleen täysin psykoosissa koska pahimmat potilaat tekevät laakista itsemurhan - eivät pohdi edes sitä ääneen. Pidän ainakin hyvin epätodennäköisenä, että hänelle olisi tullut pitkä täyspsykoottinen tila.
Jos on pahakin maniavaihe päällä, voi olla hyvinkin psykoottinen. Monesti ikävä asia on, että maniassa ihminen kokee olevansa niin kunnossa, ettei lääkitystä tarvitse ja lopettaa sen sitten. Oikeasti lääkitystä tarvitaan jatkuvasti, mahdollisesti koko elämän ajan, jotta lääkeho
Psykoottisuutta voi esiintyä molemmissa vaiheissa. Maniavaihe ei kuitenkaan ole itsetuhoinen vaihe vaan päinvastoin. Hlö ei kärjistäen "missään nimessä" halua kuolla oman käden kautta maniassa, fiilis on aivan mahtava.
Depressiovaihe taas on myös passivoiva vaihe. Henkilö siis passivoituu kehollisesti ja kiinnostuksiltaan raskaasti. N. kilometrin hölkkä junan alle ei millään sovellu tähän. Katatonisuus ja apatia ovat huomattavasti tyypillisempiä depressiossa kuin liikunnallisuus.
Rokua 1999..Hiihdon SM-kisat. Naisten ja miesten kilpailun välinen aika. Ihmisvilinässä kävelevät
vastaan Bubi Wallenius ja Tapsa Suominen. Pieni juttuhetki..lähtemätön muisto jäi. Hieno hetki.
Ainoat suomalaiset todelliset selostajalegendat Pekka Tiilikainen ja Paavo Noponen ovat kuolleet jo aikaa sitten. "Helsinki, Porilaisten marssi, olkaa hyvä!"
Rauha myös Tapio Suomisen sielulle ja muistolle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä miltei kaikki uskovat että Suominen tietoisesti juoksi junan alle aamulla. En pidä tätä todennäköisenä.
Suominen ei todennäköisesti edes harrastanut juoksemista, saati aamuista liikkumista. Sen sijaan hän on voinut tehdä jotain muuta riskialtista kotosalla. Hän viihtyi paljon kotonaan ja sellainen persoona ei tee jotain näin spontaania. En myöskään usko Suomisen olleen täysin psykoosissa koska pahimmat potilaat tekevät laakista itsemurhan - eivät pohdi edes sitä ääneen. Pidän ainakin hyvin epätodennäköisenä, että hänelle olisi tullut pitkä täyspsykoottinen tila.
Jos on pahakin maniavaihe päällä, voi olla hyvinkin psykoottinen. Monesti ikävä asia on, että maniassa ihminen kokee olevansa niin kunnossa, ettei lääkitystä tarvitse ja lopettaa sen sitten. Oikeasti lääkitystä tarvitaan jatkuvasti
Ai, oma mieheni kyllä lähti oikein rivakasti masennusvaiheessa hukuttautumaan jäiseen jokeen. Oli niin huono olla ettei kestänyt enää sekuntiakaan sitä, vain kuolema oli ainoa ulospääsy hänen mielestään. Tätä tilaa edelsi pitkittynyt psykoottinen mania.
Ei se masennus paralysoi.
Vierailija kirjoitti:
Täällä miltei kaikki uskovat että Suominen tietoisesti juoksi junan alle aamulla. En pidä tätä todennäköisenä.
Suominen ei todennäköisesti edes harrastanut juoksemista, saati aamuista liikkumista. Sen sijaan hän on voinut tehdä jotain muuta riskialtista kotosalla. Hän viihtyi paljon kotonaan ja sellainen persoona ei tee jotain näin spontaania. En myöskään usko Suomisen olleen täysin psykoosissa koska pahimmat potilaat tekevät laakista itsemurhan - eivät pohdi edes sitä ääneen. Pidän ainakin hyvin epätodennäköisenä, että hänelle olisi tullut pitkä täyspsykoottinen tila.
Silminnäkijähavaintojen perusteella junan alle jäänyt oli juossut sinne tarkoituksellisesti. Lausunnot on annettu poliisille, eli niitä voidaan pitää luotettavina. Tiedetään myös, että Suominen on aiemminkin ollut aikeissa mennä junan alle juuri kyseisessä paikassa. Ei ole vaikeaa laskea yhteen 1+1, varsinkin kun missään ei ole kiistetty näiden kahden tapahtuman yhteyttä.
"Psykoottisuutta voi esiintyä molemmissa vaiheissa. Maniavaihe ei kuitenkaan ole itsetuhoinen vaihe vaan päinvastoin. Hlö ei kärjistäen "missään nimessä" halua kuolla oman käden kautta maniassa, fiilis on aivan mahtava.
Depressiovaihe taas on myös passivoiva vaihe. Henkilö siis passivoituu kehollisesti ja kiinnostuksiltaan raskaasti. N. kilometrin hölkkä junan alle ei millään sovellu tähän. Katatonisuus ja apatia ovat huomattavasti tyypillisempiä depressiossa kuin liikunnallisuus."
Maniavaiheessa kuolemanriski on suurimmillaan siksi, että siinä ottaa helpommin riskejä. Kaksisuuntaisen itsemurhariski liittyy nimenomaan depressiovaiheeseen. Ei kannata takertua liikaa siihen juoksemiseen, kun kyse on todennäköisesti ihan niistä viimeisistä askelista.
Juu, ei se masennus ainakaan parane eikä helpotu, etenkään, jos lääkitys jää pois, mutta on niitäkin, että kaikesta avusta huolimatta, vointi ei kohene. Missään kohti en väittänytkään, että masennus passivoi, niin ettei kykene mitään tekemään. Ja teidän että psykoottisuus voi olla kummassa vaiheessa vain. Hankala sairaus kuitenkin on tuo kaksisuuntainen.
Vierailija kirjoitti:
Mä oon tänä kesänä kävellyt monta kertaa lähijoen varrelle aikeena hukuttautua. Vaikka oon hemmetin uupunut ja lähinnä istuskelen. En mä kuitenkaan tosiaan mikään halvaantunut ole.
Älä tee sitä. Siitä jää kauhea taakka läheisille. Varmaan on vaikea sitä tosiaan ottaa huomioon.
Vierailija kirjoitti:
"Psykoottisuutta voi esiintyä molemmissa vaiheissa. Maniavaihe ei kuitenkaan ole itsetuhoinen vaihe vaan päinvastoin. Hlö ei kärjistäen "missään nimessä" halua kuolla oman käden kautta maniassa, fiilis on aivan mahtava.
Depressiovaihe taas on myös passivoiva vaihe. Henkilö siis passivoituu kehollisesti ja kiinnostuksiltaan raskaasti. N. kilometrin hölkkä junan alle ei millään sovellu tähän. Katatonisuus ja apatia ovat huomattavasti tyypillisempiä depressiossa kuin liikunnallisuus."
Maniavaiheessa kuolemanriski on suurimmillaan siksi, että siinä ottaa helpommin riskejä. Kaksisuuntaisen itsemurhariski liittyy nimenomaan depressiovaiheeseen. Ei kannata takertua liikaa siihen juoksemiseen, kun kyse on todennäköisesti ihan niistä viimeisistä askelista.
Mania voi olla tai voi kääntyä ahditukseksi ja kauheaksi ärtymykseksi äkkiä, kun ei nuku
Eikö kukaan ole lukenut Suomisen kirjaa? Siinä hän nimenomaan kertoo, että Parolan asema on vain kilometrin päässä hänen paikastaan, ja hän on monesti kävellyt sinne uskallusta keräten, mutta onneksi perääntynyt aikeistaan.
Ja eikös se ollut juuri äskettäin juorulehdessä, että toikkaroi aamulla lonkerotölkki kädessään jollain toisella asemalla.
Juna ei ole pysähtynyt Parolassa, Hattulassa tai Iittalassa ainakaan 30 vuoteen, että siinä mielessä sivustakatsojia ei ole järkytetty. Vanhat asemarakennukset niissä toki on. Näissä syrjäisessä kylissä junan alle on mennyt kymmenittäin miehiä varsinkin 70-luvulla ja traumoja on paljon. Siksikin lähtötapa tulee varmaan juuri kuusikymppiselle, hoodeilla asuvalle mieleen. Ei niissä vanhoissa tapauksissa mitään veturinkuljettajia osattu sääliä.
Vierailija kirjoitti:
"Psykoottisuutta voi esiintyä molemmissa vaiheissa. Maniavaihe ei kuitenkaan ole itsetuhoinen vaihe vaan päinvastoin. Hlö ei kärjistäen "missään nimessä" halua kuolla oman käden kautta maniassa, fiilis on aivan mahtava.
Depressiovaihe taas on myös passivoiva vaihe. Henkilö siis passivoituu kehollisesti ja kiinnostuksiltaan raskaasti. N. kilometrin hölkkä junan alle ei millään sovellu tähän. Katatonisuus ja apatia ovat huomattavasti tyypillisempiä depressiossa kuin liikunnallisuus."
Maniavaiheessa kuolemanriski on suurimmillaan siksi, että siinä ottaa helpommin riskejä. Kaksisuuntaisen itsemurhariski liittyy nimenomaan depressiovaiheeseen. Ei kannata takertua liikaa siihen juoksemiseen, kun kyse on todennäköisesti ihan niistä viimeisistä askelista.
Mania voi kääntyä ahdistukseksi ja kauheaksi ärtymykseksi äkkiä, kun ei nuku.
Tapsa, H-P ja Bubi olivat kaikki kovia ukkoja alallaan. Tapsa oli myös erinomainen urheilutoimittaja ja studioisäntä. Kielitaidossaan hän oli vertaansa vailla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä oon tänä kesänä kävellyt monta kertaa lähijoen varrelle aikeena hukuttautua. Vaikka oon hemmetin uupunut ja lähinnä istuskelen. En mä kuitenkaan tosiaan mikään halvaantunut ole.
Älä tee sitä. Siitä jää kauhea taakka läheisille. Varmaan on vaikea sitä tosiaan ottaa huomioon.
Niin, kyllä mä sen osaan ottaa huomioon, mutta kun ainoat läheiset on jo vanhoja, niin haluaisin häippästä ennen heitä, sillä en pärjää ihan yksin vuosikymmeniä (seuraa itselleni oon yrittänyt saada eri paikoista ja maista viimeiset 20 v siinä onnistumatta).
Vierailija kirjoitti:
Mistä se sai liikanimen "Nahka-Tapsa"? Tuota näkee futisfoorumilla ja jatkoajassakin.
Olisko kalju? Kylli Kaljus, vai kallis kyljys?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä miltei kaikki uskovat että Suominen tietoisesti juoksi junan alle aamulla. En pidä tätä todennäköisenä.
Suominen ei todennäköisesti edes harrastanut juoksemista, saati aamuista liikkumista. Sen sijaan hän on voinut tehdä jotain muuta riskialtista kotosalla. Hän viihtyi paljon kotonaan ja sellainen persoona ei tee jotain näin spontaania. En myöskään usko Suomisen olleen täysin psykoosissa koska pahimmat potilaat tekevät laakista itsemurhan - eivät pohdi edes sitä ääneen. Pidän ainakin hyvin epätodennäköisenä, että hänelle olisi tullut pitkä täyspsykoottinen tila.
Jos on pahakin maniavaihe päällä, voi olla hyvinkin psykoottinen. Monesti ikävä asia on, että maniassa ihminen kokee olevansa niin kunnossa, ettei lääkitystä tarvitse ja lopettaa sen sitten. Oikeasti lääkitystä tarvitaan jatkuvast
Yleensä ihminen kyllä tappaa itsensä siinä masennusvaiheessa. Kyllä sitä jaksamista siihen löytyy vaikka ei mitään muuta jaksaisikaan. Se on se viimeinen ponnistus ja siihen kykenee kun tietää että sen jälkeen kaikki tuska on poissa.
Vierailija kirjoitti:
Eikö kukaan ole lukenut Suomisen kirjaa? Siinä hän nimenomaan kertoo, että Parolan asema on vain kilometrin päässä hänen paikastaan, ja hän on monesti kävellyt sinne uskallusta keräten, mutta onneksi perääntynyt aikeistaan.
Ja eikös se ollut juuri äskettäin juorulehdessä, että toikkaroi aamulla lonkerotölkki kädessään jollain toisella asemalla.
Juna ei ole pysähtynyt Parolassa, Hattulassa tai Iittalassa ainakaan 30 vuoteen, että siinä mielessä sivustakatsojia ei ole järkytetty. Vanhat asemarakennukset niissä toki on. Näissä syrjäisessä kylissä junan alle on mennyt kymmenittäin miehiä varsinkin 70-luvulla ja traumoja on paljon. Siksikin lähtötapa tulee varmaan juuri kuusikymppiselle, hoodeilla asuvalle mieleen. Ei niissä vanhoissa tapauksissa mitään veturinkuljettajia osattu sääliä.
Pysähtyy siellä lähijunat, tai millä nimellä niitä nyt kutsutaankin.
Veturinkuljettajan uran aikana keskimäärin kolme henkilöä tulee jäämään tämän ohjaaman junan alle. Joko itsemurhan tai onnettomuuden seurauksena. Käytännössä jokainen tuossa ammatissa joutuu kohtaamaan kuoleman.
Koko ikäni tulen muistamaan tämän työkaverini kertoman faktan, isänsä oli veturinkuljettaja.
Jäi klapikoneen väliin puristuksiin.